Emme ole naimisissa ja olen miettinyt kuumeisesti kumman vanhemman sukunimen annamme lapselle... Naimisiin meno ei ole suunnitelmissa vielä useampaan vuoteen!
Onko kukaan ollut samassa tilanteessa? Kumman sukunimeen päädyitte?
Onko kukaan ollut samassa tilanteessa? Kumman sukunimeen päädyitte?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Valitkaa se harvinaisempi! Varsinkin, jos valitsemanne etunimi ei ole kovin harvinainen. Täyskaimat ovat hankalia...
Erikoisempi nimi, jos se on kaunis. Esim. jos on valittavana Juntti tai Virtanen, niin tässä tapauksessa valitsisin Virtasen. Mutta uskoisin suurimman osan nimistä olevan sen verran mukavia, että ne päihittävät Virtasen (mikä sinällään ei ole ruma, mutta niin turkasen yleinen).
Avoimesti puntaroikaa siis nimiä, älkääkä antako minkään arvovalta kysymyksen tai sukulaisten mielipiteiden vaikuttaa, joillain heillä on vanhakantaisia haluja oman sukunimensä jatkuvuudesta polvesta polveen.
Jos joskus menette naimisiin ja lapsellanne on esim äidin sukunimi niin silloin lapsen sukunimi ei automaattisesti vaihdu äidin ja isän uuteen yhteiseen sukunimeen.
Minusta on fiksumpaa että lapsi saa isän sukunimen. Jos lapsella ei isää ole ollenkaan niin silloin äidin.
Itse olen tässä samassa tilanteessa ollut. Kun menimme naimisiin, lapsemme oli silloin 3-vuotias, ei hänen sukunimeään tarvinnut alkaa vaihtamaan missä papereissa ja uusimaan kelakortteja yms. kun hänellä oli jo isänsä sukunimi. Nyt olemme kaikki samannimisiä ja lapsiakin on tullut kaksi lisää naimisiin menon jälkeen.
Jos ensimmäiselle lapsellemme olisi annettu minun sukunimeni niin silloin voisi olla ihan oikeasti mahdollista että perheemme muilla jäsenillä olisi eri sukunimi kuin yhdellä lapsellamme.
Kirjoituksesi on hyvä esimerkki vanhakantaisesta ajattelusta. Eli miksi ei valintaa voi tehdä paremman sukunimen perusteella, vaan automaattisesti ajatellaan, että perheen yhteinen nimi on isän nimi. Miksi ei äidin, jos se on parempi?! Ja onko sillä väliä ovatko isä ja äiti saman sukunimisiä, nykyisinhäb ei nimi vaihdu naimisiin mennessä automaattisesti.
Itse olen eronnut ja yhteisen nimen olen pitänyt lasteni kanssa, koska avioliiton kautta saamani vanhan sukunimi lain aikainen nimi on aivan ihana. Oma tyttönimeni oli suht tavallinen -nen-päätteinen.
Oiva esimerkki olikin! Kerrassaan! Tuli mieleeni, että hänen perustelunsa lapsen sukunimen valinnan suhteen ontui: miksi oli automaattisesti selvää, että hänkin otti miehen sukunimen...
vaihtaa nimensä??! Kyllä se YLEENSÄ on nainen, kun ottaa miehen sukunimen naimisiin mennessä, eikä suinkaan toisin päin.
Eli minä olen kyllä samaa mieltä siitä että lapselle kannattaa antaa isänsä nimi (ellei se sitten ole jokin tosi kamala nimi, eikä tietenkään silloinkaan jos isä ei ole ollenkaan kuvioissa mukana).
Mekään emme ole naimisissa ja olemme miettineet lapsen sukunimeä. Päädyimme isän sukunimeen koska tulevaisuudessa olemme ajatelleet avioitumista, ehkä jo ensi kesäksi häät. Ja itse haluan mieheni sukunimen kun avioidun. Mutta toisaalta kannatan myös erikoisuus/harvinaisuus periaatetta!
Mun mielestä lapsen tulisi saada isänsä sukunimi.
Meilläkin on tilanne sellainen, että odotamme esikoista emmekä ole naimisissa. Lapsemme saa isän sukunimen vaikka minä olen päättänyt että namisiinmentäessä pidän oman sukunimeni koska se on niin harvinainen, noin 20 suomessa. Mutta lapsi ristitään isän mukaan niinku on ollut aina tapana. Oma sukunimeni merkitsee minulle paljon, tiedän sen historiat ym. mutta ei minua häiritse vaikka lapseni sitä eivät perikkään!!!
juttu minulla, naimisiin mennessäni aion pitää oman nimeni vaikkakin lapseni tulevat saamaan isänsä nimen.
KUmman sitkeässä on vanhakantainen ajattelu, kun tätäkin keskusteluketjua lukee. Miehinen itsetuntoko on niin heikko, että he eivät pysty nimeään muuttamaan, vaikka vaimon sukunimi olisi parempi. Näin häviää hyviä, kauniita ja harvinaisia nimiä ja tavalliset -nen päätteiset rehottaa. Edes lapsilleen eivät suo sitä parempaa nimeä.
Tasa-arvio näyttää olevan kaukana armaassa Suomessamme!