Mäykkypoika, n. 8 kk, on selkeästi tullut murkkuikään. Muuten minulla on homma hanskassa, mutta mikä olisi oikea tapa suhtautua aamuyön herätyksiin ja huomionkipeyteen?
Koira on ihan alusta alkaen nukkunut täydet yöunet omassa pedissään ihan tyytyväisenä. Nyt poika on alkanut herättää minut aamuyöllä, yleensä kolmen ja neljän välillä. Vinkuu, nousee sänkyä vasten tökkimään minua kuonollaan ja nuolee naamaani. Eräänä erityisen vaikeana aamuna vein hänet kylpyhuoneeseen jäähylle ja kun hiljeni, hain takaisin kehuen. Vinkuna alkoi uudestaan ja kylppärissä yltyi haukunnaksi. Hätää hänellä ei ole, sillä ihan ensimmäisinä kertoina vein pihalle, jossa hän sitten onnellisena kaiveli kuoppia eikä pissasta ollut tietoakaan.
Kerrostalossa ei tunnin tai parin vinkuna- ja haukkukohtauksista voi olla välittämättä, varsinkaan aamuyön tunteina, mutta toisaalta en myöskään halua palkita koiraa metelöinnistä antamalla huomiota.
Miten tällaisissa tilanteissa olisi fiksuinta toimia? Ja kestääköhän tätä kauankin..? Nimim. univelkainen :)
Koira on ihan alusta alkaen nukkunut täydet yöunet omassa pedissään ihan tyytyväisenä. Nyt poika on alkanut herättää minut aamuyöllä, yleensä kolmen ja neljän välillä. Vinkuu, nousee sänkyä vasten tökkimään minua kuonollaan ja nuolee naamaani. Eräänä erityisen vaikeana aamuna vein hänet kylpyhuoneeseen jäähylle ja kun hiljeni, hain takaisin kehuen. Vinkuna alkoi uudestaan ja kylppärissä yltyi haukunnaksi. Hätää hänellä ei ole, sillä ihan ensimmäisinä kertoina vein pihalle, jossa hän sitten onnellisena kaiveli kuoppia eikä pissasta ollut tietoakaan.
Kerrostalossa ei tunnin tai parin vinkuna- ja haukkukohtauksista voi olla välittämättä, varsinkaan aamuyön tunteina, mutta toisaalta en myöskään halua palkita koiraa metelöinnistä antamalla huomiota.
Miten tällaisissa tilanteissa olisi fiksuinta toimia? Ja kestääköhän tätä kauankin..? Nimim. univelkainen :)
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ensin olet kuin et olisi huomaavinasi mitään, sitten yhtäkkinen ote koiran niskasta kiinni ja ärähdys. Sitten jatkat unia. Jos uusii niin sama juttu ja astetta terävämmin (kunnon irvistys päälle=). Kyllä se siitä...
olenkin toiminut, paitsi että olen sanonut painokkaasti "hyvää yötä" enkä ole ottanut niskasta kiinni. Kerran, erittäin väsyneenä ja turhautuneena nappasin vähän korvasta, kun toinen haukkui kimeästi jo toista tuntia. Kadutti ihan kamalasti, vaikka sillä hän sillä kertaa hiljenikin.
Yritän olla noteeraamatta, mutta ei se tunnu toimivan ja toisaalta on myös hyvin vaikea vain olla ja yrittää nukkua kun toinen vinkuu kimeästi korvan juuressa ja tökkii.
En haluaisi käydä mitenkään fyysisesti käsiksi... Mutta kieltämättä tässä alkaa vähitellen olla hermot todella kireällä ja keinot vähissä. Varsinkin niinä yön tunteina, kun haluaisi nukkua vielä sen puolitoista tuntia ennen kuin kello soi.
Ja olen kokeillut väsyttämistä ja rauhoittamista, kummallakaan ei ole vaikutusta tähän aamuyöheräilyongelmaan.
ja yhtäkkiä loppui, minä välillä vein ulos välillä en. Toivoa siis on :)
"Kerran, erittäin väsyneenä ja turhautuneena nappasin vähän korvasta, kun toinen haukkui kimeästi jo toista tuntia. Kadutti ihan kamalasti, vaikka sillä hän sillä kertaa hiljenikin."
Eli olet nyt saanut positiivisen kokemuksen kuinka vaientaa koira, vaikka samalla oli tietysti myös negatiivinen kokemus. Eikö vain?
Olet ehkä joskus seurannut kuinka koiramammat "kurittaa" jälkeläisiään. Pieni puristus ja ravistus niskasta ja homma on siinä.
Eli koira ei hajoa siitä että teet asian selväksi kevyellä niskapuristusotteella ja ärähdyksellä että täällä halutaan nyt nukkua. Seurauksena hetken hämmennys ja hiljaisuus.
Vaikka se ajatuksena ihmisestä tuntuu pahalta että käydä fyysisesti kiinni eläimeen, niin eläimen kannalta asia ei välttämättä ole niin paha. Otan ensin esimerkiksi kissat, oletko milloinkaan nähnyt niiden reviiritaistelua? Karvatupot lentää ja ääni on kuin teurastamossa. Kuitenkin aamulla kotona ollaan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Entä oletko vaikka koirapuistossa koskaan nähnyt koirien tappelevan? Kun omistajat on saaneet koirat erotetuiksi, niin koirat ovat itse kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Paitsi varovat toisiaan.
Eli fyysinen kontakti on niille vain luontaisempaa kuin ihmisen puheen ymmärtäminen. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita nyt sitä että itse hyväksyisin pahoinpitelyn, eikä että yllyttäisin ketään siihen. Kaukana siitä.
Tarkoituksena vain kertoa ettei se pienestä niskaravistuksesta ja ärähdyksestä hajoa. Turha siitä huonoa omaatuntoa potea.
itse en ole koskaan ns. kajonnut koiraani, aina on muilla keinoin selvitty. Silloin kun omistaja ei itse osaa, jaksa, hän turvautuu väkivaltaan, itselleen helpomapana vaihtoehtona. Toivon sinun miettivän vain miettivän loppuunasti. Aina löytyy selityksiä, miksi väkivalta olisi muka sallittua.
Aiemmin ylläoleva viesti ei ole yllytys väkivaltaan, siinä ei ole mitään väkivaltaa, ei sen yllytystä...
Ainoastaan kehotus käyttää koirien itsensä käyttämää fyysistä kieltä...Ravistus, ärähdys ja se on siinä!!!
Vielä jotain epäselvää?
ongelmakäyttäytymisessä,menemääm koiran tasolle.Miettimään miten koira käyttäytyy vastaavassa tilanteessa lajikumppaniaan kohtaan.
Tuossa tapauksessa kun koira menee häiritsemään toisen koiran unta,niin koira murahtaa ja voi jopa näykkäistä varoituksena.
Siis mielestäni ihmisen täytyy samanlailla ilmaista,ettei koiran käytös ole suotavaa.Koira sitä paitsi saattaa pitää ap:ta alempiarvoisena ja itseään johtajana,kun uskaltaa mennä häiritsemään häntä hänen "pedille".Minun koirani ei tule tökkimään ja vinkumaan huomiota,kun asetun "omalle paikalleni" sänkyyn,enhän minäkään mene häiritsemään sitä kun se menee pedilleen.
kyse murkkuikään tulleesta koirasta. Ihana luonne, melkoisen herkkä koira, mutta selkeästi vähän hormoniensa vietävänä nyt, on levoton ja varmasti hakee paikkaansa meidän kahden hengen laumassamme. Välillä sille tulee kauhea halipula ja hellyydenkipeys, ja osittain ainakin noissa yökukkumisissa on kyse siitäkin.
Kuten sanoin, niin koira on sellainen herkkis ja siksiKÄÄN en haluaisi käyttää fyysisiä konsteja. Pakko olla muitakin.
Mutta se on nyt toissijaista, sillä haluaisin tietää mikä on SE OIKEA toimintatapa, mistä tässä on kyse ja miten mun pitäisi toimia, jotta poitsuni saisi murrosiässään sen tuen, jota hän kehityksensä ja psyykensä kannalta tarvitsee? Missään kirjassa ei anneta ohjeita tällaisia tilanteita varten, murrosiästä puhutaan kyllä muutoin paljon.
Tiedätkö sinä mitä koiraemo oikeasti tekee kun sen pennut yöllä itkevät tai hakevat sen huomiota? Se ottaa ne tiukemmin viereensä ja tarjoaa sen lohdun ja turvan jota ahdistunut pentu kaipaa...
Aikuisilla koirilla sama. Ne pitävät huolta muista laumaansa kuuluvista jäsenistä. Niille ei ole yhtään mitään hyötyä siitä, että joku jäsenistä on henkisesti romuna, ahdistunut ja masentunut. Ihminen on ainut joka tästä saa jotain perverssiä tyydytystä, muut laumaeläimet pyrkivät pitämään huolta laumatoveristaan kaikissa mahdollisissa tilanteissa, jotta lauman harmonia säilyy ja lauma pysyy mahdollismman voimakkaana.
Meillä samanlainen ehrätys on monta kertaa yössä, mutta se menee ohi, sillä,e ttä murahdan jotain ja teen tilaa. Eli koira pyytää lupaa tulla viereen.
Jos koirasi ei ole koskaan nukkunut vieressäsi on ihmeellsitä miksi se nyt aloittaisi? Ethän ole sitä koskaan vuoteeseen viereesi nostanut? Edes päiväunilla? Tai katsooko se sohvalla kainalossa televisiota?
Meillä on narttu ja tuo hormonitoiminta tietenkin hiukan erilaista. Mutta meidän koiran läheisyyden kaipuu on äärimmillään juoksujen aikoihin, silloin se nukkuu päällä, vieressä ei enää riitä... 8 kuukautinen mäykky voisi olla juuri saanut hormonaalisen herätyksen?
Onko sinun mahdollista esimerkiksi antaa joku yöpaitasi koiralle petiinsä tai saatko esimerkiksi käden kurkotettua koiran petiin? Läheisyys, yhteisöllisyys, turva ja rakkaus ovat koiralle kuitenkin erittäin tärkeitä. On vain hyvä, että koirasi näyttää sen, että sitä ahdistaa läheisyyden puute (jos edes on sitä), niin voit tehdä jotain parantaaksesi sen oloa. Jos se vain hiljaa mököttäisi yksinäisyyttään, niin sen paha olo vain jatkuisi.
on koira petiin päässyt ja siitäkin on aikaa.
Sohvalla on kyllä usein.
Olen antanut koiralle vaatteitani lattialle ja roikotan kättäni sängyn reunan yli, mutta sekään ei riitä. Sänkyyn mä en sitä halua opettaa ja on tähän asti nukkunut ihan kiltisti omassa "sängyssään". Toisinaan sille riittää se, että saa antaa mulle pusun, mutta viimeaikoina siitäkään ei ole ollut pitkäksi aikaa apua, vartiksi korkeintaan.
Onhan se jotenkin supersuloista ja hellyyttävää, kun koiralle iskee hali- tai pusupula ihan yhtäkkiä. Mutta aamuyön valvomiset vähän kiristävät pinnaa... Muutoin meillä kyllä halitaan ja pusutellaan PALJON, mutta yöllä olisi kiva ihan vaan nukkua :D
Kiitos sinulle vastauksestasi, ymmärsit selkeästi mistä kenkä puristaa!
Se ettet halua opettaa sitä sänkyyn voi olla jo myöhäistä, jos se on jo sinne päässyt.
Niin, se on suloista. Kun ajatellaan,että ihmisen lapsi itkee yöllä turvattomuuttaan, niin se otetaan syliin ja nostetaan sänkyyn... Koiralle ei tietenkään kyseistä tapaa ole hyvä opettaa, mutta jotenkin tuntuu raa'alle, että ohjeet mitä olet saanut on rääkyä tai rangaista. Kyse on kuitenkin ihan tavallisesta läheissuhteesta, toisella on halipula ja se pitäisi tulkita jotenkin pahan ja siitä rangaista. Karvat nousee pystyyn. Helpottamalla koirasi ahdistusta sinä parannat suhdettanne. Jättämällä toisen tarpeet huomiotta ja rankaisemalla niiden esille tuomisesta, sinä teet vain hallaa suhteellenne.
Toivottavasti se menee ajan myötä ohi. Tämä ensimmäinen tunnemyrsky yllättää ehkä koirankin. Seuraavalla kerralla se osaa elää halipulansa kanssa varmasti jo paremmin, kun et tee tästä nyt enempää ahdistavaa kokemusta sille, vaan koetat jotenkin vain sietää ja tarjota sitä läheisyyttä...
että koira oikeasti haluaa sänkyyn, vaan pikemminkin vain mun huomiotani. Ne kerrat kun hän on sängyssä ollut, ovat olleet sellaisia, että poikaystäväni on hänet sinne ottanut. Minä otin pari kertaa kun olin kovassa kuumessa taannoin.
Eikä hän edes oikein viihdy sängyssä, jollei kauheasti nukuta.
Ehkä mä pysyn tällä tiellä, että sanon useaan kertaan hyvät yöt, annan haistella kättäni, jotta varmistuu, että äiti on sängyssä eikä ole hylännyt ja muuten yritän olla reagoimatta. En halua sitäkään, että koira oppii, että vinkumalla ja tökkimällä saa huomiota ja hellyyttä.
Kinkkinen tilanne... Mutta eiköhän se tästä ajan kanssa. Kuulemma, toivottavasti...
Koska sanoit, että koirasi on herkkä, niin on erittäin oleellista, että annat sille nyt sen turvan mitä se hakee. Näin se todellakin pystyy luottamaan sinuun, roolisi sen elämässä korostuu.
Olit kokeillut kylpyhuoneeseen sulkemista... Se on jo aika paha... Jonkin verran saattoi tulla takapakkia ja nyt koira oikein varmistelemalla varmistelee, että olet siinä, eikä häntä hyljätä.
" En halua sitäkään, että koira oppii, että vinkumalla ja tökkimällä saa huomiota ja hellyyttä"
Miksi et halua? Eikö ole kaikissa muissakin tarpeissa vain hyvä, että koira osaa ilmaista tahtonsa? Kieltämättä voisi olla raivostuttavaa, jos koira olisi aina hellyttä vaille, mutta jos se sitä saa normaalissa elämässäkin, niin miksipä se olisi 24/7 sinua tökkimässä?
Kyllä meillä ainakin ihan täysipäiset aikuiset koirat ilmaisevat selvästi, että rapsutusta tänne, kun sitä tarvitaan. Ei ne silti sitä tarvitse koko aikaisesti, vaan oikein siedettävästi, yleensä tilanteissa joissa nyt muutenkin koiraa rapsuttelisi, eli sohvalla löhötessä tai päiväunille ruvetessa. Vain vieraat ne käy tökkimässä tilanteessa jossa ei välttämättä tarvitsisi, mutta sekin on ohi muutamalla rapsutuksella ja poistuvat...