Saksanpaimenkoiran pentu!

Olen tosi iloinen että löysin koirani veljen...
nimi on Maxi. Kiinnostavin juttu oli tuo, että
koirallasi on vain yksi kives... SAMA TÄÄLLÄ!
Muuten kyllä oltu tosi reippaita ja terveitä.
Muutaman kerran on käyty lääkärissä oksennusten
takia. (syönyt jotain sopimatonta). Maxille kävi
myös ikävästi, kun se oli n.3,5kk. Kävimme
moikkaamassa siskoni bernhardilaista joka oli
silloin n.9kk ja iso kuin mikä. Maxi-poika ei
juuri koirasta pitänyt kun se oli niin villi
kaveri, se säikähti niin pahasti, että nykyään se
haukkuu vieraalle koiralle noin puoli tuntia
ennen kuin hyväksyy sen. Mutta ihmisistä se
tykkää ihan älyttömästi. Me asumme muuten
Äänekoskella, että ei kovin kaukana teistä.
Omistamme myös toisen saksanpaimenkoiran, narttu
ja reilu 3 vuotta on ikää. Nimeltään Nita. Meillä
on ainakin alku oppiminen lähtenyt hyvin
käyntiin.. nimensä oppi jo toisena päivänä, ja
nykyään jo istutaan, mennään maahan ja annetaan
tassua, tuodaan lelu ja haetaan ... ja annetaan
tietenkin "pusu". Hihnassa vetämistä en ole
saanut pois, en sitten millään. Harkinnassa on
koirakoulun aloitus, kohta puolin. Olisi tosi
mukavaa kuulla myös Iran kuulumisia enemmänkin.
Muistatko, tai kysyittekö muuten niiden
vanhempien kennel nimiä? Itseltäni unohtui kun
olin niin ihastunut pentuun. Jos näit sen pennun
jonka myyjät ottivat itselleen, niin Maxi on kuin
kopio siitä pennusta.

Minttu kirjoitti:

Olen tosi iloinen että löysin koirani veljen...
nimi on Maxi. Kiinnostavin juttu oli tuo, että
koirallasi on vain yksi kives... SAMA TÄÄLLÄ!
Muuten kyllä oltu tosi reippaita ja terveitä.
Muutaman kerran on käyty lääkärissä oksennusten
takia. (syönyt jotain sopimatonta). Maxille kävi
myös ikävästi, kun se oli n.3,5kk. Kävimme
moikkaamassa siskoni bernhardilaista joka oli
silloin n.9kk ja iso kuin mikä. Maxi-poika ei
juuri koirasta pitänyt kun se oli niin villi
kaveri, se säikähti niin pahasti, että nykyään se
haukkuu vieraalle koiralle noin puoli tuntia
ennen kuin hyväksyy sen. Mutta ihmisistä se
tykkää ihan älyttömästi. Me asumme muuten
Äänekoskella, että ei kovin kaukana teistä.
Omistamme myös toisen saksanpaimenkoiran, narttu
ja reilu 3 vuotta on ikää. Nimeltään Nita. Meillä
on ainakin alku oppiminen lähtenyt hyvin
käyntiin.. nimensä oppi jo toisena päivänä, ja
nykyään jo istutaan, mennään maahan ja annetaan
tassua, tuodaan lelu ja haetaan ... ja annetaan
tietenkin "pusu". Hihnassa vetämistä en ole
saanut pois, en sitten millään. Harkinnassa on
koirakoulun aloitus, kohta puolin. Olisi tosi
mukavaa kuulla myös Iran kuulumisia enemmänkin.
Muistatko, tai kysyittekö muuten niiden
vanhempien kennel nimiä? Itseltäni unohtui kun
olin niin ihastunut pentuun. Jos näit sen pennun
jonka myyjät ottivat itselleen, niin Maxi on kuin
kopio siitä pennusta.

Valitettavasti en muista pentujen vanhempien
oikeita nimiä. Emä taisi olla kutsumanimeltään
Opa. Ira on oppinut miten istutaan, ménnään
maahan, Tänne, odottaa. hihnassa pitää vieläkin
vetää ja hiukan riehua. Ollaan nyt aloitettu
koulutus ihan ohjaajan valvonnassa. Mua vain
huolestuttaa, et pääseekö Ira koskaan eroon tosta
kauheesta haukkumisesta toisia koiria kohtaan.
Niin joo...mä opiskelen Mäntässä ja mun vanhemmat
asuvat Tikkakoskella. Mä asuin ennen mun miehen
kanssa Äänekoskella. Ira on lyhytkarvanen, ja
sillä on just joku karvanlähtöaika. siitä lähtee
aivan hirveesti karvaa. mailaahan lisää mun
osoitteeseen : [email protected]

Tässäkin pentueessa oli 7-urosta. Muistatko
millainen pentusi isä oli? Mietin vain, ettei ole
samasta paikasta, koska siellä oli toinenkin
aikuinen uros sakemanni. Onnea sinulle
etsinnöissä!