Rahat lapsiin

Hahahaha!

Jotkut tekee lapsia ja toiset ostaa kattohuoneistoja! Kumpikin tulee pirun kalliiksi.

Kummat sinä valitset? Tutkimuksen mukaan hieno asunto tulee halvemmaksi 18v. ikään tullessa kuin pari rääkyvää kakaraa :D
17414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

molemmat, lapset ja asunnon.
kun oltiin 19/18 oli jo kolme lasta jaloissamme.
nyt ovat nelikymppisiä, ei kaduta.

siinä olet oikeassa, lapset kasvatus on hyvin kalista,
se on nykyään pois vanhemmilta, lapsilisä ei korvaa kuin peruskulutuksesta noin 1/3, lapsen hoito, hengissä pitäminen syö vanhempien rahoja noi 3000 € vuosi.

Äänestä

Vertaat rahaa ja lapsia? No, ei mikään ihme
tämän palstan muulilta.

Äänestä
  • Kuka hullu tosiaan enää tekee lapsia tähän maailmaan

    Äänestä

Toiset ampuu kovilla ja toisen pili puhaltaa pelkkää ilmaa. Nämä ilmanpuhaltajat sitten lähettelevät viestejä kuten sinä.

Äänestä

Jossakin vaiheessa nuoruudessa ei tule edes mieleen perheiden perustamiset. Ei mullakaan sellaisia ajatuksia ollut niin kauan kun ikä alkoi numerolla kaksi. Nyttemmin ajatusmaailma on muuttumaan päin. Elelen yksin kun en vaan ole törmännyt täyspäiseen naiseen jonka kanssa saattaisi ajatella perheen perustamista. Mulla on kiva omistuskämppä ja sporttimallinen poikamiesauto. Jonkun parikymppisen mielestä elämäni on varmaankin "siistiä". Itse ajattelen että pelkkä mammonan kerääminen on varsin sisällötöntä elämää loppujen lopuksi. Vanhana olisi kiva katsella kun ne niin kalliiksi rahallisesti tulleet lapset lentelevät maailmalle, perustavat aikanaan omia perheitänsä ja tuovat omia toukkiansa papan katsottavaksi.

No näin, tulipahan syvällisiä mietteitä tälle soopapalstalle kirjoitettua. Jään katsomaan minkälaista ulinaa tulee vastaukseksi..

Äänestä
  • Vastauksesi oli provo. Ei mitään sulla mitään urheiluautoa ole. TOTUUS:

    Läski-ämmä kotona, valittaa koko ajan. Rahat ei riitä vuokraan, kun kersat vaatii koko ajan enemmän. Toista se on huolettomalla omistusasujalla jolla ei velkaa eikä sitä haisevaa akkaa :D

    Äänestä

  • En ajatellut lapsista juuri mitään alle 30 vuotiaana.
    Sitten, kun alkoi olemaan 35 lasissa ja eukko selitti mitä
    tarkoittaa, kun naisella "vuodet tulee täyteen", niin aloin
    miettimään asiaa itsekin.

    Sinulla on vielä aikaa, mutta naisilla aika on rajallinen.
    Myös vammaisten lapsien riski kasvaa huomattavasti kun
    nainen lähestyy 40 vuottaan.

    Lopuksi: lapsia ei kiinnosta mikä on asumismuoto.

    T.ASOKAS

    Äänestä

  • lapsen isä kirjoitti:

    En ajatellut lapsista juuri mitään alle 30 vuotiaana.
    Sitten, kun alkoi olemaan 35 lasissa ja eukko selitti mitä
    tarkoittaa, kun naisella "vuodet tulee täyteen", niin aloin
    miettimään asiaa itsekin.

    Sinulla on vielä aikaa, mutta naisilla aika on rajallinen.
    Myös vammaisten lapsien riski kasvaa huomattavasti kun
    nainen lähestyy 40 vuottaan.

    Lopuksi: lapsia ei kiinnosta mikä on asumismuoto.

    T.ASOKAS

    Menes kuule espooseen. Lapset kiusaa nykyään vuokralaisten lapsia. Valitettava totuus!

    Äänestä

  • Lapsia asumismuoto? kirjoitti:

    Menes kuule espooseen. Lapset kiusaa nykyään vuokralaisten lapsia. Valitettava totuus!

    Jos pillistäsi tulee vain kuumaa ilmaa, niin
    eipä siinä paljon elämänkokemusta lapsista saa.

    Äänestä

  • Lapsia asumismuoto? kirjoitti:

    Menes kuule espooseen. Lapset kiusaa nykyään vuokralaisten lapsia. Valitettava totuus!

    niin sitten se ei kyllä johdu lapsista. Taas yksi syy välttää Espoota.

    Äänestä

meillä on noita molempia, ja lisäksi kolme mökkiä, 2 autoa ja 2 venettä. Lisäksi etsitään suurempaa asuntoa juuri nyt, nykyinen laitetaan vuokralle. Velkaa? ehei...

Äänestä
  • Mulla taas on 9 vuokra-asuntoa. Kivaa maksaa vuokraa kun on millä mällätä

    Äänestä

No lapset on mukavia, ja niiden "rääkyminen?" loppuu aikanaan mutta tiedätsä hei, se on vaan elämää. Ei niitä lapsia niin paljon tarvi tehdä, pari riittää, on hieman "särkymisvaraa".
Etuina on että on vanhemmiten JOKU joka kulkee mietteissä.
Ainut paha on huoli kuinka he saisivat paikkansa/toimewentulonsa tässä maassa

Äänestä
  • Palstan muulien mielestä on hienoa, että asuntojen hinnat
    nousevat tavallisten ihmisten ulottumattomiin.

    Ei voi kuin ihmetellä niitä viestejä joissa riemuitaan kuinka
    tulevat sukupolvet eivät enää pysty ostamaan asuntoa, koska
    "ostojuna meni jo".

    Joidenkin mielestä ensiasunto pitäisi ostaa jo lastentarhassa
    muutoin on "luuseri".

    Äänestä

  • juttujen perusteella kirjoitti:

    Palstan muulien mielestä on hienoa, että asuntojen hinnat
    nousevat tavallisten ihmisten ulottumattomiin.

    Ei voi kuin ihmetellä niitä viestejä joissa riemuitaan kuinka
    tulevat sukupolvet eivät enää pysty ostamaan asuntoa, koska
    "ostojuna meni jo".

    Joidenkin mielestä ensiasunto pitäisi ostaa jo lastentarhassa
    muutoin on "luuseri".

    Ei se lapsien vika ole jos joutuvat asumaan vuokra-asunnossa. Monesti näistä tulee juuri menestyviä liikemiehiä koska eivät halua samaa vuokralaiskohtaloa kuin vanhempansa.

    Äänestä

  • Vika ole! kirjoitti:

    Ei se lapsien vika ole jos joutuvat asumaan vuokra-asunnossa. Monesti näistä tulee juuri menestyviä liikemiehiä koska eivät halua samaa vuokralaiskohtaloa kuin vanhempansa.

    maksaako asumisensa tavallaan kerralla, lainaa toki lyhennellään vuosia, vai hitaasti pikku hiljaa vuokralla?

    Olen kokeillut molempia useita vuosia ja kertoja enkä ole eroa asumismukavuudessa juuri huomannut, molemmissa asumismuodoissa on etunsa ja haittansa, muttei kumpikaan välttämättä ole ylivertainen toiseen verrattuna, paljon riippu ihan onnesta millaiset esimerkiksi ovat lähimmät naapurit, olipa asumismuoto kumpi vain.

    Äänestä

  • on sillä kirjoitti:

    Mutta kun omakotitalossa asuu, niin ei oikein tule kysymykseen tällaiselle tavalliselle duunarille tuo vuokralla asuminen. On nimittäin huomattavasti edullisempaa ostaa ok-talo itselleen, vaikkakin sitten velaksi, kuin maksaa siitä vuokraa.

    Kerros- tai rivareissa ei ole niin nöpönnuukaa onko oma vai vuokra, ainoastaan siinä vaiheessa kun se on kokonaan maksettu ei ole kuin vastikkeet riesana, toisaalta jos on ollut vuokralla, ei ole kiinteää omaisuuttakaan ainakaan asunnon muodossa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vai upeaan asuntoon? kirjoitti:

Hahahaha!

Jotkut tekee lapsia ja toiset ostaa kattohuoneistoja! Kumpikin tulee pirun kalliiksi.

Kummat sinä valitset? Tutkimuksen mukaan hieno asunto tulee halvemmaksi 18v. ikään tullessa kuin pari rääkyvää kakaraa :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu