justiinsa...

"Totta kai harmittaa"
23.10.2008 12:25 (Päivitetty 23.10.2008 12:52)
Vasta eläkkeelle jäänyt poliisiylijohtaja Markku Salminen kärysi torstaina ratista.



Markku Salminen myöntää Iltalehdelle jääneensä kiinni rattijuopumuksesta. (KARI LAAKSO)
IL 22.4.2008: Poliisiylijohtajan virka-autoilusta esitutkinta
IL 21.4.2008: Poliisiylijohtaja Salminen jää eläkkeelle


Markku Salminen

Syntynyt: Toijalassa 13.5.1947

Koulutus: Oikeustieteen lisensiaatti

Ura: Konstaapeli Helsingin poliisi- laitoksella 1969-75, keskusrikospoliisin vanhempi konstaapeli 1975-77, ylikonstaapeli 1977, nimismiehenä Hauholla, Lammilla ja Hattulassa 1977-80, SM:n vs. tarkastaja 1980-84, keskusrikos- poliisin rikostarkastaja 1984-92, rikosyli- tarkastaja 1992-95, apulaispäällikkö 1995-97, oikeusministeriön vankeinhoito-osaston hallitusneuvos, osastopäällikkö ja vankeinhoitolaitoksen ylijohtaja 1997-2001, rikosseuraamusviraston pääjohtaja 2001-04, poliisiylijohtaja 2005-2008.
Entinen poliisiylijohtaja jäi kiinni Helsingissä torstaina normaalin liikennevalvonnan yhteydessä. Tapaus sattui aamulla kello yhdeksän aikaan keskustassa.

- Voin vahvistaa, että korkea arvoinen virkamies on jäänyt kiinni rattijuopumuksesta epäiltynä, totesi johtokeskusyksikön päivystävä komisario Tom Packalen Iltalehdelle torstaina puolenpäivän jälkeen.

Packalenin mukaan kuljettajaa epäillään tavallisesta rattijuopumuksesta, eikä tapaukseen liittynyt mitään törmäystä tai onnettomuutta.

- Partio kiinnitti häneen huomiota normaalin liikennevalvonnan yhteydessä.

Markku Salminen myöntää, että kyseessä on hän.

- Tottakai harmittaa. Tottakai olisin ottanut taksin, jos olisin aavistanut, että on pienikin riski olemassa, Salminen totesi Iltalehdelle.


RISTO KUNNAS
[email protected]
JARMO LUUPPALA
3264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

myöskin veronmaksajia, kuinka paljon paljastuu rikollisia poliisin ylimmästä johdosta?

Miksi eduskunta ei ota kantaa poliiisirikollisuuteen?

Äänestä
  • mitä poliisiylijohtajat tekevät, sitä hölmöt alaiset matkivat.

    Seuratkaapas vain uutisointia maassamme.

    Äänestä

Eläkeläinen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poliisipomoille fudut kirjoitti:

"Totta kai harmittaa"
23.10.2008 12:25 (Päivitetty 23.10.2008 12:52)
Vasta eläkkeelle jäänyt poliisiylijohtaja Markku Salminen kärysi torstaina ratista.



Markku Salminen myöntää Iltalehdelle jääneensä kiinni rattijuopumuksesta. (KARI LAAKSO)
IL 22.4.2008: Poliisiylijohtajan virka-autoilusta esitutkinta
IL 21.4.2008: Poliisiylijohtaja Salminen jää eläkkeelle


Markku Salminen

Syntynyt: Toijalassa 13.5.1947

Koulutus: Oikeustieteen lisensiaatti

Ura: Konstaapeli Helsingin poliisi- laitoksella 1969-75, keskusrikospoliisin vanhempi konstaapeli 1975-77, ylikonstaapeli 1977, nimismiehenä Hauholla, Lammilla ja Hattulassa 1977-80, SM:n vs. tarkastaja 1980-84, keskusrikos- poliisin rikostarkastaja 1984-92, rikosyli- tarkastaja 1992-95, apulaispäällikkö 1995-97, oikeusministeriön vankeinhoito-osaston hallitusneuvos, osastopäällikkö ja vankeinhoitolaitoksen ylijohtaja 1997-2001, rikosseuraamusviraston pääjohtaja 2001-04, poliisiylijohtaja 2005-2008.
Entinen poliisiylijohtaja jäi kiinni Helsingissä torstaina normaalin liikennevalvonnan yhteydessä. Tapaus sattui aamulla kello yhdeksän aikaan keskustassa.

- Voin vahvistaa, että korkea arvoinen virkamies on jäänyt kiinni rattijuopumuksesta epäiltynä, totesi johtokeskusyksikön päivystävä komisario Tom Packalen Iltalehdelle torstaina puolenpäivän jälkeen.

Packalenin mukaan kuljettajaa epäillään tavallisesta rattijuopumuksesta, eikä tapaukseen liittynyt mitään törmäystä tai onnettomuutta.

- Partio kiinnitti häneen huomiota normaalin liikennevalvonnan yhteydessä.

Markku Salminen myöntää, että kyseessä on hän.

- Tottakai harmittaa. Tottakai olisin ottanut taksin, jos olisin aavistanut, että on pienikin riski olemassa, Salminen totesi Iltalehdelle.


RISTO KUNNAS
[email protected]
JARMO LUUPPALA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu