Tuliko katsottua tv:stä, kuinka vedet on Pääjärvessä ja siitä edelleen pilattu?
Taitaa mennä turveluvat uuteen harkintaan?
Taitaa mennä turveluvat uuteen harkintaan?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
toteamiseen tv:tä tarvi.
riittää kun käy rannalla katsomassa.
"turveluvat uuteen harkintaan"
ei ei ei ja vielä kerran ei.
turveparonit tekee,mitä haluaa.
onhan kyseessä kotimainen,UUSIUTUVA,puhdas energiamuoto.
montako miljoonaa litraa palaa kesässä polttoöljyä/naftaa,että tämä puhdas energia saadaan lämpölaitokseen.
valtavat traktorit huutavat kaasu pohjassa 20h/vrk,ja edelleen se ajetaan rekoilla jyväskylään.
esim. tuollaisen rekan kulutus on 40-50l/100km.
mutta toki tuo kannattaa,koska tämä uusiutuva energia on uudelleen käytettävissä parin miljoonan vuoden kuluttua.
Lain mukaan minimirangaistus törkeästä ympäristön turmelemisesta on 4 kuukautta vankeutta. Luonnollisesti korvaukset tähän päälle.
Täyttääköhän järvien vesien pilaaminen rikoksen tunnusmerkit?
Noin maalaisjärjellä arvioiden täyttää.
Kysyä voi myös, mitä virkaa on lailla, jos sen noudattamista ei valvota, eikä rikkomisesta joudu vastuuseen.
Kuulin ,ettei siellä suolla olisikaan niitä valuma-altaita, jotka on olleet turvetuotantoluvassa mainittu.
No, nämä varmaan tutkitaan nyt.
Ei hutkita, kun ei ole vielä tutkittu.
Vapon ja turpeentuottajien voitoista on osoitettava rahaa edes lain vaatimien suojelutoimenpiteiden tekemiseen.
Tuntuu tosi kurjalta,jos on totta, että niitä vähäisiäkin määräyksiä ja ohjeita on laiminlyöty.
" Heinäkuussa Laitinen laski Pääjärveen, Karankajärveen ja Saarijärveen kolme ankkuroitua sylinteriä, jotka olivat viisi metriä pohjan yläpuolella. Näytteiden oton yhteydessä paljastui, että vedessä ei ollut enää huonoa kerrosta, vaan se oli pinnasta pohjaan huonolaatuista, sinileväistä ja humuspitoista. "
http://www.sampolehti.fi/web/index.php
Takavuosina mm. voimayhtiöt ja metsäteollisuus ovat maksaneet vesialueiden omistajille ja ranta-asukkaille korvauksia, mutta käsittääkseni oikeusprosessien jälkeen ja oikeuden määräyksestä. Onko vesiensuojelurikos asianomistaja-asia vai puuttuvatko viranomaiset asiaan ilman asianomistajan kannetta?
Luulisi tällä asialla olevan niin suuri yhteiskunnallinen vaikutus, että esim. ympäristöviranomaiset puuttuisivat siihen oikeustoimin ilman, että yksityisten kansalaisten tarvitsisi uhrata vähäisiä rahojaan oikeudenkäynteihin.
Eiks turvemiesten "suojelija" oo Mauri Pekkarinen?
Ainakin turvemiehet pokkuroi tota heppua ku se sattuu piipahtamaan Karstulassa.
Turvemiehethän tukivat Pekkarista viime eduskuntavaaleissa, mm. maksamalla "seminaarimaksua" Maurin vaalirahastoon.
Huhuttiin myös taulukaupoista, liekö sitten Juhani Palmun taulujen vedoksia montakin turvemiesten seinillä?
Pekkarinen onkin ajanut pontevasti asiaa turpeen puolesta kaikissa mahdollisissa käänteissä.
Pekkarinen voisi tulla reissuillaan katsomaan, millaista vesi nyt mm. Pääjärvessä on.
Tuskin hän asian vakavuutta vesien kannalta edes tietää.
Tokihan perusvirheet turvehommassa on tehty ennenkuin Pekkarisella on ollut asian kanssa tekemistä.Mutta nyt on tilanne se, että lisävirheitä ei ole vara tehdä ja entisten korjaamiseen on ryhdyttävä välittömästi.
Turvesoita ei tule aukaista lisää, valvontaa on tehostettava nykyisillä soilla ja tuotanto on estettävä soilla, joilla ei noudateta edes nykymääräyksiä.
Lisäksi on otettava heti käyttöön nykyisillä soilla kunnolliset veden puhdistusmenetelmät.
Vesistöille aiheutetut vahingot on inventoitava ja mahdollisten rikkomusten tekijät on asetettava vastuuseen, myös korvausvastuuseen.
Pekkarinen on Jyväskylässä kunnallisvaaleissa ehdokkaana ja hoitaa myös siellä turvemiesten asiaa.
Turvemiesten ja Pekkarisen intresseissä olisi, että turpeen polttoa jatkettaisiin ja lisättäisiin Rauhanlahdessa ja uudessa Keljon voimalassa.
Lisäksi Pekkarinen lobbaa turpeen puolesta EU:ssa. Tietenkin turvemiesten tuella.
Mutta, kuten jo monessa yhteydessä on havaittu, ympäristönsuojelu on unohdettu turvetuotannon yhteydessä.
turvetuotannosta puolet tapahtuu Pääjärven valuma-alueella ( Kyyjärvi -Pääjärvi) ja siitä taas puolet tulee Vahanganjoen kautta.
Ravinnekuormaa joesta tulee Pääjärveen käsittämätön määrä ja se näkyy nimenomaan Pääjärven veden laadussa.
Kuulin luotettavalta taholta, että yksityiset turveyrittäjät ovat kyllä hoitaneet viime vuosina velvoitteensa, mutta valtion oma firma Vapo luistaa raskaasti. Ympäristökeskuskin puuttuu vain yksityisten tekemisiin mutta ei Vapon.
Pystyykö joku vahvistamaan tämän?
Ei Vapo saa luistaa velvoitteistaan yhtään sen kummemmin kuin yksityisetkään.
Oleellinen kysymys on: Kuka vastaa kulloisenkin turpeennostoalueen vesiensuojelusta?
Laajempi kysymys on se, onko vesien pilaaminen ollut liian kova hinta siitä, että turvetta on käytetty energiantuotantoon?
On selvää, että jotain on vesien suojelun eteen tehtävä ja tapahduttava ja pikaisesti, muuten tähän turvevellin keittoon saadaan sotkettua Greenpeace, EU yms., jotka TODELLA saavat homman jumiin.
Nousisihan suomalainen turvesuo kerralla maailmankartalle, jos Greenpeacen banderollit näkyisivät valtakunnallisisssa ja kansainvälisissä uutisissa.
Jotain konkreettista on tehtävä ja siinä on oltava mukana turvetuottajien, Vapon ja valtiovallan.
Muuten käy niin, että edellämainittujen toimijoiden paikan ottavat Greenpeace, EU ja kansainväliset uutistoimitukset.
Kello käy.
Tilanne on se, että hurskaista puheista huolimatta mitään oleellista parannusta ongelmaan tuskin heti tulee.
Mutta ,onko niin, että se paras turva tässäkin tapauksessa kansalaiselle tulee Suomen rajojen ulkopuolelta?
Asia tuntuu aivan absurdilta, kun sitä miettii.
Lapin poromiesten avuksi tuli kansainvälinen Greenpeace ja EU. Vasta sitten heidän asiaansa alettiin kuuntelemaan.
Onko tässä toistettava sama kuvio ja haettava apua ulkoa, ennenkuin elinympäristön pilaaminen saadaan aisoihin?
Kyläpoliitikot tälle tuskin saavat mitään tehtyä.
"Kättä pidempää" saatettaneen tulla hakemaan muualta.
Sillä välin voidaan katsella näkötornista sinilevä- ja turvelauttojen lipumista ohi ihmisten iloksi.
Samanlaista tietoa on täälläkin. Siis että yksityiset turvetuottajat hoitavat kyllä velvoitteet, mutta Vapo ei. Eikä ympäristökeskus valvo sen tekemisiä. Ympäristökeskus = valtio, Vapo = valtion firma.
Turvetuottajat ovat yrittäjinä puun ja kuoren välisssä. He eivät pysty/rohkene ottamaan tähän asiaan julkisuudessa tai muutenkaan kantaa, koska heidän tärkein asiakkaansa ja turpeen ostaja on Vapo/valtio.
Ympäristökeskus kyllä tarttuu johonkin yksityisen mökkilaiturin rakentamiseen, mutta ei Vapon touhuihin. Kaksinaamaista peliä valtiolta.
Asia on onneksi ollut sen verran esillä lehdistössä, että toivoa paremmasta lienee.
Ellei mitään tehdä, tulee asia varmasti olemaan julkisuudessa niin kauan kunnes jotain tapahtuu.
Ympäristön raiskaaminen ei ole enää asia, jolta ummistetaan silmiä.
Jos Vapo tai turvetuottajat eivät pysty hoitamaan asiaa kuntoon, löytyy tekijöitä, jotka homman hoitavat.
Tästähän saattaa tulla hyvinkin ennakkotapaus ympäristönsuojelulain soveltamisessa.
Eikö se olisi paras laittaa Vahanganjoen suulle tutkimusasema, jonka läpi sitä vettä menisi vaikka vuoden ajan? Toinen mittausasema Kiminginjoen suulle.
Siinähän se sitten nähtäisiin, mistä liete on peräisin.
"tutkittava..se jutska ..."
Olisko aihetta laittaa asema myös purkuputken päähän - Pääjärven syvänteeseen joka putki tulee paskalaitokseltamme Paska-avanneun tietämiltä.
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=3811
Aiheellinen homma.
On syytä kiirehtiä vedenpuhdistamon rakentamista, uuden rakentaminenhan on joka tapauksessa edessä lähiaikoina.
Tässä olisi niille Valon rahoille yksi tarpeellinen kohde.
läheskään niin tarpeellinen,kuin jäähalli ja keilahalli.
paljon tarpeellisempi.
Turvetuotantoalueille on rakennettava valuma-altaat ,vaihtoehtona tuotannon lopettaminen ja soiden ennallistaminen.
Sen jälkeen tärkeä on jäteveden puhdistamon rakentaminen.
Sitten vasta pelle-, pullo- ja pallohallit.
Eikä se näkötornikaan ole maailman korkein hirsirakennus, vaikka niin väitetään.
Tässä yksi esimerkki korkeammista: ( 37m)
http://www.abcmatkatoimisto.fi/kizhi_museosaari_kizhin_museo_karjala.htm
Hiivatti... olivat karjalaiset ehtineet hieman aiemmin pykäämään pikkusen isomman...
Ei muuta kuin muutama hirsivarvi lisää rotarien pystyttämään torniin... keräys käyntiin!!
tänään sanoivat,että kimingille tulevalle 70ha:n turvesuolle on näytetty "vihreää valoa"
Pidetään mielessä.
Veikkaanpa, että paskapoliiseja riittää vastaisuudessa vahtimaan ja jokainen suo, myös nykyiset turvesuot tutkitaan.
Katsotaan tulevana kesänä, onko valutusaltaat lain mukaisia.
Toimenpidekieltoja yms. tulee laiminlyöjille, se on varmaa.
Joku roti tähän tulee.
Alkaa nynnyily ja hiivisteleminen piisaamaan.
Paskaa on laskettu niskaan vuositolkulla, mutta nyt mitta alkaa olemaan täynnä.
Ylimielinen suhtautuminen on pahinta, mitä rantojen asukkeja kohtaan voi tehdä.
Pato murtuu ja sen jälkeen ne, jotka ovat rikkoneet lakeja ja määräyksiä, joutuvat vastuuseen.
Ellei Suomen laki siihen pysty, löytyy lakeja kauempaa.
kärsii turvevellistä ja mm. radioktiivisista turvepäästöistä voi turveporho istuskella drinkkilasi kädessä Välimeren rannalla ja liottaa varpaitaan kirkkaan sinisessä vedessä...
Istuskella kun EU rahoittaa kaikenmaailman avustuksilla ja tukiaisilla kaikki turvetuotannossa tarvittavat koneetkin.