Olen 13 vuotias tyttö hesasta. Haluaisin alkaa
hoitamaan muiden ihmisten koiria. Kokemusta
koirista minulla on jo 6 vuotta. Meillä on kotona
kaksi ranskanbulldoggia. Olisin innostunut myös
käymää koiran kanssa junior handler kisoissa.
hoitamaan muiden ihmisten koiria. Kokemusta
koirista minulla on jo 6 vuotta. Meillä on kotona
kaksi ranskanbulldoggia. Olisin innostunut myös
käymää koiran kanssa junior handler kisoissa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei
Mä olen 4H-yhdistyksen kautta saanut tämän
dogsitten koulutukseni ja nyt olen jo 3vuotta
toiminu yksityisenä koiranhoitajana. Eli kyllä
siellä teilläkin päin varmaan on 4H-yhdistys
joten kannattaa ottaa sinne yhteyttä sillä sieltä
saa tarvittavat lomakkeet ja kun olet noin nuori
vielä niin palkka voi olla vähän eri tasoakin.
Itse ole 18v. ja auton kanssa joudun liikkumaan
mutta asiakkaat senkin maksavat.
Ja kun mulla ei ole kotona omia koiria niin
asiakkaat mielummin tuovat hoitajan kotiin koiran
kun päästävät vieraita omaan kotiinsa. Joten
kannattaa kysellä ensin koiran omistajalta kumpi
sopii hänelle. Heidän koiransa kun eivät
välttämättä tule toimeen sun koiries kans.
Tuottoisaa ja koiraihmisen unelmatyö ja rahaa
siitä saa!
Onko toiminta noin muuttunut? Kun itse aikoinani
koiria ja muita elämiä hoidin, oli se lähinnä
harrastustoimintaa, josta muutaman kympin
taskuunsa sai. Mukavuutta hommasta se ei vienyt;
nuorelle ihmiselle koirien hoito riittääkin
harrastuksena, ei vielä työnä (kun on koulutkin
ksekn :)).
Ei se mullakaan mikään ammatti ole! Se on
enimmäkseen kesätyö ja talvellakin on muutamia
hoitokeikkoja. Ja vuorokaudesta sain n.100mk ja
viikonloppu n.220mk! Se on hauskaa ja tuottavaa.
Taskurahaa siitä saa, ei enempää. Ei se ole
muuttunut paljoakaan!
mulla olisi kultainennoutaja jonka saisi
junnukoiraks!kirjoittele osoitteeseen
[email protected] ja mun kotisivut on
osoitteessa www.geocities.com/kultapaimenen
Minäkin olen 13-vuotias ja 4h-dogsitter.
Suosittelen että käyt dogsitter-kurssin!