hänen sydämensä haavat
aina verestävät
ei voi unohtaa
kuinka aina
ulkopuolinen
erilainen
yksin
häpeä,
häpeä siitä, että
ei kelpaa
häpeä itsestä
ainutlaatuisesta
häpeä
ei häviä
haavat pysyvät
auki
hän
joka kuoren rikkoo
saa nähdä haavojen alla
puristuksissa
ajatusten kauneus
sydämen hyvyys
salatut tunteet
täydellisyys
joka itkee
häpeää
ja
odottaa
aina verestävät
ei voi unohtaa
kuinka aina
ulkopuolinen
erilainen
yksin
häpeä,
häpeä siitä, että
ei kelpaa
häpeä itsestä
ainutlaatuisesta
häpeä
ei häviä
haavat pysyvät
auki
hän
joka kuoren rikkoo
saa nähdä haavojen alla
puristuksissa
ajatusten kauneus
sydämen hyvyys
salatut tunteet
täydellisyys
joka itkee
häpeää
ja
odottaa
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja kaunista ajattelua, iivee.
Kauneus mistä runosi kertoo ei ole "halpaa" kauneutta. Siinä on jotain sellaista, minkä kuvaamiseen ei ole sanoja. Syvimmässä kauneudessa sanat vaikenevat. Ja kuitenkin, sanoista muodostuva runosi kertoo jotain siitä. Se on hyvää sanankäyttöä. Viittaus sydämen syvyyksiin, hiljainen kuiskaus, ehkä aavistuksen kaltainen ymmärrys, että aina on jotain enemmän kuin se, mikä olisi pinnallista ja helpointa...
Rakkauden löytäminen maksaa jotain.
Ainakin suostumista. Oman itsensä likoon laittamista. Uskaltautumista toisen vierelle, elämän kipuun ja rosoisuuteen; siihenkin, mikä tuntuu häpeälliseltä, joskus jopa hirvittävän raadolliselta. Raadollisuuden keskelle avautuu käsinkosketeltava hyvyys.
Kohtaaminen palkitsee, antaa uskomattoman lahjan. Se on ihme. Löytää oma tunteva sydämensä toisen, tuntevan vierellä. Kohdata haavat ryhtymättä laastaroimaan niitä helpoin selityksin, kaavamaisin saarnoin. Se kohtaaminen voi olla avain parantumiseen - jollekin, joka syvälle haudatussa tuskassaan on ajatellut olevansa liian likainen tai rikki kenenkään kohdattavaksi.
Samalla huomaa itsekin parantuvansa, tulevansa jotenkin ehjemmäksi. Ja ehkä onkin niin, että vain siellä, missä emme yritä niin kovasti parannella toisiamme, siellä, missä annamme elämän kipujen haavoittaa ja murtaa kovuutemme, voimme lopulta myös itse parantua? Jotain minussa täytyy rikkoutua, yhä uudelleen, löytääkseni sisimpääni eheyden joka on rikkoutumatonta, kestävää...
Hyvää yötä.
palautteesta ja "analyysistä", luin sen taas mielelläni. Siinä on niin paljon tärkeitä asioita, paljon mietittävää. Luen sitä vielä varmaan moneen kertaan ja löydän aina uusia näkökulmia.
Kiitos. Ja hyvää yötä.
Kaunista ja koskettavaa...olet aika herkän tuntuinen niin kuin minäkin.
Jatkellaan.
Minä olen käyttänyt niin paljon aikaa herkkyyteni piilossa pitämiseen, että kiintiö alkaa olla täynnä. En viitsi enää...enkä välitä.
Kiitos jälleen kauniista sanoistasi.
Juu. Poikkeillaan.
Voi Luoja, miten kaunis ja koskettava tämä runosi
on. Melkein satuttaa lukiessa !
kun en taaskaan tiedä
miten osaan kertoa
miltä tuntuu
sanojasi lukea...
tai osaan sittenkin:
hyvältähän se tuntuu
Kiitos sanoistasi!