=
ehken nyt ole
sittenkään liian
vanhanaikainen
ensimmäisiä satuttavia
sydänsurujaan ääneen
pohtiessaan nuorimies
muotoili sanoihin
omat ajatukseni
syleily ei tunnu
enää niin arvokkaalta
kun kuulee, että se on
lahjoitettu toiselle
=
ehken nyt ole
sittenkään liian
vanhanaikainen
ensimmäisiä satuttavia
sydänsurujaan ääneen
pohtiessaan nuorimies
muotoili sanoihin
omat ajatukseni
syleily ei tunnu
enää niin arvokkaalta
kun kuulee, että se on
lahjoitettu toiselle
=
Vastaukset 5
Vanhimmat
asumaan, miksi ?
Jää pois kyydistä tämän päivän, miksi ?
Sielläkö parempi olla oli ja elää, miksi ?
romantiikkaa ja sellaista hömpötystä uskollisesta rakkaudesta, jota nykyaikana tunnutaan hyvin vähän arvostettavan.
Minun eiliseni on seitsemän vuoden takana, joten siitä olen hyvin päässyt jo yli.
Sinällään en kyllä ymmärtänyt kysymyksiä, joten vastasin nyt jotakin mitä mieleen juolahti. Jotenkin kuulostavat moitteelta, joihin mieleni tekisi esittää vastakysymyksiä. Mitä, missä, milloin, miksi? Tai jos haluat nykyaikaisen tämän päivän vastauksen niin se on "häh?"
Tietääkseni en ole ollut missään valintatilaisuudessa, jossa olisin voinut jotakin valita.
Mukavaa lauantainjatkoa sinulle : )
mutta sanon kuitenkin, ettei jää sanomatta.
Ensin sanon jotain mikä piti sanoa jo aiemmin ja jäi sanomatta. Voi sentään... Kuinka tämän muotoilen. Se koskee runojasi kuten nyt yksi viimeisimmistä ("vaikea ongelma") minkä muutama minuutti sitten lukaisin. Haluan vain sanoa, että...
Vaikka nuo runot eivät ole sillä tavalla minun tyylisiäni, että kuuluisivat lempirunouteeni tai muuten erityisesti kolahtaisivat, niin, hitsi vieköön, jotain perin viehättävää niissä on. Luen runoutta hyvin harvoin ja vähän, palstan ulkopuolella en käytännössä juuri ollenkaan, joten en tiedä, minkä verran tuollaisia runoja on kirjoitettu, mutta uskoisin että olet löytänyt luontevan omanlaisesi ilmaisun, se on sujuvaa eikä tunnu "tehdyltä". Väitän, ja ihan ilman ylisanoja, että jos koostaisit teksteistäsi pienen runokirjan, julkaisija löytyisi varmasti.
Ja mitä minun pitikään nyt sitten sanoa? Tästä runosta. Juu. Äh, en osaa ja olen kahden vaiheilla. Toisaalta ja toisaalta ei. Jos syleily lahjoitetaan jollekin toiselle, niin eikö se toinenkin ole joku, joka voi olla mustasukkainen, että syleily häntä ennen on lahjoitettu jollekin toiselle? Jokainenhan haluaisi olla ainutlaatuinen - ja on. Mutta yleensä tarkastelemme asioita vain omasta ainutlaatuisuudesta käsin, jolloin toisten ainutlaatuisuus on virhe ja loukkaus. Mutta. Asioiden ja asioiden välillä on toki eroja. Ei ole kyse vain siitä että minun pitäisi olla maailmankaikkeuden keskipiste, vaan - uskollisuudesta, rehellisyydestä ja luotettavuudesta.
On asioita joiden rikkominen ei ole rikkomus ainoastaan yhden vaan tavallaan (samalla) kaikkien muidenkin ainutlaatuisuutta kohtaan...
Ilman sen kummempaa filosofointia: runo on satuttavan hyvää arkirealismia pienen ihmisen tärkeiden tunteiden tasolta. Siinä yhdistyy hienovarainen älyllinen pohdinta, jota voisi sanoa ainakin sanomaksi, ellei peräti julistukseksi, sekä koskettavasti ilmaistu runollinen tunnekuva pettymyksestä, niin kuin runo sen sanookin, ensimmäisistä satuttavista sydänsuruista. Puhujanääni - muotoili sanoihin omat ajatukseni - on luonteva ja tuo runoon syvyyttä. Itse pääasiaa eli tunnetta - loukkaantuminen, pettymys, mielipaha - ja ehkä elämän karkeisiin realiteetteihin havahtuminen - ei esitellä maalailevin vedoin, mutta se on läsnä ja koskettaa.
Suosittelen siis, että ottaisit tämän siihen runokirjaasi.
:)
Hyvää lauantaita.
Tämä runo oli lähinnä oma pohdintani
mustasukkaisuudesta, joka sanana on muuttunut
hiukan pahamaineiseksi ehkä. Poikani pohti
asiaa hyvinkin syvällisesti kuultuaan tyttöystävänsä
halineen toista poikaa. Hienosti hän totesi että
hän ei ole mustasukkainen omistavassa mielessä vaan,
että se kaunis ja herkkä kahden ihmisen läheinen hetki ei
tunnu enää niin arvokkaalta, jos kuulee, että
se on suotu toiselle.
Samallahan se tarkoittaa, että tuo tyttö ei
pitänyt häntä niin ainutlaatuisena/rakastettavana,
että olisi vain hänelle suonut hellät kosketukset.
Omaan tilanteeseeni jos tätä runoa sovittelisi,
niin voisi sanoa, että koska olen sydämestäni
sidottu rakkauteen, sitoo se myös käsiäni. En
voisi kuvitella halailevani ketään muuta, mieluummin
olen sitten yksin, kun häntä en saa koskettaa.
Hänen olemisiaan en halunnut mitenkään arvostella,
niillä ei tässä tilanteessa ole mitään merkitystä.
Minä olen uskollinen, rehellinen ja luotettava ja
saanut siitä aikoinaan arkitodellisuudessa kalliisti maksaa,
mutta siltikään en luovu niistä periaatteista, sillä
ne ovat olennainen osa minua.
Huomaan kyllä, että runoa voi tulkita monellakin tavalla,
mutta se ei ole tarkoitettu mitenkään loukkaavaksi ketään kohtaan.
Jokaisella meistä on omat arvonsa ja tapansa, en ole mikään
tuomari arvostelemassa muiden tapaa elää. Itse elän näin
ja kun illalla on päivän puuhien jälkeen puhdas omatunto,
on hyvä käydä nukkumaan. Niin että "antaa kaikkien kukkien kukkia",
kunhan eivät tule minun tontilleni.
Ja mitä tulee runojen julkaisuun, niin en ole hetkeäkään
ajatellut sellaista. Mielestäni nämä eivät ole mitään
taidetta, vaa omien tunteideni kehnoja kuvauksia. Minä
en osaa luoda mitään uuttaa ja abstraktia. Päden ihan
tarpeeksi työelämässä, en tarvitse mitään muuta.
Jos tietäisin, että hän josta kirjoittelen ei kävisi täällä
joskus lueskelemassa, en edes kirjoittaisi mitään. Paljon
rentouttavampana koen esim. mökkeilyn ja metsässä kävelyn.
No tässä tuli nyt ihan liikaa juttua, ei pitänyt näin
paljon kirjoittaa ollenkaan.
Kiitos positiivisesta palautteesta ja hyvästä runoni
analysoinnista.
Mukavaa lauantaipäivän jatkoa sinulle : )
Kukas nyt oikein monisanaiseksi heittäytyy... :)
Luen oikein mielelläni! Kiitos.
Ja kommentoin.
Asiakokonaisuus on tietysti laaja ja sisältää monia erilaisia kulmia... Sinä asianosaisena tiedät ja tunnet paremmin kuin minä - minä nyt vain pohdiskelen näitä asioita yleisellä tasolla ja henkilökohtaisuuksiin menemättä - minkä sisältöisistä tapahtumista ja reaktioista on ollut kyse.
Pohdiskelen kuitenkin. Vähän.
Mustasukkaisuus. Ai ai. Ehkä on tervettä mustasukkaisuutta, joka ei välttämättä ole edes mustasukkaisuutta? Se on luonnollista halua säilyttää jotakin itselle kuuluvaa, luovuttamatonta; mutta jos ja kun se kasvaa toisen rajoittamiseksi ja kontrolloimiseksi, silloin ajaudutaan mustasukkaisuuden puolelle: oma ja toisen reviiri menevät sekaisin.
>Hienosti hän totesi että hän ei ole mustasukkainen omistavassa mielessä vaan, että se kaunis ja herkkä kahden ihmisen läheinen hetki ei tunnu enää niin arvokkaalta, jos kuulee, että se on suotu toiselle.<
Juu, tämä tuli mielestäni kauniisti ja herkällä tavalla runossa ilmi ja juuri tämän vuoksi runosi kosketti.
>Samallahan se tarkoittaa, että tuo tyttö ei pitänyt häntä niin ainutlaatuisena/rakastettavana, että olisi vain hänelle suonut hellät kosketukset.<
Mmmm.... Vaikea asia....
Pitäisikö meidän esimerkiksi sitten, kun yksi suhde päättyy, olla aloittamatta uutta suhdetta koskaan enää, koska uusi suhde tarkoittaisi, että menneen suhteen kosketukset eivät olleet ainutlaatuisia?
Ja jos ne eivät ole ainutlaatuisia enää, mutta olivat silloin, pitäisikö meidän myös uuden suhteen kosketuksissa tiedostaa, että jonain päivänä nämäkään eivät enää ole ainutlaatuisia?
Turhaa filosofointia? Voi olla...
Asian ydin, minkä ympärillä tässä tavallaan kaartelen, on, että ihminen on tarkoitettu pitkäkestoisiin suhteisiin, mieluiten siihen yhteen. Se olisi parasta. Koska jokaisesta emotionaalisesti syvästä suhteesta - ja tässä haluan korostaa, että varsinkin yhdyntä aina on emotionaalisesti syvä suhde, vaikka olisi "pelkkä" yhden illan pano - jää ihmisen sisimpään voimakas tunnejälki... Mitä useampia suhteita ihmisen takana on, sen pirstaleisemmaksi sisäinen kokemusmaailma menee. Seurauksena usein on mustasukkaisuutta, kyvyttömyyttä uskollisuuteen, tunteita syvemmälle menevään pitkäkestoiseen sitoutumiseen, joka on tahdon asia. Epäluuloisuutta, kyvyttömyyttä luottaa toiseen...
Ja kuinka se toinenkaan voisi todella luottaa minuun, jos tietää, että takanani on kymmeniä suhteita, mahdollisesti jopa pettämistä.
Jos olen rakkaudesta häneen pettänyt seurustelukumppaniani, jonka sitten olen hänen vuokseen jättänyt, kuinka hän voi olla vakuuttunut, etten tule toimimaan samoin hänen kanssaan?
Riittääkö että vakuutan rakkauttani, ja vannon, että hän on niin ainutlaatuinen, etten koskaan voisi elää ilman häntä? Mutta niinhän vakuutin edellisellekin!
Ajatuskuvion pointti on, että [1.] JOKAINEN ihminen on AINUTLAATUINEN ja ARVOKAS. Seurustelukumppanini minuun kohdistamat hellyydenosoitukset tai minun häneen kohdistamat eivät sinänsä ole sen arvokkaampia kuin hellyydenosoituksemme jollekin toiselle, entiselle tai tulevalle, koska hekin ovat YHTÄ ARVOKKAITA kuin minä ja sinä. [2.] Rakkaussuhde on tarkoitettu rakentumaan luottamuksen ja rehellisyyden varaan ja sen tarkoitus on jatkua ja kasvaa. Silloin emme edes harkitse kokevamme arvokkaita hellyydenkokemuksia muiden kanssa, koska olemme sitoutuneet tähän yhteen ja tiettyyn arvokkaaseen, kuuluaksemme vain hänelle.
Usein kuulee sanottavan "seuraa sydämesi ääntä" ja "se on oikein jos se tapahtuu rakkaudesta" mutta tällaiset pseudosyvällisyydet ovat hirvittävää puppua. Ainakin jos "sydämen ääni" ja "rakkaus" johtaa moraalisesti kestämättömiin tekoihin! Tätä tarkoitin sanoessani, että rikkomus yhden ihmisen ainutlaatuisuutta kohtaan on rikkomus jokaisen ihmisen ainutlaatuisuutta kohtaan.
Ehkä minäkin olen sitten vähän vanhanaikainen...
Mutta asiassa pysyäkseni. Mielestäni nimitykset "vanhanaikainen" tai "uudenaikainen" (kun niillä yritetään joko puolustella omaa tai mollata toisten käsityksiä) ovat liian päälleliimattuja. Tärkeintä on kysyä, mikä on oikein ja hyvää ja toimii? Moraalisesti oikeat ja hyvät ratkaisut toimivat aina, vaikka eivät aina ole miellyttäviä eivätkä helppoja. Totuudellinen ihminen joutuu alistamaan tunteet kestävämpien arvojen kuin hetkellisen nautintohakuisuuden alle.
>Omaan tilanteeseeni jos tätä runoa sovittelisi, niin voisi sanoa, että koska olen sydämestäni sidottu rakkauteen, sitoo se myös käsiäni.<
Tämä lause kirjoituksessasi sykähdytti. Siinä on määriteltynä jotain erittäin, erittäin tärkeää ja olennaista.
>En voisi kuvitella halailevani ketään muuta, mieluummin olen sitten yksin, kun häntä en saa koskettaa.<
Aivan...
Halailua on tietysti monenlaista. Halauksen ja halauksen välillä voi olla suurta eroa.
Inhimillinen kosketus on asia mistä en ole luopunut seurustellessanikaan. Siis muidenkin kuin seurustelukumppanini halaaminen ja kosketus. Se on asia johon säilytän itselläni täyden oikeuden, sillä jokainen ihminen on omalla tavallaan erityinen. Jos suhde perustuu avoimuuteen, rehellisyyteen ja luottamukseen, niin että kummankaan ei tarvitse epäillä kumppanin uskollisuutta, silloin voi antaa toiselle vapauden: elä aivan niin kuin itseäsi huvittaa - kunhan elät rakkaudessa. Totuuteen sitoutunut rakkaus on ääretön voima.
Toisen pettäminen - vaikka mihin tunteisiin ja "rakkauteen" vedoten - ei koskaan ole totuudellista. Totuuteen sitoutunut rakkaus (ja rakkauteen sitoutunut totuus) eivät loukkaa ja satuta lähimmäistä.
---
Tällä kertaa oli kyllä kova houkutus laittaa käsi suulle ja olisi ollut vietävän mukavaa antaa sinun olla se monisanaisempi. Siinä sitten kaksi kiusausta väänsi kättä, ja tiedäthän sinä. Kumpi voitti.
Ehkä minä sitten olen kuten taannoin väitettiin narsistinen? No, ehkä vähän sitäkin... mutta itse ainakin luulen, että minä nyt vain satun pitämään dialogista, keskustelusta, jopa palstakeskustelusta koska sekin rajoitteistaan huolimatta on sosiaalista ja edustaa kommunikointia, ja että erittäinkin tärkeät aiheet, kuten nämä, koskettavat sydäntäni liiaksi ollakseni vaiti. Palstakeskustelu on mielenkiintoinen ilmiö. Joskus on vaikea tietää, olenko dialogissa vai kirjoitanko monologia. Kirjoitanko tosiaan sydämenhalusta toiselle henkilölle, käydäkseni miellyttävää keskustelua, vai tuonko vain omia näkemyksiä esiin? Onko se pätemisentarvetta?
Ehkä monologillakin on paikkansa ääneenpuhumisena, avoimena pohdiskeluna... keskustelussa yksinpuhelukin on osa vuorovaikutusta... narsismia tai ei.
HYVÄÄ YÖTÄ, PADME.
Hmm, yhtä lausetta lienee asiallista täydentää:
RAKKAUSSUHDE ON TARKOITETTU RAKENTUMAAN LUOTTAMUKSEN ja rehellisyyden varaan ja sen tarkoitus on jatkua ja kasvaa. Silloin emme edes harkitse kokevamme arvokkaita hellyydenkokemuksia muiden kanssa, koska olemme sitoutuneet tähän yhteen ja tiettyyn arvokkaaseen, kuuluaksemme vain hänelle: muiden arvoa väheksymättä juuri hän on minulle (juuri tietyllä tavalla) erityinen, ja sellaisena haluan hänet säilyttää.
---
Runoistasi. Mielestäni ne ovat enimmäkseen oikein luontevia ja ei mitään kehnoja kuvauksia. Ehkä juuri siksi kun sinulta puuttuu sellainen pätemisentarve että täytyisi luoda jotain ehdottoman suurta ja hienoa, onnistut sitä luomaan, ei ehkä suurta mutta juuri siksi hienoa, elämänläheistä, ei väkisin väännettyä. Voisin sanoa jopa, että runojesi pienuudessa on läsnä jotain suurta arkielämän viehättävästä hempeydestä - joskus kipeydestäkin. Ja minusta ne ovat taidetta.
Yritän ensikerralla olla vähäsanaisempi.