Hei!
Ei riittänyt se, että sairastan vaikeaa endometrioosia. Vuosien lapsettomuushoidot tarponeena koin eilen elämäni järkytyksen, kun sain kuulla papan vastaukseni...luokka IV eli kohdunkaulan syövän vaikea esiaste. Kolposkopiaan pääsen parin viikon päästä. Te joilla on kokemusta ko. toimenpiteestä, niin onko se ehdoton tehdä kp8-12? Minun tuurilla mulla loppukierto nyt menossa...odottavan aika on pitkä. Vaikka kyllähän tuo hoitsu rauhoitteli ja sanoi, että ei se nyt mihkään tässä ajassa etene. Saako kolposkopiassa itse katsoa ruudulta, että miltä näyttää? Jodi kun värjää solumuutosalueet vaaleaksi. Kyllä pelottaa et miten laajalla alueella muutoksia on. Ihmeellistä tässä on se, että papa muuttui vuodessa ykkösestä neloseen. Muutos siis räjähdysmäistä.
Eilen tuntu, että pommi pudotettiin niskaan. Shokkivaihe tietysti edelleen päällä, mut pakko lähtee töihin jotta saa jotain muuta ajateltavaa. Nyt jo vähä rauhottuneempi mieliala. Enpä ois ikinä uskonu, että itse joudun painiskelemaan syöpäasioitten kanssa. Kiitos joukkotarkastusten, nytkin jos kutsua ei olisi tullut niin syöpä olisi saanut kehittyä ihan rauhassa. Kaikki alavatsakivut oon tähän saakka laittanu endon piikkiin, mut ei se sitä välttämättä olekaan. Käykää ihmeessä joukkotarkastuksissa, jos saatte kutsun!
Elämä potkii välillä ihan oikeesti...nyt vaan on pakko yrittää ottaa sellanen asenne et kaikesta selvii. Onneks on nykyisin lääketiede niin kehittynyttä ja avunkin saa suht pian. Yksityisellekin olisin valmis menemään, mut ei se ole yhtään nopeampi reitti kun tiettyyn kierron päivään on odotettava.
Nyt kiinnostaisi kovasti kuulla kokemuksia kohtalotovereilta/asiasta tietäviltä? Mitkä oli ajatuksesi, kun kuulit papan tuloksen? Miten asiat eteni? Etenikö syöväksi asti vai saatiinko pysäytettyä? Entä sitten?
Pää on tosiaan täynnä kysymyksiä ja piti lähteä kirjoittamaan ennen töihin lähtöä. Luojan kiitos meille on suotu ihana 3-vuotias valopilkku, joka antaa kummasti voimia tarpoa eteenpäin :)
Kiitos, jos joku jaksoi lukea!
Ei riittänyt se, että sairastan vaikeaa endometrioosia. Vuosien lapsettomuushoidot tarponeena koin eilen elämäni järkytyksen, kun sain kuulla papan vastaukseni...luokka IV eli kohdunkaulan syövän vaikea esiaste. Kolposkopiaan pääsen parin viikon päästä. Te joilla on kokemusta ko. toimenpiteestä, niin onko se ehdoton tehdä kp8-12? Minun tuurilla mulla loppukierto nyt menossa...odottavan aika on pitkä. Vaikka kyllähän tuo hoitsu rauhoitteli ja sanoi, että ei se nyt mihkään tässä ajassa etene. Saako kolposkopiassa itse katsoa ruudulta, että miltä näyttää? Jodi kun värjää solumuutosalueet vaaleaksi. Kyllä pelottaa et miten laajalla alueella muutoksia on. Ihmeellistä tässä on se, että papa muuttui vuodessa ykkösestä neloseen. Muutos siis räjähdysmäistä.
Eilen tuntu, että pommi pudotettiin niskaan. Shokkivaihe tietysti edelleen päällä, mut pakko lähtee töihin jotta saa jotain muuta ajateltavaa. Nyt jo vähä rauhottuneempi mieliala. Enpä ois ikinä uskonu, että itse joudun painiskelemaan syöpäasioitten kanssa. Kiitos joukkotarkastusten, nytkin jos kutsua ei olisi tullut niin syöpä olisi saanut kehittyä ihan rauhassa. Kaikki alavatsakivut oon tähän saakka laittanu endon piikkiin, mut ei se sitä välttämättä olekaan. Käykää ihmeessä joukkotarkastuksissa, jos saatte kutsun!
Elämä potkii välillä ihan oikeesti...nyt vaan on pakko yrittää ottaa sellanen asenne et kaikesta selvii. Onneks on nykyisin lääketiede niin kehittynyttä ja avunkin saa suht pian. Yksityisellekin olisin valmis menemään, mut ei se ole yhtään nopeampi reitti kun tiettyyn kierron päivään on odotettava.
Nyt kiinnostaisi kovasti kuulla kokemuksia kohtalotovereilta/asiasta tietäviltä? Mitkä oli ajatuksesi, kun kuulit papan tuloksen? Miten asiat eteni? Etenikö syöväksi asti vai saatiinko pysäytettyä? Entä sitten?
Pää on tosiaan täynnä kysymyksiä ja piti lähteä kirjoittamaan ennen töihin lähtöä. Luojan kiitos meille on suotu ihana 3-vuotias valopilkku, joka antaa kummasti voimia tarpoa eteenpäin :)
Kiitos, jos joku jaksoi lukea!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ns. amputoitu kohdunkaula kun papa oli III luokkaa.
Siinäkin ennustettiin varovaisesti etten muka saisi lapsia tai ainakin hankaloittaa ja kaikkea, mutta sain kasikin tervettä poikaa senjälkeen. Tuo amputointi ei vaikuta mitenkään elämään..siitä vain poistetaan solumuutos-osa ja tarkkaillaa sen viisi vuotta vuosittain..ainakin mun tapauksessa.Solumuutoasiat ovat kehittyneet ja hyvä oli kun tässä vaiheessa paljastui..ei hätää..
Mulle on tehty useampi loop-hoito ja muu laserointi.
Kyllä ne kaikki on ajoitettu ensimmäisiin vuodottomiin päiviin. Tavoitteena on pienentää tulehdusriskiä. Silloin on pitkä aika odottaa seuraavia kuukautisia.
vastauksista. Keskussairaala tosiaan toimii nyt nopeasti, onneksi. Paperit tuli jo eilen ja jos vuoto alkaa ajallaan, kuten yleensä on kolposkopia 3.11. Voihan se olla et tää kauhee jännitys nyt siirtää vuotoa, toivottavasti ei.
Sinulta, joka olet käynyt loophoidoissa haluaisin kysyä, että oliko sulla papa mitä luokkaa? Jotenkin pelottaa tuo IV luokka, kun on kuitenkin niin lähellä syöpää. Tää odotus on ihan hirveetä. Voin vain kuvitella mikä paniikki on kolposkopia päivänä, et miten laajalle alueelle solumuutoksia on tullu.
Onko loophoidot millaisia? Toivottavasti sitä sitten hoitoihin pääsee heti, kun diagnoosi varmistuu. Ettei enää tartteisi odotella. Kolposkopiakäynnilläkö ei pysty vielä mitään tekemään, vaikka solumuutosalueet näkyisivät selvästi?
Kiitos taas jos joku viitsii vastailla :) Tää palsta on nyt ihan oikeesti voimavara, kun en yhtään tiiä mistä voisin kysellä. Ketään tuttua ei ole, joka olisi kokenut saman.
..saman kokenut..
Kesällä papa näytti kolmosluokkaa ja sain lähetteen kolposkopiaan..Se oli elokuussa ja jännitin sitä ihan sairaasti, mutta loppujen lopuks ei se ollutkaan niin kamalaa ja lääkäri oli tosi mukava. Multa otettiin muutama koepala ja sanottiin et menee n. kuukausi tai vähän yli tuloksissa, että mitä tehdään..tarviiko loop-hoitoo vai ei..(Riippuu varmaan toki paikkakunnasta/sairaalasta kuinka nopeasti toimitaan)
Sano et ei tarvii huolestua ja stressata kovasti ja menettää yöunia tän takia, kun ei ne muutokset noin lyhyessä ajassa muutu..
Sain kuuden viikon jälkeen lähetteen loop-hoitoon ja se oli mulla viime viikolla. Sekin jännitti kovasti, mutta sekään ei ollut niin kauheeta.Mielestäni kolposkopia on epämiellyttävämpi kokemus. Alue puudutetaan ja sitten lääkäri ottaa sähkösilmukalla se alueen pois. Ei tuntunut juurikaan miltään ja vielä vähemmän se puudutuspiikki. Sen jälkeen vuotaa n.3 viikkoa tai vähemmän. Luulin et vuotaisin paljon ja sitä lähinnä pelkäsin, mutta vuotoa ei ole juurikaan.
Nyt siis on kolmen viikon yhdyntä ja uinti ja kylpykielto..ihan vaan tulehdusriskin takia. Ja se loop-hoito tehdään heti menkkojen jälkeen..Jouduin itekin siirtään aikaa, koska menkat ois alkanut heti hoidon jälkeen..
Nyt siis odotellaan, että saan vastaukset et onko kaikki saatu pois..
Tää odotushan tässä kamalinta on..ei toimenpiteet sinänsä..
Tsemppiä sulle..kerron kyllä lisää jos jotain haluat kysellä.. :)
Jotenkin tässä nyt tuntuu siltä, että vielähän sen kolmos luokan ois jollain lailla sulattanut, mutta kun nelonen pamahti vuodessa ni tuntuu ihan järkyttävältä. Vaikeaa esiastettahan se meinaa ja nyt pelottaakin, että onko hoidot enää noin yksinkertaisia. Mietin vaan että entä jos on levinny pitkin ja poikin. Sen näkee sit reilun viikon päästä, että mitenkä laajalla alueella sitä pahanlaatuista solumuutosta on.
Tää odotus on ihan hirveetä, kun ei yhtään tiiä mitä tapahtuu. Kaikkein pahinta sitä vaan jotenkin miettii, ehkä ei pitäs...mut pakko kai täs kaikkeen on varautua. Mielialat vaihtelee ihan hirveesti, välillä tuntuu et kyllä tää tästä ja sit tulee taas romahdus et tekis mieli vaan itkeä. Pakko vaan yrittää olla "tunteilematta" pojan aikana, kun toinen luulee et hän on tehnyt jotain pahaa kun äiti itkee :(
Oliko sulla mitään oireita? Mulla on alavatsa ja alaselkäkipuja noin viikkoa ennen menkkoja, jotka oon tähän saakka pistäny endon piikkiin. Mut ehkä se ei sit ookaan sitä. Viikon ajan joudun joka ilta ottaa särkylääkkeen ennen kun menkat alkaa.
Kaikesta huolimatta on mentävä "häntä pystyssä" eteenpäin!! Toivottava parasta ja uskottava, että vielä se joskus elämä hymyilee!!!!
Tsemppiä sinulle!! Toivotaan, että kaikki on saatu pois!
Mulla ei ollut minkäänlaisia oireita..tuli ihan varottamatta..olin ihan et miten on voinu tulla ja mikä sen on aiheuttanu..ja löytyhän se..eli hpv se tietenkin oli..toisin sanoen kondylooma.Sekin tässä rassaa et kauanko se mulla on ollut ja miten se on tullut, kun parisuhteessa kummiskin elin aikas monta vuotta..
Mulla oli keskivaikeita solumuutoksia ja korkea hpv-riski.. Siis suuri todennäköisyys et ajan myötä saisin kohdunkaulansyövän..Ei ne solumuutokset leviä ja siirry vaan ne pysyy siinä yhdessä kohtaa.. Kolposkopiassahan sen sitten näkee et missä ne muutokset on..
Ei tuo nelonen vielä tarkoita et syöpä on..nehän on niitä esiasteita ja ne saadaan yleensä hyvin pois.. Onneks täällä on hyvä hoidot ja seurannat.. :)Kyllä kaikki vielä hyväks muuttuu.. :)
Huomenta!
Kyl tää vertaistuki on nyt tosi tärkeetä. Kiva, kun saa vaihtaa ajatuksia melkein saman kokeneen kanssa. Nyt niitä kysymyksiä sitten pukkaakin mieleen eli onko loophoidot millasia? Pitääkö olla kauan sairaalassa? Polikäynti vai yötä? Joutuuko olemaan sairaslomalla?
Ihan positiivisilla fiiliksillä täs nyt oon, katotaan mitä tuleman pitää ja murehditaan sitten. Pahimpaan on tietty pakko varautua. Onneks tosiaan tänä päivänä on hyvät keinot selvitä.
Mullahan kun on tuo endometrioosikin, niin sitä leikeltiin viimeks kesäkuussa, jolloin toinen munasarja poistettiin. Kaikki leikkauslöydökset oli hyvänlaatuisia, joten toivotaan nyt että pahanlaatuisia muutosalueita ei olisi paljon. Ite oon valmis kohdunpoistoon vaikka välittömästi, koska miedän lapset on tehty. Ja endonkin takia en niitä koskaan varmaan tulisi saamaan.
Nyt on lähettävä poitsu herättää ja töihin :)
Palataan!
loop-hoidosta... Ihan perus polikäynti se on..Toimenpiteeseen menee suunnilleen vartti ja sitten kotiin. Olin kokonaisuudessaan noin puol tuntia.Lääkäri eka selitti mitä tekee ja mitä muutoksia mulla oli. Ensin saa puudutuksen ja sitten se pistää sitä etikkaliuosta, joka värjää ne kohdat missä muutoksia on.Sama siis tehdään kolposkopiassa.
Saa sairaslomaa sen päivän jos tahtoo. Ainakin mulle ois antanu, mut sanoin et en tarvi kun on vapaata. Pitää ottaa rauhallisesti se päivä. Kyllä mä jo seuraavana päivänä menin jumpalle ja salille. :) Lääkäri anto ohjeet miten toimia. Luulen, että säkin kyllä saat..
Kannattaa kysyä kaikki mahdollinen lääkäriltä mitä mieleen tulee.
Hyvää viikonloppua ja kyllä se tästä! :)
Ymmärrän hyvin aloittajan paniikin. Olen vähän samassa tilanteessa, tosin itselläni kehitys kolmosluokkaan kesti 1.5 vuotta. Nyt on sitten kolposkopia takana ja loop-hoito edessä.
En ymmärrä, miten välinpitämättömästi näihin asioihin hoitohenkilökunnan puolelta suhtaudutaan. Itse olen ollut ihan paniikissa ja ahdistuksessa tämän asian vuoksi ja lisäksi inhonnut itseäni, kun epäilen vahvasti tietäväni, mistä kondylooman olen saanut.
Lisäksi minulla kolposkopia oli niin kammottava toimenpide, että en tiedä, voinko mennä siihen enää uudestaan. Vaikka monet väittävät loop-hoidon olevan jotenkin helpompi, niin en usko. Nyt kun tiedän noiden olevan kamalia toimenpiteitä ehdin kehitellä melkoisen paniikki/agressio/ahdistuskohtauksen ennen toimenpidettä, että en tiedä, mitä tulee tapahtumaan...
Minulla tämä on laukaissut selvän masennuksen/ahdistuksen/älyttömän pelon eikä mistään saa apua. Pelkään vielä lapsettomuuttakin tämän seurauksena. Ihailen heitä, jotka kestävät nuo hoidot ja pystyvät käymään tämän läpi. Itsestäni en tiedä pystynkö.
Usein saattaa käydä niin, että kolposkopian koepaloissa PAPA-luokka onkin ollut liian korkea. Koepaloista saadaan tarkempi solukuva kuin pelkästä PAPAsta, joka on pääasiassa otettu raaputtamalla pintasoluja. PAPAhan otetaan sutaisemalla pitkin poikin kohdunsuuta ja vaginan pohjukkaa ja se kerää soluja isolta alueelta. Tuo 4-luokan muutos voi tosiaankin vaikka poistua jo kolposkopian koepalan mukana tai olla lievempi muutos kuin on luultu. Joskus nimittäin käy niin, että tehdään loop-konisaatio ja sen näytettä tutkittaessa muutosta ei enää löydy. PAPA luokka IV ei ole mikään betoniin kirjoitettu, se voi muuttua paljon lievemmäksi. PAPAssakin on vääriä positiivisia löydöksiä välillä. Se on tavallaan liian herkkä, jotta oikeasti löydettäisiin ne joilla se syöpä on.
Kondyloomasta vielä sen verran, edellinen kirjoittaja kun ajatteli saaneensa sen joltain tietyltä henkilöltä. 95% ihmisistähän saa papilloomavirustartunnan, mutta valtaosa parantuu siitä. Osalle käy sitten huono tuuri, ja joko sairastuvat kondyloomaan tai saavat papilloomaviruksen aiheuttamia solumuutoksia. Ei siis niinkään ole sanottua, että on juuri joltain tietyltä ihmiseltä sen saanut, kun sen valtaosa jossain välissä saa.
...ikäviä kokemuksia sairaalasta. Tosiaan tässä vaiheessa toivoisi hoitohenkilökunnalta empaattista suhtautumista. Tämä asia todellakin pysäyttää, elämän arvot menevät ihan uusiksi.
Itse en toimenpiteitä pelkää, kun minua on tosiaan leikelty kahteen kertaan endon takia ja "sorkittukin" lapsettomuushoidoissa sen verran, että varmaan tuntokin alapäästä menny. Tää on jo hyvä merkki kun pistää hymyilyttämään. Viikko sitten oli fiilikset ihan toista luokkaa.
Oon vaan nyt aatellu mennä positiivisin mielin päivä kerrallaan eteenpäin ja katsoa mitä tuleman pitää. Onhan tää sellanen mörkö, että varmasti juoksuttaa papassa puolen vuoden välein vaikkei tartteiskaan.
Voimia sinulle, toivotaan että kaikki menee loppujen lopuksi hyvin!! Toivottavasti saat inhimillisempää palvelua!
...kannustavasta viestistä :) Asiat ei siis välttämättä olekaan niin huonosti kun papa tuloksen mukaan voisi luulla.
Todella toivotaan, että kaikki kääntyy parhain päin!
Jep...nyt on skopiassa käyty ja ikävä kyllä solumuutoksia oli, joten papan vastaus sai vahvistuksen. Ulkosynnyttimissä oli yksi muutosalue ja kohdunsuulla selkeä 1,5cm:n alue, molemmista otettiin koepalat. Nyt sitä sitten kärvistellään kuukauden päivät ennen kuin tulokset tulee. Ei luvanneet soittaa, pitää ootella postia. Kuinka kauan te muut ootte joutuneet tuloksia odottamaan? Kaks viikkoa sitten hoitsu sano mulle et tulokset viipyy viikon-puoltoista, ni nyt lääkäri sano et kuukauden. Eli kolme viikkoa, kun tulokset on saikulla ja sit yks viikko aikaa kirjoitella mulle postia. Meinaan kyllä malttamattomana kolmen viikon päästä pirauttaa, sanovatpa mitä hyvänsä.
Kokemuksena kolposkopia ei ollu mikään kiva, mut kuitenkin siedettävä. Meikäläisen tuurilla oli sit sairaanhoitaja sairastunu, niin lääkärin apuna oli opiskelija. Lääkäri puhui, että todennäköisesti kohdunsuulle tehdään sitten neljän viikon päästä loop-hoito. Ois voitu tehä jo nyt, jos ei hoitaja sairastunut!!!! Sillon meikä meinas revetä, että ei voi olla totta että ei kukaan hoitsu jouda siksi aikaa. Niin pitkään vaadin, että loop-hoito sitten kohdunsuulle loppujen lopuksi tehtiin. Mitään ei näköjään saa, jos ei itse pyydä.
Nyt jotenkin rauhoittunu olo, kun loop tehtiin. Ois ollu kauheeta kärvistellä kuukausi ja odotella ilman hoitoa. Tietty tulos jännittää, mut jotenkin vaan paljon rauhallisemmin mielin.
Toivotaan parasta ja pelätään pahinta...