Lapsellani ikää on 1 vuosi 4kk ja olen hieman harmissani, kun hän ei vierasta toisia ihmisiä. Koskaan ei ole vierastanut ja nykyäänkin leikkipuistossa ollessamme toiset lapset kyöhnäävät vanhemmissaan ja käyvät välillä tarkastamassa, että isi tai äiti on lähellä.
Mutta ei meidän lapsemme :( Hän saattaa leikkiä tunninkin toisten lasten kanssa tai leikkiä omia juttuja. Hän alkaa vilkuttaa, kun on valmis lähtemään leikkipuistosta ja lähtee kävelemään poispäin. Äidillekin alkaa vilkuttaa.
Itselläni on tietysti semmoinen olo, että hän ei ole kiintynyt tarpeeksi äitiinsä eli minuun, sillä vierastaminenhan on kuuleman mukaan hyväksi.
Onkohan meillä jäänyt jokin äiti-lapsi symbioosi pois?
Mutta ei meidän lapsemme :( Hän saattaa leikkiä tunninkin toisten lasten kanssa tai leikkiä omia juttuja. Hän alkaa vilkuttaa, kun on valmis lähtemään leikkipuistosta ja lähtee kävelemään poispäin. Äidillekin alkaa vilkuttaa.
Itselläni on tietysti semmoinen olo, että hän ei ole kiintynyt tarpeeksi äitiinsä eli minuun, sillä vierastaminenhan on kuuleman mukaan hyväksi.
Onkohan meillä jäänyt jokin äiti-lapsi symbioosi pois?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meillä oli sama juttu tuossa iässä, äiti oli vaan henkilö joka käveli perässä, kaikki muut tuntui olevan tärkeämpiä.
Tiedän ettei ole helppo vaihe ollenkaan varsinkaan tässä syyllistävässä yhteiskunnassa. Tulee heti mieleen että olen ihan paska äiti.
Et ole.
Kyllä se äiti on lapselle kaikki kaikessa. Tämä vaihe pitää sisällään sen että äiti on itsestäänselvyys. Mitä sitä sitten suotta haikailemaan sen perään, ei se mihinkään lähde.
Yritä nauttia tästä ajasta ja anna kovasti rakkautta ja huomiota kun lapselle se sopii, älä väkisin, tulee traumoja.
Tulee vielä aika kun lapsi tajuaa että kyllä se äitikin voi lähteä ja sitten ollaan taas sylivauvaa.
Tsemppiä! Älä vaivu synkkyyteen!
Täällä samanlainen äitin pikku maailmanmatkaaja ei huomioi kun menen vaikka kauppaan tai roskia viemään niin ei itke perään mutta auta armias jos isä lähtee ulos ovesta tai postinkantaja ei tulekkaan kylään niin jo on huuto konsertti valmiina:Dlaps on nyt 1v3kk ja kyllä mullakin on hieman haikea olo että tässäkö se nyt oli se sylivauva ja katselen muita äitejä kun niiden vauvat roikkuvat koko ajan jaloissa ja itkevät kun vessaan menee meillä taapero on silloin haluamassa mun syliin kun on nälkä silloin kyllä äiti(ruoka)on kaikkein tärkein..neuvolasta kerran kysyin tätä et enkö mä ole antanut lapselleni tarpeeksi rakkautta kun ei näytä olevan kiintynyt muhun ollenkaan ja "pelottavissa"tilanteissa hakeutuu isän luo niin hän vastasi et yleensä vauvoille isä voi olla se joka auttaa ottamaan äidistä etäisyyttä tai siis että isän kautta vauva uskaltaa tutkia maailmaa ja olla vähän kauempanakin äidistä:(..mutta kyllä tässä kieltämättä tuntee ittensä täysin tarpeettomaksi roskakasaksi..mutta toivotaan että aikanaan helpottaa ja saisin sellasen takiaisen jalkoihin.ehkäpä tämä tuntuu vielä pahemmalta siksi kun on huono itsetunto..lapselleni en sitä kuitenkaan tule näyttämään vaikka isälle olen jo sanonut että olen pikkaisen mustasukkainen sinulle kun minun lapsi tykkääkin susta enemmäm;)..tsemppiä sulle kans ja käy ostaa ittelles tamagotshi niin tiedät mitä on kun joku tarvitsee jakamattoman huomiosi;D
Kiitos viesteistänne. Hylätyltä todellakin olo tuntuu kun lapsi pitää minua itsestäänselvyytenä. Isi on se jonka kotiin tuleminen on parasta päivässä :D ihana asia tietenkin, mutta kaivertaa itsetuntoani kun hän on se "tärkeämpi" useinkin. nyt vain häntä pystyyn ja odottamaan seuraavaa vaihetta :)
hyvä juttu. Se on merkki siitä myös, että lapsesi luottaa sinuun. Luottaa, että et häviä minnekään ja siksi uskaltaa leikkiä kauempanakin. Hänellä on siis perusturvallisuus kunnossa!
Päinvastoin, hän on saanut tosi paljon läheisyyttäsi näköjään sylivauva vaiheessa ja hän on kehittynyt ideaalisesti!! Tässä pätkä tosi mielenkiintoisesta aiheesta: länsimaalainen intiaanien parissa ja huomio siihen, kuinka väärin länsimaissa kasvatetaan vauvoja.
Continuum-teoria perustuu Liedloffin omiin kokemuksiin eteläamerikkalaisen Yequana-intiaaniheimon parissa. Liedloff asui ja eli heimon kylässä ja hänellä oli tilaisuus tarkkailla mm. heimon tapaa olla lasten kanssa. Yequana-lapset viettävät käytännöllisesti katsoen kuusi ensimmäistä kuukauttaan – siihen saakka kunnes alkavat ryömiä – sylissä, kannettuina. Heidät otetaan mukaan joka paikkaan, he ovat jatkuvasti mukana vanhempien tai isompien sisarusten tehdessä töitä, keskellä tapahtumia. Liedloff kertoo hätkähtäneensä sitä, miten erilaisia intiaanilapset olivat verrattuina hänen tuntemiinsa länsimaisiin lapsiin. Yequana-vauvat, jotka saivat kyllikseen syliä, läheisyyttä ja kantamista, olivat rauhallisia, fyysisesti rentoja ja luottavaisia. Isompina, liikkumaan opittuaan, lapset olivat itsenäisiä, eivät takertuneet äiteihin tai hoitajiinsa eivätkä kitisseet näiden perään, vaan liikkuivat rohkeina ja tutkivat ympäristöään, palatakseen aina välillä tarkistamaan, että ”tukipiste” eli äiti tai muu hoivaaja oli paikalla. Lasten motoriset taidot kehittyivät huomattavasti nopeammin kuin länsimaisten, vaunuissa ja pinnasängyissä makuutettujen lasten.
Liedloff käsittelee paljon vauvan varhaisvaiheita. Hänen näkemyksensä mukaan lapsen ensimmäiset elinkuukaudet määrittävät tulevan asenteen elämään. Liedloff puhuu ”syli-vaiheesta” (in-arms phase), joka sijoittuu syntymän ja ryömimään oppimisen (eli ulkomaailmaan suuntautumisen) väliin. Lajinkehityksen lakien mukaisesti lapsi hakee ”syli-annoksensa” täyteen ennen kuin voi siirtyä seuraavaan kehitysvaiheeseen. Ja kun tuo annos täytetään eli lapsi saa olla kannettavana ja läheisyydessä ensi kuukautensa, hän muodostaa terveen itsetunnon ja suhtautuu luottavaisesti toisiin ihmisiin.
Se, miten Liedloff kuvaa länsimaisen vauvan havaintomaailmaa, on järkyttävää luettavaa. Vauva elää ensi kuukausinaan ”ikuista nyt-hetkeä”. Hänelle asiat ovat joko oikein (jatkumon mukaisesti) tai väärin. Hän ei osaa toivoa tai odottaa, että jos asiat ovat kehnosti nyt, ne paranevat pian. Hän ei voi ajatella, että ”äiti tulee kohta takaisin” kun äiti jättää hänet: vauvan maailma on äkkiä romahtanut. Hän itkee, joka on hänen yrityksensä saada syli taas palaamaan ja saattaa asiat kohdalleen. Liedloff kirjoittaa: ”Mutta jos [vauva] jätetään itkemään liian pitkäksi aikaa, jos vastausta, jota hän itkullaan hakee, ei tulekaan, itkun ilmentämä yritys saada asiat taas kuntoon lakkaa ja tilalle tulee tyhjyys vailla aikaa tai toivoa.” Ja vielä: ”Mikään hänen esi-isiensä kokemuksessa ei ole valmistanut häntä yksin jäämiseen, nukkuessa tai valveilla, ja vielä vähemmän siihen, että hän joutuisi itkemään ilman vastausta.”
Liedloff siis kritisoi meidän länsimaista lastenhoitokulttuuriamme kovin sanoin siitä, miten vaistoista vieraantunutta se on. Äidit ehkä vaistoavat, mikä olisi oikein pienen vauvan kanssa – mutta eivät uskalla luottaa omaan vaistoonsa. Voiko varhaista ”sylivaiheen deprivaatiota” sitten paikata enää myöhemmin lapsuudessa? Liedloffin mukaan pikkulapset hyötyvät valtavasti siitä, että he saavat tulla syliin, syleihin, aina kun tahtovat, ja nukkua vanhempiensa sängyssä näiden kanssa. Yleensä lapset jo melko pian, saatuaan läheisyyttä kyllikseen, haluavat omasta aloitteestaan siirtyä omaan sänkyyn. Liedloffin mukaan alusta asti ”perhepedissä” nukkuneet lapset yleensä haluavat siirtyä omaan sänkyyn kahden vuoden paikkeilla.
Liedloff ottaa esille myös väitteen, että lapsi joka saa liian paljon huomiota, ei kasva itsenäiseksi, ja väitteen, että lapsen jatkuva kantaminen heikentäisi lapsen luottamusta itseensä. ”Olemme jo nähneet”, hän kirjoittaa, ”että itseluottamus syntyy täysin eletystä sylivaiheesta, mutta olennaista on, että siinä lapsi on jatkuvasti läsnä, mutta harvoin huomion keskipisteenä. Lapsi yksinkertaisesti on läsnä, keskellä hoivaajansa elämää, jatkuvasti kokemassa asioita, turvallisesti kannateltuna.” Liedloffin mukaan äidin rooli on olla saatavilla, kun lapsi tarvitsee, mutta välttää yli-innokasta ylihuolehtimista ja jatkuvaa huomion kiinnittämistä lapseen. Jos lasta ylisuojellaan eikä hänen anneta itse testata osaamisensa rajoja, hän jättääkin vastuun selviytymisestään vanhemmilleen – sen sijaan, että kantaisi sen itse.
Loput täältä:
http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apliedloff.html