adoptiolapsen perintöoikeus

Tein nuorena lapsen jonka annoin pois adoptioon. Minä en kertonut tästä raskaudesta kenellekään en edes lähiomaisellekaan. Loppuraskauden ajan asuin opiskelupaikka kunnalla joten asia pysyi salassa. Nyt minua kinnostaa tehdä testa mentti, koska asun yksin ja en ole avioliitossa. Joten haluaisin tietää periikö tämä adoptiolapsi minut automattisesti, samallalailla kuin normaalisti laki osuuden.
3314809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kun lapsi adoptoidaan, hänestä tulee adoptiovanhempiensa lapsi. Hän saa perintöoikeuden adoptiovanhempiensa jäämistöön. Adoptiolla katkaistaan kaikki siteet biologisiin vanhempiin, joten lapsi ei voi periä perimysjärjestyksen mukaisesti biologisia vanhempiaan. Ainahan voit tehdä testamentin lapsellesi, jonka annoit adoptoitavaksi, mutta häntä kohdellaan perintöverotuksessa rankasti eli hän on perinnönjättäjään eli siis sinuun nähden täysin vieras, joten perinnöstä menevä vero on hänen kohdallaan kolminkertainen verrattuna rintaperilliseen.

Äänestä
  • Perii vain adoptiovanhempansa ellei testamentilla saa jotain erikseen mutta adoptiovanhemmat jättää lapselle lapsen osan ja muille lapsilleen.

    Äänestä

Pääsääntö on, että adoptiolapsi perii normaalisti
adoptoineet vanhempansa (ei biologisia vanhempiaan). Perusteet löytyvät Lapseksiottamislain 12 §:stä: Kun lapseksiottaminen on vahvistettu, ottolasta on pidettävä ottovanhempien eikä aikaisempien vanhempien lapsena sovellettaessa mitä sukulaisuuden oikeudellisesta vaikutuksesta on voimassa, jollei erikseen muuta säädetä tai ottolapsisuhteen luonteesta muuta johdu.

Saman lain 57 §:ssä määrätään, että jos tuomioistuin on ennen tammikuun 1 päivää 1980 antanut suostumuksen ottolapsen ottamiseen, on ottolapsen perintöoikeudesta ja oikeudesta periä ottolapsi voimassa, mitä silloin voimassa olleessa laissa on säädetty. (ns. heikko adoptio)

Mitä 1 momentissa on säädetty, ei kuitenkaan ole sovellettava, jos tuomioistuin on 56 §:n 3 momentin nojalla vahvistanut, että ottolapsisuhteeseen on sovellettava tämän lain säännöksiä. Jos perinnönjättäjä on kuollut ennen tuomioistuimen päätöksen antamista, on oikeudesta perinnönjättäjän jäämistöön kuitenkin voimassa, mitä aikaisemmassa laissa on säädetty.

Eli kerraten, jos lapsenne on adoptoitu vuoden 1980 jälkeen ja haluatte hänen perivän Teidät, testamentti on tarpeellinen. Mikäli kyseessä on vanhempi tapaus, lapsi perii biologiset vanhempansa ellei adoptiota ole vahvistettu käräjäoikeudessa.

Teidän kannattaa ottaa yhteyttä juristiin ja varmistaa häneltä onko jälkisäädöksen tekeminen kohdallanne tarpeen. Ei siitä varmastikaan haittaakaan olisi, mikäli haluatte varmistaa biologisen lapsenne perivän.

Äänestä

L..apsemme adoptoitiin suoraan laitokselta v.1971.Ns avioton lapsi jonka isyyden tunnustin.Onko hän siis oikeutettu perimään minut muita lapsia ei ole aviopuoliso kylläkin.Ei ole lapsen äiti.

Äänestä
  • >>L..apsemme adoptoitiin suoraan laitokselta v.1971.Ns avioton lapsi jonka isyyden tunnustin.

    Äänestä

  • nasse-setä. kirjoitti:

    >>L..apsemme adoptoitiin suoraan laitokselta v.1971.Ns avioton lapsi jonka isyyden tunnustin.

    Käytin ilm.väärää termiä eli ko.lapsi meille syntyi ja se adoptoitiin siten etten koskaan ole nähnyt lasta mutta jouduin kyllä maksamaan nn.8000mk ja ilmoittamaan,että olen lapsen isä.Siis joku adoptoi hänet.En siis tiedä onko edes elossakaan.

    Äänestä

Mistä maksoit 8000 mk? Mihin se raha meni?!

Äänestä

Sain vuonna -75 lapsen, ja adoptoin hänet suoraan laitokselta Pelastakaa Lapset RY:lle. Nyt kysyisinkin että, periikö hän minut? Sekä annetaanko hänelle Pelastakaa Lapset RY:ltä biologisen äidin tiedot, hänen sitä halutessaan?

Äänestä

Molempiin kysymyksiisi vastaus on kyllä.

Äänestä

periikö adoptiolapsi adoptiovanhemman isovanhemmat ?

Äänestä
  • Riippuu siitä, sovelletaanko ko. adoptioon uutta vai vanhaa adoptiolakia. Kysymyksessä on liian vähän tietoa tarkemman vastauksen antamiselle.

    Äänestä

  • Tarkistamatta muistelen, että kyllä, mutta ei adoptiovanhempiensa sisaruksia.
    Tämä sisarusehto siinä tapauksessa, että adoptiota ei ole uudistettu 1980- lakiin. .

    Äänestä

  • 9+3 kirjoitti:

    Tarkistamatta muistelen, että kyllä, mutta ei adoptiovanhempiensa sisaruksia.
    Tämä sisarusehto siinä tapauksessa, että adoptiota ei ole uudistettu 1980- lakiin. .

    Tällä kertaa niukat alkutiedot riittävät (yhtä poikkeusta lukuunottamatta). Kesällä 2012 tuli nimittäin voimaan uusi adoptiolaki, joka vahvisti ottolapsen asemaa melkoisesti.

    Uuden lain myötä erot adoptiolapsen ja biologisen lapsen oikeudellisessa asemassa vähenevät. Ennen vuotta 1980 adoptoiduilla henkilöillä on jatkossa samanlainen oikeus perintöön adoptiovanhempiensa ja näiden sukulaisten jälkeen kuin biologisilla lapsilla.

    Uuden lain voimaantulon jälkeenkin ennen vuotta 1980 adoptoidut henkilöt kuitenkin pääsääntöisesti perivät edelleen myös biologiset sukulaisensa.

    Se mainitsemani poikkeus on tilanne, jossa perittävä on kuollut ennen adoptiolain voimaantuloa eli ennen 1.7.2012 ja potentiaalinen perillinen on adoptoitu sukuun ennen vuotta 1980. Tällaisia kuolinpesiä on vielä jakamattomana eli takautuvasti perimysoikeutta adoptiolapsi ei saanut.

    Äänestä

Olen adoptoitu.Minut adoptoitiin Pelastakaa Lapset Ry kautta. Pelastakaa Lapset Ry työntekijä hoiti niin,että sain biologisen äitini maatilan osuudesta 1/4 .Lähetin tänään kirjeen biologiselle enolleni .Saa nähdä miten käy.Vastaako hän minun kirjeeseeni.Oikea osoite kyllä oli mihin laitoin kirjeen menemään.Kirjeen pitäisi olla postissa 24 syyskuuta eli tiistaina.

Äänestä
  • Kirjeen pitäisi olla perillä tiistaina 24 syyskuuta.

    Äänestä

olen adoptoitu 1949 ja nyt biologinen äitini on kuollut . Perinkö minä hänet

Äänestä

Jos isästä ei ole tietoa ja isäpuoleni otti minut nimilleen 1962. Olin tuolloin 1,5 vuotias ja nyt olen 53 vuotias. Sisarellani on kaksi lasta ja he ovat saaneet ennakkoperintöa huomattavan summan edestä, vaikka ovat alaikäisiä. Nyt haluaisin kysyä jos itse kuolen saako minun lapseni mitään jos isäpuoleni kuolee ennen minua tai minun jälkeeni. 1960 luvulla oli vanha adoptiolaki ja en ole varma onko vahvistettu minun ottolapsi asiani. Koko ikäni olen ollut isäpuoleni nimillä ja asunut heidän lapsenaan aikuisuuteen asti. Nyt olen alkanut miettiä mahtavatko jättää minut perinnöttä.

Äänestä

tätini on kuollut,tänä vuonna hänellä ei ollut lapsia. joten siskot ja sedät perivät hänet. kysymys on: äitini kuollut1995.olemme veljemme kanssa adoptio lapsia vuodelta 1972 ja 1970. olemmeko pesän osakkaita?

Äänestä
  • Tiedän lähipiiristä tapauksen, jonka perusteella näyttäisi että olette pesän osakkaita.
    Kyseessä oli virallinen adoptio sota-aikana. Ko henkilö peri biologisen vanhempansa, veljensä ja tätinsä siltä puolen ja lisäksi adoptiovanhempansa. Vanhan adoptilain mukaan. Uusi laki tais tulla voimaan 1980-luvun alussa.

    Äänestä

  • Adoptiolaki
    100 §
    "Jos perittävä on kuollut tämän lain tultua voimaan [1.7.2012], suostumusta annettaessa voimassa olleiden säännösten asemesta sovelletaan 1 momentista poiketen tämän lain säännöksiä, vaikka tuomioistuin on antanut suostumuksen ottolapsen ottamiseen ennen 1 päivää tammikuuta 1980:

    1) ratkaistaessa, kenellä on oikeus adoptiolapselta tai tämän jälkeläiseltä jääneeseen perintöön; sekä

    2) adoptiolapsen ja tämän jälkeläisten oikeuteen saada perintöä adoptiovanhemmilta ja näiden sukulaisilta."

    Koska perittävä eli täti (adoptioäidin sisar) on kuollut 1.7.2012 jälkeen, oikeutenne periä ko. täti määräytyy siis nyt voimassa olevan lain mukaan.

    3 LUKU "Adoption oikeusvaikutukset
    18 § 1 mom.
    Vanhemmuuden siirtyminen
    Kun adoptio on vahvistettu, adoptiolasta pidetään adoptiovanhempien eikä aikaisempien vanhempien lapsena, jollei erikseen muuta säädetä tai adoption luonteesta muuta johdu."

    Peritte siis ko. tätinne kuten äidin biologiset lapset olisivat perineet.

    Äänestä

  • Tohon aikaisemmin kirjoitettuun viestiin lisäys kuoleella tädilläni on testamentti. Kumoaako testamentti adoptiolain.

    Äänestä

Ei testamentti adoptiolakia kumoa, mutta testamentilla täti voi syrjäyttää kokonaan muut perillisensä kuin omat jälkeläisensä perinnöstä. Kun tädillä ei lapsia ollut (eikä liene miehen puolelta toissijaisia perillisiäkään), hän siis voi testamentilla määrätä koko omaisuutensa kenelle haluaa.

Tädin kuolinpesän osakkaita olette siihen asti kun testamentti, jolla teidät on tädin perinnöstä jätetty paitsi, on saanut lainvoiman.

Äänestä

Hei!
Veljeni on adoptoitu 1950. Adoptiovanhemmat ovat kuolleet, kuten myös adoptoitu veljeni. Minun vanhemmat ovat myös kuolleet. Adoptoidulla veljelläni on kaksi tytärtä. Ovatko he myös oikeutettu vanhempieni perintöön?

Äänestä

Adoptiolapsi perii adoptiovanhemmat kokonaan kuten normaaliperheessä koska lapsi on laillisesti otettu adoptioperheen sukuun ja annettu nimi sekä sukunimi heidän mukaansa . Biologiset vanhemmat ovat menettäneet oikeutensa lapseen eikä lapsi peri heitä ollenkaan. Sijaislapset ja lastenkoteihin annetut kyllä perivät biologiset vanhempansa koska he ovat silti näiden nimillä . Adoptio on täydellinen identiteetin muutos nimeä myöten ja lapsi saa uuden nimen sekä suvun missä kasvaa ja johon kuuluu. Syntymäidentiteetti siis katoaa kokonaan vaikka lapsi tietää olevansa adoptoitu hän on siinä perheessä perheenjäsen ja heidän nimissään. Perii koko adoptiosukunsa jos muita perijöitä ei ole. Sellaiset lapset kuin on annettu orpokotiin perivät biologiset vanhempansa ja sisaruksensa. Adoptiolasta ei ole hylätty vaan hänestä nimenomaan pidetään huolta myös orpokotilapsista huolehditaan eikä hylätä mihinkään. Taloudellisesti voi olla parempi niin.

Äänestä
  • Vastustan ilmaisua "normaaliperhe". Vaikka vanhempani ovat minut adoptoineet, ei perheemme ole "epänormaali" vaan aivan yhtä normaali kuin mikä tahansa perhe, jossa lapset ovat molempien tai jomman kumman puolison biologisia lapsia.

    Äänestä

Mikä ero on nimelle otettu lapsi ja adoptiolapsi?Onko perinteikäs sama molemmilla?

Äänestä
  • Kirjoitusvirhe elin tarkoitin perintöoikeus

    Äänestä

  • Ero on siinä, että näistä vain adoptio tuo lapselle perintöoikeuden. Nimelle otetun hyväksi on syytä tehdä testamentti, jos hänen halutaan perivän, muutoin hän jää ilman.

    Äänestä

  • Kiitos avusta,tieto selvensi asian

    Äänestä

  • Ottaa siis lapselle sukunimen samaksi kuin perheessä uusioperheessä on , vaikka vanhemmat on edellisestä liitosta tai yksinhuoltajan ollut tai isä tai äiti on eri kuin muilla lapsilla. Asuu siis perheessä samoin kuin muut samalla nimellä mutta syntymä suku on toinen . Ei peri samoin kuin aidot lapset mutta perii sen biologisen alkuperän mukaan. Paras tapa on jatkaa omaa elämää eikä miettiä vaan hoitaa omaa elämää ja perhettä jos on. Adoptoitu on samanlainen ihminen kuin muutkin ihmiset toisilta on vanhemmat kuollut tai kasvanut isovanhempien luona tai orpokodissa tai joissain uusperheissä. On paljon perus Suomi perheitä mihin on adoptoitu ulkomailta joku tai kotimaasta. Ajatellaan sitä elatuksen kannalta että lapsen pitää käydä koulua ja saada perustarpeet mitä myös adoptio lapsen vanhemmat saa tukina. Adoptiovanhemmat saa lapsilisät. Usein syy adoptioon on äidin nuori ikä mikä nykyään on jo paremmin kun on nuorille asuntoja.

    Äänestä

olen itse adoptoitu vuonna -87 oulussa,äitini kotikunta raahe,joka muistuttaa minua jatkuvasti koska vaikka olen raahea tuskin nähnytkään niin määräytyy se näköjään "äidin" mukaan.yritin facebookissa ottaa yhteyttä yhteen annaan(jätän sukunimen sanomatta)ja kun vaihtoehtoja ei ollut kuin muutama ehkä 3 täytti yksi heistä kaiken sen mitä tiedän "äidistäni" kun maistraatin mukaan asuu oulussa ja vieläkin sama sukunimi kuin syntymätodistuksessa.ja 2010 melkein soitin hänelle mutta en ollut valmis.olisi kiva tietää ei ahneutta vaan koska jos hän minua edes ajattelee jota jyrkästi epäilen,että joutuukohan hän pakosta ajattelemaan minua edes kun loppu on lähellä.ja minulla olisi hänelle yksi ainoa kysymys tietääkö isäni olemassa olostani?

Äänestä
  • Kaikkea joutuu pakosta ajattelemaan kyllä oli sitten raiskaus tai abortti tai seksi tuntemattoman kanssa ihan sama joskus lapsen isä voi olla ulkomaalainen tai turisti tai vaan joku koulukaveri mutta jos on liian nuori ilman ammattia niin on se vaikeaa tai ettei voi mennä naimisiin häpeää sitä. Tai mies ei hoida velvollisuuttaan maksaa elatusmaksuja tunnustaa lapsen ja hoitaa sitä. Vaikeita asioita siksi että järjen lisäksi ihmisillä on tunteet ja on hyväksi käyttöä paljon. Naiset jää yksin usein.Miehen on vastuu hänen siittämistään lapsista siksi pitää tehdä isyystestit vaikka koko kylälle. Ihan hyvä idea ottaa yhteyttä toivotaan ettei hän ole kokenut väkivaltaa mikä voi aiheuttaa suurta surua ja ahdistusta naiselle. Sinulla voi olla vaikka sisaruspuolia. Jos tälläisessä tapauksessa löytää syntymä todistuksensa minkä sai neuvolassa niin hyvä. Tsempatkaa antakaa anteeksi naisille nämä on miesten tekemiä lapsia kaikki.

    Äänestä

Perintö ja testamenttiasioista kattavaa tietoa löytyy osoitteesta lakium.fi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


salaa synnyttänyt kirjoitti:

Tein nuorena lapsen jonka annoin pois adoptioon. Minä en kertonut tästä raskaudesta kenellekään en edes lähiomaisellekaan. Loppuraskauden ajan asuin opiskelupaikka kunnalla joten asia pysyi salassa. Nyt minua kinnostaa tehdä testa mentti, koska asun yksin ja en ole avioliitossa. Joten haluaisin tietää periikö tämä adoptiolapsi minut automattisesti, samallalailla kuin normaalisti laki osuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu