Energiatehokkuus vs hinta?

Mitä mieltä olette noin yleisesti siitä että rakennukset vaikuttavat energiankulutukseen pitkällä
aikavälillä, ja tästä syystä uusien rakennusten olisi
täytettävä energiatehokkuutta koskevat, paikallisen
ilmaston mukaan asetetut vähimmäisvaatimukset. Hyvillä
käytännöillä olisi tässä yhteydessä pyrittävä energiatehokkuuden
parantamiseen liittyvien menetelmien optimaaliseen
käyttöön. Koska kaikkia vaihtoehtoisten energiahuoltojärjestelmien
tarjoamia mahdollisuuksia ei
yleensä täysimääräisesti tutkita, olisi tarkasteltava niiden
teknistä, ympäristöllistä ja taloudellista toteutettavuutta.
Jäsenvaltio voi tehdä tämän yhdellä kertaa tutkimuksessa,
jossa esitetään luettelo paikallisten tavanomaisten markkinaolosuhteiden
mukaisista energian säästötoimenpiteistä,
jotka täyttävät kustannustehokkuusvaatimukset.
Ennen rakentamisen aloittamista voidaan pyytää erityisiä
tutkimuksia, jos toimenpide tai toimenpiteet katsotaan
toteuttamiskelpoisiksi.
(13) Tietyn koon ylittävien, olemassa olevien rakennusten
laajamittaiset korjaukset olisi nähtävä mahdollisuutena
toteuttaa kustannustehokkaita toimenpiteitä energiatehokkuuden
parantamiseksi. Laajamittaisilla korjauksilla
tarkoitetaan tapauksia, joissa rakennuksen vaippaan ja/
tai energiatalouteen liittyvien järjestelmien kuten lämmityslaitteiden,
lämpimän veden jakelun, ilmastointilaitteiden,
ilmanvaihtojärjestelmän ja valaistusjärjestelmän
korjausten kokonaiskustannukset ovat yli 25 prosenttia
rakennuksen arvosta, rakennusmaan arvo pois lukien, tai
joissa korjaus koskee yli 25:tä prosenttia rakennuksen
vaipasta.
(14) Olemassa olevan rakennuksen kokonaisenergiatehokkuuden
parantaminen ei välttämättä merkitse rakennuksen
täydellistä korjaamista vaan se voi rajoittua
niihin osiin, joilla on eniten merkitystä rakennuksen
energiatehokkuuden kannalta ja jotka ovat kustannustehokkaita.
(15) Olemassa olevia rakennuksia koskevien korjausvaatimusten
ei tulisi olla ristiriidassa rakennuksen käyttötarkoituksen,
laadun tai luonteen kanssa. Lisäkustannusten
olisi oltava katettavissa kertyneenä energian säästönä
kohtuullisessa ajassa investoinnin odotettuun tekniseen
käyttöikään nähden.
(16) Sertifiointimenettelyä voidaan tukea ohjelmilla, joilla
edistetään tasapuolisia mahdollisuuksia energiatehokkuuden
parantamiseen, se voi perustua sidosryhmäorganisaatioiden
ja jäsenvaltion nimeämän tahon välisiin
sopimuksiin, ja se voidaan toteuttaa niiden energiapalveluyhtiöiden
(Energy Service Companies, ESCO) toimesta,
jotka suostuvat sitoutumaan määriteltyjen investointien
toteuttamiseen. Jäsenvaltioiden olisi valvottava hyväksyttyjä
sertifiointiohjelmia ja huolehdittava niiden jatkotoimista,
ja niiden olisi myös helpotettava kannustinjärjestelmien
käyttöä. Menettelyn tuloksena annettavassa
todistuksessa olisi mahdollisuuksien mukaan kuvattava
rakennuksen tosiasiallinen energiatehokkuustilanne, ja
sitä voidaan tarkistaa tämän mukaisesti. Julkisten viranomaisten
rakennusten ja rakennusten, joissa kansalaiset
käyvät usein, olisi toimittava esimerkkeinä siten, että
niissä otetaan ympäristö- ja energianäkökohdat
huomioon, ja tästä syystä niille olisi suoritettava energiasertifiointi
säännöllisin väliajoin. Energiatehokkuutta
koskevien tietojen levittämistä kansalaisille olisi tehostettava
asettamalla rakennusten energiatodistukset selvästi
näkyville. Sisälämpötiloja koskevien virallisten suositusten
ja todellisuudessa mitattujen lämpötilojen näkyville
asettamisen pitäisi vähentää lämmitys-, ilmastointija
ilmanvaihtojärjestelmien väärää käyttöä. Tämän pitäisi
osaltaan edistää sitä, että vältetään tarpeetonta energiankäyttöä
ja säilytetään ulkoilman lämpötilaan nähden
miellyttävä sisäilmasto.
(17) Jäsenvaltiot voivat käyttää myös muita keinoja/toimenpiteitä,
joista ei säädetä tässä direktiivissä, rohkaisemaan
energiatehokkuuden parantamista. Jäsenvaltioiden olisi
edistettävä hyvää energian hallinnointia rakennusten
käyttöaste huomioon ottaen.
(18) Viime vuosina on ollut havaittavissa ilmastointilaitteiden
käytön voimakas lisääntyminen eteläisen Euroopan
maissa. Tämä aiheuttaa näissä maissa vakavia huippukuormitukseen
liittyviä ongelmia, mikä nostaa sähköenergian
kustannuksia ja rasittaa maiden energiatasetta.
Rakennusten kesäajan lämpökäyttäytymisen parantumista
edistäviä strategioita on pidettävä ensisijaisina.
Passiivisen viilentämisen tekniikoita ja etenkin niitä, joilla
parannetaan sisäilmaston laatua sekä rakennuksia ympäröivää
mikroilmastoa, olisi kehitettävä edelleen.
(19) Pätevän henkilöstön suorittamalla lämmityskattiloiden ja
ilmastointijärjestelmien säännöllisellä huollolla varmistetaan
osaltaan, että laitteet on säädetty oikein tuotemääritelmien
mukaisesti ja että ne toimivat ympäristön, turvallisuuden
ja energian kannalta parhaalla mahdollisella
tavalla. Koko lämmitysjärjestelmän puolueeton arviointi
on syytä suorittaa aina, kun harkitaan järjestelmän vaihtamista
kustannustehokkuussyistä.
(20) Lämmityksestä, ilmastoinnista ja lämpimästä vedestä
aiheutuvien kustannusten laskuttaminen rakennusten
asukkailta todellisen kulutuksen mukaisesti voi edistää
energian säästöä asuntoalalla. Asukkailla olisi oltava
mahdollisuus säädellä omaa lämmön ja lämpimän veden
kulutustaan sikäli kuin tällaiset toimenpiteet ovat kustannustehokkaita.
(21) Perustamissopimuksen 5 artiklassa tarkoitetun toissijaisuusperiaatteen
ja suhteellisuusperiaatteen mukaisesti
energiatehokkuutta koskevan vaatimusjärjestelmän ja sen
tavoitteiden perustana olevat yleiset periaatteet olisi
vahvistettava yhteisön tasolla, mutta niiden yksityiskohtainen
täytäntöönpano olisi jätettävä jäsenvaltioiden
tehtäväksi, jotta kukin jäsenvaltio voi valita omaan
erityistilanteeseensa parhaiten soveltuvan järjestelyn.
Tässä direktiivissä säädetään ainoastaan näiden tavoitteiden
saavuttamisen edellyttämistä vähimmäistoimenpiteistä,
eikä siinä ylitetä sitä, mikä on tätä varten tarpeen. Onko arvon palstalaiset samoilla linjoilla?
2131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vetoa ovista ja ikkunoista.

Äänestä

Asuntojen hinnasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Insinörtti. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu