Ihmettelen miten suomalaiset nuoret jaksavat elää maassa, jossa poliittinen valta on kääntänyt sille selkänsä. On kamalaa kun valtiovalta on väkisin kaksikielistämässä, alistamassa heitä. He ovat täysin avuttomia tämän vallan edessä.
Ruotsalaiset jankuttivat ja saivat oman yle-kanavan. He eivät tyytyneet siihen, vaan nyt ovat myös suomenkielisellä puolella , tekevät ohjelmiaan ruotsiksi (aamu-tv) ja kertovat, kuinka nyt ollaan menemässä Suomen kouluihin ruotsalaistamaan suomalaisia lapsia ja nuoria.
Pitää nipistää itseään jotta ei luule, että on kyse vain painajaisunesta.
Luulin, että suomalaiset saisivat olla suomalaisia.
Mutta ei näy niin olevan.
Apua! Tämä ei kerta kaikkiaan voi olla totta. Nyt ääestämään puoluetta joka uskaltaa sanoa EI RKPlle.
Nuo aamu-TV-juontajat ovat muuten myös ruotsalaisia. Ei suomalaiset kelpaa edes suomenkieliselle puolelle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.