Valtuutetuille

1. Sairaalan yksityistämiselle seis! Päätösvaltaa ei pidä siirtää yksityisille tahoille. Jämsä tarvitsee toimivat terveydenhoitopalvelut ja päätösvallan niiden järjestämisestä.

2. Peruskoulutus kuntoon. Ala-asteet luokkakooltaan pienemmiksi (max 10-16 oppilasta 1-4 luokilla). Jokivarsi, Korvenkoulu ja kyläkoulut Jämsässä ja Jämsänkoskella pystyvät tarjoamaan tarvittavat tilat. Vitikkalasta voi tehdä vaikka sen yläasteen parin vuoden kuluttua. Lukion tilakysymys tarvitsee myös muutaman vuoden aikaa ratketakseen oikealla tavalla.

3. Himoksen kiistoissa kissa pöydälle ja tehdyt virheet korjaukseen. Oikeussaleissa riitely on lopetettava. Yrittäjät yhden pöydän ääreen kaupungin päättäjien kanssa.

4. Vanhusten huollon kokonaiskuva selkeäksi ja vanhusten toiveita huomioivaksi.

5. Lapsiperheiden hoitotuet ja hoitoavut kuntoon pikaisesti.

6. Puolueiden sisäiset valtataistelut historiaan. Uudet puheenjohtajat messiin ja vanhat taka-alalle avustajiksi. Puoluepolitikointi pois kaupungintalolta ja yhteistyötä valtuutettujen välille väristä riippumatta.
17646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Siedän kaikkia edellälueteltuja asioita jos jokaiselle jämsäläiselle maksetaan 1000 € kuntalisä kuukaudessa.

Äänestä

Nämä ovat kaikki kehitettäviä asioita. Lisäisin vielä ammattikoulutuksen kehittäminen, tukemaan pienyritysten hakeutumista seudulle. Kun on tarjolla ammattitaitoista työvoimaa on yritystoimintaa tulossa.

Äänestä
  • Kyllä minun mielestäni ensin pitäisi olla niitä yrityksiä, joiden toiveiden ja tarpeiden mukaan koulutetaan sitä työvoimaa. Ei ole mitään järkeä kouluttaa nuoria summamutikassa kortistoon odottelemaan, että jos joku tulisi ja tarvitsisi joskus.

    Äänestä

1. Sairaalan yksityistämiselle seis! Päätösvaltaa ei pidä siirtää yksityisille tahoille. Jämsä tarvitsee toimivat terveydenhoitopalvelut ja päätösvallan niiden järjestämisestä.

Olen tästä asiasta erimieltä. Juuri tällä yhtiöittämisellä voidaan taata toimivat terveydenhuoltopalvelut, ilman että päätösvalta häipyy olemattomiin. Nyt kaupunki säilyy palveluiden tilaajana ja saa siis päättää mitä palveluita tuottajayhtiöltä tilataan. Esim. Mäntän mallissa valta siirrettiin kokonaisuudessaan pirkanmaan Shp:lle joka ensi töikseen päätti lakkauttaa Vilppulan terveyskeskuksen.

2. Peruskoulutus kuntoon. Ala-asteet luokkakooltaan pienemmiksi (max 10-16 oppilasta 1-4 luokilla). Jokivarsi, Korvenkoulu ja kyläkoulut Jämsässä ja Jämsänkoskella pystyvät tarjoamaan tarvittavat tilat. Vitikkalasta voi tehdä vaikka sen yläasteen parin vuoden kuluttua. Lukion tilakysymys tarvitsee myös muutaman vuoden aikaa ratketakseen oikealla tavalla.

Luokkakoko määräytyy tietysti tiloista, mutta myös opettajaresursseista sekä oppilaiden määrästä. Toivon tässä asiassa kokonaisvaltaista ratkaisua jossa otetaan vaadittavat asiat huomioon. Tilakysymykseen sen verran, että tässä taloudellisessa tilanteessa en pidä järkevänä rakentaa uutta, jos entistä on käyttämättömänä. Nyt tarvii tarkasti kartoittaa tilojen tarve suhteessa hyötykäyttöön.

3. Himoksen kiistoissa kissa pöydälle ja tehdyt virheet korjaukseen. Oikeussaleissa riitely on lopetettava. Yrittäjät yhden pöydän ääreen kaupungin päättäjien kanssa.

Käräjille mennään, kun kaksi osapuolta on asiasta erimieltä. Mistä erimielisyydet johtuvat - sitä taitaa olla tässä vaiheessa mahdotonsa sanoa kun ei ole ollut mukana kiistoissakaan. Peräänkuulutan sitä, että asioista kannattaisi julkaista tietoa vasta sitten kun oikeasti tietää asioista jotain. Mutu-tieto on monesti sitä vahingoittavinta tietoa. Turha riitely seis, mutta ei kaupungin pitäisi periksikään antaa jos katsovat olevansa oikeassa. Sitä varten käräjät ovat että mielipide-eroihin löytyy vastaukset.

4. Vanhusten huollon kokonaiskuva selkeäksi ja vanhusten toiveita huomioivaksi.
5. Lapsiperheiden hoitotuet ja hoitoavut kuntoon pikaisesti.

Erittäin vahvasti samaan mieltä. En usko että Jämsässä on asiat perusarvoiltaan retuperällä, mutta kotien tukemiseen on satsattava lisää. Se tulee kannattamaan pitkässä juoksussa.

6. Puolueiden sisäiset valtataistelut historiaan. Uudet puheenjohtajat messiin ja vanhat taka-alalle avustajiksi. Puoluepolitikointi pois kaupungintalolta ja yhteistyötä valtuutettujen välille väristä riippumatta.

Tämä on aivan kuin minun itseni kirjoittamaa tekstiä

Äänestä
  • Alkaa kyllä jo harmittaa jankkaus, että yläaste siirretään muutaman vuoden kuluttua Vitikkalaan. Vaikka oppilasmäärä putoaa, ei Seppolan väki mahdu Vitikkalaan eikä tilat sovi yläkoulun käyttöön. 450 oppilas ei mahdu 300 oppilaan kouluun.

    Toiseksi Seppolassa ei enää yhtään voida odottaa uuden koulun saamista. Tulkaa vaikka katsomaan ja kokeilemaan viikoksi, miten siellä selviätte. Tällaisina sadapäivinä otan kyllä mielelläni luokkaani jonkun luutuamaan lattiaa ikkunoiden alta. Ja lupaan kyllä lainata myös astmapiippuani.

    Luokkakoko ei yläasteella ole pahemmin määräytynyt tilasta, vaan samaan luokkaan on ahdettu milloin 22, milloin 28 testosteronintuoksuista teiniä - mahtui luokkaan sitten tai ei. Luokkakoon määrää tuntiresurssi ja raha, jollei kohta sitten lakiteitse anneta luokkamaksimeja, mikä aiheuttaa meillä välittömän lisätilantarpeen. Tilan kanssa luokkakoolla ei Seppolassa ole mitään tekemistä, toisilla yläkouluilla voi olla toisin.

    Siitä olen samaa mieltä, että lukio, kirjasto ja työväenopisto tarvitsevat omat tilansa.

    Toivon, että koulukeskustelussa otetaan tarkemmin selvää asioista tai tullaan tutustumaan paikan päälle, jotta ei tarvitse ihan pöljiä ehdottaa.

    Nimimerkki Kiukkuinen töissä sairastava

    Äänestä

  • Leena Lähdesmäki kirjoitti:

    Alkaa kyllä jo harmittaa jankkaus, että yläaste siirretään muutaman vuoden kuluttua Vitikkalaan. Vaikka oppilasmäärä putoaa, ei Seppolan väki mahdu Vitikkalaan eikä tilat sovi yläkoulun käyttöön. 450 oppilas ei mahdu 300 oppilaan kouluun.

    Toiseksi Seppolassa ei enää yhtään voida odottaa uuden koulun saamista. Tulkaa vaikka katsomaan ja kokeilemaan viikoksi, miten siellä selviätte. Tällaisina sadapäivinä otan kyllä mielelläni luokkaani jonkun luutuamaan lattiaa ikkunoiden alta. Ja lupaan kyllä lainata myös astmapiippuani.

    Luokkakoko ei yläasteella ole pahemmin määräytynyt tilasta, vaan samaan luokkaan on ahdettu milloin 22, milloin 28 testosteronintuoksuista teiniä - mahtui luokkaan sitten tai ei. Luokkakoon määrää tuntiresurssi ja raha, jollei kohta sitten lakiteitse anneta luokkamaksimeja, mikä aiheuttaa meillä välittömän lisätilantarpeen. Tilan kanssa luokkakoolla ei Seppolassa ole mitään tekemistä, toisilla yläkouluilla voi olla toisin.

    Siitä olen samaa mieltä, että lukio, kirjasto ja työväenopisto tarvitsevat omat tilansa.

    Toivon, että koulukeskustelussa otetaan tarkemmin selvää asioista tai tullaan tutustumaan paikan päälle, jotta ei tarvitse ihan pöljiä ehdottaa.

    Nimimerkki Kiukkuinen töissä sairastava

    Yläasteen siirto Vitikkalaan pitää ainakin tutkia. Voihan olla ettei se sen jälkeen toteudu, mutta nyt on aikaista sitä vaihtoehtoa torpata.

    Vitikkalassa on ala-asteen luokkakoot. Pitäisi olla 16 oppilasta per luokka, mutta yläasteella luokkakoko voidaan nostaa 25 oppilaaseen. Oppilasmäärä putoaa yläasteellakin jo parissa vuodessa, joten vitikkalaan kyllä sopivat, jos eivät muuten niin pienellä rakennuslaajennuksella.

    Äänestä

  • Nyt polliisi tek poliittisen itsarin kun rupes myymään sairaalata. Peru äkkiä sanas ettet mänetä iäniäs, kun muuten olisit iha hyvä tyyppi. Voi hitto, että mänit sanomaan tuon julkisesti. Män yöunet minulta nyt, samperi vieköön!

    Äänestä

  • itsemuruha kirjoitti:

    Nyt polliisi tek poliittisen itsarin kun rupes myymään sairaalata. Peru äkkiä sanas ettet mänetä iäniäs, kun muuten olisit iha hyvä tyyppi. Voi hitto, että mänit sanomaan tuon julkisesti. Män yöunet minulta nyt, samperi vieköön!

    olen oikeasti sitä mieltä mitä kirjoitan. Silloin ei peruta puheitaan vaan seistään niiden takana. Jos pelkkiä ääniä ajattelee, niin näinhän se menee. Koskaan ei voi miellyttää kaikkia. Yksi lupaa äänestää ja toinen ei. Itselleni riittää että miellytän itseäni.

    Kiitos kuitenkin kommentista

    Äänestä

  • arto.m.koivumaki kirjoitti:

    olen oikeasti sitä mieltä mitä kirjoitan. Silloin ei peruta puheitaan vaan seistään niiden takana. Jos pelkkiä ääniä ajattelee, niin näinhän se menee. Koskaan ei voi miellyttää kaikkia. Yksi lupaa äänestää ja toinen ei. Itselleni riittää että miellytän itseäni.

    Kiitos kuitenkin kommentista

    Tuo on jämerää miehen puhetta.

    Äänestä

  • itsemuruha kirjoitti:

    Nyt polliisi tek poliittisen itsarin kun rupes myymään sairaalata. Peru äkkiä sanas ettet mänetä iäniäs, kun muuten olisit iha hyvä tyyppi. Voi hitto, että mänit sanomaan tuon julkisesti. Män yöunet minulta nyt, samperi vieköön!

    ihmisten mielipiteiden haukkuminen. Kunnioittakaa muidenkin mielipiteitä. Pysykää asiassa ja perustelkaa kantaanne asiapitoisesti!

    Äänestä

  • mahtuu jos.. kirjoitti:

    Yläasteen siirto Vitikkalaan pitää ainakin tutkia. Voihan olla ettei se sen jälkeen toteudu, mutta nyt on aikaista sitä vaihtoehtoa torpata.

    Vitikkalassa on ala-asteen luokkakoot. Pitäisi olla 16 oppilasta per luokka, mutta yläasteella luokkakoko voidaan nostaa 25 oppilaaseen. Oppilasmäärä putoaa yläasteellakin jo parissa vuodessa, joten vitikkalaan kyllä sopivat, jos eivät muuten niin pienellä rakennuslaajennuksella.

    Mitkä ihmeen ala-asteen ja yläasteen luokkakoot? Mistä löydät alakoulun, jossa on 16 oppilasta ryhmässä? Kyläkouluja lukuun ottamatta.

    Yläasteen oletettu oppilasmäärän putoaminen ei vähennä Seppolan kokoa niin paljon, että Vitikkalaan mahduttaisiin.

    Jos aletaan lisäsiipiä ja erikoisluokkia valinnaisaineisiin ja matemaattisiin aineisiin rakentamaan, niin siihen saadaan hyvä erä euroja uppoamaan. Voi jäädä kanavahankekin toiseksi... Moisella saadaan aikaan vaan puolivillainen koulu ja rahanhukkaa.

    Jos nyt jäädään pariksi vuodeksi jahkaamaan, voidaan unohtaa myös valtionapu, sillä Suomi on piukassa homekouluja, jotka kärkkyvät valtioapua.

    Äänestä

  • mahtuu jos.. kirjoitti:

    Yläasteen siirto Vitikkalaan pitää ainakin tutkia. Voihan olla ettei se sen jälkeen toteudu, mutta nyt on aikaista sitä vaihtoehtoa torpata.

    Vitikkalassa on ala-asteen luokkakoot. Pitäisi olla 16 oppilasta per luokka, mutta yläasteella luokkakoko voidaan nostaa 25 oppilaaseen. Oppilasmäärä putoaa yläasteellakin jo parissa vuodessa, joten vitikkalaan kyllä sopivat, jos eivät muuten niin pienellä rakennuslaajennuksella.

    Niin että mihinkäs pistät sitten sellaiset 3-400 Vitikkalan tämänhetkistä oppilasta? Käviskö jäähalli? Vai pistetäiskö nämä opiskelemaan sille keinonurmelle, jota joku ehotteli? Varmaan keskustan alueen oppilaat ja vanhemmat olisivat mielissään, kun saisivat vaihtaa kävelymatkan bussimatkaan vaikka Mustinkaan!?

    Ja millä perusteella yläasteen luokkakoko voidaan huoletta nostaa tuohon mainitsemaasi määrään? Tai no, voidaanhan se, mutta isoimmat ryhmät ovat yläasteella jo nyt säilytys- ja luennointipaikkoja.

    Äänestä

tulee pakostakin mieleen, että vaalien jälkeen pitää varmaan vaihtaa kansa, jos täällä esiintyvät henkilöt ei pääse valtuustoon.

Äänestä
  • Ei siis Tapani Kansa vaan jokainen Jämsäläinen vuorollaan istumaan sinne kaupungintalolle. Kyllä lakkaavat purnaamasta, kun kokevat kaikki sen vallankäytön autuuden.

    Vois muuten järjestää joskus valtuuston kokouksen torilla kaljateltassa. Aluksi kaikille ilmaiset ölvit ja sitten asioista päättämään. Mietittäs vaikka aluksi onko Akuliinan sopivin paikka torin laidalla. Sitten selvitettäs Himoksen kylpylä ja kanavahankkeet jne....

    Äänestä

  • Kansa valtuustoon kirjoitti:

    Ei siis Tapani Kansa vaan jokainen Jämsäläinen vuorollaan istumaan sinne kaupungintalolle. Kyllä lakkaavat purnaamasta, kun kokevat kaikki sen vallankäytön autuuden.

    Vois muuten järjestää joskus valtuuston kokouksen torilla kaljateltassa. Aluksi kaikille ilmaiset ölvit ja sitten asioista päättämään. Mietittäs vaikka aluksi onko Akuliinan sopivin paikka torin laidalla. Sitten selvitettäs Himoksen kylpylä ja kanavahankkeet jne....

    edellämainitussa paikassa voisi ottaa kantaa kuolevien kotiin, tuleeko se Monrepoosin kylpylään vai Koskihotelliin?

    Yksityistetäänkö koko nykyinen Jokilaakson sairaala koko Suomen vuodeosastoksi tai saattohoitokodiksi vai voitaisiinko ajatella, että yhteistyöllä eri tahojen kanssa Jämsässä sairaaalan toiminnot säilyisivät kuntalaisille suurinpiirtein nykyisenlaatuisina ja hintaisina.

    Äänestä

Korjausta/lisäystä kohtaan yksi, siis sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden yksityistämiselle "ei"!

Vielä kun tietäsi mitä tuo eilisen järjestelytoimikunnan lisäys sosiaalipalvelut sisällä pitää, tietääkö kukaan, voisi kertoa minullekkin ja muille kuntalaisille?

Arja Paakkanen esitti eriävän mielipiteen, jonka kirjaaminen teknisesti epäonnistui, mutta siellähän oli muutoinkin pidetty vain ylistyspuheenvuoroja.

Äänestä
  • Moni valtuustoehdokas kirjoittaa muka tietäen, mutta vain Esko Järvenpää taitaa olla ottanut asioista selvää munaskuita myöten.

    Muille sanoisin, että älkää enää mokailko mielipiteillänne. Miten se mummojen kääntely, vauvojen vääntely ja kurkkuun katsominen olisi halvempaa, jos siitä maksettaisiin vielä reiluja osinkoja osakkaille kuten "Pilvilinnan" johto lupaa.

    Tajuatte jos pikkusen mietitte, ettei sairaalaa pidä miltään osin yhtiöittää. Ja lääkäreitä Jämsään löytyy jos halutaan. Nyt on luotu väärä mielikuva ja arvatkaa kenen toimesta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivelista kirjoitti:

1. Sairaalan yksityistämiselle seis! Päätösvaltaa ei pidä siirtää yksityisille tahoille. Jämsä tarvitsee toimivat terveydenhoitopalvelut ja päätösvallan niiden järjestämisestä.

2. Peruskoulutus kuntoon. Ala-asteet luokkakooltaan pienemmiksi (max 10-16 oppilasta 1-4 luokilla). Jokivarsi, Korvenkoulu ja kyläkoulut Jämsässä ja Jämsänkoskella pystyvät tarjoamaan tarvittavat tilat. Vitikkalasta voi tehdä vaikka sen yläasteen parin vuoden kuluttua. Lukion tilakysymys tarvitsee myös muutaman vuoden aikaa ratketakseen oikealla tavalla.

3. Himoksen kiistoissa kissa pöydälle ja tehdyt virheet korjaukseen. Oikeussaleissa riitely on lopetettava. Yrittäjät yhden pöydän ääreen kaupungin päättäjien kanssa.

4. Vanhusten huollon kokonaiskuva selkeäksi ja vanhusten toiveita huomioivaksi.

5. Lapsiperheiden hoitotuet ja hoitoavut kuntoon pikaisesti.

6. Puolueiden sisäiset valtataistelut historiaan. Uudet puheenjohtajat messiin ja vanhat taka-alalle avustajiksi. Puoluepolitikointi pois kaupungintalolta ja yhteistyötä valtuutettujen välille väristä riippumatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu