Monikultturisuus on

Arjessamme ?

Yhden huostaanotetun mamulapsen vrk. maksaa 500 euroa kunnalle esim.Helsingin ja Tampereen lastenpsykiatrisella klinikalla.
Tampereella näitä mamutaustaisia huostaanottoja(islam) on kolmisenkymmentä vuodessa kertoo Tampereen lapsiasiavaltuutettu ja määrä on lujassa kasvussa...

Helsingin,Vantaan ja Espoon luvut ovat vielä pelottavampia.Eräs tuntemani huostaanottokodin virkailija kertoo että Helsingin lastenpsykiatriselta klinkalta huostaaottokotiin haetut lapset ovat aivan sekaisin kotona harjoitetusta insestistä ja väkivaltauskonnosta.
Hänen mukaansa heistä ei tule koskaan työkykyisiä kansalaisia.

Toinen juttu onkin sitten jo mitä tulee yhteiskunnalle maksamaan esim. 6 vuotiaana huostaanotettu mamu jonka oletetaan elävän noin 80 vuotiaaksi tekemättä mitään tuottavaa työtä.
Olisikohan suomalaistenkin aika havahtua ja alkaa rajoittaa islamilaisista maista tulevaa maahanmuuttoa kuten nyt vihdoin Ruotsissa.

Perussuomalainen ääni Tampereelta.

26

672

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      kansalle. On kuitenkin melko varmaa, ettei totuutta kerrota julkisesti. Työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus ym. syitä. Työpaikan menetys saattaa olla uhkaamassa, jos ei tottele työnantajaa.
      Lehdistöllä olisi vielä mahdollisuus kirjoittaa vapaasti jos haluavat.

      • verojen maksaja

        puhtaanapitolaitoksen työntekijä kertoi, että viemäreistä on löydetty maapallon ulkopuolelta saapuneiden olentojen raatoja. Tätäkään ei kerrota julkisesti, koska työpaikka saattaisi mennä.


      • ....
        verojen maksaja kirjoitti:

        puhtaanapitolaitoksen työntekijä kertoi, että viemäreistä on löydetty maapallon ulkopuolelta saapuneiden olentojen raatoja. Tätäkään ei kerrota julkisesti, koska työpaikka saattaisi mennä.

        Aabrahamia on viemärit aina kiinnostaneet, siksi kysyn.


    • Hvala
    • valehtelet

      Jos tuo on totta, niin sittenhän tuo huostaanotto-virkailija on syyllistynyt rikokseen vaitiolovelvollisuudestaan! Ei muuta kun syytettä nostamaan!
      Kukaan usko tuota, ne muslimit joiden kanssa olen puhunut, ovat aivan normaaleja ja lapsiaan aidosti rakastavia vanhempia.
      Tottakai myös heidän keskuudessaan löytyy mätäpaiseita kuten kaikista kulttuureista.

      • seurauksena paljon

        yksityisiä huostaanottokoteja joita sossujen salailusäädökset eivät koske,että silleen...HYVÄ SUOMI ehkä vielä on toivoa?


      • ovat täysin julkisia
        seurauksena paljon kirjoitti:

        yksityisiä huostaanottokoteja joita sossujen salailusäädökset eivät koske,että silleen...HYVÄ SUOMI ehkä vielä on toivoa?

        Ainakin Tampereella ja miksi eivät olisi? Koskettaahan asia jokaista kuntalaista ainakin taloudellisesti.


      • seurauksena paljon kirjoitti:

        yksityisiä huostaanottokoteja joita sossujen salailusäädökset eivät koske,että silleen...HYVÄ SUOMI ehkä vielä on toivoa?

        Salassapitosäädökset koskevat kaikkia, jotka tointa harjoittavat. Jos jokin koti vuotaa tietoja, asia on vietävä sosiaalivirastoon ja käräjäoikeuteen.


      • mätäpaiseita

        ja he eivät kykene kuin seksuaaliseen rakkauteen lapsiaan kohtaan.


      • islamia
        sharyn kirjoitti:

        Salassapitosäädökset koskevat kaikkia, jotka tointa harjoittavat. Jos jokin koti vuotaa tietoja, asia on vietävä sosiaalivirastoon ja käräjäoikeuteen.

        ja siitäkin vain sen mikä on kuolana valunut imaamin suusta.


      • karpasenmunia sopassa!

        ja toukkia ja paskoja.
        Heitetaanko soppa menemaan vai otetaaanko toukat, paskat ja munat pois?

        mitas vahemmistoenemmisto sanoo?


      • Suomalainen.
        sharyn kirjoitti:

        Salassapitosäädökset koskevat kaikkia, jotka tointa harjoittavat. Jos jokin koti vuotaa tietoja, asia on vietävä sosiaalivirastoon ja käräjäoikeuteen.

        Salassapito ei ratkaise ongelmia, päin vastoin.
        Ongelmien salailu on tyypillinen monikultturistien tapa lakaista ongelma maton alle.
        Suomalaisille syötetään virheellisesti myönteistä kuvaa islaminuskoisista maahanmuuttajista.

        Hyvänä esimerkkinä eräs kunnallinen työpaikka, jossa "työharjoittelussa" olleet muslimit kieltäytyivät toimenpiteistä, kun asiakkaat olivat vääräuskoisia/väärää sukupuolta.
        Myös esimiehenä toimineen naisen ja muslimimiesten alaisuus tuotti ongelmia.
        Suomeen ei tarvita työvoimaa, vaan työnantajia. Tämä olisi RKP:n ja Vihreiden syytä pikkuhiljaa ymmärtää!


      • Hvala

      • vaitiolo on osallistuminen ...
        sharyn kirjoitti:

        Salassapitosäädökset koskevat kaikkia, jotka tointa harjoittavat. Jos jokin koti vuotaa tietoja, asia on vietävä sosiaalivirastoon ja käräjäoikeuteen.

        vaitiolopaperin allekirjoittaminen jo paljastaaa etta olet suostumassa rikoksien salailuun.

        Sharyn,-mikaan ei pelasta sinua tuomiolla!

        Puhtaat asiat kestavat paivanvalon!


      • vaitiolo on osallistuminen ... kirjoitti:

        vaitiolopaperin allekirjoittaminen jo paljastaaa etta olet suostumassa rikoksien salailuun.

        Sharyn,-mikaan ei pelasta sinua tuomiolla!

        Puhtaat asiat kestavat paivanvalon!

        Teidän tarkkaan, että vaitiolovelvollisuus koskee kaikkia alalla toimivia. Jos joku sitä rikkoo ja juoruaa asiakkaitaan koskevista asioista, hän on rikkonut antamansa valan ja lain selvät säännökset:

        Salassapitovelvollisuus

        17§ «Terveydenhuollon» ammattihenkilö ei saa sivulliselle luvatta ilmaista yksityisen tai perheen salaisuutta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon. Salassapitovelvollisuus säilyy ammatinharjoittamisen päättymisen jälkeen.

        Rangaistus 17 §:ssä säädetyn salassapitovelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei teko ole rangaistava rikoslain 40 luvun 5 §:n mukaan tai siitä muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.


    • ilmoittaa tämän virkailijan nimi. Hän rikkoo lujasti maistraatissa allekirjoittamiaan salassapitosäännöksiä.

      Toinen mahdollisuus on tietysti, että joko hän tai sinä valehtelette.

      • vai?

        Jos laista puhutaan sinun tulisi lain mukaan ilmiantaa poliisille muslimi kaveriesi rikokset ja jihadistiset juonet joita punotte muslimiyhteisössä.


      • virkailija palvelee kansaa,

        -ei maistraattia!
        -vai onko suomi sosumafian omistuiksessa?


      • olet siis murhaaja?

        mutta itsepahan tiedat. Kukaan ei sinua auta tuomiolla!


    • mene,

      sillähän moni ostaa leipää lapsilleen.

      Ja koska tässä maailman menossa ei ole mitään järkeä noin laajemmin ajatellen, niin se on yks hailee mihin rahat käytetään.

      Jos tässä olisi jotain järkeä, niin kukaan ei sotisi, ei edes islamistit.

    • muslimeille

      soveltuisivat hyvin liukuhihnatyöhön jota voitaisiin antaa työterapiana, olisi vähemmän psykiatrisia ongelmia, eivätkä muslimit enään olisi niin alttiita tekemään rikoksia. Mikä hyöty mitkä säästöt ei enään kalliita sosiaali menoja kuten tämä 500 euroa.

      • Historiaa jos äänestätte
        multikultimunaparse kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=e01d4OlTi_k&feature=related

        http://www.liveleak.com/view?i=406_1207620829

        http://www.youtube.com/watch?v=EujGB-RBeRA&feature=related

        http://www.youtube.com/watch?v=eFhZni_qqOE&feature=related

        tallaista on kaikkialla missa on muslimeja!
        -haluatko kebabbbia?

        Perussuomalaisia sillä suomalainen kansanhenkisyys on hiljaista mutta voimakasta.Se kanavoituu perussuomalaisiin.Varsinkin vasemmisto ja vihreät ovat pakolla ajaneet maahamme keinotekoista monikulttuuria joka vie tuhoon.
        Ääni persuille on ääni tulevaisuudelle.


      • perseraiskaaminen kotona
        Historiaa jos äänestätte kirjoitti:

        Perussuomalaisia sillä suomalainen kansanhenkisyys on hiljaista mutta voimakasta.Se kanavoituu perussuomalaisiin.Varsinkin vasemmisto ja vihreät ovat pakolla ajaneet maahamme keinotekoista monikulttuuria joka vie tuhoon.
        Ääni persuille on ääni tulevaisuudelle.

        olisi sallittava jos se kuuluu kulttuuriin meiltä loppuu muuten rahat.Suvaitsevainen.


      • Historiaa jos äänestätte kirjoitti:

        Perussuomalaisia sillä suomalainen kansanhenkisyys on hiljaista mutta voimakasta.Se kanavoituu perussuomalaisiin.Varsinkin vasemmisto ja vihreät ovat pakolla ajaneet maahamme keinotekoista monikulttuuria joka vie tuhoon.
        Ääni persuille on ääni tulevaisuudelle.

        tulivat perussuomalaisilta niin se porukka on syytä kiertää kaukaa.
        p.s. olen jo äänestänyt ja voin sanoa ettei ääni todellakaan mennyt persuille.


      • mitä puoluetta
        karvapää kirjoitti:

        tulivat perussuomalaisilta niin se porukka on syytä kiertää kaukaa.
        p.s. olen jo äänestänyt ja voin sanoa ettei ääni todellakaan mennyt persuille.

        joku vitun muslimifundis äänestää?!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1510
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      88
      708
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      578
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      516
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      508
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      490
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe