kontaktia

mitä tiedätte? heille haetaan erikseen myyntineuvottelijoita ja palveluneuvojia..mitä siihen palveluneuvojan duuniin kuuluu?
17520092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 175

Vanhimmat

Tiedän vaikka mitä, mutta jos sinä haluat tietää kans ko. yrityksestä niin ota yhteyttä rekryilmoituksessa olevaan henkilöön. Häneltä saat parhaimmat ja oikeat tiedot.

Äänestä

palveluneuvoja ja myyntineuvottelija tekee samanlaista duunia, tavoite ja pohjapalkka vain on erilainen. Ihan sairas paikka jossa huipputulot joita luvattiin jäivät hirvittävän kauas todellisuudesta, myynti epäeettistä, 'tarkistetaan olemassa olevat tiedot' jotka on ajettu jostain vanhoista luettelo-tiedoista. Onneksi tajusin lähteä sieltä ajoissa, olisi hermot menny totaalisesti remonttiin.

Äänestä
  • Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta hyvä ystäväni on tuolla töissä. Hän ainakin viihtyy hyvin ja tienaa ihan kohtuullisesti (n. 3000 €/kk).

    Äänestä

Tietääkö kukaan kuinka moni sai yt:den jälkeen lähteä. Kontaktia hakee jatkuvasti uusia työntekijöitä mutta kannattaako kyseiseen firmaan hakea, jos on juuri ollut yt:t päällä. Ja millaiset ovat henkilökohtaiset myyntitavoiteet, realistisiako?

Äänestä
  • Jos sinusta on myyntihommiin, niin kannattaa hakea, mutta pääseekö töihin niin sehän onkin sitten eri asia. Jos olet uutisia lukenut, niin AIKA MONESSA yrityksessä on ollut yt - neuvottelut viimeisen 6kk aikana :)

    Oli kyse sitten mistä myyntifirmasta tahansa, voi myyntitavoite jollekin olla täysin utopistinen kun jollekin itkettävän ja naurettavan välillä. Ajat on kovia, mutta jotenkin ihmeessä ne parhaat aina vaan myy.

    btw. Kontaktian yt:t koski kuulema tuotannon porukkaa? Ei myyntiä. Tosin onhan ala tunnettu tulos ati ulos - mentaliteetista ( mikä sanomattakin selvä )

    Äänestä

  • hopotihop kirjoitti:

    Jos sinusta on myyntihommiin, niin kannattaa hakea, mutta pääseekö töihin niin sehän onkin sitten eri asia. Jos olet uutisia lukenut, niin AIKA MONESSA yrityksessä on ollut yt - neuvottelut viimeisen 6kk aikana :)

    Tulos tai ulos my ass, sen yhden skitsahtelevan pikkuhitlerin tiimiin ei ainakaan kannata joutua, siellä ei saa tulosta vaikka päällään seisois kun esimies on täys törppö

    Äänestä

  • Kyllä kansa tietää kirjoitti:

    Millä paikkakunnalla tämmönen vaikuttaa?

    Äänestä

  • Bgellona kirjoitti:

    Millä paikkakunnalla tämmönen vaikuttaa?

    On se kummaa kun esimiestä syytetään vaatimisesta, mutta siitä vasta poru tulisi jos ei palkallaan pärjäisi.

    Joten itse 20 alalla olleena ja esimiehenä, rakkauden vastkohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys.

    Joten hyvät esimiehet ovat vaativia mutta oikeudenmukaisia ja tekevät itsekin sen minkä vaativat, eikö vain?

    Äänestä

  • http://www.lannenteletieto.fi/pdf/vuosikertomus08_netti.pdf

    Konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli 6,3 milj. euroa ja tilikauden tulos
    -2,8 milj. euroa.

    Ei ihme jos ei ole rahkeita satsata kunnollisiin kotisivuihin, jos yritys tuottaa tappiota. En taida hakeakaan kyseiseen yritykseen, kun on lähiaikoina ollut yt:kin ilmeisesti päällä!

    Äänestä

  • Sporttipirkkoliisa kirjoitti:

    http://www.lannenteletieto.fi/pdf/vuosikertomus08_netti.pdf

    Konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli 6,3 milj. euroa ja tilikauden tulos
    -2,8 milj. euroa.

    Ei ihme jos ei ole rahkeita satsata kunnollisiin kotisivuihin, jos yritys tuottaa tappiota. En taida hakeakaan kyseiseen yritykseen, kun on lähiaikoina ollut yt:kin ilmeisesti päällä!

    eipa ihme jos puolalaisen autojopparin puntti alkaa tutisee jos firma noin raskaasti kyntaa

    Äänestä

  • TheIlvesonmymind kirjoitti:

    On se kummaa kun esimiestä syytetään vaatimisesta, mutta siitä vasta poru tulisi jos ei palkallaan pärjäisi.

    Joten itse 20 alalla olleena ja esimiehenä, rakkauden vastkohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys.

    Joten hyvät esimiehet ovat vaativia mutta oikeudenmukaisia ja tekevät itsekin sen minkä vaativat, eikö vain?

    Mitä minä vaatimisesta kirjoitin? En yhtään mitään. Oikeudenmukainen ja vaativa esimieshän onkin juur paras, onneksi sellaisiakin on tullut vastaan.Nykyinen esimies on erittäin vaativa mutta antaa myös suoraa palautetta sekä hyvässä että pahassa, no eipä tarvitse arvailla että toimiiko homma vai ei ja missä mennään.
    Sitä en tiedä mitä ko. kaveri vaatii mutta ainakin tekee sen ihan väärällä tavalla, ei ole mitään esimiestaitoja kyllä. Lieneekö sitten suhteilla saatu suojatyöpaikka vai mikä.On entisestä elämästä tuttu naama, siitä tiedän tyypin, Kontaktialla en ole päivääkään ollut enkä ikinä meniskään. Alan tunnen ja tuolla on tuttuja töissä.

    Olen Kontaktialla töissä eikä mitään valittamista ole. Teen myyntiä ja tienaan ihan kohtuullisesti. Mielestäni firmassa on kaikki asiat kunnossa.

    Äänestä

  • Zeetahko kirjoitti:

    "Firmassa on kaikki asiat kunnossa" vai onko sittenkään?

    www.inoa.fi/Mainosmedioita/Kontaktia Oy/LAHTI/taloustiedot/162676/

    Äänestä

  • Tarzanko kirjoitti:

    Tottakai investoinnit (yrityskaupt ja laajentuminen) syövät tilikauden tulosta. Pelkkiin lukuihin ei kannata tuijottaa, vaan katsoa mitä on numeroiden takana.

    Äänestä

  • Uunoanneli kirjoitti:

    Tottakai investoinnit (yrityskaupt ja laajentuminen) syövät tilikauden tulosta. Pelkkiin lukuihin ei kannata tuijottaa, vaan katsoa mitä on numeroiden takana.

    Lännen Teletieto -konsernin vuosikertomuksesta poimittua:

    Kontaktia Oy:
    "Erittäin tappiollisen Assari -liiketoiminnan ja sen alasajon vaikutus
    tilikauden tulokseen oli – 2,0 milj. euroa."

    Siinä sinulle Uunoanneli tietoa mitä on numeroiden takana. Yrityksessä on siis kaikki hyvin!

    Samat avoimet työpaikat ovat pyörineet koko kesän yrityksen kotisivuilla. Siis eikö yritys ole löytynyt pätevää työvoimaa vai halutaanko vain mainostaa yhteistyökumppaneille että yritykselle menisi hyvin ja koko ajan palkataan lisää työvoimaa?

    Onko kukaan tätä saittia lukijoista hakenut noihin paikkoihin?

    Äänestä

  • Sepillä kirjoitti:

    Otsikko ja nimimerkki puhukoot puolestaan.

    Äänestä

  • olet menossa kirjoitti:

    Otsikko ja nimimerkki puhukoot puolestaan.

    Millainen työskentelyilmapiiri on yrityksessä ja lähinnä Vantaan toimipisteessä? Kiinnostaisi lähinnä Googlemyyjän paikka, johon hakevat työntekijää. Olisi kiva tietää ennenkuin laitan hakemksen. Vähän on ristiriitaisia kirjoituksia täällä.

    Äänestä

  • Mahdollinen työntekijä kirjoitti:

    Millainen työskentelyilmapiiri on yrityksessä ja lähinnä Vantaan toimipisteessä? Kiinnostaisi lähinnä Googlemyyjän paikka, johon hakevat työntekijää. Olisi kiva tietää ennenkuin laitan hakemksen. Vähän on ristiriitaisia kirjoituksia täällä.

    hakisi

    Äänestä

  • todellakaan kirjoitti:

    hakisi

    hakisi?

    Äänestä

  • Miksen kirjoitti:

    hakisi?

    Missä yrityksessä ei sitten olisi näinä aikoina huono työilmapiiri. Työntekijöiltä vaaditaan enemmän pinemmällä työporukalla ja jokainen yritys pyrkii selviämään lamasta työntekijöiden kustannuksella.

    Näin on myös Kontaktian Vantaan toimipisteessä. Myynnin puolella vaihtuvuus on todella suurta. Jos et saa tulosta koeajalla, niin kylmästi ulos vaan. Myös yt:t ovat vähentäneet Kontaktialla väkeä ja osa porukasta on lähtenyt itse. Taitaa olla niin uusi organisaatio, että näitä työhyvinvoinnin asioita ei vaan osata tehdä kunnolla ja se näkyy kaikessa toiminnassa!

    Äänestä

  • asdfgasdfg kirjoitti:

    eipa ihme jos puolalaisen autojopparin puntti alkaa tutisee jos firma noin raskaasti kyntaa

    Puolalaiset autojobbarit on hauskaa porukkaa. Eikä niillä puntti pienestä tutise. Kumma juttu kun ne kenellä kauppa käy on niin pirun iloisia ja ne kenellä ei, on hymy herkässä ( ja tietenkin esimiehen syy kun kauppa ei käy )

    Faktahan on, että pomot on mulkkuja ja työntekijät aina vain valittaa. Mitä niitä sen ihmeemmin miettimään. Kauppaa tauluun ja palkkapäivänä on ihan sama mitä esimies vinoilee...

    Äänestä

  • Kärpänenkatossa kirjoitti:

    Missä yrityksessä ei sitten olisi näinä aikoina huono työilmapiiri. Työntekijöiltä vaaditaan enemmän pinemmällä työporukalla ja jokainen yritys pyrkii selviämään lamasta työntekijöiden kustannuksella.

    Näin on myös Kontaktian Vantaan toimipisteessä. Myynnin puolella vaihtuvuus on todella suurta. Jos et saa tulosta koeajalla, niin kylmästi ulos vaan. Myös yt:t ovat vähentäneet Kontaktialla väkeä ja osa porukasta on lähtenyt itse. Taitaa olla niin uusi organisaatio, että näitä työhyvinvoinnin asioita ei vaan osata tehdä kunnolla ja se näkyy kaikessa toiminnassa!

    Myyntihommissa nyt vain sattuu olemaan kova vaihtuvuus. Sama sääntö pätee jokaiseen suomalaiseen b2b - myyntifirmaan. Ihmisiä tulee ja menee. Toinen tykkää, toinen ei. Helppoa hommaa se ei ole. Työilmapiiristä alan vaihtuvuus ei johdu.

    Em. Firmat kun tietää, niin voi sanoa, että ilmapiiri vaihtelee kuten missä tahansa firmassa alasta piittaamatta. Se, että työntekijöitä haetaan ei tarkoita huonoa ilmapiiriä, mutta kuten kärpänen katossa fiksusti kirjoitti, eipä se tunnelma taida olla katossa tällä hetkellä juuri missään.

    Ottakaa asioista itse selvää hyvät ihmiset. Soittakaa firmaan, menkää paikan päälle, päätelkää itse. Vai uskotteko joka sanan mitä leffakriitikot kirjoittavat elokuvista? Kriitikoita on monta maailman jokaisessa asiassa. Sinä itse tiedät parhaiten mikä sinulle on hyväksi.

    Parasta siinä on, että kun ottaa itse selvää, niin ei siinä ainakaan mitään menetä. Mutta uskot muiden puheet, niin aina voi jäädä miettimään, että jospa sittenkin olisin ottanut itse selvää :)

    Äänestä

  • ei mitään maksullista kirjoitti:

    Pakko kommentoida tähän sen verran, että olen itse töissä kontaktialla. Olen ollut töissä myös muualla, joten vertailupohjaa on. Olen kokenut työssä olon kontaktialla ihan kivaksi, mielestäni siellä tehdään asioita sen eteen, että työntekijät viihtyvät ja pystyvät tienaamaan palkkansa. Parannettavaakin toki on, niinkuin muuallakin. Työnantajana kuitenkin parhaimmasta päästä. Olen siis myyjänä.

    Äänestä

  • jelloweeni kirjoitti:

    Olen nähnyt monia myyntiorganisaatioita. Vetänyt itse tiimejä ollut myyntijohtajana,kiinteistövälittäjänä jne.

    Palkkaus reilua työsuhde-edut hyviä.
    Jos vakavasti harkitset työpaikkana suosittelen lämpimästi.
    Eipähän palkat ainakaan junnaa paikallaan. Helppoa työ ei tietenkään ole jos ei ole valmis pitkäjänteisyyteen.

    Yleeensä jos jollain on sanottavaa myynnistä ei ole sitä kovinkaan paljon tehnyt.

    Äänestä

  • Carpe Diem and Do not hesitate!!! kirjoitti:

    Olen nähnyt monia myyntiorganisaatioita. Vetänyt itse tiimejä ollut myyntijohtajana,kiinteistövälittäjänä jne.

    Palkkaus reilua työsuhde-edut hyviä.
    Jos vakavasti harkitset työpaikkana suosittelen lämpimästi.
    Eipähän palkat ainakaan junnaa paikallaan. Helppoa työ ei tietenkään ole jos ei ole valmis pitkäjänteisyyteen.

    Yleeensä jos jollain on sanottavaa myynnistä ei ole sitä kovinkaan paljon tehnyt.

    Kävin kääntymässä nopeasti kyseisessä firmassa pari vuotta sitten (yrityksen nimi muuttunut siitä) ja olen todellakin nähnyt eri firmojen myyntiä. Tässä yrityksessä oli kirein ilmapiiri missä olen työskennellyt. Esimies painoi oikein kunnolla päälle, jos ei ollut tyytyväinen tuloksiin, suoranaista hiillostusta ja harva sellaista jaksaa pitemmän päälle. Otin itse hatkat yrityksestä. Kireä ilmapiiri ja paine vaikutti siten, että vaihtuvuus oli todella suurta ja porukkaa sairauslomalla. Koeajan jälkeen monelle sanottiin, että kiitos ja näkemiin. Harvat pääsivät kuukausitasolla "luukuttamisella" tavoitteeseen ja silloin jäi palkka todella pieneksi.

    Täällä firmasta yritetään antaa ruusuinen kuva jossa tienaa hyvin ja työskentelyolosuhteet ovat hyvät, näin ei ollut minun mielestäni mutta sehän on vain oma mielipiteeni. Nyt on kaikki onneksi toisin ja on mukava tehdä myyntityötä!

    Äänestä

  • KusKusetusta kirjoitti:

    Jos olit 2 vuotta sitten talossa hommat on muuttunu aika radikaalisti. No mut kuitenkin oma on mielipiteesi.

    Äänestä

  • Kontaktialla edelleen ja koeaikakin menny! kirjoitti:

    Jos olit 2 vuotta sitten talossa hommat on muuttunu aika radikaalisti. No mut kuitenkin oma on mielipiteesi.

    Miten voi olla meno muuttunu, jos samat pomot siellä meuhkaa kuulemma edelleen. Muuttunut huonompaan suuntaan?

    Äänestä

  • hopotihop kirjoitti:

    Jos sinusta on myyntihommiin, niin kannattaa hakea, mutta pääseekö töihin niin sehän onkin sitten eri asia. Jos olet uutisia lukenut, niin AIKA MONESSA yrityksessä on ollut yt - neuvottelut viimeisen 6kk aikana :)

    Oli kyse sitten mistä myyntifirmasta tahansa, voi myyntitavoite jollekin olla täysin utopistinen kun jollekin itkettävän ja naurettavan välillä. Ajat on kovia, mutta jotenkin ihmeessä ne parhaat aina vaan myy.

    btw. Kontaktian yt:t koski kuulema tuotannon porukkaa? Ei myyntiä. Tosin onhan ala tunnettu tulos ati ulos - mentaliteetista ( mikä sanomattakin selvä )

    no, se on tainnu olla tänä vuonna jo lähes kaikissa ns. hakemistoalan yrityksissä yt:t, ja jos ei vielä ole, niin tod. näk. tulee oleen. eli todella tiukat ajat ( kuoleman vuosi on joku sanonut) on hakemisto bisneksessäkin , on päivänselvää että kaikki luettelot tulee kuolemaan, ja nettii myy jo nyt varmaa yli 200 firmaa ???? itselle riitti 3 vuotta tätä puhelinmyyntitouhuu , ja nyt katselen ihan muita mukavampia myynti hommia, pään hakkaaminen seinään riitti ! on meinaan suomalaiset yrittäjät kypsiä soittoihin!! ja alaa on vaihtanu nyt moni moni muukin puhelinmyyjä... , vai mix luulette että koko ajan haetaan joka paikkaan myyntineuvottelijoita.... väki (työkaverit) vaihtuu kokoajan, ja eihän se puhelimyynti mikään eläkevirka oo ikinä ollukkaan...

    Äänestä

  • KusKusetusta kirjoitti:

    Miten voi olla meno muuttunu, jos samat pomot siellä meuhkaa kuulemma edelleen. Muuttunut huonompaan suuntaan?

    Olitko kenttämyyjä vai puhelinmyyjä? siinä vastaus sinulle. Nyt puhutaan pikkasen erityöstä.

    Äänestä

  • No jo on jutut. kirjoitti:

    Olitko kenttämyyjä vai puhelinmyyjä? siinä vastaus sinulle. Nyt puhutaan pikkasen erityöstä.

    Lainaus:
    "Olitko kenttämyyjä vai puhelinmyyjä? siinä vastaus sinulle. Nyt puhutaan pikkasen erityöstä".

    Olin puhelinmyyjänä. Siinä vastaus sinulle joka et lukemaasi oikein ymmärrä!

    Äänestä

  • KusKusetusta kirjoitti:

    Lainaus:
    "Olitko kenttämyyjä vai puhelinmyyjä? siinä vastaus sinulle. Nyt puhutaan pikkasen erityöstä".

    Olin puhelinmyyjänä. Siinä vastaus sinulle joka et lukemaasi oikein ymmärrä!

    Jaa mistäköhän johtuu, että firmassa on kuitenkin hyvin tienaavia, kauan talossa olleita puhelinmyyjiä? Onko vain se totuus vaikea niellä, ettei kaikista ole tähän touhuun? Silloin onkin parempi katsella helpompia hommia.

    Saan tällä hetkellä helpommista hommista enemmän liksaa ja se tässä hymyilyttääkin... Hyvää syksyn jatkoa sinne teille!

    Taidat olla sekaisin kun ei tuolla käy ilmi mitä työtä teit ainakaan mitä itse huomasin et edelleen vastaus sinulle.

    Hei hienoa et kävit kääntymässä ja enpä allekirjoita tuota että tienaat enemmän kuin jotkut ks. Firmassa. Hieno nähdä et oman urani aikana et ollut täällä enään. Kuten itse sanoit HELPOMMISTA HOMMISTA. Olet varmaan aktiivinen ja luotettava työntekijä kun täällä nimettömänä mollaat entistä työnantajaasi pelkällä oman epäonnistumisesi valolla.

    Äänestä

  • KusKusetusta kirjoitti:

    Lainaus:
    "Olitko kenttämyyjä vai puhelinmyyjä? siinä vastaus sinulle. Nyt puhutaan pikkasen erityöstä".

    Olin puhelinmyyjänä. Siinä vastaus sinulle joka et lukemaasi oikein ymmärrä!

    Eli tuosta sun aikaisemmasta viestissä puhuit Kontaktiasta miten se on mahdollista et olit kaksi vuotta sitten talossa kun nimeksi tuli Kontaktia 2008. :D

    Ja tosta sun viestistä ei saa selvää et kumpi PumKu va KenKu?
    Mut vielä kerran kiva kun kävit.

    Äänestä

  • It Is What It Is. kirjoitti:

    Eli tuosta sun aikaisemmasta viestissä puhuit Kontaktiasta miten se on mahdollista et olit kaksi vuotta sitten talossa kun nimeksi tuli Kontaktia 2008. :D

    Ja tosta sun viestistä ei saa selvää et kumpi PumKu va KenKu?
    Mut vielä kerran kiva kun kävit.

    Jos joku entinen työntekijä purnaa täällä omaa epäonnistumistaan niin mitähän työntekijä teki kun hän oli töissä ks. Firmassa?

    Varmaa aika vakuuttava tiimi-pelaaja?

    Äänestä

  • ex-puhelinmyyjä kirjoitti:

    no, se on tainnu olla tänä vuonna jo lähes kaikissa ns. hakemistoalan yrityksissä yt:t, ja jos ei vielä ole, niin tod. näk. tulee oleen. eli todella tiukat ajat ( kuoleman vuosi on joku sanonut) on hakemisto bisneksessäkin , on päivänselvää että kaikki luettelot tulee kuolemaan, ja nettii myy jo nyt varmaa yli 200 firmaa ???? itselle riitti 3 vuotta tätä puhelinmyyntitouhuu , ja nyt katselen ihan muita mukavampia myynti hommia, pään hakkaaminen seinään riitti ! on meinaan suomalaiset yrittäjät kypsiä soittoihin!! ja alaa on vaihtanu nyt moni moni muukin puhelinmyyjä... , vai mix luulette että koko ajan haetaan joka paikkaan myyntineuvottelijoita.... väki (työkaverit) vaihtuu kokoajan, ja eihän se puhelimyynti mikään eläkevirka oo ikinä ollukkaan...

    se on

    Äänestä

  • veikkaan mä kirjoitti:

    se on

    Kyllä aika huonosti näyttäs menevän kun tarjoavat tuotteitaankin ihan millä hinnoilla sattuu.

    Äänestä

  • yx-yritys kirjoitti:

    Ja mistähän tuotteista on kyse?

    Äänestä

  • yx-yritys kirjoitti:

    Kyllä aika huonosti näyttäs menevän kun tarjoavat tuotteitaankin ihan millä hinnoilla sattuu.

    On se kovaa puuhaa kun kilpailevat yritykseset täällä puhuu onnea teille!

    Äänestä

  • Taidat uppottaa oman yrityksesi kun täällä mustamaalaat! kirjoitti:

    On se kovaa puuhaa kun kilpailevat yritykseset täällä puhuu onnea teille!

    Yritykset ;)

    Äänestä

  • veikkaan mä kirjoitti:

    se on

    Ei muuta kun lotto vetämää?

    Äänestä

  • Mielenkiintoista kirjoitti:

    Ei muuta kun lotto vetämää?

    Täytyy sanoa et mistä teille kaikille maksetaan kun te täällä jaksatte kirjoittaa? joka päivä samoja juttuja? Tää on jo naurettavaakin kun täällä kilpailijat yrittää maalata, toiset puolustavat, jne.. OIKEASTI HANKKIKAA ELÄMÄ!!!!

    ( )"""( )
    ( ' 0 ' ) HALOO!!!!!

    Äänestä

  • jelloweeni kirjoitti:

    Pakko kommentoida tähän sen verran, että olen itse töissä kontaktialla. Olen ollut töissä myös muualla, joten vertailupohjaa on. Olen kokenut työssä olon kontaktialla ihan kivaksi, mielestäni siellä tehdään asioita sen eteen, että työntekijät viihtyvät ja pystyvät tienaamaan palkkansa. Parannettavaakin toki on, niinkuin muuallakin. Työnantajana kuitenkin parhaimmasta päästä. Olen siis myyjänä.

    Samaa mieltä ollaan täältä. Parempia työkavereita saa hakea!!!

    Äänestä

  • jelloweeni kirjoitti:

    Jaa mistäköhän johtuu, että firmassa on kuitenkin hyvin tienaavia, kauan talossa olleita puhelinmyyjiä? Onko vain se totuus vaikea niellä, ettei kaikista ole tähän touhuun? Silloin onkin parempi katsella helpompia hommia.

    Se johtuu siitä että heillä on monta asiakasta joiden jatkotilauksista saavat provikat säännöllisesti. Pelkästään hankkimalla uusia asiakkaita ei pääse millään kk-tavoitteeseen. Kokoajan hankitaan uusia myyjiä jotka sitten hankkii uusia asiakkaita ja kun heidät pistetään ulos tai älyävät itse lähteä niin vanhat saa taas nämäkin asiakkaat jotka jaetaan skitsahtelevan esimiehen toimesta parhaiten persettä nuolleille :)
    Alalla ei viihdy kuin täysin alistuvat ihmiset tai sitten psykopaatit jotka mustamaalaavat kunnon työntekijöitä.
    Samanlaisia paskapaikkoja kaikki puhelinmyyntipuljut. Noi kehujat tälläkin palstalla on esimiehiä jotka yrittää pitää paskafirmansa mainetta yllä :D

    Äänestä

  • kont akti kirjoitti:

    Alan nähneenä en toivota näille mediamyyntiyrityksille kuin konkurssikypsää tulevaisuutta!

    Äänestä

  • Blaah,Blaah kirjoitti:

    Täytyy sanoa et mistä teille kaikille maksetaan kun te täällä jaksatte kirjoittaa? joka päivä samoja juttuja? Tää on jo naurettavaakin kun täällä kilpailijat yrittää maalata, toiset puolustavat, jne.. OIKEASTI HANKKIKAA ELÄMÄ!!!!

    ( )"""( )
    ( ' 0 ' ) HALOO!!!!!

    = ovelta ovelle pölynimurikauppaa... Suomessa toimii miljoona yritystä, jotka myyvät näkyvyyttä nettiin. Pikavoitot on jo jaettu, keksikää jotain uutta...

    Äänestä

  • LueLisää kirjoitti:

    = ovelta ovelle pölynimurikauppaa... Suomessa toimii miljoona yritystä, jotka myyvät näkyvyyttä nettiin. Pikavoitot on jo jaettu, keksikää jotain uutta...

    Eikö jo nimi kerro kaiken haloo!!!

    Jos yrityksen nimi on kuin senssipalsta ja kotisivut kuin jotku käsityöihmisten kerhosivut

    niin onko kyseessä oikea firma?

    http://www.kontaktia.fi/pages/content/Page.aspx?id=131 ;-))))

    Vaikuttaa aika epätoivoiselta avunhuudolta noi työnkeijöiden kehut työpaikaastaan ko yrityksen sivuilla. Sehä kertoo vaan sen ettei kaikki ole kohdallaan kun pitää oikeen erikseen mainostaa miten ihana työpaikka tuo talo on. Itse työskentelen Oraclella myynnissä ja vaikka meilläkin on välillä huonoja päiviä niin se on kuitenkin oikea yritys, josta voin olla ylpeä.

    Äänestä

  • Zeetahko kirjoitti:

    Olen Kontaktialla töissä eikä mitään valittamista ole. Teen myyntiä ja tienaan ihan kohtuullisesti. Mielestäni firmassa on kaikki asiat kunnossa.

    :-DDD

    Äänestä

  • ll kirjoitti:

    :-DDD

    Lännen Teletieto -konsernin vuosikertomuksesta poimittua:

    Kontaktia Oy:
    "Erittäin tappiollisen Assari -liiketoiminnan ja sen alasajon vaikutus
    tilikauden tulokseen oli – 2,0 milj. euroa."

    Että tuonne haen ja heti :-D

    Äänestä

  • Jarkko . kirjoitti:

    Eikö jo nimi kerro kaiken haloo!!!

    Jos yrityksen nimi on kuin senssipalsta ja kotisivut kuin jotku käsityöihmisten kerhosivut

    niin onko kyseessä oikea firma?

    http://www.kontaktia.fi/pages/content/Page.aspx?id=131 ;-))))

    Vaikuttaa aika epätoivoiselta avunhuudolta noi työnkeijöiden kehut työpaikaastaan ko yrityksen sivuilla. Sehä kertoo vaan sen ettei kaikki ole kohdallaan kun pitää oikeen erikseen mainostaa miten ihana työpaikka tuo talo on. Itse työskentelen Oraclella myynnissä ja vaikka meilläkin on välillä huonoja päiviä niin se on kuitenkin oikea yritys, josta voin olla ylpeä.

    Se on hienoa, että sinulla on IHAN OIKEA työpaikka siellä IHAN OIKEASSA YRITYKSESSÄ. Sinulla on jotain minkä moni ihminen on menettänyt taantuman mukana. Ole tyytyväinen ja tee työsi hyvin. Mutta nyt kun Oraclekin vähentää tuhansia työpaikkoja ympäri maailmaa, niin toivotaan, että sinä saat pitää paikkasi. Myyntityö on siitä hienoa, että yksikään yt-neuvottelu ei tule työssään pärjäävää myyntineuvottelijaa koskemaan kunhan myyntiä tulee ja hoitaa hommansa hyvin. Tätä ei voi Oracle sinulle taata vaikka työsi kuinka hyvin, mutta kulutat yhtiön rahoja.
    Mutta jos kuitenkin nakki napsahtaa, niin eiköhän Kontaktialta tai alan muilta toimijoilta löydy sinulle IHAN OIKEA TYÖPAIKKA IHAN OIKEASTA YRITYKSESTÄ.

    Äänestä

  • Ihan oikea työntekij kirjoitti:

    ....näissä firmoissa aina. Ihme ku 10 uutta alottaa 6 krt vuodessa ja loppujen lopuks about 2 niistä 60:stä jää töihin pitemmäks aikaa. Ja puhelinmyyntihän sopiikin oikeesti varmaan 4% ihmisistä, joten parempi että jos epäröit vähänkin ni hae muita hommia!!!!!!!!
    Ei ole helppo työ ja vaarana menettää mielenterveyskin :)

    Ilmapiirihän on tällä alalla pirun hyvä!!! Vaikka ilmotuksissa kehuvat toisin.....

    ...Jos kuitenkin haluat alalle ni valitse tarkasti....hyviäkin paikkoja on ja semmosen erotat työhaastattelussa esimiehestä, joka peilaa paikan ilmapiiriä.

    Totinen ja virallinen, puhuu pelkästä tuloksen teosta, soittoajoista jne. ja lupaa isoja prov.liksoja -> Juokse

    Rento ja vitsikäs, ei lupaa liikoja ja on aidosti kiinnostunut sinusta -> saattaa ollakin hyvä paikka....

    Niin ja firmat mitkä ei jatkuvasti hae työntekijöitä on yleensä hyviä paikkoja

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    voit päästä myymään esim. näkyvyyttä Facebookiin.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    voit päästä myymään esim. näkyvyyttä Facebookiin.

    Mitä, myydäänkö sielä facebook näkyvyyttäkin?

    Äänestä

  • kerroppa kirjoitti:

    Mitä, myydäänkö sielä facebook näkyvyyttäkin?

    Lähdetään siitä että jotain vikaa on yrityksessä pakko olla kun kirjoitellaan näin paljon täällä ja ristiriitaisesti. Jos yritys on hyvämaineinen, panostaa työntekijöihin ja jossa on hyvä ja ihmisarvoista tehdä duunia, ei niitä yrityksiä täällä keskustelupalstoilla näy.

    Kertokaa nyt hyvät Kontaktialaiset mikä siellä on vialla (jos jotain on)? Sana on vapaa!

    Äänestä

  • Kerrotaankaverille kirjoitti:

    Itse olin aikoinaan kontaktialla. Edut hyvät, palkka hyvä jne.
    Vaihdoin kuitenkin kilpailijalle koska en tullut toimeen esimiehen kanssa ja nyt kaikki on hyvin omalla kohdalla. Teen kuitenkin kauppaa ja tulen toimeen kaikkien kanssa.

    En hauku kontaktiaa. voi olla toisille sopiva paikka.

    Äänestä

  • juuhhhh kirjoitti:

    PAIKKA ON IHAN NIIN SYVÄLTÄ! Joka ei usko menkööt kokeilemaan :-)

    Onnea yritykseen vaan...

    Äänestä

  • Huh huh kirjoitti:

    PAIKKA ON IHAN NIIN SYVÄLTÄ! Joka ei usko menkööt kokeilemaan :-)

    Onnea yritykseen vaan...

    Kertokaa vähän millainen johtamiskulttuuri tässä yrityksessä on. Kiinnostaisi managerin paikka googlemyyntiin. Hakemusta en ole vielä laittanut mutta kokemusta on mediamyynnistä. Vantaalla näyttää olevan toimipiste, onko mukavia työkavereita?

    Äänestä

  • Hetulatpaukkuu kirjoitti:

    google myyjiä ihan liian paljon. uusasiakashankinta todella vaikeaa ja sitähän te uudet "managerit" heh teette. ilmapiiri on varmaan tosi hyvä ja porukkakin vaihtuu tiuhaan kun ei vanhat myyjät jaksa soitella uusia asiakkaita -> siksi teitä uusia managereita tarvitaan. Hae ihmeessä toista työtä!

    Lue aikaisemmat viestit. Onkohan työpaikassa jotakin vikaa???

    Äänestä

  • tai sit ei kirjoitti:

    jossa olen lusinut. Rento työilmapiiri, ei myyntipainetta ja mediamyynnissä todella tienasi.

    JA sit mä heräsin. Kaikki oli juuri toisinpäin... valitettavasti!

    Äänestä

  • Hetulatpaukkuu kirjoitti:

    Kertokaa vähän millainen johtamiskulttuuri tässä yrityksessä on. Kiinnostaisi managerin paikka googlemyyntiin. Hakemusta en ole vielä laittanut mutta kokemusta on mediamyynnistä. Vantaalla näyttää olevan toimipiste, onko mukavia työkavereita?

    Kokemuksesta voin valitettavasti sanoa, etten suosittele kenellekään! Jo pelkästään työsopimus on naurettavasti ja lapsellisesti kyhätty. Siitähän kaikki kuitenkin alkaa. Pikkulapsikin kirjoittaa parempaa suomea.
    Yrityksen nimi ei sovi bisness maailmaan: Ei herätä juurikaan luottamusta.
    Käykää yrityksen kotisivuilla. Tuleeko niistä mitään mieleen?
    Työhaastattelussa on sellainen hekutus ja työpaika nmyynti että jo se herättää epäluuloja puhumattakaan agresiivisesta pöyhkeilystä ja muiden yritysten haukkumisesta. Jokainen tekee omat valintansa. Suosittelen kokeilemaan ja toteamaan että tällä kirjoittaneet olivat oikeassa.
    Tsemppiä vaan!

    Äänestä

  • jelloweeni kirjoitti:

    Pakko kommentoida tähän sen verran, että olen itse töissä kontaktialla. Olen ollut töissä myös muualla, joten vertailupohjaa on. Olen kokenut työssä olon kontaktialla ihan kivaksi, mielestäni siellä tehdään asioita sen eteen, että työntekijät viihtyvät ja pystyvät tienaamaan palkkansa. Parannettavaakin toki on, niinkuin muuallakin. Työnantajana kuitenkin parhaimmasta päästä. Olen siis myyjänä.

    Jos työnantaja on parhaimmasta päästä niin miksi ovi sitte käy koko ajan???

    Miksi täällä haukutaan niin paljon ihanaa työnantajaasi?

    Teillä on rekrytoinivaikeuksia jne.... Luulisi olevan hillitön tunku hyviin työpaikkoihin.

    Äänestä

  • Nokiaa en vaihda kirjoitti:

    Jos työnantaja on parhaimmasta päästä niin miksi ovi sitte käy koko ajan???

    Miksi täällä haukutaan niin paljon ihanaa työnantajaasi?

    Teillä on rekrytoinivaikeuksia jne.... Luulisi olevan hillitön tunku hyviin työpaikkoihin.

    Kyllä ne huippumyyjät kiertävät tämän alan työpaikat kaukaa se on jämpti se. Eikö tälläisen rekrytointiruletin pyörittäminenkin maksa yritykselle aika lailla kun työntekijät eivät pysy talossa ja vaihtuvuus ilmeisesti on todella suurta.

    Äänestä

  • from hel kirjoitti:

    Kokemuksesta voin valitettavasti sanoa, etten suosittele kenellekään! Jo pelkästään työsopimus on naurettavasti ja lapsellisesti kyhätty. Siitähän kaikki kuitenkin alkaa. Pikkulapsikin kirjoittaa parempaa suomea.
    Yrityksen nimi ei sovi bisness maailmaan: Ei herätä juurikaan luottamusta.
    Käykää yrityksen kotisivuilla. Tuleeko niistä mitään mieleen?
    Työhaastattelussa on sellainen hekutus ja työpaika nmyynti että jo se herättää epäluuloja puhumattakaan agresiivisesta pöyhkeilystä ja muiden yritysten haukkumisesta. Jokainen tekee omat valintansa. Suosittelen kokeilemaan ja toteamaan että tällä kirjoittaneet olivat oikeassa.
    Tsemppiä vaan!

    Kävin Kontaktian kotisivuilla. Mielikuva sivujen perusteella: yritykseltä puuttuu selkeä linja: on googlea, facebookia, hakemistotuotteita, sms-palveluja jne jne. Tuli mieleen että kaikkea kokeillaan mistä vaan rahaa olisi jollain keinolla revittävissä, ei hyvä! En kovin positiivista kuvaa itse saanut.

    Plussaa Kontaktialle kuitenkin siitä että pystyy tällaisena aikana palkkaamaan uusia työntekijöitä, nytkin ainakin 10 paikkaa haussa eri tehtäviin.

    Lopputulos: Itse en silti hakisi näillä tiedoilla ko. yritykseen töihin.

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    Taidetaan yrityksessä rönsyilla aika lailla joka suuntaan ja haetaan pikavoittoja. Miten se menikään et kaikkea on kokeiltava, paitsi... Jollain numeropalvelulla mentiin ainakin niin pahasti metsään aikaisempien keskusteluiden perusteella. Kotisivut ja yrityksen nimi eivät todellakaan herätä luottamusta, mikseivät käytä edelleen Finnet-Media nimeä?.

    Äänestä

  • Ikkemoro kirjoitti:

    Onks tää joku senssipalsta?

    Äänestä

  • Treffeille!!! kirjoitti:

    Onks tää joku senssipalsta?

    Jaah..hetken mietin kun näin tv ssä mainoksen että hakis töihin, mut taitaa olla parempi pysyä nykyisissä hommissa..

    Kiitos rakkahat ihmiset rehellisistä vastauksista, hyvät paikat ei kerää näin paljoa sontaa niskaansa keskustelupalstoilla!

    Äänestä

  • Callman kirjoitti:

    Onko tämä sama yritys josta puhutaan?

    www.e-kontakti.fi

    Äänestä

  • eKontaktia kirjoitti:

    Onko tämä sama yritys josta puhutaan?

    www.e-kontakti.fi

    Asenne ratkaisee ja niin kuin yleensä erotellaan jyvät.....

    Äänestä

  • Poskisolistien Isä kirjoitti:

    Asenne ratkaisee ja niin kuin yleensä erotellaan jyvät.....

    Onko Vantaan toimipisteessä google tai facebookmyyntiä. Paljon tienaa myyjä/kk? Helppoa rahaa tiedossa?

    Äänestä

  • Helppoheikki!!! kirjoitti:

    Jos totta puhutaan niin kyllä se tämä ajan kohtakin vaikeuttaa kaikenlaista myyntiä jota suoritetaan puhelimien välityksellä varsinkin jos se on suunnattu yrityksiin, jotka säästävät ja minivoivat kulut oli se sit Google näkyvyys tai joku muu mainostus. Ja osa myyntiyrityksistä on vielä laittanut laskujakin vaikka kyseistä palvelua ei olisi edes tilattu nimiä en rupee luettelemaan eikä tarvi. Mutta toivotaan kaikki Suomalaiset et aurinko paistaisi risukasaan ja kaikilla työtäpelkäämättömillä olisi jossain vaiheessa töitä jossa viihtyy :)

    Äänestä

  • hommakusee kirjoitti:

    heh heh, eikös tuo ole puhelinmyyntiä? Kuka hullu tilaa puhelinmyyjältä jotain, en minä ainakaan!

    Äänestä

  • hommakusee kirjoitti:

    Jos totta puhutaan niin kyllä se tämä ajan kohtakin vaikeuttaa kaikenlaista myyntiä jota suoritetaan puhelimien välityksellä varsinkin jos se on suunnattu yrityksiin, jotka säästävät ja minivoivat kulut oli se sit Google näkyvyys tai joku muu mainostus. Ja osa myyntiyrityksistä on vielä laittanut laskujakin vaikka kyseistä palvelua ei olisi edes tilattu nimiä en rupee luettelemaan eikä tarvi. Mutta toivotaan kaikki Suomalaiset et aurinko paistaisi risukasaan ja kaikilla työtäpelkäämättömillä olisi jossain vaiheessa töitä jossa viihtyy :)

    myyntiä....

    Äänestä

  • ggg51 kirjoitti:

    myyntiä....

    Google myynti haisoo. Elkää ostako.

    Äänestä

  • Helppoheikki!!! kirjoitti:

    Onko Vantaan toimipisteessä google tai facebookmyyntiä. Paljon tienaa myyjä/kk? Helppoa rahaa tiedossa?

    Mikä on Helpporaha?

    Kyllä sä veneen pysty ostaa jos tarvis...

    Äänestä

  • hopotihop kirjoitti:

    Jos sinusta on myyntihommiin, niin kannattaa hakea, mutta pääseekö töihin niin sehän onkin sitten eri asia. Jos olet uutisia lukenut, niin AIKA MONESSA yrityksessä on ollut yt - neuvottelut viimeisen 6kk aikana :)

    Oli kyse sitten mistä myyntifirmasta tahansa, voi myyntitavoite jollekin olla täysin utopistinen kun jollekin itkettävän ja naurettavan välillä. Ajat on kovia, mutta jotenkin ihmeessä ne parhaat aina vaan myy.

    btw. Kontaktian yt:t koski kuulema tuotannon porukkaa? Ei myyntiä. Tosin onhan ala tunnettu tulos ati ulos - mentaliteetista ( mikä sanomattakin selvä )

    meni? Lensikö myyntipuolelta kukaan ulos?

    Äänestä

eb tunne

Äänestä
  • Vetääkö myynti hyvin, haluan teille töihin. Keneen voin olla yhteydessä myynnin ammattilaisena kun kotisivuillanne ei kerrota kenenkään nimeä.

    Äänestä

  • Fätso kirjoitti:

    Vetääkö myynti hyvin, haluan teille töihin. Keneen voin olla yhteydessä myynnin ammattilaisena kun kotisivuillanne ei kerrota kenenkään nimeä.

    Ota yhteyttä Jukka-Pekka Iso-Jussilaan, jos olet kiinnostunut työpaikasta.

    Äänestä

  • Rggi kirjoitti:

    Ota yhteyttä Jukka-Pekka Iso-Jussilaan, jos olet kiinnostunut työpaikasta.

    Ihme yritys ettei kerro kotisivuilla kuin keskuksen numeron. Antaa nimittäin erittäin huonon kuvan yrityksestä. Mitä häpeätte, onko alemmuuskompleksi?

    Äänestä

  • Rggi2 kirjoitti:

    Ihme yritys ettei kerro kotisivuilla kuin keskuksen numeron. Antaa nimittäin erittäin huonon kuvan yrityksestä. Mitä häpeätte, onko alemmuuskompleksi?

    onhan siellä ainakin työpaikkailmoituksissa puhelinnumerot ja nimet keihin voit olla yhteydessä jos kiinnostaa, etsä osaa lukee???

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    onhan siellä ainakin työpaikkailmoituksissa puhelinnumerot ja nimet keihin voit olla yhteydessä jos kiinnostaa, etsä osaa lukee???

    Ei kiinnosta työpaikat vaan palvelut. Vo kettu jos pitää numeroita firmaan hakea työpaikkailmoitusten kautta, etsä oikeen ite ymmärrä? Luulisi löytyvän suoria numeroita yhteystiedot paikasta. On niin salaista hommoo ettei numeroita voida kertoa...

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    no nyt mä hokasin mitä sä olit hakemassa, sorry. Luulin että haet töitä tästä firmasta. Eipä tosiaan ollu puhelinnumeroita tuotesivuilla mutta eipä tuotteetkaan ole kummosia. Et menettänyt mitään ;-)

    Hyvää huumoria tämä ketju...

    Äänestä

  • Jarski1969 kirjoitti:

    Hyvää huumoria tämä ketju...

    Ei tämä huumoria ole vaan täyttä faktaa

    Äänestä

  • NiMiMeR kirjoitti:

    Ei tämä huumoria ole vaan täyttä faktaa

    http://www.lannenteletieto.fi/pdf/vuosikertomus_09.pdf

    Taloudellinen kehitys
    Kontaktia Oy -konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 8,4 milj.
    euroa (6,3 milj. euroa vuonna 2008). Liikevoitto oli -1,0 milj.
    euroa (-2,8milj. euroa vuonna 2008) ja tilikauden tulos oli -1,8
    milj. euroa (-2,8 milj. euroa vuonna 2008). Heikko tuloskehitys
    johtui myytyjen tytäryhtiöiden liiketoiminnan huonosta kehityksestä
    ja niiden myynnistä syntyneestä myyntitappiosta.
    Ilman kertaluonteisia eriä tilikauden tulos oli -0,8 milj. euroa.

    Äänestä

  • Tulostus kirjoitti:

    Hyvin näyttää yrityksellä pyyhkivän. Jatkakaa samaa rataa... Tosin etumerkki luvuissa o vähän vääränlainen.

    Äänestä

  • T a m p e r e kirjoitti:

    Hyvin näyttää yrityksellä pyyhkivän. Jatkakaa samaa rataa... Tosin etumerkki luvuissa o vähän vääränlainen.

    Jos alalla on vahvasti "tulos tai ulos" mentaliteetti niin nyt yrityksen johto ulos! Näyttää yrityksen tulos olevan jo toista vuotta pakkasen puolella.

    Kuka tätä puljua todellisuudessa johtaa?

    Äänestä

  • !!!!!! kirjoitti:

    amatöörit ja puuhastelijat...

    Äänestä

  • OsaamatonJohto kirjoitti:

    Kuka tätä puljua todellisuudessa johtaa?

    amatöörit ja puuhastelijat...

    Liikevaihtoa näyttää olevan mut mihin häviää rahat...

    Äänestä

  • !!!!!! kirjoitti:

    Jos alalla on vahvasti "tulos tai ulos" mentaliteetti niin nyt yrityksen johto ulos! Näyttää yrityksen tulos olevan jo toista vuotta pakkasen puolella.

    Kuka tätä puljua todellisuudessa johtaa?

    Onko lähtölaskenta jo alakanut?

    Äänestä

  • Uusi johto kirjoitti:

    Onko lähtölaskenta jo alakanut?

    kenen?

    Äänestä

  • Tee ja jii kirjoitti:

    kenen?

    Hyvä yritys pilattu huonolla johtamisella.

    Äänestä

  • Kehityspiälikkö kirjoitti:

    Hyvä yritys pilattu huonolla johtamisella.

    kontaktialle = sama kun työntäisit käden paskaan.. lehtimyynnilläkin tienaa paremmin kun myymällä näkyvyyttä pornosivuille :)

    Äänestä

  • Marllboro kirjoitti:

    kontaktialle = sama kun työntäisit käden paskaan.. lehtimyynnilläkin tienaa paremmin kun myymällä näkyvyyttä pornosivuille :)

    Tulkaa katsomaan, tulkaa ihmettelemään.. Oikeasti ihmiset, ystäväni sanoi aikanaan usko puolet mitä näet, mutta älä mitään mitä kuulet sillä niin lepattaa valehtelijoiden huulet. Eli hakekaa töihin jos uskotte itseenne.

    Äänestä

  • Savinen kirjoitti:

    Miksi samat työpaikkailmot olleet jo puol vuotta yrityksen kotisivuilla? Varmaan hyvä yritys rekrytoimaan ku ei löydä oikeeta porukkaa vai onko edes tarvetta!

    Äänestä

  • UunoAnnelinSisko kirjoitti:

    Miksi samat työpaikkailmot olleet jo puol vuotta yrityksen kotisivuilla? Varmaan hyvä yritys rekrytoimaan ku ei löydä oikeeta porukkaa vai onko edes tarvetta!

    Ei ole tarvetta uusiin työntekijöihin kun menee niin helvatin hyvin. Kulissit on pidettävä vaan pystyssä.

    Äänestä

  • Uusi johto kirjoitti:

    Onko lähtölaskenta jo alakanut?

    Kuule Toni ja J-P. Sää näyttää nyt siltä että työsuojelu alkaa puuttumaan tähän.

    Äänestä

... vähintääkin. Erikoista että jatkuvasti hakevat uutta porukkaa myyntityöhön ja samalla heittävät "vanhaa" porukkaa ulos. Mikähän lie tuolla myyntitiimissä pisin työsuhde, ellei ole vanhoja kavereita pomon kanssa?
Kovat on sanat ja lupaukset kun palkataan, mutta missä kiitos vaikka kuinka hyvä työntekijä olisit. Kustaan niskaan niin räikeesti että ihme jos pää kestää koulutusaikaa pidempää ko lafkassa. Nou hätä, jos ei itse tajua lähteä niin varmaan saa potkut ennen kuin 4 kk täynnä. Ja mitä asiakasrekisteriin tulee, kaikki läpi soitettu jo useaan otteeseen eikä mitään hajuakaan kuinka oikeasti CRM:ää hyödynnetään. Niin nykyaikainen firma että...
Pilattu hyvä firma huonolla johdolla, näin on! Työntekijät hyviä, potentiaalia vaikka mihin järkevämpääkin laittaa! Pitäkää kiinni oikeuksistanne, ko firmassa ei teidän oikeuksista / hyvinvoinnista välitetä.

Äänestä
  • Ja kun yrityksen johto lukee tätä ketjua niin nouseeko hiki nyt otsalle? Ainakin pitäisi! Jos on näin paljon tyytymättömyyttä yrityksen toimintatapoihin niin onko toimintatavoissa ehkä parantamisen varaa? Onko? Vastaan puolestanne ON ja paljon.

    Myyntityö on mukavaa hyvässä työporukassa ja kannustavan, osaavan esimiehen alaisena. Hyvä esimies osaa luoda hyvän ja kannustavan työilmapiirin tai kaikki voi mennä päin uittua jos on epäpätevä, osaamaton esimies. Teillä näyttää menevän päin sitä itseään...

    Itse näytätte aiheuttavan ongelmia yrityksessänne. Maine kiirii nopeasti myyntipiireissä ja huippumyyjät osaavat kiertää kaukaa tällaiset yritykset jotka eivät kunnioita työntekijää vaan ajattelevat vain rahaa. Tässä tapauksessa rahan ajatteleminenkin on mennyt metsään jos tulos on negatiivinen.

    Äänestä

  • Savisen_siskopuoli kirjoitti:

    Ja kun yrityksen johto lukee tätä ketjua niin nouseeko hiki nyt otsalle? Ainakin pitäisi! Jos on näin paljon tyytymättömyyttä yrityksen toimintatapoihin niin onko toimintatavoissa ehkä parantamisen varaa? Onko? Vastaan puolestanne ON ja paljon.

    Myyntityö on mukavaa hyvässä työporukassa ja kannustavan, osaavan esimiehen alaisena. Hyvä esimies osaa luoda hyvän ja kannustavan työilmapiirin tai kaikki voi mennä päin uittua jos on epäpätevä, osaamaton esimies. Teillä näyttää menevän päin sitä itseään...

    Itse näytätte aiheuttavan ongelmia yrityksessänne. Maine kiirii nopeasti myyntipiireissä ja huippumyyjät osaavat kiertää kaukaa tällaiset yritykset jotka eivät kunnioita työntekijää vaan ajattelevat vain rahaa. Tässä tapauksessa rahan ajatteleminenkin on mennyt metsään jos tulos on negatiivinen.

    Pro tason työpaikka...

    Äänestä

  • Puh ellli kirjoitti:

    Pro tason työpaikka...

    Tuleeko kolmas pakkasvuosi?

    Äänestä

  • Vastaus Ellille kirjoitti:

    Tuleeko kolmas pakkasvuosi?

    Jos sama meno jatkuu niin tuleehan se.

    Mielenkiintoista:
    "Jos alalla on vahvasti "tulos tai ulos" mentaliteetti niin nyt yrityksen johto ulos! Näyttää yrityksen tulos olevan jo toista vuotta pakkasen puolella".

    Äänestä

  • Puh ellli kirjoitti:

    Jos sama meno jatkuu niin tuleehan se.

    Mielenkiintoista:
    "Jos alalla on vahvasti "tulos tai ulos" mentaliteetti niin nyt yrityksen johto ulos! Näyttää yrityksen tulos olevan jo toista vuotta pakkasen puolella".

    Jaahas, näinkö huonosti tälläkin yrityksellä menee. No kuka nyt näinä aikoina ostaisi näkyvyyttä ja muuta hömppää.

    Äänestä

  • Tätikyllin kirjoitti:

    Jaahas, näinkö huonosti tälläkin yrityksellä menee. No kuka nyt näinä aikoina ostaisi näkyvyyttä ja muuta hömppää.

    Ei kukaan järkevä osta näinä aikoina näkyvyyttä eri medioihin. Tämän alan yritykset jäävät nuolemaan näppejään kun yrityksillä menee muutenkin huonosti kun kauppa ei käy. Pakkasta odotellessa niinkun joku edellä jo kirjoitti.

    Äänestä

  • Kääpiö1 kirjoitti:

    Onk yritykses ollu yt:tä läh.aikoina jos vaik hakis?

    Äänestä

  • Twentyandmore kirjoitti:

    Onk yritykses ollu yt:tä läh.aikoina jos vaik hakis?

    saako kontaktiassa dokaa ja polttaa röökii duunin aikana, jos ei nii aika paska paikka!

    Äänestä

  • kyselijä69696969 kirjoitti:

    saako kontaktiassa dokaa ja polttaa röökii duunin aikana, jos ei nii aika paska paikka!

    jos yrityksen tulosta katsoo niin saa

    Äänestä

  • vastaaja696969 kirjoitti:

    jos yrityksen tulosta katsoo niin saa

    Naurut sille joka tätäkin yritystä johtaa. Teillä menee hyvin.

    Äänestä

  • 40 ja risat kirjoitti:

    Naurut sille joka tätäkin yritystä johtaa. Teillä menee hyvin.

    Adapta
    Dastra
    Konsistas
    Kontentas
    Jyväskylän alueen puhelinluettelo
    Etelä-Hämeen puhelinluettelo
    Itä-Uudenmaan puhelinluettelo
    Toimialasto
    Pohjois-Pohjanmaan puhelinluettelo
    Pohjolan puhelinluettelo
    Porin seudun puhelinluettelo
    Päijät-Hämeen puhelinluettelo
    Sata-Hämeen puhelinluettelo
    Satakunnan puhelinluettelo
    Keltanetti
    Etelä-Pohjanmaan puhelinluettelo
    Huittisten puhelinluettelo
    Pohjois-Savon puhelinluettelo
    Keski-Suomen puhelinluettelo
    Pohjois-Karjalan puhelinluettelo
    Kymenlaakson puhelinluettelo
    Turun alueen puhelinluettelo
    Etelä-Karjalan puhelinluettelo
    Vaasan puhelinluettelo
    Varsinais-Suomen puhelinluettelo
    Tampereen seudun puhelinluettelo
    Kainuun puhelinluettelo
    Kankaanpään puhelinluettelo
    Kelha
    Lapin puhelinluettelo
    Lounais-Suomen puhelinluettelo
    Länsi-Uudenmaan puhelinluettelo
    Mikkelin puhelinluettelo
    Oulun-Koillismaan puhelinluettelo
    Pohjanmaan puhelinluettelo
    Etelä-Savon puhelinluettelo
    Forssan Seudun puhelinluettelo
    NumeroMedia
    assari
    NumeroMestari
    Numeronetti

    Äänestä

  • Konsistas kirjoitti:

    Adapta
    Dastra
    Konsistas
    Kontentas
    Jyväskylän alueen puhelinluettelo
    Etelä-Hämeen puhelinluettelo
    Itä-Uudenmaan puhelinluettelo
    Toimialasto
    Pohjois-Pohjanmaan puhelinluettelo
    Pohjolan puhelinluettelo
    Porin seudun puhelinluettelo
    Päijät-Hämeen puhelinluettelo
    Sata-Hämeen puhelinluettelo
    Satakunnan puhelinluettelo
    Keltanetti
    Etelä-Pohjanmaan puhelinluettelo
    Huittisten puhelinluettelo
    Pohjois-Savon puhelinluettelo
    Keski-Suomen puhelinluettelo
    Pohjois-Karjalan puhelinluettelo
    Kymenlaakson puhelinluettelo
    Turun alueen puhelinluettelo
    Etelä-Karjalan puhelinluettelo
    Vaasan puhelinluettelo
    Varsinais-Suomen puhelinluettelo
    Tampereen seudun puhelinluettelo
    Kainuun puhelinluettelo
    Kankaanpään puhelinluettelo
    Kelha
    Lapin puhelinluettelo
    Lounais-Suomen puhelinluettelo
    Länsi-Uudenmaan puhelinluettelo
    Mikkelin puhelinluettelo
    Oulun-Koillismaan puhelinluettelo
    Pohjanmaan puhelinluettelo
    Etelä-Savon puhelinluettelo
    Forssan Seudun puhelinluettelo
    NumeroMedia
    assari
    NumeroMestari
    Numeronetti

    Onkohan yrityksen kurssi jo lähtenyt nousuun jos vaikka hakis?

    Äänestä

  • Myynti likka kirjoitti:

    Onkohan yrityksen kurssi jo lähtenyt nousuun jos vaikka hakis?

    Jos edellisiä viestejä lukee niin eipä taida kannattaa hakea... voipi tulla paha mieli.

    Äänestä

  • V astaus kirjoitti:

    Jos edellisiä viestejä lukee niin eipä taida kannattaa hakea... voipi tulla paha mieli.

    mene miulummin kaupan kassalle... jos numeronetin tai sosiaalisen median myyntiä harkitset niin en suosittele hakemaan yhteenkään alan firmaan. menetät vaan yöunet.

    Äänestä

  • Puhelinmyynti sucks kirjoitti:

    mene miulummin kaupan kassalle... jos numeronetin tai sosiaalisen median myyntiä harkitset niin en suosittele hakemaan yhteenkään alan firmaan. menetät vaan yöunet.

    www.e-kontakti.fi

    Äänestä

  • ?!?!?!?!? kirjoitti:

    www.e-kontakti.fi

    ei ole sama firma. firma löytyy osoitteesta www.kontaktia.fi. naurettavat nettisivut.

    Äänestä

  • Pertsa ja kilu kirjoitti:

    ei ole sama firma. firma löytyy osoitteesta www.kontaktia.fi. naurettavat nettisivut.

    Osaako yrityksessä olevat kertoa kuinka moni saa jo koeajalla potkut jos vaikka 10 aloittaa myymään mediaa?

    Alalle aikova...ehkä. Vaihtuvuus siis kiinnostaa.

    Äänestä

  • Kesäkisuliini68 kirjoitti:

    Osaako yrityksessä olevat kertoa kuinka moni saa jo koeajalla potkut jos vaikka 10 aloittaa myymään mediaa?

    Alalle aikova...ehkä. Vaihtuvuus siis kiinnostaa.

    Jos ei heti ekoilla kuukausilla tee firman mielestä hyvää tulosta, niin tarvittaessa kaikki koe-aikalaiset potkitaan.

    Kärsivällisyyttä myyntiin ei siis löydy, vaan tulos on tehtävä heti. Firmalta on mennyt todella monta hyvää myyjää sivusuun, pelkän kärsimättömyyden takia.

    Äänestä

paljon tunnutaan paikasta tietävän..

Äänestä
  • Ihme on et on viel pystyssä

    Äänestä

  • __14__ kirjoitti:

    Ihme on et on viel pystyssä

    Liian kova vaihtuvuus vienyt yritykseltä jo maineen. Ei tonne kannata järkevän työntekijän hakea.

    H U O N O henkilöstöpolitiikka sattuu tässä tapauksessa omaan nilkkaan.

    Äänestä

  • Tampester ja Ilves kirjoitti:

    Liian kova vaihtuvuus vienyt yritykseltä jo maineen. Ei tonne kannata järkevän työntekijän hakea.

    H U O N O henkilöstöpolitiikka sattuu tässä tapauksessa omaan nilkkaan.

    Lainaus:
    "H U O N O henkilöstöpolitiikka sattuu tässä tapauksessa omaan nilkkaan."

    Samaa mieltä ja sama meno jatkuu.

    Äänestä

  • OzzyMania kirjoitti:

    Lainaus:
    "H U O N O henkilöstöpolitiikka sattuu tässä tapauksessa omaan nilkkaan."

    Samaa mieltä ja sama meno jatkuu.

    Miten tämä huono henkilöstöpolitiikka näkyy käytännössä? Onko yhtä huono meininki kaikissa toimipisteissä?

    Äänestä

  • haenko töihin? kirjoitti:

    Miten tämä huono henkilöstöpolitiikka näkyy käytännössä? Onko yhtä huono meininki kaikissa toimipisteissä?

    Mikä henkilöstöpolitiikka??? Tulos tai ulos!

    Äänestä

  • Kelha kirjoitti:

    Mikä henkilöstöpolitiikka??? Tulos tai ulos!

    Ei nakkikioskinkaan pitämisestä miljonääriksi tule...

    Äänestä

  • O t s i k k O kirjoitti:

    Ei nakkikioskinkaan pitämisestä miljonääriksi tule...

    Mutta mihin hävisi ass ari numeropalvelu, jota mainostivat pari vuotta sitten ahkerasti? Jäi mainos niin hyvin mieleen. Kotisivulla ei puhuta mitään ko palvelusta.

    Äänestä

  • Ass Ari kirjoitti:

    Mutta mihin hävisi ass ari numeropalvelu, jota mainostivat pari vuotta sitten ahkerasti? Jäi mainos niin hyvin mieleen. Kotisivulla ei puhuta mitään ko palvelusta.

    Palvelu on ilmeisesti kuopattu kun vei yrityksen tuloksen miinus merkkiseksi.

    Äänestä

  • Ari vastaa kirjoitti:

    Palvelu on ilmeisesti kuopattu kun vei yrityksen tuloksen miinus merkkiseksi.

    Vielkö muka tulos - merkkine? Tietääkö kuk?

    Äänestä

  • 30 ja risat kirjoitti:

    Vielkö muka tulos - merkkine? Tietääkö kuk?

    Onko yt:t taas päällä, tietääkö kukaan?

    Äänestä

  • Akselitanzziipolkkaa kirjoitti:

    Onko yt:t taas päällä, tietääkö kukaan?

    Vastaus edelliseen: ON

    Mutta miksi mainostavat kotisivulla että on avoimia työpaikkoaja, laillista, harhaanjohtavaa, moraalitonta?

    Äänestä

  • JohtoUlosTus kirjoitti:

    Vastaus edelliseen: ON

    Mutta miksi mainostavat kotisivulla että on avoimia työpaikkoaja, laillista, harhaanjohtavaa, moraalitonta?

    Pakkastalvi tällekin yritykselle näemmä tulossa. Lähteekö moottori enää keväällä käyntiin?

    Äänestä

  • urabuS kirjoitti:

    Pakkastalvi tällekin yritykselle näemmä tulossa. Lähteekö moottori enää keväällä käyntiin?

    Tuskin lähtee. Akku tyhjentyny jo pari vuotta sitten.

    Äänestä

  • Yritys=narikka kirjoitti:

    Tuskin lähtee. Akku tyhjentyny jo pari vuotta sitten.

    Miinus merkkinen näyttää yrityksen tulos olleen 2009.

    http://www.finder.fi/Mainosmedioita/Kontaktia Oy/LAHTI/taloustiedot/162676

    Äänestä

  • Tulos=miinusmerkkine kirjoitti:

    Miinus merkkinen näyttää yrityksen tulos olleen 2009.

    http://www.finder.fi/Mainosmedioita/Kontaktia Oy/LAHTI/taloustiedot/162676

    Onko yt:t päällä? Ketä ny lähtee?

    Äänestä

  • AkkaaPäälle kirjoitti:

    Lappu luukulle vaan noilla tilinpäätösluvuilla...

    http://www.finder.fi/Mainosmedioita/Kontaktia Oy/LAHTI/taloustiedot/162676

    Mitä noissa luvuissa on vikaa. Liikevaihtohan on monta miljoonaa jouroa.

    Äänestä

  • TilinPäätös kirjoitti:

    Hakevat uutta porukka myyntiin. Kannattaa hakea menee niin hyvin.

    Äänestä

  • PieniJussi kirjoitti:

    Hakevat uutta porukka myyntiin. Kannattaa hakea menee niin hyvin.

    miksi kannattaa hakea?

    Äänestä

  • TilinPäätös kirjoitti:

    Mitä noissa luvuissa on vikaa. Liikevaihtohan on monta miljoonaa jouroa.

    Joo on jeuroja mutta eikö ole tärkeää mitä sinne viivan jälkeen tulee???????

    Äänestä

Kohta tulee julkiset tilinpäätöstiedot vuodelta 2010 ja saa taas nauraa.

Äänestä

Siellä Helsingin päässä on ainakin kuulemma tosi rehti Myyntipäälikkö "Tämä kuuluisa "DIILI" Berrebahin mainitsema mystinen säämies". Ei ainakaan hänen takia kannata hakea. Maailmalla tuulee ja kuulee juttuja hänen työ ja toiminta tavoistaan niin paljon että en suosittele.

Äänestä
  • Myyntipäällikkö! ;)

    Äänestä

Taitaa olla voittoa tavoittelematon yritys...tai yleishyödyllinen.

Äänestä

>Miten on porukka pysyny talossa? Onko ollu yt-neuvotteluja tai muuta hämminkiä?< Onko kiree ilmapiiri Hgin toimistossa kun kauppa ei käy?

Äänestä

Samalla tavalla taitaa porukka vaihtua kuin ennenkin :) Jälleen haku päällä..

Äänestä

Aivan pimeä paikka. En suosittele. On varmasti konkassa koko paska kohtapuoliin.

Äänestä
  • Millä perusteella on pimeä paikka? Oletko itse ollut töissä?

    Äänestä

  • Kiinnostunut kirjoitti:

    Millä perusteella on pimeä paikka? Oletko itse ollut töissä?

    Onneksi kuuluu vähän isompaan konserniin, on nimittäin hiukan rahaa takana, jospa ottaakin vain markkinaa :) www.finda.fi

    Äänestä

  • tutki älä hutki kirjoitti:

    Onneksi kuuluu vähän isompaan konserniin, on nimittäin hiukan rahaa takana, jospa ottaakin vain markkinaa :) www.finda.fi

    Kauanko sekään jatkuu tuo FINDAN RAHOITUS??? lopettakaa se paskanjauhanta ja ottakaa selvää kilpailijoistanne kun alatte mollaamaan. Se näyttää olevan ainoa ammattitaitonne.

    Äänestä

Kontaktia Oy / Mittavia tappioita vuodesta toiseen...

2007/12

2008/12

2009/12

2010/12

2011/12

Yrityksen liikevaihto (1000 EUR)
2142 3711 6641 6954 7222

Liikevaihdon muutos%
-32.50 73.20 79.00 4.70 3.80

Tilikauden tulos (1000 EUR) TÄMÄ KOHTA TARKASTI !!!!!!!

490 -2590 -1956 -258 -234

Liikevoitto%
3.00 -69.60 2.80 -6.20 -4.30

Yrityksen henkilöstömäärä

13 42 79 75 72

Yritys mainostaa itseään isona toimijana ja puhuu paskaa minkä kerkiää kilpailijoista joilla valitettavasti vuodet päättyy + merkkiin... Tuolta ei kannata ostaa mitään eikä mennä töihin jos haluaa pidemmän kuin 4 kuukauden pestin.

Äänestä

Kannataa ehdottomasti mennä töihin!

Jos nimmittäin tykkää epäammatttimaisesta käytöksestä, vittuilusta ja huonosta ilmapiiristä.

Varsinko jos haluaa esimiehikseen entisiä pöyimurikauppiaita ja wincapita miehiä.

Eikä noi firman kotisivut jo kerro jotakin ammattimaisuudesta, tai nimi?

Onnea ja menestystä sinne! :-D

Äänestä

Yt:t taas päällä. Kuinka monta tällä kertaa saa kenkää?

Äänestä
  • 4 sai lähteä Helsingistä.

    Äänestä

Työhön ei oteta koulutettua väkeä... Huomaisivat johdon osaamattomuuden.

Äänestä
  • Tottahan toki, sillä, tämähän on se narsistiesimiesten leikkikenttä!

    Äänestä

Sana leviää ja väki vähenee.

Äänestä
  • Narsistiesimiehien leikkikenttä niin totta! ei mitenkään ihmeellistä että väki vaihtuu ja uudetkaa ei jää vakituiseksi miksiköhän....

    Äänestä

Kävin kääntymässä ja ei voinut muuta kuin nauraa jälkeenpäin. Toimitusjohtaja oli täysi vitsi...Myyntipäällikönä hääräili entinen säämies hauikset tiukkana ja nuppi himmeänä varmaankin edellisen uran lääkityksestä...Tuotepäällikkö ei osannut kertoa edes omaa nimeään...voi rähmä! :D

Äänestä
  • kuinka moni nauraa johdolle joka firmassa ollut töissä kääntymässä siellähän on pomoja enemmän kun työntekijöitä jeesus sentään mitä touhua

    Äänestä

  • Muuten kyllä osuit melkein oikeaan. Varsinkin toimarin kohdalla, mutta säämies ei ole nykyään myyntipäällikkö.
    Mutta joo en voi suositella paikkaa. Joitain hyvää, mutta enemmän huonoa.
    Ehkä huonointa tosiaan on se että kukaan tuolla ei osaa johtaa.

    Äänestä

  • Toimitusjohtaja huomaa että firma on ensimmäistä kertaa voitolla moneen vuoteen, eiköhän sitten pistetä YT:t ja potkita osaavimmat henkilöt pihalle ja ulkoisteta osaaminen sitten alihankkijoille.

    Tehdään vielä myyjille semmoinen jekku että aletaampa kehittämään tuotetta jota ei tarvitse enää myydä, vaan ostajat vain päivittävät sivustolla mitä haluavat. Näinollen saadaan edelleen irtisanottua porukkaa. Pian ei firmassa ole muuta kuin toimari laskemassa irtisanomisista saatuja boonuksiaan.

    Ei todellakaan kannata mennä, siellä ei arvosteta muuta kuin numeroita.

    Äänestä

  • myja kirjoitti:

    Toimitusjohtaja huomaa että firma on ensimmäistä kertaa voitolla moneen vuoteen, eiköhän sitten pistetä YT:t ja potkita osaavimmat henkilöt pihalle ja ulkoisteta osaaminen sitten alihankkijoille.

    Tehdään vielä myyjille semmoinen jekku että aletaampa kehittämään tuotetta jota ei tarvitse enää myydä, vaan ostajat vain päivittävät sivustolla mitä haluavat. Näinollen saadaan edelleen irtisanottua porukkaa. Pian ei firmassa ole muuta kuin toimari laskemassa irtisanomisista saatuja boonuksiaan.

    Ei todellakaan kannata mennä, siellä ei arvosteta muuta kuin numeroita.

    Täysin oikeassa olet.

    Äänestä

Kyllä siellä pärjää jos on pomojen sukulainen tai kalakaveri.

Äänestä
  • Ja taas on rekrykierros päällä numeronettiä myymään Tampereelle..edellinen kierroshan oli just keväällä...kertoo ehkä jotain.Niitä kalakavereita tai sukulaisia ei ilmeisesti kiinnosta numeronetin puhelinmyynti...enkä ihmettele yhtään.

    Äänestä

puhelinmyyntilöitä......

Äänestä

Joku rekryfirma rekryään kontaktialle työntekijöitä ja kuvauksessa luki, että "omalaatuinen työilmapiiri" hivenen mää repesin....!!! =D

Äänestä

Oi luoja. Tämän työpaikan jätän omasta cv:stä suosiolla pois. Niin hävettää, että tuli kokeiltua :D Jälkeenpäin tosin naurattaa.

Äänestä

Oho tilikauden tulos vuonna 2013 6000€. Siitä on hyvä jakaa omistajille.

Äänestä

Miksi kontaktia ei saa tätä keskustelua googlen hakutuloksista pois :) Kun niin optimoidaan asiakasyritysten google näkyvyyttä... Kun googlettaa kontaktia niin tää keskustelu aina etusivulla, tirsk

Äänestä

On tullut kyllä toi kontaktiatoiminta nähtyä.. Psykopaatti T riehuu vapaana, varmaan löytyy jotain "arkaluontoista" materiaalia välijohdon porukasta, muutenhan sille ei löydy mitään selitystä että yks manne saa pilata koko firman ilmapiirin, syyllistyä laittomuuksiin ja kiusata muita mennen tullen?! On kyllä niin säälittävä narikka tuo kontaktia miljoonantappiollaan.. voimia kaikille jotka siellä joutuu puhelimessa/kentällä huoraamaan leipänsä eteen, ja toivottavasti pääsette sieltä vienä joku päivä pois oikeaan työpaikkaan! :D

Ps. välijohto vois kasvattaa pallit ja selkärangan, ja ruveta käyttäytymään niinkun "johtajan" kuuluu, suoraselkäsesti ja rehellisesti. Nämä arvot on kyllä hämärtynyt kontaktian porukalta jo vuosia sitten, jos niitä nyt ikinä alunperin on ollutkaan.

Äänestä

Sitten kun onnistuisivat vielä saamaan myyntiin ihmisiä jotka haluavat tehdä töitä eivätkä vain viettää talvipäiviä sisällä lämpimässä. Tahtovat olla kovin harvassa ne tyypit. Myynti on ahkerien laji! Laiskoilla paskoilla on aina joku este tai selitys. Niiden kusettajatyöntekijöiden ja vinkujien takia kaikki palkkojen vippaskonstit tehdään jos niitä jossain tehdään. Ei niitä tuloksellisten kans tartte miettiä.

Äänestä

Siellä Kontaktialla kuuluu huseeraavan oikeen dreamteam, mikä pitää sisällään kaksi ajan ja tehtäviensä tasalla olevaa johtajaa, asiallisen kouluttajan ja kannustavan supermyyjän mikä toimii myöskin tiimikapteenina. Toisen unelma on toisen painajainen.

Suojatyöpaikat kymppitonnin palkalla

Äänestä
  • Hahahaaaaa.....reps*...osu ja uppos :D

    Äänestä

Vieläköhän siellä samat myyjät Google tiimissä saa parhaat asiakkaat? Niinkun kuulemma oli.

Miten numeronetti tai Elisa verkkosivut vielä hengissä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

minävain... kirjoitti:

mitä tiedätte? heille haetaan erikseen myyntineuvottelijoita ja palveluneuvojia..mitä siihen palveluneuvojan duuniin kuuluu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu