Silloin kauan sitten kerran,
ajatuksissa tuokion verran,
lunta pellon pientareella,
hiutaletta tantereella.
Pyyhki pakkanen nevan poikki,
paukkuen halkoi kanervikon.
Seisahtui hetki hiljaisuuteen,
pysähtyi aika talven alkuun.
Uni syvä ajan tuoma,
odotukseen opasti.
Talutti taakse tulevien,
valmisti hetkeen heräämisen.
Aamunkoitto uuden tuulen,
henkäys huomisen heleä.
Humina hurmosta kevään,
untuvikoksi uuden hetken.
Pieni nuppu hongan alla,
versoi viisauden vieressä.
Säteet lämmön mielessänsä,
yli kylmän saatteli.
ajatuksissa tuokion verran,
lunta pellon pientareella,
hiutaletta tantereella.
Pyyhki pakkanen nevan poikki,
paukkuen halkoi kanervikon.
Seisahtui hetki hiljaisuuteen,
pysähtyi aika talven alkuun.
Uni syvä ajan tuoma,
odotukseen opasti.
Talutti taakse tulevien,
valmisti hetkeen heräämisen.
Aamunkoitto uuden tuulen,
henkäys huomisen heleä.
Humina hurmosta kevään,
untuvikoksi uuden hetken.
Pieni nuppu hongan alla,
versoi viisauden vieressä.
Säteet lämmön mielessänsä,
yli kylmän saatteli.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tämän ajatuksella ja viehättynyt ajatuksesta, joka talven hangen alla kasvaa heräämään uuteen kevääseen, ajan saatossa kasvaneena. Kuvakieli kaunista, vaatii toisenkin lukemisen hitaammalla. Jotenkin tuli mieleen kalevalainen kerronta. :)