miten on

Jokohan viimein tulee Pääjärven veden laadusta oikeaa tietoa ja saadaan tutkimustuloksella vahvistettua se vahva epäilys, että turvetuotanto pilaisi vesistöt?
Pääjärven vesi on luokattoman huonossa kunnossa ja koko reitti Äänekoskelle asti liki samanlainen.
Lukekaa Keskisuomalaisen juttu tämän päivän lehdestä.
Turvetuotannon valvontaa ja tutkimusta on kiristettävä ja mahdolliset likaajat on saatava myös taloudelliseen edesvastuuseen. Laki antaa tähän mahdollisuuden.
Vesiä ei saa myöskään muut toimijat lïata.
Jos turvetuotanto nyt lopetettaisiin ja uusien soiden aukaisu kiellettäisiin, alkaisi vesi välittömästi puhdistumaan. Aikaa lopulliseen puhdistumiseen menisi toki.
Mutta yllättävän nopeasti kuitenkin toipuminen kävisi, tästä on esimerkkejä mm. Lievestuore- järvestä ja Äänekosken alapuolisesta vesistöstä.
Kinnulassa ja Kivijärvellä on vakava uhka veden likaantumisesta olemassa ja osaksi näin on jo tapahtunutkin.
Kinnulan kunta on tästä syystä asettumassa vastustamaan uusien turvesoiden aukaisemista.
Toivottavasti Karstulassa tehdään samoin.
15907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

näkyy turvetuottaja olevan keulilla.
No, eihän valtuusto onneksi ratkaise yksin turpeen noston lupia tms.

Äänestä

juttua tuosta turvetuotannon aiheuttamasta vesien pilaantumisesta.
Olisikohan mahdollista ( kunhan nyt tutkimustulokset ensin valmistuvat) hakea korvauksia vaikkapa ryhmäkanteen avulla?
Tuntuisi, että se olisi tällaisessa tapauksessa oiva keino.
Kyseessä olisi jopa useita satoja vahinkoa kärsineitä pitkin vesistöjen rantoja.

Äänestä
  • olisi satoja, siitähän seuraisi mittavat korvaukset, jopa miljoonia.
    Saa nähdä , miten kävisi.
    Kyllähän lakimiehet mielellään lähtevät leikkiin mukaan, jos vaan korvausten hakijoita löytyy.

    Äänestä

Ihme on jos Pääjärven yläpuolisille soille myönnetään turpeen nostoon lupia.

Äänestä

Televisio-ohjelman perusteella sai vähän sen suuntaisen käsityksen, että Pääjärvestä olisi käytännössä tullut turpeennostoalueiden valuma-allas. Vedet laskevat aukaistuilta soilta suoraan puroja ja valtaojia myöten jokiin ja Pääjärveen asti.
Ranta-asukkaiden ja muiden asiasta kärsivien kannattaa olla yhteydessä viranomaisiin, he ottavat mielellään asiallisia ilmoituksia vastaan. Ilmoittaa kannattaa nimenomaan veden tilan muuttumisesta, rannan pilaantumisesta, valuma-altaiden toimimattomuudesta.
Myös toimimattomista viemäreistä, jotka aiheuttavat likaveden ylijuoksutusta maastoon kannattaa ilmoittaa. Samoin valuvista lantasäiliöistä yms.

Keski-Suomen Ympäristökeskus
Ympäristönsuojeluyksikkö
Maaseutu- ja vesistötiimi
[email protected]

Äänestä
  • Paskavesiä on mennynnä kirkonkylästä Pääjärveen jo 1970 luvun alkupuolella, ruskea vana näkyi järven jäällä. Minäkin näin sen ihan omin silmin.

    Sinne vain paskan sekaan uimaan ja pulikoimaan,
    venttiilit ja tiivisteet on löyhtynnä ja putkisto on jo sen verran vanhaa kaliperia, että sille ei mahda mitään.

    Putkiston uusiminen vaatii rahaa, se maksaa, ja kuka on maksumies? ?

    Äänestä

  • paskanjauhamista kirjoitti:

    Paskavesiä on mennynnä kirkonkylästä Pääjärveen jo 1970 luvun alkupuolella, ruskea vana näkyi järven jäällä. Minäkin näin sen ihan omin silmin.

    Eiköhän sitä rahaa löydy tarpeelliseen investointiin.
    Tietääkseni jäteveden puhdistamon uusiminen on lähitulevaisuudessa joka tapauksessa edessä.
    Kunnan kannalta huonoa mainosta, jos likavesiä pääsee vesistöön.
    Uusien valtuutettujen ratkaistavia ja päätettäviä asioita.

    Äänestä

  • paskanjauhamista kirjoitti:

    Paskavesiä on mennynnä kirkonkylästä Pääjärveen jo 1970 luvun alkupuolella, ruskea vana näkyi järven jäällä. Minäkin näin sen ihan omin silmin.

    Sinne vain paskan sekaan uimaan ja pulikoimaan,
    venttiilit ja tiivisteet on löyhtynnä ja putkisto on jo sen verran vanhaa kaliperia, että sille ei mahda mitään.

    Putkiston uusiminen vaatii rahaa, se maksaa, ja kuka on maksumies? ?

    Eipä kuule taija olla.
    Näkkyy senverran olevan julukisuuvessa olleen tuo vesasia ja ihan aiheesta, että luulis jottai tapahtuva.
    Aika pikälle näyttäs siltä, että mittauksia ja kokkeita on tehty Karstulassa jo jonkin aikoa ja tuloksiaki on tullu.
    Minä luulen, että myö ollaa oltu Karstulassa liija hiljoa tästä asiasta, vaikka ves muuttu kuravelliks ihan meijän nenä eissä.
    Ei kuule poika voi olla asiat ihan oikei, jos lietettä tulloo järven pohjaa kuus viiva kaheksan senttiä vuojessa.

    Äänestä

Kyllähän nyt näyttäisi muutenkin siltä, että ollaan tulossa taitekohtaan, jossa ratkaistaan turpeen kohtalo energialähteenä.
Tätä asiaahan on vatvottu EU:ssa ja valtionhallinnossa.
Turpeen paikallisia ympäristövaikutuksia ei ole ymmärretty, siitä tässä vesien likaantumisessa on kysymys.
Jos turvetuotanto tapahtusi jossakin suuremman kaupungin välittömässä läheisyydessä, tuotanto olisi lopetettu jo ajat sitten.
Kaukana kaupungeista homma on mallia: "Poissa silmistä, poissa mielestä".

Äänestä

että turvetuotannolla olisi vaikutusta vesien likaantumiseen.
Vapo syyttää metsäojituksia yms.
Metsäojitukset tehtiin pääsääntöisesti 50-70- luvulla.
70- ja 80-luvulla oli Pääjärvenkin vesi vielä kirkasta, vaikka maataloutta oli paljon ja metsäojatkin olivat olleet jo jopa vuosikymmeniä auki.
Mutta vasta 80-luvun lopulla ja nyt 90-2000- luvulla vesi on muuttunut Pääjärvessä rapavelliksi ja rantojen umpeenkasvaminen on yltynyt.
Samaan aikaan on turvetuotanto näillä seuduilla moninkertaistunut.

Äänestä
  • Tottakai Vapo kieltää, koska heille on kyse isosta asiasta. Mutta selvää on , että pelkkä kiistäminen ei enää auta. On menty liian pitkälle sillä otaksumalla, että esim. Vapon sana on laki.
    Vesiä on tutkittu ja tulokset puhuvat puolestaan.

    Äänestä

  • tai turvetuottajien vakuuttelut mikään laki.
    Turpeennosto on nyt suurennuslasin alla, eikä syyttä. Turvelietteen laskeminen vesistöön on ympäristörikos. No, tutkinta siitä on meneillään ja johtaa toivon mukaan kiristyvään valvontaan ja estää uusien turpeen nostopaikkojen aukaisun.
    Jonkinlainen edistysakel olisi, jos edes nykyisiä ohjeita noudatettaisiin.

    Äänestä

  • Vapon sana kirjoitti:

    tai turvetuottajien vakuuttelut mikään laki.
    Turpeennosto on nyt suurennuslasin alla, eikä syyttä. Turvelietteen laskeminen vesistöön on ympäristörikos. No, tutkinta siitä on meneillään ja johtaa toivon mukaan kiristyvään valvontaan ja estää uusien turpeen nostopaikkojen aukaisun.
    Jonkinlainen edistysakel olisi, jos edes nykyisiä ohjeita noudatettaisiin.

    tuotanto saattaa pilata vesiä,mutta ei se yksin ole syypää.
    täällä keski-suomessakin on satoja maatiloja,joista lehmät aamulypsyn jälkeen juoksevat häntä suorana järvenrantaan kusemaan ja paskomaan.

    jos joku väittää,ettei näin ole,niin olen valmis antamaan osoitteita,mistä asian voit ensikesänä tarkistaa.

    tuollainen 30-50 elukkaa kun käy rannassa kusella,niin se ei ihan sataan litraan mahdu.

    Äänestä

  • että turve kirjoitti:

    vesiensuojeluviranomaisille.
    Veronmaksajat maksavat palkan viranomaisille, laitetaan ne töihin.
    Tosin sieltä turvesuolta tulee miljardeja litroja sellaista kusen väristä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

turvetuottajat ? kirjoitti:

Jokohan viimein tulee Pääjärven veden laadusta oikeaa tietoa ja saadaan tutkimustuloksella vahvistettua se vahva epäilys, että turvetuotanto pilaisi vesistöt?
Pääjärven vesi on luokattoman huonossa kunnossa ja koko reitti Äänekoskelle asti liki samanlainen.
Lukekaa Keskisuomalaisen juttu tämän päivän lehdestä.
Turvetuotannon valvontaa ja tutkimusta on kiristettävä ja mahdolliset likaajat on saatava myös taloudelliseen edesvastuuseen. Laki antaa tähän mahdollisuuden.
Vesiä ei saa myöskään muut toimijat lïata.
Jos turvetuotanto nyt lopetettaisiin ja uusien soiden aukaisu kiellettäisiin, alkaisi vesi välittömästi puhdistumaan. Aikaa lopulliseen puhdistumiseen menisi toki.
Mutta yllättävän nopeasti kuitenkin toipuminen kävisi, tästä on esimerkkejä mm. Lievestuore- järvestä ja Äänekosken alapuolisesta vesistöstä.
Kinnulassa ja Kivijärvellä on vakava uhka veden likaantumisesta olemassa ja osaksi näin on jo tapahtunutkin.
Kinnulan kunta on tästä syystä asettumassa vastustamaan uusien turvesoiden aukaisemista.
Toivottavasti Karstulassa tehdään samoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu