Miks jotkut typistää? Siis joissain maissa.
Samalt sinust tuntuis kun joku repii sun
korvat!!!!Sori niille jotka on typistänyt!
Samalt sinust tuntuis kun joku repii sun
korvat!!!!Sori niille jotka on typistänyt!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eiköhän se suurimmalla osalla roduista ole
ulkonäkökysymys, joillain metsästyskoirilla kyse
on myös terveydellisistä seikoista. Itse en
kannata typistystä, ja on ihan hyvä, että
Suomessa se on kielletty.
Itselläni on typistettyhäntäinen rotikka, silloin
6 vuotta sitten kun ei pidetty mitenkään kummana
typistystä (eikä sitä näin ollen osannut
kieltääkään ja eihän koira olisi silloin ollut
rotumääritelmän mukainenkaan). Rotikan
kohdallahan kyse on tosiaan vain ulkonäöstä ja
vaikka en usko koirani kärsineen pahemmin osaavan
typistäjän käsissä, eikä nyt jälkeenkäänpäin
hännän puuttumisesta, niin turhaa mikä turhaa.
Koiria typistetään (lue silvotaan), jotta saadaan se mieleisen näköiseksi. Esimerkiksi
dobermanni on uljaan ja valppaan näköinen hännättömänä ja korvat leikelty terhakkaan
näköisesti pystyyn.
Jokainen voi helposti arvioida ja jopa koikeilla sitä miltä typistys koirasta tuntuu. Leikkaa
yksi sormesi pois oksasaksilla (tai tekisitkö sen esimerkiksi lapselles?i) ja pyydä ystävääsi
leikkelemään itsellesi terävät pystykorvat.
Miten kukaan koiraansa leikellyt voi sanoa olavansa eläinten ystävä? Onkohan hän valmis
silpomaan myös ihmisystäviään?
telkussa tuli sellanen ohjelma jossa koirn
pennuilta typistettiin korvat.se oli kamalaa.Mä
kerroin siitä mun kaverille ja se sano että se
vaan vinku omaa äitiänsä että ei niille satu ku
niillä ei oo viellä tullu tuntoa ku ne oli vielä
niin pieniä.toista mieltä
Rotikan omistaja: Kun vauvasi syntyy ja ulkonäön
vuoksi se olisi kauniimpi 9-sormisena (näin on
ihmisrotu määritelty,jotta se saa paperit ja on
oikea rotuihminen!)niin sormi vaan sahaten poikki.
Eihän se pienenä paljoa tunne ja kun on osaava
leikkaaja, nukutusta tai puudutustahan pienille
ei tarvi antaa,tiesithän, eikä sitä myöhemminkään
paljoa haittaa, pääasia että on ROTUihminen ja
omaa ne tärkeet paperit!
Jos olisin 6 vuotta sitten ollut hankkimassa
typistettävää rotua, olisin ehdottomasti sanonut
kasvattajalle, että sitä minulle tulevaa pentua
ei leikota mistään! Vaikka ne paperit olis
jääneet saamatta. ELÄIN on tärkein, ei paperit.
Asian olisi silloinkin voinut valita. Miksi ne
leikattavat pennut sitten huutaa täyttä kurkkua
ja vertakin niistä tulee! Järki käteen, jokainen
elävä olento tuntee kipua!
Kaikki luonnottomuudet voisi karsia pois
jalostuksesta. Lisäksi nythän tätä
typistämissääntöä on taas lievennetty ja leikotut
koirat pääsevät sittenkin taas näyttelyihin.
Ihminen on typerä
Ihminen on niin tyhmä.
Häpeäkseni on pakko myöntää, että olen kuulunut siihen kastiin jossa TOTTAKAI typistetään kaikki mahdollinen pois.
Nykyään hävettää edes myöntää tuota.
Kävipä sitten niin että minulle oli tulossa ensimmäinen typistämätön koirani, kiukuttelin jo etukäteen, että eihän se nyt voi siltä kyseiseltä rodulta näyttää...
Kävin katsomassa pentuja ja oli aivan myyty.
Kun pentu tuli kotiin olin aivan haltioissani.
Koirasta löytyy aivan uusia ulottuvuuksia kun sillä on häntä ja korvat sellaiset kun niitten pitääkin olla.
Kyllä koira on paljon elävämmän ja vilkkaamman näköinen kun sillä on häntä ja silmäkin tottuu siihen pian.
Enään en varmasti ottaisi typättyä koiraa, kyllä kokonainen on paras.
Tää typistys jutskakin on niin tottumiskysymys.
Itselläni on 6 ja 2-vuotiaat spanielit ja kyllä
tän nuorimmaisen häntä on niin söpö ja sille
kuuluva!! Ihana nähdä ku pitkä häntä heiluu,
kyllähän se töpökin, mutta.. Ihmiset ovat vaan
niin itsekkäitä, et tekevät kaikkee
mielivaltaisia tekoja eläimille. Tosi SEKOA. Ja
vaan ulkonäön takia, enimmäkseen.
Eiköhän tätäkin asiaa ole jo jauhettu tälläkin
keskustelupalstalla ihan liiankin kanssa.
Anna nyt vaan ihmisten keskustella.
Miten edes viitsit lukea näitä viestejä jos sua noin tympii koko juttu...
Kyllä mielipiteitä täytyy saada vaihtaa, vaikka sitten olisikin joidenkin mielestä aiva loppupuhki käsitelty aihe.
samaa asiaa kuukaudesta toiseen. Jauhaminen ei
edes muuta asiaa mihinkään suuntaan. Viestit luen
koska itselläni on sellaisen rodun edustaja, joita
on joskus typätty Suomessakin (omani tosin on
typpäämätön). Olisin kyllä mieluummin ottanut
typätyn.