Anniina

kukkaan, kun läyhääjät lähtivät ja Anniina pääsi huonosta seurasta pois.
8445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

äänestykseen. Valitettavasti silloin Anniina joutuu lähtee.

Äänestä

nyt kaikkia

Äänestä
  • Kyllähän Ansku tässäkin koosteessa ojensi kovaäänisesti kinastelevia Jari-Masaa ja Tuulia, ja Suomi-tehtävässä piti päänsä mainion pikkujoulu ideansa läpiviemisessä, vaikka Jari-Masa hannasi vastaan oikein tosissaan.

    Äänestä

Vois tipahtaa ensiviikolla pois, on noita hölmöjä jo nähty aiempina vuosina, kuten pirpana ekana vuotena, tänä vuonna toivoisin fiksumpaa BB voittajaa.

Äänestä
  • Jokainen on "sekoilu" sen verran, että on loukkaava edes sanoa heitä fiksuiksi.

    Äänestä

sydämellinen ja kerrassaan ihana, sais voittaa koko tän BB:n

Äänestä

minäkin olen melkoisen ihmeissäni, mutta hyvä näin!

Äänestä

ja päässyt esille, myös Munyan ansiosta kun jaksoia olla kärsivällinen anniinalle ja kohteli anniinaa hienosti ja oli myös hienoa nähdä (ainakin siltä näytti) anniinan vilpittömän reagtiot joissakin tilanteissa.

Hyvin alkaa samaan omaan ääntään kuuluviin ja sen myös ilmaisee, mutta riittäneekö tuo nyt enää mihkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onpuhjennut kirjoitti:

kukkaan, kun läyhääjät lähtivät ja Anniina pääsi huonosta seurasta pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu