oon 18 vuotias nuori ja mulla on todella huono itsetunto,
eli:
-ku muut ihmiset kattoo mua, iha vaa ohimennen tai joskus pidempääki ni sit alan yleensä aattelee et ne kattoo mua pahalla.
ne kattoo et mus olis jotain vikaa. vaikka ite tiedän et se ei pidä paikkaansa (toivottavasti) koska oon iha tavallisen näköne enkä käyttäydy mitenkää erikoisesti.
mut en siltikää pääse tästä ajatuksesta eroon.
-ku juttelen jollekki tyypille/porukassa ni musta aina tuntuu et ei niitä kiinnosta mitä sanon.
ei se mun asia o yhtä tärkee ja pelkään myöski et sanon jotain tyhmää.
sit se menee aina siihe et oon iha hiljaa vaik mulla olis monia hyviä juttuja/kysymyksiä mut sit jätän ne sanomatta.
-en uskalla olla oma itteni!! aattelen aina mitä muut ajattelee musta.
yritän käyttäytyä sillein mite kuvittelen et ne haluu, en uskalla näyttää muille omaa luonnetta.
oon oikeesti sellane ilonen hassuttelija ja tosi lapsellinen mut sit muille näytän et olisin rauhallinen ja järkevä... äähh..
mitä mun pitäis tehä et pääsen tästä yli ja voin vihdoinki olla oma itteni?
eli:
-ku muut ihmiset kattoo mua, iha vaa ohimennen tai joskus pidempääki ni sit alan yleensä aattelee et ne kattoo mua pahalla.
ne kattoo et mus olis jotain vikaa. vaikka ite tiedän et se ei pidä paikkaansa (toivottavasti) koska oon iha tavallisen näköne enkä käyttäydy mitenkää erikoisesti.
mut en siltikää pääse tästä ajatuksesta eroon.
-ku juttelen jollekki tyypille/porukassa ni musta aina tuntuu et ei niitä kiinnosta mitä sanon.
ei se mun asia o yhtä tärkee ja pelkään myöski et sanon jotain tyhmää.
sit se menee aina siihe et oon iha hiljaa vaik mulla olis monia hyviä juttuja/kysymyksiä mut sit jätän ne sanomatta.
-en uskalla olla oma itteni!! aattelen aina mitä muut ajattelee musta.
yritän käyttäytyä sillein mite kuvittelen et ne haluu, en uskalla näyttää muille omaa luonnetta.
oon oikeesti sellane ilonen hassuttelija ja tosi lapsellinen mut sit muille näytän et olisin rauhallinen ja järkevä... äähh..
mitä mun pitäis tehä et pääsen tästä yli ja voin vihdoinki olla oma itteni?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ystäväsi ja muut ihmiset ovat täysin samanlaisia kuin sinä.
Myös he pohtivat joskus mitä muut heistä ajattelevat.
Kaikilla on jonkinlainen jännitys kun aletaan kertoa ryhmässä juttuja.
Myös se, joka puhuu joukossa juuri oli hieman jännittynyt ennen kuin aloitti puhumaan ja sitten huojentunut kun juttua tuli.
Sä saat olla oma ittes koska niin haluavat muutkin.
Jokaista jännittää välillä ja sen myös muut tiedostavat.
Jännittää sitä puheliaintakin.
Kerro ne hyvät jutut :)
Ennen itseluottamukseni oli erinomainen, mutta yläasteen kiusaamisen jälkeen sen taso heikkeni. Onneksi sitä voi parantaa. :) Mulla on juuri nyt samankaltaisia ongelmia, eli mietin LIIKAA sitä, mitä muut ajattelevat ja se kahlitsee kykyäni olla oma itseni. Yläasteella olin oma itseni räväkästi, ja siitä seurasi kiusaaminen. Tosin olin ollut seiskaluokan psykiatrisessa hoidossa, ja tulin takaisin kasin alussa; sekin eittämättä vaikutti, en ollut ensinnäkään ihan perillä ikäisteni tavoista kun oli elänyt niin erilaisessa ympäristössä, ja toisekseen, olin liiankin räväkästi oma itseni, mikä aiheutti taidesnobikoulussa kiusaamista. Yläasteella kaikki ovat epävarmoja, ja se joka erottuu joukosta, saa kokea muiden paineet niskassaan. Niin se valitettavasti menee. :)
Homma on niin, ettei kukaan meitä epävarmoja ihmisiä kadulla tuijota naureskellen tai ihmetellen. Ellei sitten käyttäydy TODELLA epätavallisesti epävarmuudestaan johtuen. Itsetuntoa voi parantaa, ja siitä tehdä loistavan vaikka se olisi huono. Se on tila, joka vaihtelee, ja johon voi vaikuttaa. Se ei muutu hetkessä, mutta pieniä askelia edeten sitä voi parantaa aina vaan. :)
Pitää nyt vaan rohkeasti mennä juttelemaan, sanoa asiansa koulututtaville ja -kavereille, sekä oppitunneilla. Kyllä se siitä varmasti. Puhun siis myös itselleni :I
Tuntuu ettei minusta pidetä, tosin olen sen verran erilainen muutamaan tuttuun verraten, ettei kovin ole yhteisiä jutun aiheita mistä jutella. Ja minusta he ovat vielä melko teinejä käytökseltään (mielestäni olen kypsempi) joten sekin on siinä kuiluna. Sitten toiset pitävät minua siksi hiljaisena, etten juttele näille, vain aina tietyille henkilöille.
Vaan minkä sille voin, että juttelen enempi sellaisille, jotka ovat minulle enemmän tuttuja kuin toiset ja juttua on enempi heidän kanssaan kuin toisten.
Kyllähän siinä aina kestää hetki ennenkuin muut tulevat tutuiksi mutta pari lausetta sinne tänne ajoittain.
Hiljaisuus ei ole pahasta.
Kyllä puhetta tulee.
Vaikka Suomessa small talkki ei ole yleistä niin kyllä aina välillä voi vähän puhua niitä näitä.
Ei ole kysymys siitä etteikö sinusta pidettäisi vaan siitä ettei puheen aiheita heti löydy.
Susta kyllä pidetään :)
Kun muut katsovat sinua, niin mitä se haittaa? Katsotko itse muita vikoja etsiäksesi? Jos et, niin mietipä niin ettei ne muutkaan tee niin.
Sisäistä tämä ajatus: ei sillä ole väliä, mitä muut sinusta ajattelevat.
Noin olen itse ajatellut jo vuosikausia.