Tiedät mutta

Tiedän erään henkilön puhuvan jatkuvasti perättömiä selkäni takana asioita, joilla voi jossain vaiheessa olla huonoja vaikutuksia hyvään maineeseeni yrittäjänä. Mitä voin tehdä asialle, nyt kun ei ole enää kysymys ns. "normaalista" paskanjauhamisesta. Tiedän kyseisen henkilön olevan mielenterveysongelmainen, olen tuntenut hänet 17 vuotta ja olen sairauden nähnyt vuosi vuodelta pahenevan. Hän on kuitenkin mestari salaamaan tilansa vierailta ihmisiltä, mutta itse olen saanut kokea sen toisen puolen hänestä. En halua pahaa hänelle, mutta jotain pitäisi kohta tehdä, ennen kuin tilanne menee pahemmaksi.

Neuvokaa minua, KIITOS
6232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

et apua saa joten parasta käyttää oman käden oikeutta.

Äänestä
  • kannan, tämä ei ole mitään pelleilyä, enkä todellakaan aio käyttää mitään oman käden oikeutta, kyseessä on kuitenkin henkisesti sairas ihminen, jonka saaminen hoitoon ei onnistu, jos hän on itse sitä mieltä, että kaikki on OK.

    Äänestä

  • asiallisen kirjoitti:

    kannan, tämä ei ole mitään pelleilyä, enkä todellakaan aio käyttää mitään oman käden oikeutta, kyseessä on kuitenkin henkisesti sairas ihminen, jonka saaminen hoitoon ei onnistu, jos hän on itse sitä mieltä, että kaikki on OK.

    käydä oman psykiatris puheilla ensin?

    Äänestä

  • sun... kirjoitti:

    käydä oman psykiatris puheilla ensin?

    Hyvän sellaisen. Ei kiitos, ei ole tarvista, perustele kantasi. Vai etkö osaa muuta kuin viisastella?

    Äänestä

  • varmaan neuvoa kirjoitti:

    Hyvän sellaisen. Ei kiitos, ei ole tarvista, perustele kantasi. Vai etkö osaa muuta kuin viisastella?

    siinä sulle perusteluja!

    Äänestä

  • eka viestisi... kirjoitti:

    siinä sulle perusteluja!

    olisi mielenkiintoista kuulla ajatusmaailmastasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten todistat! kirjoitti:

Tiedän erään henkilön puhuvan jatkuvasti perättömiä selkäni takana asioita, joilla voi jossain vaiheessa olla huonoja vaikutuksia hyvään maineeseeni yrittäjänä. Mitä voin tehdä asialle, nyt kun ei ole enää kysymys ns. "normaalista" paskanjauhamisesta. Tiedän kyseisen henkilön olevan mielenterveysongelmainen, olen tuntenut hänet 17 vuotta ja olen sairauden nähnyt vuosi vuodelta pahenevan. Hän on kuitenkin mestari salaamaan tilansa vierailta ihmisiltä, mutta itse olen saanut kokea sen toisen puolen hänestä. En halua pahaa hänelle, mutta jotain pitäisi kohta tehdä, ennen kuin tilanne menee pahemmaksi.

Neuvokaa minua, KIITOS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu