Mulla olisi kysymyksiä....
1. Miksi pitää yrittää hankaloittaa isän elämää mahdollisimman paljon ja mitä kummallisimmilla keinoilla?
2. Miksi lapselle pitää haukkua isää?
3. Miksi pitää aiheuttaa lapselle syyllisyyden tuskia sanomalla suunnilleen "jos nyt lähdet takas isän luo, niin en tiedä miten pärjään yksin..."
4. Miksi pitää käyttää lasta välikappaleena jos isälle sattuu olemaan jotain asiaa?
5. Miksi lapselle pitää meuhkata elatusmaksuista joita joutuu maksamaan?
Tässä vain muutamia esimerkkejä jotka olen meidän elämässä kokenut... Todella kuluttavaa! Vaikka otsikossa lukee et teksi on kohdistettu äideille joiden luona lapsi ei asu, ehdottomasti asian voi kääntää toisinkinpäin!
Teille jotka tunnistatte itsenne kohdista 1-5 haluaisin sanoa: miettikää lapsenne tunteita. Kuitenkin kyse on LAPSESTA joka vanhempien riidoista huolimatta rakastaa molempia. Miettikää myös lasta joka itkee äitinsä/isänsä ilkeyttä. Olen itse kuunnellut eräänkin kerran tyttöpuoleni itkua hänen tultuaan äitinsä luolta. Kuinka äiti on sanonut isästä sitä ja sitä jne. Kamalaa katsottavaa!
Kaikki meistä varmaan sortuu haukkumaan ihmisiä joskus mutta älkäämme tehkö sitä lasten kuullen. Ei lapsen kuulu tietää toisen vanhemman mielipidettä toisesta mikäli mielipide on negatiivinen. Aikuisten kuuluisi selvitellä välinsä ilman lapsen mukaan vetämistä.
Elatusmaksusta sen verran että sitä ei varmastikaan ole tarkoitettu rangaistukseksi. Eikä lapsen mun mielestä tarvitse mokomasta tietää ennenkuin hän ymmärtää kunnolla sen merkityksen. Ei ole oikein että "viikonloppuvanhempi" remuaa lapselle maksun suuruudesta ja räkyttää sen käyttämisestä. Elatukseenhan se on? Jos lapsella on ruokaa, ehjiä ja vuodenaikaan sopivia vaatteita ja katto pään päällä niin mielestäni elämässä ei ole kamalasti vikaa. Toki on harrastukset mutta ei niistä nyt sen enempää.
Vaikka exänne raivostuttaisi, älkää purkako sitä lapseen vaan ottakaa puhelin käteen ja soittakaa exälle.
Toivottavasti joku saa tästä ajattelemisen aihetta ja käyttäytyy lastaan kohti tulevaisuudessa erilailla...
1. Miksi pitää yrittää hankaloittaa isän elämää mahdollisimman paljon ja mitä kummallisimmilla keinoilla?
2. Miksi lapselle pitää haukkua isää?
3. Miksi pitää aiheuttaa lapselle syyllisyyden tuskia sanomalla suunnilleen "jos nyt lähdet takas isän luo, niin en tiedä miten pärjään yksin..."
4. Miksi pitää käyttää lasta välikappaleena jos isälle sattuu olemaan jotain asiaa?
5. Miksi lapselle pitää meuhkata elatusmaksuista joita joutuu maksamaan?
Tässä vain muutamia esimerkkejä jotka olen meidän elämässä kokenut... Todella kuluttavaa! Vaikka otsikossa lukee et teksi on kohdistettu äideille joiden luona lapsi ei asu, ehdottomasti asian voi kääntää toisinkinpäin!
Teille jotka tunnistatte itsenne kohdista 1-5 haluaisin sanoa: miettikää lapsenne tunteita. Kuitenkin kyse on LAPSESTA joka vanhempien riidoista huolimatta rakastaa molempia. Miettikää myös lasta joka itkee äitinsä/isänsä ilkeyttä. Olen itse kuunnellut eräänkin kerran tyttöpuoleni itkua hänen tultuaan äitinsä luolta. Kuinka äiti on sanonut isästä sitä ja sitä jne. Kamalaa katsottavaa!
Kaikki meistä varmaan sortuu haukkumaan ihmisiä joskus mutta älkäämme tehkö sitä lasten kuullen. Ei lapsen kuulu tietää toisen vanhemman mielipidettä toisesta mikäli mielipide on negatiivinen. Aikuisten kuuluisi selvitellä välinsä ilman lapsen mukaan vetämistä.
Elatusmaksusta sen verran että sitä ei varmastikaan ole tarkoitettu rangaistukseksi. Eikä lapsen mun mielestä tarvitse mokomasta tietää ennenkuin hän ymmärtää kunnolla sen merkityksen. Ei ole oikein että "viikonloppuvanhempi" remuaa lapselle maksun suuruudesta ja räkyttää sen käyttämisestä. Elatukseenhan se on? Jos lapsella on ruokaa, ehjiä ja vuodenaikaan sopivia vaatteita ja katto pään päällä niin mielestäni elämässä ei ole kamalasti vikaa. Toki on harrastukset mutta ei niistä nyt sen enempää.
Vaikka exänne raivostuttaisi, älkää purkako sitä lapseen vaan ottakaa puhelin käteen ja soittakaa exälle.
Toivottavasti joku saa tästä ajattelemisen aihetta ja käyttäytyy lastaan kohti tulevaisuudessa erilailla...
Vastaukset 4
Vanhimmat
monille erovanhemmille - sekä äideille että isille - ja myös isä/äitipuolille ... :(
Niin, me aikuisetkin olemme ihmisiä. Vikoinemme, virheinemme. Keskenkasvuisia monissa asioissa. Meillekin elämä heittää eteen uusia outoja ja hankalia asioita, joita emme osaa rakentavastai käsitellä.
Mekin olemme joskus olleet lapsia, meillä on ollut vanhemmat. Jotka eivät aina kauhean fiksusti ole osanneet hoitaa lapsiaan, joilla on omakin elämä välillä ollut solmussa.
Katjun katkaiseminen on vaikeaa. Vaikka yrittää ja päättää, huomaa silti toimivansa typerästi.
Viha ja katkeruus entistä puolisoa kohtaan. Se purkautuu sitten lapselle, kun ei osata muuta. Jälkeenpäin vasta huomaa miten tyhmästi on käyttäytynyt mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Toivoo vain ettei lapsi kantaisi vihaa vanhempaansa kohtaan vaikka onkin toiminut tökerösti.
Jälkeenpäin, koska sitten kun ne tilanteet on ohi ja pois, huomaa asian kokonaisuuden toisella tavalla eikä tunteet ole mukana ja pinnalla,
Toisaalta. Kuviossa on kaksi ihmistä. Mikä on sen toisen osuus asiaan?
Oma tarinani on, että lasteni isä (tapaajaosapuoli) jalkoi ilkeilyä ja haukkimista vielä eronkin jälkeen. Yhteyttä oli pakko pitää tapaamisten vuoksi. Ja tapaamisetkin vain minun ehdotuksesta, pyynnöstä ja vaatimuksesta koska lapset ikävöivät.
Ja isällään lapset saivat kuulla sitten mikä minä ´"todellisuudessa" olen... ja siihen päälle se ilmapiiri, etten minä ole yhtään mitään ihmisenä enkä äitinä. Tämä näkyi lasten käyttäytymisenä minua kohtaan kun tulivat tapaamiselta.
Eivät he itkeneet kun isä puhui ilkeitä äidistä. Ei. He nousivat myös minua, äitiään, vastaan. Heidän mielestään kaiken minun toimintani tausta-ajatuksena on olla ilkeä ja hankaloittaa lasteni elämää. Että ilkeyttäni kiellän ja rajoitan ja vaadin jne,.
Aikani yritin, vuosia. Mutta en minä jaksanut. Tuli sanottua yhtä jos toistakin siitä isästä, joka ei viitsinyt edes alkeellisempaan vastuuseen lapsistaan, mutta rakkauttaan ja ikäväänsä kyllä ulisi. Vaikken minä yhtäkää tapaamista estänyt, silti kuulemma en antanut tavata... ?? ja elatusmaksuista isä itse lapsille puhui. Ja lapset käsittivät, että kyseessä on heille tarkoitettu lelu- ja karkkiraha... etenkin kun se raha tuli milloin tuli, hän vittuili siten..
Että ei nämä kuivot aina niin yksioikoisia ole. Siinä on kaksi osapuolta. Vikansa kummassakin. Puhtauta ei ole kumpikaan.
Ikävää vain on se, että välikappale ja kärsijä on se lapsi.
...yritin kirjoittaa. Kirjoitin siksi äidistä koska omassa tapauksessa äiti on se joka käyttäytyy inhottavasti.
Eikä loppua näy. Kirjoitukseni jälkeisenä päivänä tyttö tuli kotiin ja kertoi vaihteeksi äidin käytöksestä. Tässä alkaa itselläkin voimat loppua kun ei voi tehdä asian hyväksi mitään ja äidin käytös hankaloittaa myös minun elämää vaikkakaan piruilu ei itseeni kohdistukaan.
On tehnyt mieli kertoa lapselle TOTUUKSIA äidistään mutta päätetty ollaan ettei lapselle haukuta äitiään vaikka hän haukkuukin meitä...
Saas nähdä kauanko tätä jaksaa kun mitä enemmän aikaa kuluu, sitä hankalammaksi äiti muuttuu......
En edes jaksa tähän kommentoida miten paljon tuollainen "äiti" voi harmia aiheuttaa,
lastensa elämään.
On se varmaan niin kivaa kun voi sotkea toisten elämää ja
kuvitella ettei lasku koskaan lankea!