Voiko olla niin, että jo pari vuotta sitten olisi alkaneet vaihdevuodet?
Silloin kärsin yöhikoiluista tosi paljon, nyt niitä ei oikeastaan enää tule, mutta aamuisin on pieni hiki päällä vaikka mitään ei tekisikään.
E-pillereitä syön edelleen, kuukautiset tulevat suht säännöllisesti, mutta välitihkuttelua on myös jatkunut jo vuoden tai pari.
Suvussa äidin puolelta on monilla vaihdevuodet alkaneet melko nuorina, äidilläni ensimmäiset oireet jo 39-vuotiaana.
Eli enkö olekaan päästäni vialla, kun olo on välillä niin tuskainen, ärtynyt, masentunut, en jaksa keskittyä mihinkään, aamut varsinkin vaikeita.
Voiko olla syy niin yksinkertainen kuin vaihdevuodet?
Luin jostain, että oireita voi ilmaantua jo vuosia ennen kuin kuukautiset jäävät pois.
Onko kellään kokemuksia?
Silloin kärsin yöhikoiluista tosi paljon, nyt niitä ei oikeastaan enää tule, mutta aamuisin on pieni hiki päällä vaikka mitään ei tekisikään.
E-pillereitä syön edelleen, kuukautiset tulevat suht säännöllisesti, mutta välitihkuttelua on myös jatkunut jo vuoden tai pari.
Suvussa äidin puolelta on monilla vaihdevuodet alkaneet melko nuorina, äidilläni ensimmäiset oireet jo 39-vuotiaana.
Eli enkö olekaan päästäni vialla, kun olo on välillä niin tuskainen, ärtynyt, masentunut, en jaksa keskittyä mihinkään, aamut varsinkin vaikeita.
Voiko olla syy niin yksinkertainen kuin vaihdevuodet?
Luin jostain, että oireita voi ilmaantua jo vuosia ennen kuin kuukautiset jäävät pois.
Onko kellään kokemuksia?
Vastaukset 14
Vanhimmat
kuukautiset tulevat, vaikka sulla olis jo ollut vaihdevuodet. Eli et voi tietää, onko sulla enää normaali kuukautiskierto. Käy gynekologilla juttelemassa, on olemassa eräs verikoe (FSH) jonka koholla olo kertoo, onko vaihdevuodet vai ei.
Minulla alkoivat ensimmäiset esioireet 4-5 vuotta ennen kuukautisten loppumista. Ensimmäiset oireet olivat psyykkisiä (juuri nuo mainitsemasi, pinnan lyheneminen, mielialojen ailahtelut, väsymys ja aloitekyvyttömyys), lisäksi karvoitus kasvoissa lisääntyi ja hiki alkoi haista pahalle (vaikka hikoilu sinänsä ei vielä lisääntynytkään). Myös vuotohäiriöitä voi olla jopa vuosia ennen kuukautisten loppumista. Minulla kierto muuttui ensin suht. säännöllisestä suorastaan kellontarkaksi, ja vasta puoli vuotta ennen kuukautisten loppumista väli piteni useampaan kuukauteen. Vuotoväli voi myös lyhetä, vuoto lisääntyä tai vähetä, mitkä tahansa muutokset ovat mahdollisia.
Jos äidilläsi ovat vaihdevuodet tulleet aikaisin, niin todennäköisesti tulevat sinullekin, nämä asiat periytyvät vahvasti.
Sinuna kyllä poikkeaisin gynekologin vastaanotolle. Pätevä gyne pystyy jo silmämääräisesti ja ultralla näkemaan hormonitilanteen. Paras aika arvoida sitä lienee kuukautisvuodon loputtua.
Olen myös kuullut monesta lähteestä ja omalta gyneltä viimeksi, että vaihdevuodet ovat vahvasti perinnölliset ajankohdaltaan ainakin. Kuten hormoonihurmio kirjoitti myös.
Olen itse 50 vuotias ja äidilläni kuukautiset loppuivat 52 vuotiaana. Samanlaisesti tuntuu etenevän asiat itselläninkin. Tietysti jo iällä oleva äiti ei aina ole innokkain keskustelukumppani tästä asiasta, eli kaikkea en ole saanut urkittua... ;-)
Miten olette hoitaneet näitä esioireita? Itse painin samojen ongelmien kanssa - ihan järkyttävä olo henkisesti, edes masennuslääkitys ei tahdo auttaa. Elämäntilanne muuten ok.
Luontaislääkkeitä, soijatuotteita nyt ainakin ensi alkuun.
Jos ei ala auttaa, sitten lääkäriin.
(periaate kun on, että lääkäriin vasta kun on ihan pakko:)
Jos masennuslääkityskään ei auta, tuskin pehmeämmistä keinoista on sen vertaa apua. Gynekologini neuvosta aloin käyttää B6-vitamiinia (tai on siinä tabletissa muitakin, mutta tärkeintä on, että B6:tta on tarpeeksi) mielialaoireisiin, ja ne mielestäni auttoivat hieman. Lopullisesti mielialan tasasi hormonikorvaushoito.
Monivitamiinitableteissa oleva pitoisuus ei riitä, vaan valmisteen täytyy olla tarpeeksi vahva. Esimerkiksi sellainen kuin Neurobion Forte sisältää tarpeeksi B6:tta.
käytän nimittäin erästä rauhoittavaa josta yritän huonolla menestyksellä eroon, toivottavasti saan edes tolkun koko hommaan jos en lopullisesti siitä pääse.
Eli mitään lisälääkitystä en tähän tilanteeseen kaipaa.
Kokeilen nyt niitä luontaistuotteita ja b-vitamiinia niin katsotaan.
Asiat kun valitettavasti ei aina ole niin yksinkertaisia:(
Pitkän masennuksen sairastaneena kehottaisin sinua menemään lääkäriin, joka voi verikokeesta selivittää onko hormonitasapainossasi korjattavaa. Rauhottavat on eri asia kuin masennuslääke. Rauhottavista tulee riippuvaisesksi, masennuslääkkeistä ei. Jos sinulla on oikeasti masennus, et selviä vitamiineilla ja poppakonsteilla.
Älä ole tyhmä, selvitä tilanteesi ja hae ammattiapua oman tphtoroinnin sijaan.
mutta minkäänlaisia masennusoireita minulla ei ollut ennen kuin olin jo jonkin aikaa syönyt rauhoittavia ja samoihin aikoihin alkoivat myös ekat vaihdevuosioireet eli tarkoitan, että nämä asiat näyttää menevän nyt päällekäin ja kun elämä muutenkin on ollut myrskyisää, eroamista ym niin ei ihme jos on outo olo.
Mutta kun selvitellään yksi kerrallaan, uskon, että apu löytyy.
Masennusoireet häviää varmasti, kun saan apua lääkityksen vähentämiseen ja niihin vaihdevuosioireisiin.
Ei vielä esim neljä vuotta sitten minulla ollut mitään tälläisiä tuntemuksia kuin nyt.
Joten edelleen, jos oma apu ja tohtorointi ei auta, sitten menen lääkäriin.
ihan varmasti.
Hei Mihin vaivaan aloitit rauhoittavien käytön? Onko se syy nyt poissa ja rauhoittavien itsenäinen lopettaminen asteittain siten perusteltua?
olen aina ollut ihan sairaan mahdoton jännittäjä joka paikassa ja joka tilanteessa ja siihen hain lääkkeitä.
Ovat auttaneet hyvin, mutta nyt haluaisin vähentää, vaan eipä onnistukaan niin helposti.
En usko, että haluaisin palata elämään ennen lääkitystä, sillä se oli yhtä helvettiä ja sinnittelin sentään nelisen kymmentä vuotta....
Joku tasapaino pitäisi löytää kuitenkin.
sinulle ei määrätty bentsodiatsepiineja jännitykseen... Propranololi estää sydämen hakkaamisen ja auttaa paremmin. En tiedä, voiko siihen jäädä koukkuun. Nuo diapamit ja sukulaiset kannattaa kiertää kaukaa.
ja yhtä sieltä pahimmasta päästä eli koukussa pyristelen ja kauan, vaikka heti aloittaisin vieroituksen...
Nyt ei ole ollut siihen voimia, kun on noita muita vaivoja enemmän kuin tarpeeksi.
ei jää koukkuun kantsiii kokeilla yleisin käytetty mieto lääke jännitykseen