Mitä sitten?

Minua huvittaa eräiden palstan ufouskisten aivopesevä kirjoittelu ja turhan jankkaaminen alieneiden olemassa olosta ja lentelystä maanpiirissä.

Mitä sitten jos vaikka lentelevätkin, antaa lennellä vaan. Minua ärsyttää myös skepojen samankaltainen asenne, olette siis ihan yhtä pöhköjä kuin uffiksetkin.

Ei tällä palstalla ole mitään merkitystä sen suhteen onko niitä alieneita lentävissä aluksissaan maan ilmakehässä vaiko ei. Tyhjää väittelyä jolla ei ole mitään merkitystä kenenkään kannalta.

Mutta joo, toivottavasti jäätte tänne pauhailemaan ja väittelemään ettekä siirry muille palstoille, sen verran huonoa on keskustelun aihe sekä taso.

Terveisin toiselta palstalta kurkkaamassa käynyt.
2202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä valittaminen on mukavaa. Nyt palstan taso nousi ihan hurjasti. Tähän on hyvä lopettaa koko keskustelu.

Äänestä

Kontaktihenkilö Alex Collierin haastattelu vuonna 1994. Collierin mukaan ihmiskunnalla on käsissään valtava sekasotku eivätkä siitä edes tiedä muut kuin tietyt korkeat tahot maailmassa. Ethän sinä tätä kumminkaan katso mutta yritys hyvä kymmenen.

http://www.youtube.com/watch?v=5nnYfxDIXyo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kettinkikulli kirjoitti:

Minua huvittaa eräiden palstan ufouskisten aivopesevä kirjoittelu ja turhan jankkaaminen alieneiden olemassa olosta ja lentelystä maanpiirissä.

Mitä sitten jos vaikka lentelevätkin, antaa lennellä vaan. Minua ärsyttää myös skepojen samankaltainen asenne, olette siis ihan yhtä pöhköjä kuin uffiksetkin.

Ei tällä palstalla ole mitään merkitystä sen suhteen onko niitä alieneita lentävissä aluksissaan maan ilmakehässä vaiko ei. Tyhjää väittelyä jolla ei ole mitään merkitystä kenenkään kannalta.

Mutta joo, toivottavasti jäätte tänne pauhailemaan ja väittelemään ettekä siirry muille palstoille, sen verran huonoa on keskustelun aihe sekä taso.

Terveisin toiselta palstalta kurkkaamassa käynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu