Unelma kone

Edelliseen, Fiat Allis liittyen toin esiin että avaan keskustelu nk. Unelma koneesta.
Minullakin on sellainen - niin kuskina kuten omistajana.

Mainitsin 2 asiaa - perinteinen kaivaminen ja erikoiskone.
Kumpaankin tulen tuomaan ajallani oman mieltymykseni, alla olevan lisäksi yksilöitynä. Se on koneen merkki ja malli ja siihen liittyvää.

Siihen toivon keskustelua mikä on kokemus mistäkin koneesta ja ohjausjärjestelmästä.

Perinteisessä kuokkimessa koneen koko valkkaantuu työhön / mahdolisuuksiin nähden, jossa sitten on ne "kaikki herkut" - ja "kauhan pyörittäjä" virtauksen säädöllä, eli Proportionaaliventtiilit, proportionaalinen ohjaus,
Kauhan pää tekee mitä haluan eikä nikottele eikä tee omiaan - siten perämiesten ei tarvitse hypätä sivuun varoen terveyttään ja henkeään.
Ohjausjärjestelmä ei vain kerro missä kauha on syvyyteen nähden vaan myös missä se on mittapiteisiin nähden (GPS).
Eli tiedän missä olen (kauhani on) tontilla, kolmiulotteisesti.

Jos ajatellaan pyörittäjää, ollaan siinä alle 30 tonnin luokassa, lähemmäs 20, jopa alle sen ja mahdollisesti jopa kumipyörillä.

Ilmastointi ja riittävä jalkatila, säädettävä istuin siten että puikot ovat istuimen säätöjen mukana sormenpäissä - eivätkä katoa horisonttiin.
Ja - stereot josta kuuluu rikkomatta tärykalvoja.

Omistajana - ohjaamossa pitää myös olla paikka läppärille.
- Ja siitä tuli mieleen toinen asia - ohjaamosta myös pitää näkyä ammattitaitoisen perämiehen lisäksi ympärille ja taakse!
Sivuille, etenkin taakse, ja siinä auttaa CCTV. eli telkkari (yhdistettynä läppäriin).

Erikoiskone?
Siihen on vain kaksi - oikeastaan vain yksi vaihtoehto. Hyvin pitkä puomi pulveroijalle ym,
ja tiltti ohjaamo, sekä CCTV:n avulla näkymä puomin kärkeen.
Toki muitakin erikoistuvia sovellutuksia on - edellinen on se mikä minua kiinnostaa.
Tuokaa toki esille mikä teitä kiinnostaisi!

Se toinen vaihtoehto olisi ruoppaus, johon pulveroijaa ei tarvita. Ja se ei oikeastaan kiinnosta - vaikka onkin ns. haasteellinen.

PS. Nimimerkillä en pääse korjaamaan edellä olevaa kirjoitustani - joten luetaan se nyt uudelleen että pahimmat typot on poistettu.

Lopuksi, edellisen luettuani. Rakastan HAASTEITA, - koneella jonka tunnen ja olen sinut sen kanssa.
Olkoon että ulkona on Encon ja sisällä piippaa Novatron - ja kauha on hoitamassa hyvinkin haasteellista kohdetta - ja ....
101934
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Niin, vaikka olen kohta kuusi-kymppinen, ja ihan terve tonttu ikäisekseni - astmaa lukuun ottamatta, minulla on se "unelma kone" - jonka haluaisin.

Monitoimi juttu tai hyvin erikoistunut.
Kummassakin yhdistyy se mitä joskus onnistun soittaessani "urkujani" tai kitaraa. Kitarassa se on helpompaa - komppia melodialle - paitsi kun yhdistää kummatkin kuten "Streets of London",
Koskettimilla soolon ja "säestyksen" kansa menee miten menee.
Sitten kun otetaan jalat avuksi ollaan jo "Kirkko urkuri".

Kuitenkin - yhdestä harvinaisen hauskasta jutusta tein videon: http://www.youtube.com/watch?v=Dogx2CBdjNE - kun homma esitettiin minule olin kävelemässä ulos - eli kotiin. Taisin tulla 260 vai oliko se 300 koneen puikoista.

Äänestä
  • Videon 1.5 t Yanmarin, pienimmällä Enconilla mitä on oli todella haasteellinen.
    Siirrettävät massat olivat pieniä kooltaan - mutta eivät tälle konelapiolle. Että se mitä tein onnistui - se edellytti sitä jotain, etenkin kun siirsin miltei koneen painon kokoisia kiviä kalliolla.

    Äänestä

  • Pistin sun videoon meidän videon "video responsiksi" ;)
    Hyvin näyttää puikot taittuvan! aika ikävää hommaa vaan tuo sisätiloissa kaivaminen... häkään ei löydy muita konsteja kun happipulloista hengittäminen, minikoneella se vois sinäänsä olla kätevää että sais hieman lisäpainoa taakse :D
    me kaivetaan sisätilossa useinmiten sähöisillä roboteilla.

    Äänestä

  • telafriikki kirjoitti:

    Pistin sun videoon meidän videon "video responsiksi" ;)
    Hyvin näyttää puikot taittuvan! aika ikävää hommaa vaan tuo sisätiloissa kaivaminen... häkään ei löydy muita konsteja kun happipulloista hengittäminen, minikoneella se vois sinäänsä olla kätevää että sais hieman lisäpainoa taakse :D
    me kaivetaan sisätilossa useinmiten sähöisillä roboteilla.

    Kiitos kehuista, niitä harvemmin saa, jos koskaan.

    Toinen syy naamasuodattimeen oli sisällä ollut löpön katku. Sitä oli vaikka puhallin kävi täysillä.
    Koneen isäntä ei siitä tykännyt - ja sanoi - johon vastasin että ovat mun keuhkot.

    Äänestä

  • Latvastasi heittää.

    Äänestä

  • Yanmaripelle kirjoitti:

    Latvastasi heittää.

    Juu, se on tuttu juttu - mutta parempi olla latvasta laho kuin tyvetä, eikäa tosikko joka katsoo olevansa "terveitten" kirjoissa :)

    Äänestä

  • Yanmaripelle kirjoitti:

    Latvastasi heittää.

    häkä on sellanen kaasu että markkinoilla ei ole suodattimia joka sen poistaisi, happipullot tai letku on ainoa vaihtoehto.
    helpompi on järjestää pakokaasujen imun tai sitten voimakkaan vedon tilaan missä työskentelee.
    häkämyrkytyksen ensiaste on yleensä väsymys ja päänsärky, pahimmillaan se johtaa oksenteluun, tajuttomuuteen tai jopa kuolemaan...
    eräs tuttu/asiakas vietti kolme viikkoa sairaalassa sen jälkeen kun oli kaivellu pikku atlaksella autotallissa, poistoilma puhallin oli käynnissä mut ei auttanut.

    kannattaa aina harkita kahdesti mitä tekee, vaikka olisi oma pää.

    Äänestä

On toinenkin "unelma" - vaihtoehto.

Nyt kun tuo "viitostie" tulee työn alle - löytää vanha - kunnon toimiva 450 Åkerman.
Se joka tehtiin vielä Ruotsissa.

Äänestä
  • niin erityistä?olen kans kaivanut yanmarin 15 sella.on hienon kone käteen mutta toi tiltti on vähän liikaa.luiska kauha riittää.hytrauliöljyn lisäys on vähän hankala kun täytyy pelliä kuoria että saa korkin auki.niin ja polkimet ajolle vaatis kehittelyä että vois jaloila myös peruuttaa.siihen kun laittais vielä peräkärryn niin alkas massat liikkua.hieeno video

    Äänestä

  • koneis on kirjoitti:

    niin erityistä?olen kans kaivanut yanmarin 15 sella.on hienon kone käteen mutta toi tiltti on vähän liikaa.luiska kauha riittää.hytrauliöljyn lisäys on vähän hankala kun täytyy pelliä kuoria että saa korkin auki.niin ja polkimet ajolle vaatis kehittelyä että vois jaloila myös peruuttaa.siihen kun laittais vielä peräkärryn niin alkas massat liikkua.hieeno video

    Ei siellä olisi selvinnyt ilman enconia - vaikka oli pakasta otettu niin kiristellä sai koko ajan pultteja ja muttereita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unelmakone kirjoitti:

Edelliseen, Fiat Allis liittyen toin esiin että avaan keskustelu nk. Unelma koneesta.
Minullakin on sellainen - niin kuskina kuten omistajana.

Mainitsin 2 asiaa - perinteinen kaivaminen ja erikoiskone.
Kumpaankin tulen tuomaan ajallani oman mieltymykseni, alla olevan lisäksi yksilöitynä. Se on koneen merkki ja malli ja siihen liittyvää.

Siihen toivon keskustelua mikä on kokemus mistäkin koneesta ja ohjausjärjestelmästä.

Perinteisessä kuokkimessa koneen koko valkkaantuu työhön / mahdolisuuksiin nähden, jossa sitten on ne "kaikki herkut" - ja "kauhan pyörittäjä" virtauksen säädöllä, eli Proportionaaliventtiilit, proportionaalinen ohjaus,
Kauhan pää tekee mitä haluan eikä nikottele eikä tee omiaan - siten perämiesten ei tarvitse hypätä sivuun varoen terveyttään ja henkeään.
Ohjausjärjestelmä ei vain kerro missä kauha on syvyyteen nähden vaan myös missä se on mittapiteisiin nähden (GPS).
Eli tiedän missä olen (kauhani on) tontilla, kolmiulotteisesti.

Jos ajatellaan pyörittäjää, ollaan siinä alle 30 tonnin luokassa, lähemmäs 20, jopa alle sen ja mahdollisesti jopa kumipyörillä.

Ilmastointi ja riittävä jalkatila, säädettävä istuin siten että puikot ovat istuimen säätöjen mukana sormenpäissä - eivätkä katoa horisonttiin.
Ja - stereot josta kuuluu rikkomatta tärykalvoja.

Omistajana - ohjaamossa pitää myös olla paikka läppärille.
- Ja siitä tuli mieleen toinen asia - ohjaamosta myös pitää näkyä ammattitaitoisen perämiehen lisäksi ympärille ja taakse!
Sivuille, etenkin taakse, ja siinä auttaa CCTV. eli telkkari (yhdistettynä läppäriin).

Erikoiskone?
Siihen on vain kaksi - oikeastaan vain yksi vaihtoehto. Hyvin pitkä puomi pulveroijalle ym,
ja tiltti ohjaamo, sekä CCTV:n avulla näkymä puomin kärkeen.
Toki muitakin erikoistuvia sovellutuksia on - edellinen on se mikä minua kiinnostaa.
Tuokaa toki esille mikä teitä kiinnostaisi!

Se toinen vaihtoehto olisi ruoppaus, johon pulveroijaa ei tarvita. Ja se ei oikeastaan kiinnosta - vaikka onkin ns. haasteellinen.

PS. Nimimerkillä en pääse korjaamaan edellä olevaa kirjoitustani - joten luetaan se nyt uudelleen että pahimmat typot on poistettu.

Lopuksi, edellisen luettuani. Rakastan HAASTEITA, - koneella jonka tunnen ja olen sinut sen kanssa.
Olkoon että ulkona on Encon ja sisällä piippaa Novatron - ja kauha on hoitamassa hyvinkin haasteellista kohdetta - ja ....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu