Kuinka tärkeä tekijä eroottinen kipinä ja omaa fyysistä viehätysvoimaa kohtaan osoitettu kiinnostus lopultakin on lesboille/lesbisestä suhteesta haaveileville naisille? Olen aika uusi alalla ja hyvin hapuilevasti keskustellut asioista toisen osapuolen kanssa - tullen tulokseen, että olen possu, joka ei muuta malta ajatella kuin hänen paneskelemistaan.
En osoita riittävää arvostusta toisen ammatillista osaamista ja sielunelämää kohtaan. Selvennykseksi on sanottava, että harrastan kyllä dialogia hyvinkin vaikeisiin teoreettisiin kysymyksiin liittyen, mutta en vain toistaiseksi ole löytänyt tämänkaltaista yhteyttä ko. henkilöön. Toisaalta oman seksuaalisuuteni entistä täydempi hahmottuminen on osa juuri keskinäistä vuorovaikutustamme eikä mikään maailmanlaajuinen projekti.
Onko naisrakkausilmiön yksi puoli kuitenkin myös se, että miessuhteissa haavoittumisen jälkeen seksi on uhkaavan valtapelin väline ja tavoitteena on kahden haavoitetun suhteesta muodostuva turvavyöhyke.
En osoita riittävää arvostusta toisen ammatillista osaamista ja sielunelämää kohtaan. Selvennykseksi on sanottava, että harrastan kyllä dialogia hyvinkin vaikeisiin teoreettisiin kysymyksiin liittyen, mutta en vain toistaiseksi ole löytänyt tämänkaltaista yhteyttä ko. henkilöön. Toisaalta oman seksuaalisuuteni entistä täydempi hahmottuminen on osa juuri keskinäistä vuorovaikutustamme eikä mikään maailmanlaajuinen projekti.
Onko naisrakkausilmiön yksi puoli kuitenkin myös se, että miessuhteissa haavoittumisen jälkeen seksi on uhkaavan valtapelin väline ja tavoitteena on kahden haavoitetun suhteesta muodostuva turvavyöhyke.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hehheh, saman kysymyksen voi esittää samallalailla kaikille heteroille/heterosuhteesta haaveilevalle! Tulis kuule varmaan aikapaljon erilaisia vastauksia, kun ihmiset on ihan yksilöitä eikä massaa, .
""Onko naisrakkausilmiön yksi puoli kuitenkin myös se, että miessuhteissa haavoittumisen jälkeen seksi on uhkaavan valtapelin väline ja tavoitteena on kahden haavoitetun suhteesta muodostuva turvavyöhyke.""
Mistähän toi on revitty.
Jos jotkut ei ole niin innokkaita seksiin turha etsiä niitä syitä yli-innokkaana. Samaahan vois miettiä että mistä juurtaa jonkun toisen yliaktiivisuus seksiin.
= Ihmiset on erilaisia juttuineen suuntautumisiin katsomatta.
Niin, saman kysymyksen voi esittää heteroille, mutteri-insinööreille, lumilautailijoille ja psoriaatikoille. Tämän huomion tekeminen ei kuitenkaan ole mikään vastaus juuri lesboille tehtyyn kysymykseen.
Yleisen käsityksen mukaan lesbous on nimenomaan seksuaalinen (vähemmistö)suuntautuneisuus. Voiko se olla myös nimenomaan ei-seksille -suuntautuneisuus? Lesbian bed death sun muut käsitteethän ovat varmasti tutut, jos ne ovat todella olemassa, mikä niiden tausta on? Onko ihastumiseen liittyvää rakastelunhalua kutsuttava suuntautuneisuudesta riippumatta "yli-innokkuudeksi".
En osoita riittävää arvostusta toisen ammatillista osaamista ja sielunelämää kohtaan.
- Sama "vika" täälläkin, tosin sitä on hyvin vaikeata osoittaa arvostusta toiselle kun toinen ei voi niistä asioista edes keskustella. Ja mitä tulee sielunelämään niin ikään kuin vivahtaa äskeiseen. On niin pieniä hetkiä kahden kesken vasta takana ja niin vähän kunnon perinteistä arkea, ettei toista vielä voi edes sanoa tuntevansa noin sielunelämältänsä. Huoh vaan kait se kuuluu tähän Hämeessä elämiseen. Hitaus meinaan :D
Selvennykseksi on sanottava, että harrastan kyllä dialogia hyvinkin vaikeisiin teoreettisiin kysymyksiin liittyen, mutta en vain toistaiseksi ole löytänyt tämänkaltaista yhteyttä ko. henkilöön. Toisaalta oman seksuaalisuuteni entistä täydempi hahmottuminen on osa juuri keskinäistä vuorovaikutustamme eikä mikään maailmanlaajuinen projekti.
- Aivan kuin omasta suustani selostettu! :) Joskus tuntuu jopa suorastaan väärältä tätä nykyä tietää mitä tahtoo ja miten tahtoo mitä pysähdyn taas jälleen kerran ihmettelemään.. Että miksi pitää jatkuvasti todistaa kuka on ja mitä tahtoo ja miten tahtoo? Miksi joutuu jatkuvalla syötöllä yhä uudestaan ja uudestaan törmäämään siihen, että joutuu taas kerran vääntämään rautalangasta omat periaatteet ja arvonsa? Aika metka juttu, varsinkin kun kyseistä törmäyskurssia on tullut harjoitettua viime aikoina usealta eri tasolta käsin. Kohta alkaa olla kait aika tehdä jotakin radikaalia muutosta, jotta voi ylipäätänsä olla rauhassa, että jossain kohtaa pääsisi oikeasti enemmän kehittymään myös ihmisenä? Näin ollen sitä olisi ehkä enemmän annettavaa myös muille :)
Onko naisrakkausilmiön yksi puoli kuitenkin myös se, että miessuhteissa haavoittumisen jälkeen seksi on uhkaavan valtapelin väline ja tavoitteena on kahden haavoitetun suhteesta muodostuva turvavyöhyke.
- Tähän en osaa sanoa yhtään mitään :) Muuta kuin että seksin ei pitäisi olla minkään sortin väline missään suhteessa tai muuten tulee ongelmia. Vanhojen suhteiden ongelmat pitäisi ensin puida ja läpikäydä juurta jaksain, jotta voi ponnistaa tavallaan uudelle tasolle. Kyllähän ne kait siltikin kummittelevat vaan ne pitää osata kohdistaa. Ei anna valtaa väärille asioille ja kääntää entiset murheet näin ollen voito(i)ksi :)
Putte hana e a o e, se havaijin kieltä on ja tarkoittaa että....
ovat vieras yhdistelmä lepakkoyhdyskunnassa. Harvoilla lepakoilla on puhtaasti heterotausta eivätkä he näin ollen ole yleensä missään miessuhteessa haavoittuneita.
Seksi vallan välineenä on ilmiö joka kuuluu heteroelämään ja ap:n kysymyksen asettelukin kuuluu tuonne bi-palstalle.
ras yhdistelmä ei sinne suuntaankaan.
Voin vastata pohdintoihisi vain omalta osaltani, sillä me kaikki olemme yksilöitä, aivan kuten heterotkin. Ei ole mitään yhtä ainoaa yleistettävää lesboroolia, eikä yhtenevää yhteisöä. Tämän oletettavasti ymmärrätkin.
Yksilöt tunnistavat oman lesboutensa eri vaiheissä omaa elämänkaartaan. Itse olen tunnistanut olevani lesbo jo alle kymmenenvuotiaana. Lesbous on synnynnäinen ominaisuuteni, joka on ollut minussa aina. Se ei ole ympäristön - heteroympäristön - tuotetta.
En siis ole koskaan haavoittunut miessuhteessa, koska minulla ei ole sellaista koskaan ollut. Enkä ole ainoa lesbo, joka on elänyt koko elämänsä ainoastaan naissuhteissa. Lesbouden ei siis tarvitse syntyä epäonnistuneesta matkasta heteromaailmaan tai olla johdannainen epäonnisille ja haavoittaville miessuhteille.
En silti voi väittää, etteikö näin voisi joskus käydä. En kuitenkaan voi uskoa, että lesbouteen vastentahtoisesti suhtautuva henkilö voisi ryhtyä lesbosuhteeseen epäonnistuneiden miessuhteiden jälkeen pelkästä tahdonvoimasta. Vai voiko niin tapahtua?
Luulisin, että jonkinasteinen lähtökohtainen avoimuus lesboutta kohtaan olisi oltava olemassa, jotta tällaista äärirationaalista ajattelumallia voisi toteuttaa omassa elämässään. Itselläni on lähipiirissä heteronaisia, jotka silloin tällöin epäonnistuneiden miessuhteiden jälkeen huokailevat, kunpa voisivat rakastua ja tuntea vetoa naisiin. Eivät he kuitenkaan sellaiseen pysty pelkästä tahdonvoimasta.
Sen sijaan olen itsekin ollut suhteessa ns. heteronaisen kanssa. Suhde on kuitenkin perustunut ihastumiselle ja rakastumiselle, ei epäonnistuneelle heteromenneisyydelle.
Mitä tulee seksiin uhkaavana valtapelin välineenä, miksei se voisi olla sellaista myös naissuhteissa - vähintäänkin teoreettisena mahdollisuutena? Itse en ole koskaan käyttänyt seksiä valtataistelun välineenä, kuten eivät myöskään naisystäväni. Tuskin tämäkään ilmiö on kuitenkaan täysin ulos rajattu naissuhteista.
Kuten sanottu, me olemme kaikki yksilöitä, aivan kuten heterotkin. Valitettavasti myös meissä on päihderiippuvaisia, pelihimoisia, perheväkivaltaisia ja oman elämäntarkoituksensa kadottaneita luusereita. Lesbous itsessään ei ole sädekehä pään ympärillä.
Lesbosuhde ei samaa teoretisointia noudattaen ole välttämättä myöskään turvavyöhyke muun maailman pahuutta vastaan. Mikä tahansa parisuhde voi olla tietenkin olla sellainen parhaimmillaan, mutta olisi melko yksioikoista yhdistää turvavyöhyke-ajattelu pelkästään lesbosuhteisiin.
Minulle henkilökohtaisesti eroottinen kipinä ja omaa fyysistä viehätysvoimaani kohtaan osoitettu kiinnostus ovat erittäin tärkeitä osa-alueita suhteessa. Seksi on mielestäni aina parisuhteen punainen lanka - jollei seksi toimi, ei toimi suhdekaan. Itselleni oma seksuaalisuuteni on hyvin tärkeä osa minua, enkä voisi elää suhteessa, jossa seksielämä ei olisi toimiva.
Hyvässä suhteessa on toki myös monia muita hyvin tärkeitä elementtejä, jotka yhdessä toimivan seksielämän kanssa tekevät suhteesta juuri niin täydellisen kuin se on. Rakkaus ja rakastaminen ovat minulle tärkeimpiä seikkoja kumppaninvalinnassa. Yhteisen aaltopituuden ja keskusteluyhteyden löytäminen eivät ole näistä tärkeistä elementeistä vähäisimpiä.
Tuo erinomainen kirjoitus innosti minutkin vielä vastaamaan. En tosiaan väittänytkään, että seksuaalinen haavoittuminen heterosuhteissa olisi mitään muuta kuin naisrakkausilmiön sivujuonne, joka pätisi lähinnä ns. myöhännäisherännäisiin.
Tälläkin palstalla on saatu lukea monia kertomuksia perheenäideistä, jotka ovat hankkineet lapsensa perinteisissä heterosuhteissa ja joiden seksuaalinen mielenkiinto on ajan kanssa alkanut suuntautua omaan sukupuoleen. Yleisesti tunnustettu tosiasia on, että monet naiset alkavat inhota avioseksiä lasten syntymän jälkeen. Tästä kaikesta ilmeisesti saattaa seurata ahdistava syyllisyydentunnon ja huonommuuden kehä, vaikka suhteen toinen (se vonkaava) osapuoli olisi kuinka huomaavainen ja ymmärtäväinen tahansa. Syyllisyyden- ja huonommuudentunteen kokemuksilla on syvät arvet, jotka voivat kovasti vaikeuttaa uuden suhteen aloittamista kenen tahansa kanssa, kaikesta mahdollisesta ihastumisestakin huolimatta.
En usko, että kuvailemassani ilmiössä on kyse äärirationaalisesta järkiratkaisusta, joka tehdään kaiken mentyä pieleen miesten kanssa. Uskon, että suuri osa ihmisistä edustaa pohjimmiltaan biseksuaalisuutta, joka nähtävästi voi aktuaalistua varsin myöhäisessäkin elämänvaiheessa. Pidän todennäköisenä, että yleisen ilmapiirin muuttuminen homomyönteisemmäksi tuo nämä aiemmin vaietut tunteet myös entistä helpommin pinnalle. Minunkaan "suhteeni" ei sinänsä perustu epäonnistuneeseen heterosuhteeseen vaan ihastumiseen, mutta seksin käytännön vaikeus voisi kenties kuvastaa niitä pulmia, joita (toisella osapuolella) on aiemmin tällä alueella ollut. Olen itsekin myöhäisherännäinen, mutten ole kokenut heteroseksielämääni traumatisoivaksi. Suora totuus vain on, että ennen tätä nyt kuvailemaani juttua (jossa toinen oli sanaton aloitteentekijä ja minä se kyltymätön possu) en vain enää moneen vuoteen ollut kokenut heteroihastusta.