haavoja

hänen sydämensä haavat
aina verestävät
ei voi unohtaa
kuinka aina
ulkopuolinen
erilainen
yksin

häpeä,
häpeä siitä, että
ei kelpaa
häpeä itsestä
ainutlaatuisesta
häpeä
ei häviä

haavat pysyvät
auki

hän
joka kuoren rikkoo
saa nähdä haavojen alla
puristuksissa
ajatusten kauneus
sydämen hyvyys
salatut tunteet
täydellisyys
joka itkee
häpeää
ja
odottaa
6278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ja kaunista ajattelua, iivee.

Kauneus mistä runosi kertoo ei ole "halpaa" kauneutta. Siinä on jotain sellaista, minkä kuvaamiseen ei ole sanoja. Syvimmässä kauneudessa sanat vaikenevat. Ja kuitenkin, sanoista muodostuva runosi kertoo jotain siitä. Se on hyvää sanankäyttöä. Viittaus sydämen syvyyksiin, hiljainen kuiskaus, ehkä aavistuksen kaltainen ymmärrys, että aina on jotain enemmän kuin se, mikä olisi pinnallista ja helpointa...

Rakkauden löytäminen maksaa jotain.

Ainakin suostumista. Oman itsensä likoon laittamista. Uskaltautumista toisen vierelle, elämän kipuun ja rosoisuuteen; siihenkin, mikä tuntuu häpeälliseltä, joskus jopa hirvittävän raadolliselta. Raadollisuuden keskelle avautuu käsinkosketeltava hyvyys.

Kohtaaminen palkitsee, antaa uskomattoman lahjan. Se on ihme. Löytää oma tunteva sydämensä toisen, tuntevan vierellä. Kohdata haavat ryhtymättä laastaroimaan niitä helpoin selityksin, kaavamaisin saarnoin. Se kohtaaminen voi olla avain parantumiseen - jollekin, joka syvälle haudatussa tuskassaan on ajatellut olevansa liian likainen tai rikki kenenkään kohdattavaksi.

Samalla huomaa itsekin parantuvansa, tulevansa jotenkin ehjemmäksi. Ja ehkä onkin niin, että vain siellä, missä emme yritä niin kovasti parannella toisiamme, siellä, missä annamme elämän kipujen haavoittaa ja murtaa kovuutemme, voimme lopulta myös itse parantua? Jotain minussa täytyy rikkoutua, yhä uudelleen, löytääkseni sisimpääni eheyden joka on rikkoutumatonta, kestävää...

Hyvää yötä.

Äänestä
  • palautteesta ja "analyysistä", luin sen taas mielelläni. Siinä on niin paljon tärkeitä asioita, paljon mietittävää. Luen sitä vielä varmaan moneen kertaan ja löydän aina uusia näkökulmia.

    Kiitos. Ja hyvää yötä.

    Äänestä

Kaunista ja koskettavaa...olet aika herkän tuntuinen niin kuin minäkin.

Jatkellaan.

Äänestä
  • Minä olen käyttänyt niin paljon aikaa herkkyyteni piilossa pitämiseen, että kiintiö alkaa olla täynnä. En viitsi enää...enkä välitä.
    Kiitos jälleen kauniista sanoistasi.
    Juu. Poikkeillaan.

    Äänestä

Voi Luoja, miten kaunis ja koskettava tämä runosi
on. Melkein satuttaa lukiessa !

Äänestä
  • kun en taaskaan tiedä
    miten osaan kertoa
    miltä tuntuu
    sanojasi lukea...
    tai osaan sittenkin:
    hyvältähän se tuntuu
    Kiitos sanoistasi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iivee kirjoitti:

hänen sydämensä haavat
aina verestävät
ei voi unohtaa
kuinka aina
ulkopuolinen
erilainen
yksin

häpeä,
häpeä siitä, että
ei kelpaa
häpeä itsestä
ainutlaatuisesta
häpeä
ei häviä

haavat pysyvät
auki

hän
joka kuoren rikkoo
saa nähdä haavojen alla
puristuksissa
ajatusten kauneus
sydämen hyvyys
salatut tunteet
täydellisyys
joka itkee
häpeää
ja
odottaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu