Nyt onpi tilanne semmonen että olen tämmönen poika lukiossa viimeistä (kolmatta) vuotta. Olen heti ensimmäisestä lukion syksystä lähtien ollut auttamattoman ihastunut erääseen vuositasoni tyttöön. Aluksi yritin lähestyäkin häntä, kun huomasin että tulimme tunneilla jutellessamme hyvin juttuun, mutta tein sen tietysti typerän noloilla tavoilla joita en tässä kehtaa mainita. Tämä johtui siitä että olen auttamattoman ujo, enkä voisi kuvitella esim. kasvotusten pyytäväni tyttöä mihinkään.
Tätä ennen olin kokenut ihastuksia, jotka aluksi tuntuivat aivan samoilta. Kun tyttö sitten muuttui hieman etäisemmäksi, ajattelin että se siitä, seuraavaa odotellessa. Nyt kuitenkaan yli kaksi vuotta myöhemmin tilanne ei ole muuttunut miksikään, ja ollessani tytön kanssa tekemisissä olen yhä huomaavinani hänen osoittavan jonkinlaista kiinnostusta minua kohtaan. Olen ajatellut että hän ei aluksi vain halunnut loukata minua mitenkään ja siksi ei sanonut suoraan ettei tunne mitään minua kohtaan. Se ei kuitenkaan selitä sitä miten hän tuntuu nykyään käyttäytyvän minua kohtaan, kuten äsken mainitsin.
Omituisemman hommasta tekee se, että nyt lukion kuluessa useatkin (nuoremmat) tytöt ovat (ainakin minun nähdäkseni) osoittaneet kiinnostusta minua kohtaan. He ovat olleet kaikinpuolin sellaisia, joiden kanssa voisin kuvitella seurustelevani, mutta en ole oikeastaan tuntenut heitä kohtaan mitään. En ole kokenut tällaisia kiinnostuksenosoituksia milloinkaan ennen tätä 'suurta' ihastumistani.
Minua kiinnostaa siis kuulla jonkun ulkopuolisen näkemys siitä, mistä tässä oikein on kyse? Onko tämä todellista rakkautta vaiko jokin sairas pakkomielle joka minulle on kehittynyt? Viime aikoina tunteisiini on sekoittunut myös pelkoa, koska koulun keväisen päättymisen jälkeen en todennäköisesti tule häntä näkemään, ensin armeijan ja sitten paikkakunnalta muuton takia, mahdollisesti koskaan. Tämä vaivaa minua suuresti ja jos jollain on ehdottaa toimintamallia tilanteeseen olisin enemmän kuin kiitollinen. Muistakaa toki että olen tavattoman ujo ja ujous vie kyllä minussa voiton vaikka minkälaisesta pelosta ja epätoivosta, eli neuvoa kannattaa antaa tämä huomioonottaen.
Kiitoksia vaan niille viitseliäille jotka edes lukivat tämän loppuun asti.

Vastaukset 5
Vanhimmat
se on kuule juuri sitä itseään. Itselläni melkeinpä aivan sama tilanne, mutta omaani vaikeuttaa vain se seikka että tämä ihminen johon tunteeni kohdistuvat (ja kohdistuivat kauan aikaa, en vaan saanut mitään tehtyä) muutti aika kauas opiskelemaan ja tässä sitä nyt sitten on aika kauan kiikuttu epävarmuuden suossa. Yhden neuvon voin ehkä antaa vaikken minä kyllä itse ole paras henkilö tällaista neuvoa antamaan, ja se on että kannattaa tehdä jotain ajoissa, vaikka kuinka vaikealta se tuntuisi. Mikään ei ole niin perseestä kuin epävarmuus. Kannattaa vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja yrittää, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin
Yritänpä antaa nyt jonkunlaista kunnollista vastausta tähän, toivottavasti siis jaksat lukea. ^^
Ensinnäkin on hienoa että olet tuollaisen ihastuksen itsellesi löytänyt. Itsekin olen henkilö siitä ujommasta päästä, joten ymmärrän kuinka hankalaa voi olla lähestyä jotain mukavaa tyttöä.
Kuten aikaisempi vastaaja (ohg) huomautti, on järkevää tehdä jotakin pian ennen kuin on liian myöhäistä. Positiivinen asia kannaltasi on, että tyttö on osoittanut jonkinlaista kiinnostusta sinua kohtaan (itselläni ei ole koskaan ollut kykyä havaita tuollaisia asioita), joten jos saisit tehtyä jonkinlaisen aloitteen, niin se ei välttämättä tulisi hänelle täytenä yllätyksenä.
Tähän väliin otan puheenaiheeksi tunteesi. Se, että tunnet pelkoa siitä ettet tyttöä välttämättä tulisi myöhemmin näkemään, melko varmasti tarkoittaa hieman enemmän kuin tavallista ihastumista. En siis usko sen johtuvan minkäänlaisesta pakkomielteestä. ^^
Muutama helppo lisäkysymys voi varmaan auttaa asiaa, ja mitä enemmän saat kyllä-vastauksia, niin sitä varmempaa jonkin asteinen rakkaus on:
1.Tuntuuko että kaikista mahdollisista tytöistä juuri Hänen kanssaan olisi hankalinta tehdä aloite?
2.Ajatteletko Häntä enemmän kuin tavallisia arkisia asioita tai onko sinun hankalaa saada ajatuksiasi irti Hänestä?
3.Kertaatko usein mielessäsi Hänestä tietämiäsi asioita?
4.Kaipaatko Häntä vaikka viime näkemisestä ei olisi kulunut pitkääkään aikaa?
Tälläisiä kysymyksiä on vaikka kuinka monta. Käytännössä niiden ainoana tarkoituksena on selventää kuinka paljon omat tunteet liittyvät johonkin toiseen henkilöön. Aina tämä ei tosin välttämättä tarkoita juuri rakkautta, mutta yleensä ihastumista seuraa joko syvemmät tunteet, jotka mahdollisesti kehittyvät pikkuhiljaa rakkaudeksi, tai ihastumisen hälveneminen, joka ei tässä tilanteessa taida olla asian laita. Täytyy kuitenkin muistaa, että rakkaus ole aivan yksikäsitteinen asia.
Ymmärrän miten hankalaa on kun tunteet ovat ihastumisen takia mahdollisesti melko sekavat. Siihen tosin tottuu.. Ja ymmärrän myös kuinka hankalaa on kun on noin suuri ihastus ja lisäksi on niin ujo, ettei siitä vain pysty kertomaan Hänelle.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että teet jonkinlaisen aloitteen ennen kuin koulu sinulla sitten keväällä päättyy. Mikään ei varmasti harmita enempää kuin menettää tuollaisen loistavan tilaisuuden yrittämättä vaikuttaa asiaan.
Koska itsekin siis olen ujo, niin tiedän ettei kunnollisen aloitteen tekeminen ole helppoa, mutta voisin yrittää antaa muutaman ohjeen/neuvon kuinka vähentää/välttää sen vaikutusta. (useimmat näistä toimivat hyvin myös muihinkin tilanteisiin, joissa ujous on esteenä)
1.Mieti enintään muutama lause siitä, mitä aiot hänelle sanoa.
2.Toistele niitä lauseita mielessäsi kaikessa rauhassa ja harjoittele niitä hieman ennen käyttöä (älä siis ollenkaan mieti kenelle olet niitä sanomassa tai muutakaan itse tilanteeseen liittyvää, mietit vain niitä lauseita)
3.Vaimenna päässä soivat äänet (itselläni on yleensä tälläinen: "mitä jos, mitä jos, mitä jos, ...")
4.Vedä syvään henkeä ja rauhoitu/rentoudu hetki ennen aloitteen tekemistä.
5.Aloita erittäin nopeasti ennen kuin 3. kohdassa vaimennettu ääni tulee takaisin, ja sanot harjoitellut lauseet (sillä ei ole mitään väliä menivätkö ne lauseet oikein vai eivät).
6.Odota toisen vastausta.
TAI
Kehität itse täysin oman tavan käsitellä omaa ujouttasi.
Jos teillä alkaa juttu luistaa enemmänkin, niin voithan mainita kuinka paljon sinua jännittää ja ujostuttaa jutella hänelle. Usein auttaa yllättävän paljon kun tietää toisen tietävän tuollaisesta asiasta. Tärkeintä on kuitenkin olla täysin oma itsensä toisen seurassa ja käyttäytyä ihan "normaalisti" eli ei anna ujouden vaikuttaa liikaa keskusteluun yms. (yleensä ujous ei nimittäin pitäisi näkyä ihan jokaisessa arkisessa asiassa, sitä tarkoitin tuolla "normaalilla")
Sitten muut viestisi asiat. Tuskinpa siitä on kovin paljon haittaa, että muut tytöt olisivat sinusta kiinnostuneita. Tosin kannattaa miettiä valmis vastaus siihen mitä aikoo sanoa, jos joku heistä tekisi aloitteen.
Pientä tiivistelmää/yhteenvetoa:
Aloite kannattaa tehdä ennen kuin on liian myöhäistä (olisi varmasti hyvä saada tytön puhelinnumero/sähköpostiosoite/tms. siltä varalta että olisitte lukion jälkeen eri paikkakunnilla).
Tarkista tunteesi (kyllä-kysymykset).
Harjoittele aloitteen tekemistä (joko kohdat 1-6 tai kokonaan itsellesi oma).
Jutun luistaessa kehitä tilannetta rauhallisesti eteenpäin ja selvennä Hänelle omat tunteesi ja ajatuksesi, jottei Hänellä olisi epäselvyyksiä.
Jos haluat ottaa minuun yhteyttä lisäavun tai muun syyn perusteella, niin sähköposti/meseosoitteeni löytyy profiilistani. Tietenkin tarkkailen myös tänne tulevia vastauksia.
Huomautuksena vielä, luin koko viestisi. ^_~
Lopuksi vielä toivottelen kovasti onnea ja toivon että Teillä sujuu hyvin! ^^
entä jo laitat jonkun kaverin asialle? lapsellista(ko) mutta en oikeen muutakaan keksi :/ kun otan huomioon ujoutesi..
pyydät sun kaveria vaikka sanomaan sille tytölle että se on sun mielestä nätti ja että oot kauan ollu ihastunu tai jotain sen tapaista :)
minusta ainakin olisi kivaa jos vaikka koulun rumin poika olis ihastunu minuun vaikka en ite siitä tykkäiskään :D
sitäpäitsi mikä mikä ois pahinta että tyttö tekee jos se tietäis että tykkäät siitä? nauraa sulle ja kertoo kavereilleen? sitten ainakin tiiät ettei se tyttö ollu sua varten. ja parasta mitä vois tapahtuu niin se tyttö kertoo että sekin tykkää susta ja siitä sitten juttu lähtis :)
tai vaikka koulussa "vahingossa" törmäät siihen tai jotain sellasta :D ja yritä kohottaa itsetuntoos jos kerta oota saanu ketseita yms. kiinnostuksen merkkejä muiltakin tytöiltä ;>
ps. ujoutta voi yrittää karistaa esim ilmasutaidolla tai jollain näytelmäkerholla :>
tsemppiä sulle :)
Onks mitää mahdollisuutta alkaa seukata ysiluokkalaisen kans jos ite on seiskalla?'
Sori tämmöne kysymys tähä väliin mut oli pakko kysyy
On mahdollista