Bodomin murha voisi selvitä...

...Jos etsittäisiin se kadonnut kaivo.

Itse kuulun siihen porukkaan, jotka pitävät kioskimiestä syyllisenä, koska hänellä oli sekä motiivi (vihasi metelöiviä nuoria) että tilaisuus (asui Bodomin vieressä).

Kauan on kiertänyt huhu, että kioskimies olisi teon tehtyään piilottanut surmaveitsin hänen talonsa lähellään sijaitsevaan kaivoon ja peittänyt sen jälkeen kaivon. Poliisi oli aikanaan tutkinut jonkun kaivon tämän huhun johdosta, mutta vahva huhu kertoo että poliisi tutki aikanaan väärää kaivoa.

MurhaInfo-sivulla puhuttiin että se kaivo sijaitsee nykyään todennäköisesti Kunnarlantien alla. Eli jos Bodomin tapauksen haluttaisiin selviävän, pitäisi poliisin ensin tutkia vanhoja karttoja ja ilmakuvia tästä kaivosta, jotta he voisivat arvioida, missä se nykyään sijaitsee, ja jos se tosiaan sijaitsee Kunnarlantien alla, niin sitten vaan sulkemaan tie hetkellisesti, ja kaivamaan.

Maksaisi toki rahaa ja aikaa, mutta eikö olisi sen arvoista kuitenkin?

Melkeinpä ainoa mahdollisuus saada juttu joskus selville....jos sieltä ei mitään kaivoa ja/tai veistä löydy niin sitten teko ei ikinä varmasti selviä....mutta ajatelkaapa, jos veitsi löytyisikin sieltä.
211526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

ennen nukkumaan menoa. Väärien sivujen ja internetin käyttö iltamyöhällä saattaa altistaa painajaisiin ja harhakuviin

Äänestä
  • Miksi asia ei sinusta ole tutkimisen arvoinen? Enemmän on voitettavaa kuin hävittävää asian tutkimisessa.

    Voi olla, että kaivoa ei tosiaan oikeasti ole missään Kunnarlantien alla, mutta entä jos onkin...?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Miksi asia ei sinusta ole tutkimisen arvoinen? Enemmän on voitettavaa kuin hävittävää asian tutkimisessa.

    Voi olla, että kaivoa ei tosiaan oikeasti ole missään Kunnarlantien alla, mutta entä jos onkin...?

    Tai myönnetään että halusin vain leikkiä ja saada huomiota. Ei poliisi nyt niin tyhmä ole ettei olisi tiennyt jonkin kaivon olemassaoloa ja tarvittaessa tutkinut sitä.

    Äänestä

  • Nimetön täällä taas kirjoitti:

    Tai myönnetään että halusin vain leikkiä ja saada huomiota. Ei poliisi nyt niin tyhmä ole ettei olisi tiennyt jonkin kaivon olemassaoloa ja tarvittaessa tutkinut sitä.

    Ja tuo äskeisen viestin kirjoittaja ei siis ollut minä (joka tämän otsikon avasin).

    Miten voit olla niin varma, että poliisi on tiennyt useammasta kaivosta? Ei poliisia ole semmoinen asia 60-luvulla kiinnostanut, eihän kioskimies edes ollut mikään kunnon epäilty silloin...kunhan vaann näytiksi vähän vilastiin sitä lähempänä olevaa kaivoa, jotta ihmiset olisivat tyytyväisiä.

    Se toinen kaivohan nimenomaan peitettiin, eli piilotettiin, ei poliisi sitä ole huomannut. Vasta myöhemmin alkoivat lähiasukkaat puhua, että täällähän oli joskus toinenkin kaivo, mutta enää sitä ei näy.

    Äänestä

  • Nimetön täällä taas kirjoitti:

    Tai myönnetään että halusin vain leikkiä ja saada huomiota. Ei poliisi nyt niin tyhmä ole ettei olisi tiennyt jonkin kaivon olemassaoloa ja tarvittaessa tutkinut sitä.

    Onpas

    Äänestä

Aamuvarhaisella kioskinpitäjä ja hänen kamunsa Hans Assmann lähtivät kävelylle. Toisella oli mukanaan puukko ja toisella puupamppu. Sen pituinen se juttu.

Äänestä
  • Paitsi että herra kioskimies ja herra Persemies eivät tunteneet toisiaan...eli eivät olleet kavereita.

    Ja miksi Ääsmään olisi lähtenyt keskellä yötä ajamaan Hesasta syrjäiselle Bodominjärvelle?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Paitsi että herra kioskimies ja herra Persemies eivät tunteneet toisiaan...eli eivät olleet kavereita.

    Ja miksi Ääsmään olisi lähtenyt keskellä yötä ajamaan Hesasta syrjäiselle Bodominjärvelle?

    eli tunsi jo loppukesästä eiku uunnavuonna eiku

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Paitsi että herra kioskimies ja herra Persemies eivät tunteneet toisiaan...eli eivät olleet kavereita.

    Ja miksi Ääsmään olisi lähtenyt keskellä yötä ajamaan Hesasta syrjäiselle Bodominjärvelle?

    Mistä tiedät että HA oli Stadissa eikä vuokraamallaan kesämökillä Bodomilla? Jos kyse on siitä ns. alibista, jonka todisti rakastajatar, tämän päivissä sekoillut sisko sekä tämän kolminkertainen murhamies, niin antaa olla.

    Äänestä

Jos murhiin riittää syyksi vain se, että "inhoaa meluavia nuoria"..:)
Surmat on toteutettu siten, että on selvää tekijän tehneen tekonsa henkilökohtaisista vaikutteista. Ei mitään musta tuntuu tai haluan vain tappaa syistä.

Äänestä
  • Siis sun mielestä henkilökohtainen vaikutin ei ole se että vihaa yleisesti ottaen nuoria ihmisiä? Oon jäänyt siihen luuloon että yleisesti ottaen tappamisen takana on vihamielisyys joitakin/jotakin ihmistä kohtaan. Vai onko tappamiseen joku muu syy kuin vihamielisyys? Mistähän se sinäkin mahdat tietää mitään tappajien vaikutteita?

    Äänestä

  • Jos nää luuli siellä olevan sen amerikanystävät leirin?

    Äänestä

Tekijä kuvasi teon kamerakännykällä ja lähetti se juutupeen mutta poliisit ei tiedä kuka tekijä on. Oisko mahdollista että tekijä on jompikumpi kouluammuskelijoista jotka nyt kuolleet? Onko isompi vai kala?

Äänestä

Miten kaivo voisi olla Kunnarlantien alla, koska tie kulkee aivan samoin kuin silloin 60.

Äänestä
  • Ja vaikka sen kaivon päältä olisi tie tehty nii ne kaivon perustukset melko varmasti olisi kaivettu pois.

    Äänestä

  • Että Kunnarlantietä ei ole muutettu ollenkaan? Olitko muka elossa jo silloin 1960?

    Äänestä

  • Miksi Nisse puukon sinne olisi vienyt, järvestähän se löytyi. Kioskimiehellä ei ollut naarmuakaan seuraavana päivänä, lapsellista edes epäillä syylliseksi.

    Äänestä

Olen alan ammattilainen, voin tulla tekemään työn ilmaiseksi jos kaikki muut asiaton hoidettu ja puitteet kunnossa.

Äänestä

Bodomin murhan kuten Ulvilankin tekijät ovat kaikkien tiedossa.

Äänestä

Jos joku sattuu tietämään, tai pystyy näyttämään tai kertomaan tarkasti missä kioskinpitäjän täytetty Kaivo sijaitsee, niin voin kaivaa sen tyhjäksi ja tarkistaa josko sieltä löytyisi esineet jotka voivat liittyä asiaan. Ilmeisesti hän oli täyttänyt lähipäivinä teon jälkeen kaivonsa. En jaksaisi uskoa että tien alla on mutta jos näin on, voin tehdä hommaa veloituksetta, jos saa apuvoimia mukaan tai tietoa lisää

Äänestä
  • Höpöhöpö, lapsellinen mielikuvitus teillä annulisteilla, ei nisse puukkoa sinne asti ole kiikuttanut ja sehän ilmeisesti löytyikin vedestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

...Jos etsittäisiin se kadonnut kaivo.

Itse kuulun siihen porukkaan, jotka pitävät kioskimiestä syyllisenä, koska hänellä oli sekä motiivi (vihasi metelöiviä nuoria) että tilaisuus (asui Bodomin vieressä).

Kauan on kiertänyt huhu, että kioskimies olisi teon tehtyään piilottanut surmaveitsin hänen talonsa lähellään sijaitsevaan kaivoon ja peittänyt sen jälkeen kaivon. Poliisi oli aikanaan tutkinut jonkun kaivon tämän huhun johdosta, mutta vahva huhu kertoo että poliisi tutki aikanaan väärää kaivoa.

MurhaInfo-sivulla puhuttiin että se kaivo sijaitsee nykyään todennäköisesti Kunnarlantien alla. Eli jos Bodomin tapauksen haluttaisiin selviävän, pitäisi poliisin ensin tutkia vanhoja karttoja ja ilmakuvia tästä kaivosta, jotta he voisivat arvioida, missä se nykyään sijaitsee, ja jos se tosiaan sijaitsee Kunnarlantien alla, niin sitten vaan sulkemaan tie hetkellisesti, ja kaivamaan.

Maksaisi toki rahaa ja aikaa, mutta eikö olisi sen arvoista kuitenkin?

Melkeinpä ainoa mahdollisuus saada juttu joskus selville....jos sieltä ei mitään kaivoa ja/tai veistä löydy niin sitten teko ei ikinä varmasti selviä....mutta ajatelkaapa, jos veitsi löytyisikin sieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu