Romanivankien määrä on ihmetyttää

Kysyn vaan

Kymmenkunta vuotta sitten vankeja sai rekisteröidä etnisen alkuperän mukaan. Helsingin sanomissa oli silloin juttu romanivangeista. Romanivankeja oli 3000 vangista 150 henkeä eli viisi prosenttia. Kun romaneita on viiden miljoonan väestöstä kymmenen tuhatta eli 0.2% tarkoitti se sitä että romaneita oli vankilassa valtaväestöön verrattuna 25 kertaa enemmän. Naisten osalta luku oli vielä hurjempi, suhde oli satakertainen!

Nykyään vankeja ei saa etnisen taustan perusteella luetteloida mutta tuskin oleellista muutosta on tapahtunut. Mikä on syynä romanien valtavaan yliedustukseen vankipopulaatiossa? Onko asia tabu, niin arka ja kipeä asia että siitä asiallinen keskustelu on mahdotonta? Onko aiheen käsittely rasismia?

71

5981

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jauhetaan täällä

      Saat ihmetellä asiaa maailman tappiin asti, mutta vastausta ei pysty kukaan antamaan sinulle.

      TÄSSÄ MIETITTÄVÄÄ FAKTAA jo lähes 500 vuotta Suomessa olleesta vähemmistöryhmästä:

      1.
      Romanit ovat tämän maan huonoiten koulutettu vähemmistöryhmä.

      2.
      Romanit ovat tämän maan huonoiten työllistynyt vähemmistöryhmä mm.kouluttamattomuudesta johtuen.

      3.
      Romanit ovat lähtökohtaisesti huonoiten integroitunut vähemmistöryhmä Suomessa.

      4.
      Romaneihin käytetään vuositasolla (projektit, erityistoimenpiteet, jota ennen sai kutsua positiiviseksi syrjinnäksi) huomattavia summia rahaa ja työtunteja hyvin pienillä onnistumisprosenteilla.

      5.
      Romaneihin sovelletaan jotain erityistä suojelua jopa rikostapauksissa joidenkin virkamiesten toimesta (ts. selkeä rike painetaan villasella ja annetaan palkinnoksi vielä parempi virka)

      6.
      Romanit ovat ainoa vähemmistöryhmä Suomessa, joka suurimmaksi osaksi ottaa yhteiskunnalta, antamisprosentti ja 'hyödyllisenä' oleminen on toisarvoista, sillä romanit haluavat pysyä uhreina ja käyttää sitä onnettoman tilansa syynä.
      Romaneille ei ole kunnia-asia 'olla niinkuin muutkin suomalaiset'.

      7.
      Romanit ovat ainoa vähemmistöryhmä Suomessa, joka ei tunne juuriansa ja historiaansa. Saatikka osaisi vaalia oikeaa 'mustalaisuutta'.

      ELI
      Tästäkään ei tainnut löytyä vastausta, mutta ehkä pientä lievitystä sinun ihmettelyllesi.
      Jos ryhmä on tässä jamassa, miten se voisi olla näkymättä vankitilastoissa.

      • Kysyn vaan

        Eikö romanikulttuurissa arvosteta koulutusta sillä yllättävän monet romanit jättävät koulunkäynnin pelkkään peruskouluun ja aika moni ei käy edes sitä loppuun?

        Romaneita on Suomessa asunut satoja vuosia, luulisi että siinä ajassa olisi aika hyvin kotoutuneet Suomeen?

        Valtaväestön ennakkoluuloja kuvaa hyvin sanonta: Kun lapsilisä loppuu niin eläke alkaa. Rasistinen ja yleistävä sanonta mutta yleensä näissä on totta toinen puoli. Pitääkö siis paikkansa että romaneita on huomattavasti enemmän eläkkeellä kuin valtaväestö, eläkkeelle pääsevät helpommin? Kansan keskuudessa väitetään myös ettei romanimiesten tarvitse käydä armeijaa, se on heille käytännössä vapaaehtoista, ei myöskään sivariin joudu, pitääkö paikkansa?

      • aöähm
        Kysyn vaan kirjoitti:

        sinulle kysyn vaan!romanikulttuurissa arvostetaan koulutusta kyllä,kyse on luultavasti siitä että romaneita on tosin asunut suomessa satoja vuosia mutta heidän hyväksyminen kouluihin ja esim kirkkoon tuli vasta meiltä suomalaisilta vasta 50 luvulle=)että eiköhän siitä voi päätellä tota kotoutumista ja hyväksyntää ja sitä että heidät on otettu mukaan yhteiskuntaan aika myöhään..me valkolaiset tai minkä maalaiset tahansa olisimme samassa tilanteessa,mutta pikku hiljaa tämäkin asia muuttuu mutta siihen menee varmasti aikaa ja koko ajan kun nuorempi sukupolvi kasvaa he jatkavat peruskoulusta jne..

      • Anonyymi

        Romaneita on 1970-luvulta lähtien yritetty toden teolla sopeuttaa suomalaiseen yhteiskuntaa. Valtavasti aikaa ja rahaa on 50 vuoden aikana käytetty mutta tulokset ovat siihen verrattuna surkeita, ei kannettu vesi kaivossa pysy. Kun romaneilla ei ole mitään halua lopettaa perseilyään ei muutosta hyvään suuntaan tapahdu.

      • Anonyymi
        Kysyn vaan kirjoitti:

        Eikö romanikulttuurissa arvosteta koulutusta sillä yllättävän monet romanit jättävät koulunkäynnin pelkkään peruskouluun ja aika moni ei käy edes sitä loppuun?

        Romaneita on Suomessa asunut satoja vuosia, luulisi että siinä ajassa olisi aika hyvin kotoutuneet Suomeen?

        Valtaväestön ennakkoluuloja kuvaa hyvin sanonta: Kun lapsilisä loppuu niin eläke alkaa. Rasistinen ja yleistävä sanonta mutta yleensä näissä on totta toinen puoli. Pitääkö siis paikkansa että romaneita on huomattavasti enemmän eläkkeellä kuin valtaväestö, eläkkeelle pääsevät helpommin? Kansan keskuudessa väitetään myös ettei romanimiesten tarvitse käydä armeijaa, se on heille käytännössä vapaaehtoista, ei myöskään sivariin joudu, pitääkö paikkansa?

        Aika monen romanin ammatillinen koulutus kaatuu usein siihen, ettei romaniopiskelija saa työharjoittelupaikkaa, mikä taas vaaditaan hyväksytysti suoritettuna osana opiskelua, jotta henkilö valmistuu.
        Helvetin harva on valmis antamaan romanille harjoittelupaikkaa asenteidensa takia ja jos romani saakin opiskeltua itselleen ammatin, niin hyvin harva palkkaa töihin.
        Aika hanurista.. Varsinkin kun juurikin valitetaan, ettei romanit opiskele eivätkä mene töihin.
        Niin ne, jotka opiskelisivat ja teksiivät töitä, joutuvat sitten tällaisen syrjimisen kohteeksi sen vuoksi, että automaattisesti oletetaan ko romanin olevan huono yksilö kaikin puolin, mitä ei "voi" ottaa töihin. Tai sitten onko se olevinaan työnantajaosapuolelle niin helvetinmoinen häpeä, jos työyhteisössä on romani?
        Kuitenkin ulkomaalaisia kaiketi otetaan aika helpolla ainakin joillekin aloille töihin, omalla alalla ja omalla työpaikalla sen huomaa hyvin.
        Eikä siinä mitään, jokaisella on oikeus ja jopa velvollisuus tehdä töitä.
        Mutta se, mikä tässä mättää ainakin omakohtaisesti huomattuna, että aika helvetin moni näistä ulkomaalaisista ei osaa muuta kieltä, kuin omaansa. Ei osata suomea, englantia tai ruotsia ja jos osaavatkin, niin todella huonosti, mikä on aika lailla sama kuin täysi kielitaidottomuus..
        Siinä on se ongelma, että työnteko ja siihen perehdyttäminen tällaisille yksilöille on todella hankalaa ja on kielitaidottomuus jopa työturvallisuusriskikin.
        Miten joku voi oppia käyttämään esimerkiksi teollisuuskonetta turvallissesti, jolle ei pysty kielitaidon puutteen vuoksi selittämään, mitä kaikkea koneen käyttäminen edellyttäää.

    • mä vaan

      mutta aivan samaa voidaan kysyä suomalaisesta populaatiosta ruotsissa. Yliedustus rikollisuudessa yms. Eli mistä tämä sitten johtuu, olisko, että ei olla indedroituneet yhteiskuntaan.

      • Kysyn vaan

        Mikä on suomalaissyntyisten osuus Ruotsin vangeista, kuinka suuri yliedustus on, tuskin sentään 25 kertainen?

      • 5+7

        Näin on. Tosin tässä on syytä huomata, että puolet niistä Ruotsin suomalaisvangeista on mustalaisia.

      • indre??????

        Kerro nyt ihmeessä että mitä tämä tarkoittaa :
        " ei olla indedroituneet " ???
        Onko mustalaisilla oma kieli...vai mikä ???????????????

      • aöähm
        indre?????? kirjoitti:

        Kerro nyt ihmeessä että mitä tämä tarkoittaa :
        " ei olla indedroituneet " ???
        Onko mustalaisilla oma kieli...vai mikä ???????????????

        indekroitunut=suomenkieltä joka tarkoittaa (kotoutumista yhteiskuntaan)

      • Anonyymi

        Ei voi sanoa. Siirtolaisuuden alkuaikoina noin saattoi sanoa. Nykyään jo pitkään tilanne on ollut toinen.

        "Ruotsin poliisi on pitkään toistanut, että sanonta "en finne igen" menetti merkityksensä lopullisesti noin vuonna 1985. Sen jälkeen ruotsalainen on pitänyt suomalaista yhdenvertaisenaan.

        Tämä ei kuitenkaan imartele ruotsalaisia, koska suomalaisten "paikan" ovat vieneet muut maahanmuuttajat."

        Lisäksi suomalaiset kuten muutkin eurooppalaiset maahanmuuttajat ansaitsivat keskimäärin paremmin kuin kantaväestö, mikä on varsin luonnollista sillä niihin aikoihin teollisuudessa oli vielä varsin hyvin palkattuja työpaikkoja. Nykyisin sellaisia suhteellesen vähän koulutetuille on hyvin vähän tarjolla automaation yleistyttyä ja ja myös teollisuustyöpaikkojen siirtyessä suuressa määrin halvempiin maihin kuten Kauko-Idän maihin. Mm urakkatyö ja ylityöt nostivat ansioita ja tietysti tulee muistaa, että maahanmuutto oli työperäistä.

        Tässä akateemista tutkimusta asiasta:

        https://eso.expertgrupp.se/wp-content/uploads/2013/08/2009_3-från-webb.pdf

        Romaneja on ollut Suomessa jo satoja vuosia. Eikö olisi aika alkaa jo kotoutua?

    • juutanen

      Lähestyt asiaa mielestäni hieman kehittymättömästä vinkkelistä. Halusit kaiketi tuoda esille vain sen, että mustalaisia on paljon vankiloissa, mutta et kyennyt analysoimaan syitä siihen, miksi niin on.

      Kaikenkattavaa analyysiä tuskin tältä palstalta kysymyksiisi saatkaan. Jos oletetaan kuitenkin että esittämäsi luvut olisivat lähelläkään totuutta, asiaa pitäisi kaiketi lähteä kelaamaan meistä valkolaisista itsestämme ja sitten lopuksi tulla siihen, mitkä ovat mustalaisten omat velvollisuudet yhteiskuntaa kohtaan ja miten ne voitaisiin saavuttaa tehokkaammin.

      Kysyt: "Mikä on syynä romanien valtavaan yliedustukseen vankipopulaatiossa?"

      Yrittäessäni miettiä asiaa, jouduin tekemään itselleni vastakysymyksiä: Olemmeko me työnantajina valmiita ottamaan mustalaisen työntekijäksi omaan yritykseemme? Jos emme, niin miksi emme? Miten tuon asian voisi muuttaa? Miten voisimme kohdata toisemme puolessavälissä?

      Annammeko heille todella tasavertaiset yhteiskunnalliset mahdollisuudet vai olemmeko ehkä sittenkin ja enemmänkin vaikeuttamassa heidän elämäänsä omilla asenteillamme ja ennakkoluuloillamme? Mistä nämä asenteet ja ennakkoluulot ovat peräisin? Ovatko ne yhdenpitäviä totuuden kanssa?

      Miten mustalaiset voisivat keskittyä siihen, mikä meille valkolaisille on normaalia, jos emme oikeasti anna heille siihen henkisiä ja fyysisiä mahdollisuuksia?

      Meillä suomalaisilla on paljon emotionaalisia painolasteja, jotka tekevät elämästämme varsin haastavan. Kun tällaiset ihmiset painolasteineen kohtaavat työpaikoilla, seurauksena on hyvin usein vaikeuksia; Suomessa useimmin kuin missään muualla maailmassa.
      Tutkimusten mukaan Suomi on nimittäin työpaikkakiusaamisen kärkimaa, joten jos me valkolaiset emme siedä edes toisiamme, niin
      on suhteellisen varmaa ettemme ainakaan
      siedä samalla työpaikalla mustalaisia, jotka ovat tavoiltaan ja kulttuuriperimältään niin toisenlaisia kuin me olemme? Jos työpaikalla sattuu olemaan mustalainen, niin hänet savustetaan ensimmäisenä ulos.

      Ja tämä on vain yksi puoli asiasta. Näin laajamittaisesta asiasta on kovin vaikea käydä keskustelua tällaisella foorumilla.
      Pointtini on kuitenkin se, että en usko asioiden olevan niin yksinkertaisesti selitettävissä, että mustalaiset ovat pahoja ja siihen piste! Ei. Uskon, että heissäkin on hyviä, huonoja ja todella huonoja, kuten kaikissa muissakin etnisissä ryhmissä. Hyvien ei tule kärsiä huonojen tekemistä huonoista valinnoista, vaan jokaista tulisi kohdella yksilönä ja antaa kiitosta ja nuhteita sen mukaan, mitkä ovat hänen tekonsa.

      Pahojen paikka on vankilassa, täysin riippumatta siitä, onko hän musta tai valkoinen.

      • Kurikan kaalo

        Harvinainen kirjootus tällä palstalla. Kiva nähä että valkolaisis on vielä omilla aivoillaan ajatteleevia jokka ei vaan aja puolivaloilla sen mukahan mitä on kotoaan oppinu.

      • Jotain rajaa

        "Jos oletetaan kuitenkin että esittämäsi luvut olisivat lähelläkään totuutta, asiaa pitäisi kaiketi..."

        Aloittajan luvut ovat aivan oikeita, muistan hyvin tuon Hesarin jutun. On se kumma kun mannet yrittää kiistää selvän asian, mustalaisilla on valtava yliedustus vankiloissa. Samoin heillä on valtava yliedustus toimeentulotuen saajissa, varmaan melkein jokainen elää yhteiskunnan tuilla. Hyvin harva elää rehellisellä työllä.

      • Haavemaa2012

        Aivan asiaa puhuttu

      • Kylmä totuus!.

        Armoton totuut...Unohdit nyt linkittää media tieto valkolaisten tekemistä rikoksista ja miten heitä hyysätään,kun pääsevät vapaalle.Murhaajat ja pedofiilit on viel työ kelposia miehiä ja naisia.Oletko tehnyt tutkielmaa,että missään maassa ei pidetä romaneista?! heh.Itse paljon matkustaneena voin kertoa sinulle kulta sen,että ei se asia niin aivan mene,kuin sinä mukamas selität.Minut on romanina aina hienosti otettu vastaan niinkin monessa maassa,kun olen milloinkin matkustanut.Mutta teistä valkolaisista taas ei pidetä kaikkialla suomen valkolaisista hyvin olette itsenne tehnyt tunnetuksi ihan muuallakin päin maailmaa eikä aina niin hyvällä tavalla.Nuo perhesurmat,koulusurmat,pedofiili tapaukset yms.on kyllä tiedossa ihmisillä suomen rajojen ulkopuolella katsos tilastot kertoo karua kieltään samoin media.

        Hyvä esimerkki tästä kaikesta on suora puhe joka taannoin tuli Uuden-Seelannin liikenneministeriöltä,Mutta se teki teille valkolaisille kipeää jokuhan suomen kansas on pahasti vialla,kun oikein pääsee joku ihminen yleisesti mainitsemaan yleiset traagiset tapahtumat joihin valkolaiset suomessa sortyy yhtenään.Mitä tämä kaikki kertoo? Eikö hävetä sinua esimerkiksi esim:juuri tuon Ulkomaisen ministerin suora ja totuuden mukainen sutjaus Suomesta.

      • äöhm

        tuo on totta!mustalaisten pitää tehdä enemmän töitä saadakseen työn ja kun he saavat sitten alkaakin työpaikka kiusaus=)ei varmaan helppoo ole!mun ystävä on mustalainen ja käynyt koulut ja työ elämässä ja monta kertaa joutuu kuulemaan että taas töissä kun en heti jotain osannu ni kyse oli siitä että koska olen tyhmä mustalainen....meidän suomalaistenkin pitäisi katsoa välillä peiliin!eka haukutaan jos ei töihin mee ja sitten kun menee haukutaan et miksi täälä olet=)aika tyhmää kansaa meistäkin löytyy

      • Anonyymi

        Vankilaan pääsee vain tekemällä rikoksia....

      • Anonyymi
        Jotain rajaa kirjoitti:

        "Jos oletetaan kuitenkin että esittämäsi luvut olisivat lähelläkään totuutta, asiaa pitäisi kaiketi..."

        Aloittajan luvut ovat aivan oikeita, muistan hyvin tuon Hesarin jutun. On se kumma kun mannet yrittää kiistää selvän asian, mustalaisilla on valtava yliedustus vankiloissa. Samoin heillä on valtava yliedustus toimeentulotuen saajissa, varmaan melkein jokainen elää yhteiskunnan tuilla. Hyvin harva elää rehellisellä työllä.

        Näin se on. Ovat tulleet väärään valtioon.

      • Anonyymi
        äöhm kirjoitti:

        tuo on totta!mustalaisten pitää tehdä enemmän töitä saadakseen työn ja kun he saavat sitten alkaakin työpaikka kiusaus=)ei varmaan helppoo ole!mun ystävä on mustalainen ja käynyt koulut ja työ elämässä ja monta kertaa joutuu kuulemaan että taas töissä kun en heti jotain osannu ni kyse oli siitä että koska olen tyhmä mustalainen....meidän suomalaistenkin pitäisi katsoa välillä peiliin!eka haukutaan jos ei töihin mee ja sitten kun menee haukutaan et miksi täälä olet=)aika tyhmää kansaa meistäkin löytyy

        Selitetty tarina.

    • kysyn vaan vastaus

      Ensimmäiseksi....Opettele kirjoittamaan lauseesi oikein. ... Sen opittuasi , voisit kysellä näiden romani vankien tilasto tietoja vankein hoito-osastolta... Mikä niissä prosenteissa on niin kiinnostavaa, että haluat vastaukset kysymyksiisi? Luulisin, että täällä maailmassa on paljon enemmän ns. ajankohtaisia aiheita, josta voitaisiin keskustella.

      • ite kirjoittamaan

        Eipä tuossa sinunkaan kirjoitustaidossa ole kehumista.

      • tikkukirjaimilla

        kaiki kirjottaa mitä siitä valittaa kukin kykysä mukaa toine ossaa paremmi kun toine . ookkona itte oppinu vankilas kirjottaa siel on kuule paljon muuta tekemistä kun laitella kirjaimia peräsi.

      • pakosti

        Mikä olet itse muilta vaatimaan, kun et itsekään kirjakieltä hallitse; yhdyssanat ovat aivan hakusessa, esim. romanivankien, tilastotietoja...
        Hae se oma malka silmästäsi ennenkuin rikka toisen silmstä...

      • Kysyn vaan

        Jos miesten määrä on vangeista on 25 kertaa ja naisten satakertainen valtaväestöön verrattuna voisi puhua suuresta ongelmasta, asiasta kuitenkin täysin vaietaan romanien parissa, miksi?

      • fthjnhggh
        Kysyn vaan kirjoitti:

        Jos miesten määrä on vangeista on 25 kertaa ja naisten satakertainen valtaväestöön verrattuna voisi puhua suuresta ongelmasta, asiasta kuitenkin täysin vaietaan romanien parissa, miksi?

        kaaleitten kesken, sokeille valkolaisille ei vaan suotta puhuta ylimääräisiä.

      • Armoton totuus

        "Ensimmäiseksi....Opettele kirjoittamaan lauseesi oikein. ... Sen opittuasi , voisit kysellä näiden romani vankien tilasto tietoja vankein hoito-osastolta... Mikä niissä prosenteissa on niin kiinnostavaa, että haluat vastaukset kysymyksiisi? Luulisin, että täällä maailmassa on paljon enemmän ns. ajankohtaisia aiheita, josta voitaisiin keskustella."

        Tyypillinen hyysärin kirjoitus, ei muka pitäisi tästä asiasta keskustella. Mustalaisten, somalien ja arabien tekemistä rikokista ei saisi keskustella, ne pitäisi salata. Ei onnistu, Suomi on vapaa maa, hyysärit kannattaa sensuuria mutta se ei onnistu!

      • Armotonta on.
        Armoton totuus kirjoitti:

        Armoton totuus!! No eikai ne rikokset ole salassa ja salaisia joihin joku romani on syyllistynyt jos kerta sinäkin tiedät siitä ja osaat käydä yleisellä palstalla kertomaan sellaisesta.Skarppaa vähän.Ettekö te talitintit ymmärrä sitä asiaa,että vaikka sinä kuin saisit itku-potku-raivareita kirjoittelisit hamaan maailman tappiin asti,Moittisit romaneita ja ulkomaalaisia niin et sillä saa rikoksia vähentymään tästä maailman kamaralta! mikä siinä on niin vaikea ymmärtää.Eikö esim Suomi ole oikeus maa?? joten jos ihminen tekee rikkeen tai rikoksen hän maksaa siitä yhteiskunnalle niin kuin kuuluukin.Olipa tekijänä valkolainen tai romani tai ulkomaalainen.Kenelle nämä ihmiset silloin ovat velkaa jos oikeus on tuomion antanut ja sen lusivat minKä SUOMEN OIKEUSLAITOS ON MÄÄRÄNNYTKIN LUSITTAVAKSI...huomasitko pointin? Ja asia toinen jos sinua oikeasti kiinnostaa tämä rikos asia jne..ja et yritä haastaa riitaa ja ole rasisti niin lukaseppas ajankuluksi näitä romano-palstalla olevia aloituksia ja kommentteja.Huomaat miten monessakin ketjussa romanit tuomitsevat jyrkästi rikokset ja niiden tekiät olivatpa mitä rotua hyvänsä esim.ihmiset jotka ovat tappanut jonkun,raiskannut,pedofiilannu,Käyttänyt väkivaltaa pientä avutonta lasta kohtaan..Voit huomata miten nämä asiat on niin etovia kaikki mutta varsinkin seksuaali ja väkivalta rikokset jotka on kohdistunut lapsiin.Sinä tai minä emme sille mitään voi jos romaneissakin on niitä jotka eivät kulje kaidalla tiellä,mutta älä hemmetti vieköön ala yleistämään ja luokittelemaan ja anna sellaista kuvaa ymmärtää,että meidän kaikkien romaneiden olisi ihan sama tehdäkin rikoksia ja muuta pahaa koska teiltä valkolaisilta saat yleistämistä,rasistista nimittelyä kommentointia.jne osaksesi olitpa tehnyt jotain tai et! Juuri tuollaiset ihmiset,kuin sinä olet yleistävä ja riidanhaluinen heidän takiakin moni turhautuu ja käyttäytyy miten lystää juuri siksi KOSKA SE ON AIVAN SAMA MITÄ IHMINEN TEKEE SILITIKIN OLET VARAS TAI MUUTA PAHAA. Joten isoin kiitos kuuluu sinunlaisillesi ihmisille.Pystytkö katsomaan peiliin itseäsi hyvällä omallatunnolla? Missä se rehtiys jota jotkut teistä valkolaisita niin huutaa mittä se on? linkittäisitkö tänne tilastoja ja tietoa mediasta miten valkolaiset on tehnyt rikoksia mm.Lapsiin kohdistuvaa.Karu totuus se on varmasti sinullekin.Mitäpä polleana poikana haluaisit sanoa mm.sille valkolais äidille joka kuristi lapsensa niin,että vauva vammautui pahasti.Tai sille valkolais isälle ja äidille jotka kiduttivat lastansa ja pahoinpitelivät.Tai mitä haluaisit sanoa niille valkolaisille jotka tappavat viattomia ihmisiä tai ylipäänsä ihmisiä.Olisiko sinulla heille joku armoton totuus kerrottavana ja armotonta tekstiä? Minulla ainakin on niin romaneille,kuin valkolaisille ja muun maalaisille myös,jotka ovat tehnyt näin kauhistuttavia tekoja.PAINUKAA VIT-TUUN ELÄIMET!! SINNE KAUAS MISTÄ JOSKUS OLETTE TULLEETKIN.

    • tähän..

      Olet oikeilla jäljillä. Tosiasiassa tuo romanivankien osuus on vieläkin suurempi. Käytännössä lähestulkoon jokaisella aikuisella mustalaismiehellä on rikosrekisteri eli syyllistynyt rikokseen josta voidaan tuomita vankeutta.

      • juutanen

        Tämäkin kirjoitus keskittyy vain seurauksiin, kykenemättä paneutumaan syihin. Jos ei järki riitä muuhun kuin sormella osoitteluun, niin olisi parasta olla kirjoittamatta mitään.

      • Kysyn vaan
        juutanen kirjoitti:

        Tämäkin kirjoitus keskittyy vain seurauksiin, kykenemättä paneutumaan syihin. Jos ei järki riitä muuhun kuin sormella osoitteluun, niin olisi parasta olla kirjoittamatta mitään.

        Onko romanivankien suureen määrään syynä valtaväestön ja viranomaisten rasismi vai voisiko romanikulttuurissa olla jotain vikaa? Romanit vaikenevat koko asiasta. Ilmeisesti romanikulttuurissa rikollisuutta ei pidetä suurena ongelmana. Kunnia ehkä menee mutta maine senkuin kasvaa, eihän se ole mies eikä mikään joka ei ole isossa talossa istunut...

      • naisilla myös

        Ajattelemisen aihetta antaa se, että rikosrekisterin omaavat ei saa kaikkia töiä vaikka olisivat kuinka kääntyneet fundamentalisti lahkolaisiksi eli siirtyneet helluntaikuoroon. Nimittäin kuin liian monella on väkivaltarikoksia taustassaan ja lain mukaan he eivät saisi työskennellä minkään 'syrjäytymisvaarassa' olevan ryhmän kanssa. Tämäkin lain pykälä kierretään monen kohdella vedoten vaikeaan työmarkkina-asemaan etnisen taustan ja koulusivistymättömyyden vuoksi. Puhdasta soopaa! Olisivat miettineet aikaisemmin kuin pilaavat oman elämänsä ja edesauttavat romanien halveksuntaan.

      • näemmä
        Kysyn vaan kirjoitti:

        Onko romanivankien suureen määrään syynä valtaväestön ja viranomaisten rasismi vai voisiko romanikulttuurissa olla jotain vikaa? Romanit vaikenevat koko asiasta. Ilmeisesti romanikulttuurissa rikollisuutta ei pidetä suurena ongelmana. Kunnia ehkä menee mutta maine senkuin kasvaa, eihän se ole mies eikä mikään joka ei ole isossa talossa istunut...

        Pitää sinua niin mitättömänä, ettei vaivaudu edes vastaamaan sulle. Ottaako päähän?

      • äöhm

        edellinen viesti oli tarkoitettu armoton totuus

      • Anonyymi
        Kysyn vaan kirjoitti:

        Onko romanivankien suureen määrään syynä valtaväestön ja viranomaisten rasismi vai voisiko romanikulttuurissa olla jotain vikaa? Romanit vaikenevat koko asiasta. Ilmeisesti romanikulttuurissa rikollisuutta ei pidetä suurena ongelmana. Kunnia ehkä menee mutta maine senkuin kasvaa, eihän se ole mies eikä mikään joka ei ole isossa talossa istunut...

        Romanikulttuuriin kuuluu aivan oleellisena osana rikosten teko ja yhteiskunnan tuilla eläminen. Se että isä, äiti, poika tai tytär on vankilassa ei ole mikään häpeä vaan aivan normaalia romanikulttuurissa.

    • et ole ajan tasalla

      "Kun romaneita on viiden miljoonan väestöstä kymmenen tuhatta eli 0.2% tarkoitti se sitä että romaneita oli vankilassa valtaväestöön verrattuna 25 kertaa enemmän."

      Vanha ijän ikuinen tieto ,tuo.
      Tänä päivänä romaneita on 15,000-16,000.

      ETTÄ TEE LASKUSI UUSIS

      • Kysyn vaan

        Mistä lähteestä olet tuon 15000-16000 saanut? Vaikka romaneita olisi mainitsemasi määrä olisi heillä silti valtava yliedustus vangeista.

    • ihmettelet..

      Romanit ovat täysin toivottomia tapauksia. Tämän vuoksi monet viranomaisetkin katselevat sormien läpi heidän toilailujaan. Jo 1600-luvulla Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa Vaasa yritti saada kierteleviä ja varastelevia mustalaisia rehelliseen työntekoon lahjoittamalla heille viljelysmaita ja tiloja. No, kuten varmaan arvaatte, tämä yritys epäonnistui.

      • suo maata julli

        Mustalaisille tarjottiin suomaata ei työvälineitä millä olis edes kuokkinu. Talonpoika sai välineet ei ihme että tuli komiat pellot.
        Tutki vähän historiaa ennen kuin rupeet soittaan turpaas. Jään odottamaan että otat paremmin tietoa asioista ennen kuin kirjotat tälle pallstalle.

      • laiskuutta..
        suo maata julli kirjoitti:

        se vaan oli. Kyllä se Jussikin aikoinaan kuokalla suomaata kuokki. Miksi ei siis mustalainen..?

      • leipä

        Hyvät eväät saatii taloista vaikka ei kuokittukkaan. Nääs kun pääsee vähemmällä, kun menee ja pyytää valmiin leivän. Miks talonpoika on nii onnellinen , kun saa ruokkia ja kuokkia mustalaisten eteen hiki hatussa.

      • ruikuti rui
        suo maata julli kirjoitti:

        Mustalaisille tarjottiin suomaata ei työvälineitä millä olis edes kuokkinu. Talonpoika sai välineet ei ihme että tuli komiat pellot.
        Tutki vähän historiaa ennen kuin rupeet soittaan turpaas. Jään odottamaan että otat paremmin tietoa asioista ennen kuin kirjotat tälle pallstalle.

        No mutta tietenkin talonpojille välineitä...voi jeesus mitä roskaa - kaikkeen löydetään " syy" eikä se syy koskaan ole mustalaisissa - he ovat aina " uhreja" koska haluavat olla - silloin ei tarvitse tehdä muuta kuin ruikuttaa ruikuti ruikuti...

      • Armoton totuus

        "Jo 1600-luvulla Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa Vaasa yritti saada kierteleviä ja varastelevia mustalaisia rehelliseen työntekoon lahjoittamalla heille viljelysmaita ja tiloja. No, kuten varmaan arvaatte, tämä yritys epäonnistui."

        Ruotsin kuningas sai aikanaan tarpeeksi loisivista rikollismustalaisista ja karkoitti heidät itäiseen maakuntaa eli Suomeen. Sen takia heillä on ruotsalaiset sukunimet.

      • ?))(//%¤#

        Niin ja vielä varmaan ottivat rasimikortin esiin....

      • äöhm

        totta joka sana!ai olitsä siel..?

      • Anonyymi

        Vain Hitler ja Stalin ovat saaneet romaneita töitä tekemään eikä se heillekään helppoa ollut, kovia keinoja joutuivat käyttämään. Romaneita ei vain kiinnosta rehellinen työnteko.

      • Anonyymi
        laiskuutta.. kirjoitti:

        se vaan oli. Kyllä se Jussikin aikoinaan kuokalla suomaata kuokki. Miksi ei siis mustalainen..?

        Hyvä kysymys. Jussi kuokki suota, mustalaisille kaikki pitäisi antaa ilmaiseksi, mitään vaivaa ei itse tarvitse nähdä.

    • mitään apua
    • 7+17

      Taas kuin yhdestä suusta kysellään, että mitkäs ne syyt ovat, mitkäs ne syyt ovat. Nii-in. Luulisin, että syyt romanien vankilassaoloon ovat ihan samat kuin kaikilla muillakin. Rikoksia on tehty. Ja syyt vankilassaoloon kovemmalla prosentilla ovat ne kovemmalla prosentilla tehdyt rikokset. Eiköhän jokainen meistä tiedä, että romaneissa on PALJON sitä rikollista väkeä. Ei ole salaisuus, vaikka vaiettua onkin.

    • Kenneltoimintaa

      Laiskana kopioin itseäni.

      Valittaen totean, mikä riivaa maailmassa monia alkaen kuninkaalisia ja aatelisia ja rikkaita ja heimoja ja viisaita ja ammattiryhmiä.....ja mitä niitä onkaan.
      Se on tässä lyhyesti mikäli ymmärrätte:" Mitä serkumpaa sen herkumpaa".
      Repikää siitä kaikki maailman sukukokouksianne ja juhlianne pitävät.

    • Laske uusikx

      Karkea laskuvirhe joka esiintyi muuallakin.
      Mustalaisia ei ole 0.2 % väestöstä vaan vain 0.02 %.
      Vankien yliedustus räjähti.

    • 1+1=11

      Niinkauan kuin maahanmuuttaja töissä käy niin tervetuloa. "Ählämitkin" on (osa) äärimmäisen kovia työntekijöitä, raatavat pizzerioissaan koko pizzerian aukiolo-ajan 14 tuntista päivää 7 päivää viikossa. 30 päivää kuukaudessa. 12 kuukautta vuodessa.

    • jyrkimattila52

      hei. olen elänyt romaani naisen kanssa kohta 10v. katsellut ja ihmetellyt, näin valtaväetön miehen silmin sitä elämää. kyllä romaanimiesten ongelma on että ne syntyy siinä kulttuurissa heti kuningaiksi ja ottavat vallan jo lapsena perheestä. väkivalta on yleistä omia kohtaan ja osa romaaneista on jatkuvasti tienpäälla. tekojensa takia. ei edes oma suku halua näitä nuoria sotureita omille paikkakunnilleen. lapset joutuvat erotilanteissa valta taistelun piiriin, ja miehen suku päättää liian paljon. siitä huolimatta haluavatko hoitaa jälkikasvua. usein ei ole edes henkisiä saatika taloudellisia resusseja hoitaa lapsia kunnolla. sitten asian ytimeen. kun mustalaismies ei maksa elatusmaksuja ex-akalleen, mutta on varaa tehdä uusia lapsia uusien naisten kanssa. yhteiskunnan maksettavaksi. voisi olla kohtuullista edes olettaa että lapset saavat kunnon kasvatuksen ja vanhemmat olisivat kiitollisia yhteiskunnan avusta. joka on tosiian laadukasta ja kultuurin erityispiirteet huomioon ottavaa. kyllä kunnissa käytetään oikeasti aikaa ja rahaa romaaneiden autamiseen. ja kouluissa saa tasaarvoisen kohtelun oli kyseessä tyttö tai poika. siis tasaarvo puuttuu monessa perheessä ja siitä kyllä saavat romaani naiset syyttää itseään. jos tehdään lapsia monen miehen kanssa. niin kyllä tuntuu ihmeelliseltä jos ei ongelmia tule ja nuoret miehet rupeavat sekopäiksi. kyllä luulisi pitävän omastaan parempaa huolta ja vaatia vastuuta. ja toisten naisten pitäisi kunnioittaa parisuhteita, eikä kalastella sielä, missä on jo pienia lapsia. kyllä yhdelle miehelle riittää perheessä elättämistä ja huoltamista jos naiset sen yhdessä päättävät. että haaremeiden aika on ohi ja parisuhteita kunnioitetaan. sitten muutama sana päihteissä. kyllä huono koulutustaso, rikkinäiset ihmissuhteeet. alkoholi ja pillerit. tekevät elämästä ja ihmissuhteista selvää. ja vankila kierre on edessä ja oman ja muiden kanssa ihmisten elämän pilaaminen ja elämän nurinpäin elämäminen on muuttunut arjeksi ja normaaliksi elämäksi

    • linnatonkundi

      kun sanotaan että romaneita on tuolloin ollut vankilassa 150 nuppia ja kysellään syitä että miksi ja miksi. ja vähän ollaan sitäkin mieltä että ettekö voi tehdä asialle mitään.

      miettikääs että siellä vankilassa on silti ollut 2850 valkolaistakin miksi ??? miksi valkolaisia on noin paljon vankiloissa kun kaikki ovat veronmaksajia ja meidän elättäjiä.

      ja miettikääs samalla myös sitä että prosentuaalisestihan sitä sitten on rikokset kuitenkin ylipäätänsä aika tavalla valkolaisten edustamia jos mustalaiset on tehneet 150 rikosta ja istuvat niistä kakkujaan niin onhan siellä sitten istumassa 2850 valkolaistakin jotka ovat tehneet 2850 rikosta ja mielestäni lukuna kuitenkin tuo 2850 on paljon enemmän kuin 150 itse asiassa luku on 19 kertainen.

      eli jos ei mietitä kuka tekee rikoksia vaan sitä että rikoksia ylipäätään olisi vähemmän. vaikka kaikki romanit olisi tuolloin jättäneet rikoksensa tekemättä olisi kuitenkin jäänyt tuhottomasti rikoksia jäljelle.

      itse olen sitä mieltä että rikokset saisi jättää tekemättä tai ainakin paljon vähemmälle riippumatta etnisestä alkuperästä.

      • Kaikkea sitä kuulee

        Huomaa ettet ole kouluja käynyt kun et ymmärrä suhteellisuudesta yhtään mitään. Romaneita on niin mitättömän vähän että mikäli romaneita olisi suhteessa saman verran vankiloissa kuin valkolaisia olisi heitä kuusi, nyt heitä on 150.

      • linnatonkundi
        Kaikkea sitä kuulee kirjoitti:

        Huomaa ettet ole kouluja käynyt kun et ymmärrä suhteellisuudesta yhtään mitään. Romaneita on niin mitättömän vähän että mikäli romaneita olisi suhteessa saman verran vankiloissa kuin valkolaisia olisi heitä kuusi, nyt heitä on 150.

        itse et ymmärrä lukemaasi tyhmäkö ? vai vain esität tyhmää ? romaneita nyt sattuu olemaan vähän eikä romaneita tule lähitulevaisuudessakaan olemaan yhtäpaljon.

        minun pointtini oli vain se että kun niin innokkaasti puututte romaneiden tekemiin rikoksiin niin miksi ette yritä ensin kitkeä oman väkenne keskuudesta rikoksia ?

        tarkoitin siis sitä että vaikka romanit eivät tekisi ainuttakaan rikosta silti suomessa olisi tuolloin sattunut 2850 rikosta.

        vaikka 150 rikostakin on aivan liikaa on se kuitenkin hyvin pieni osa kun vertaa lukua 2850:een

        te annatte ymmärtää että valkolaiset ovat kaikki töitä tekeviä veroja maksavia mallikansalaisia miksi kuitenkin valkolaistenkin osalta noin paljon rikoksia ?

        eli en viestissäni ottanut kantaa siihen että romanit on vankiloissa liian hyvin edustettuina väkilukuunsa nähden vaan otin kantaa siihen että jos romanit on ainuita rikoksen tekijöitä niinkuin monet valkolaiset usein antavat ymmärtää. rikoksiahan olisi todella vähän jos olisi vain nämä romaneiden tekemät rikokset.

        mielestäni on aiheetonta miettiä kuinka suuri osuus romaneilla on suomen rikoksista. parempi olisi miettiä miten saataisiin tuo luku 3000 pienemmäksi kokonaisuudessaan ilman että eroteltaisiin minkä rodun tekemiä rikokset ovat.

        koska asioissa on aina kääntöpuolikin. jos valkolaisilla olisi samat lähtökohdat kuin romaneilla luulen että nuo aiemmin mainitut luvut olisivat moninkertaisia.

        sen enempää vaipumatta itsesääliin annan pari esimerkkiä.

        jos työnhakunne olisi todella vaikeaa johtuen rodustanne. asunnon vuokraaminen olisi moninkertaisesti vaikeampaa kuin tällä hetkellä. jos kaiken näköinen kanssa käyminen olisi vaikeampaa muiden kanssa esim: ostaminen myyminen jne,,, jos koko elämänne olisi sitä että se mihin olette syntyneet vaikeuttaisi elämäänne huomattavasti. ja joutuisitte joskus miettimään että "miksi minun piti syntyä juuri tähän rotuun" ja joutuisitte jatkuvasti todistamaan rehellisyyttänne jne,,, muille että saisitte paremmin hyväksynnän tästäkin huolimatta hyväksynnän saaminen olisi niin ja näin. jatkuvat ennakko luulot varjostaisivat elämäänne siten että koko ajan joutuisitte todistelemaan ks. ennakkoluuloja vääriksi. luulempa että tällöin asiat voisivat olla vähän toisin.
        kannattaa miettiä ensin ja ajatella asiaa muiltakin näkökannoilta ennen kuin suinpäin lähtee syyttelemään ja esittämään omia kantojaan.

        itse olen kouluttautunut siten että minulla on 3 ammattia. ainuttakaan rikosta en ole eläissäni tehnyt minulla on valkolainen vaimona en juopottele lainkaan tupakkaa poltan mutta luulenpa että se ei häiritse ketään muuta kuin itseäni. tästäkin huolimatta olen työtön ja jos sattuu niin hyvä tuuri että töihin pääsen se tapahtuu esim: tällälailla soitan ks. työpaikkaan esittelen itseni mutta yritän sanoa sukunimeni vähän siten että se jäisi huomiotta. yritän puhelimessa viedä asian mahdollisimman lähelle sitä että minulle luvattaisiin ks, työ. sitten kun menen paikalle silloin vasta selviää loppujen lopuksi saanko paikan vai en jotkut sanovat mukisematta että ULOS!! jotkut keksivät kaikkia naurettavia hätävalheita kuin esimerkiksi että työ olisikin mennyt 5min ennen tuloani jollekkin toiselle vaikka soiton ja minun tapaamiseni välissä ei olisikaan mennyt kuin 15min joskus vain ihmiset eivät kehtaa kieltää tai eivät keksi mitään valheita tällöin pääsen töihin.
        mutta kun pääsen töihin minun pitää yrittää tehdä työni 3 x paremmin kuin muiden työntekijöiden ja jos en tähän kykene potkut tulevat milloin minkäkin tekosyyn vuoksi. ja jos tästä valittaa niin vastaus on tämä " joo nykäise nyt heti se rasisti kortti sieltä"

        no en jaksa enempää miettiä koko asiaa mutta kokeilkaa joskus ihmeessä laittaa itsenne meidän sijaan niin huomaatte että elämä ei olekkaan niin ihanaa vaikka sen kuinka oivaltais

      • Ämmät ne trollaa..
        linnatonkundi kirjoitti:

        Linnatonkundi Juuri näin.Osuit naulan kantaan

        Mutta luuletko,että valkolaset myöntää sitä juuri tuo esim kun niin fiksuuden nimeen puhuvat ja sitä fiksua kehuvat olevansa niin miten voisivat kitkeä valkolaisen tekemät rikokset jos kuvitellusti romani ei tekisi yhden ainoaa.Katsos tuo sun kirjoituksesi oli kuin suolaa haavoihin aivan kuin sekin yleinen huomautus ja suora toteaminen Suomen kansasta,jonka teki Uuden-Seelannin ministeri.

        Voit verrata kirjoitustasi siinä määrin miten se loi tuskaa heihin aivan kuin juuri ton ministerinkin rehti suora toteaminen ja vielä yleisesti medialle jotta se varmasti on kaikkien muidenkin maden nähtävillä.Eihän nuo pirut siedä edes toisiaan valkolaiset ni miten ne vois vähemmistöjä sietää.Sehän on niiden motto ollut aina,että heikompia sorretaan aina ja tämä oli vertaus kuva sanalla heikompi tarkoitin romaneita(vähemmistö) Ääh annetaan olla ne on tuollaisia,mut ei kaikki heistäkään välitä niinkään antaa ämmien ruikuttaa minne se maailma siitä muuttuisikaan heh :)

      • Joo o..

        Näin tulee käymään,Jonkun maan kansalaiset jne..Voi tulla vielä joskus kyllästymään teihin suomalaisiin ja silloin meno on armotonta.Siinä ei koulutus ei linnassa istumiset ei murhat ei tapot ei raiskaukset,ei veron maksut auta paljoa ottaen huomionn vielä sen miten suurin osa teistä käyttäytyy vähemmistöjä kohtaan milloin romaneja tai ulkomaalaisia kohtaan millon minkäkin maalaisia.Silloin kun tuo teidän omahyväisyys tekopyhä,rasistinen,epärehellinen käytös tulee julki yleismaailmallekin niin on rajat kiinni suomalaisillakin.Ja hyvä niin.Uuden-Seelannin ministeri tokaisi aivan oikein ja osuvasti

        Joten varovastii honey tosi varovastii.Kaiki päivät ei ole päällekkäin maailmalla kuohyy jo tätä nykyisin turhan usein ja paljon.Joskus voi tulla vielä aika jolloin suomi ei ole lintukoto meille kenellekään.

        ps.Romanit sun muut immeiset.Älkää välittäkö näiden eräiden kirjoituksista, ei tartte käydä pokkuroimaan yhtään ketään jokainen elää yvin tai huonosti elämänsä aivan niinkuin sen parhaaksi näkee ja kokee.Oppia ikä ja kaikki.

      • Näin tulee käymään..

        Näin tulee käymään Kai ymmärrät sen,että niin monta viedään mukana,kuin suinkin mahdollista.

      • Armoton totuus juu.

        "Näin tulee käymään" Teistä valkolaisista saa joku tarpeekseen.Mitä te yleensä pystyisitte tekemään sille jos Venäläiset päättäisivät nyt tulla tänne sankoin joukoin ja juslitaisivat sodan??!! Ette yhtään mitään.Herraa ja narria ei voi koskaan verrata toisiinsa..Siinä vaiheessa,kun näin kävisi niin voit olla varma siitä,että ne ihmiset keille te olette käyttäytynyt junttimaisesti ja epäoikeuden mukaisesti pitäisiv't siitä huolen,että varmasti tulisi yleismailman tietoon millä kantilla on suurin osa valkolaisista. vähemmistöjä kohtaan eikä se rajoitu vain vähemmistöihin vaan kaiken maalaisiin ulkomaalaisiinkin.Tätä täytyy teikäläisistä viedä tunnetuksi ihan joka puolelle.Siinä vaiheessa ei suomi kersoja oteta vastaan mielihyvin.Onneksi teikäläisten toiminnasta ja mitä te olette niin tekee tunnetuksi ylesmaailmalle ihan

        Suomalaiset naiset itse yleensä.Kertoen juuri mitän takapajuisi,raisistisia,epäoikeudenmukaisia yms.hyvin monet ovat.Sinuna en puhuisi loisimisesta yhtään mitään tämä teissä onkin se piirre joka saa kiehumaan pääkopassa niin,että voisit uskoa miten kipinät vain sinkoilee,olette niin tekopyhiä! Kenen rahoilla ja millä vitulla teistä suomalaisista meni suuri joukko sota aikaan.pakolaisiksi Ruotsiin tai Tanskaan.Sinne menitte loisimaan ja käytitte muiden maalaisten verorahoja.Osaistteko hävetä edes kukaan sitä?.Toivottavasti Ruotsi ja Tanska viisaina maina tulevat muistuttamaan vielä julkisesti median välityksellä tästä teitä suomen valkolaisia miten olette ollut jonkun maan armollisuutta vailla.Ei ole varaa huudella tuon taivaallista ulkomaalaisille,eikä näin ollen romaneille.Tutkihan maasi historiaa ja tapahtumia sieltä se sulle avautuu tarkemmin tämä.

        Tätäkää et turhake tajunnut,että suomen romanit on suomen kansalaisia.Jopa Uudessa-Seelannissa ollaan älytty ja ymmärretty millaisia suomen valkolaiset on.Ja hyvä niin ei kovin maireaa kuvaa teikäläisistä anna juuri Uuden-Seelannin ministerin armoton puhe suomenmaasta ja sen kansasta.Jotain olisi siis tehtävä ja meinasitkos aloittaa tään maailman parantamisen ensin ihan valkolaisista ennenkuin puhut kenestäkään muusta mitään.Yleensä tuollaset ihmiset,kuin sinä olet niin harvemmin kukaan toinenkaan valkolainen vähät viis veisaa.Ette te valkolaisetkaan niin kovin toistenne rinnalla seiso vaikka sellaista kuvaa mukamas annata tuosta viestistäsi.Teissä valkolaisisssa riittää ihan riittämiin näitä loisia ja veroja kärttäviä ihmisiä ihan johtoportaissa saakka,joten mahdottoman tehtävän olet "sankari" itsellesi ottanut :)

      • Crime..

        Näin tulee käymään. sinä kiihotat viestissäsi väkivaltaan tiettyä ihmisryhmää vastaan tässä tapauksessa romaneja.

      • Rasisteja täällä on
        Crime.. kirjoitti:

        Näin tulee käymään. sinä kiihotat viestissäsi väkivaltaan tiettyä ihmisryhmää vastaan tässä tapauksessa romaneja.

        Tää romano palsta on tulvillaan viestejä joissa valkolaiset nimittää romaneita rasistisilla nimityksillä,kihottaa väkivaltaan jne..eiks nää pitäis saada nyt jo aisoihin täältä hillumasta.

      • Arbeit maht
        Rasisteja täällä on kirjoitti:

        Tää romano palsta on tulvillaan viestejä joissa valkolaiset nimittää romaneita rasistisilla nimityksillä,kihottaa väkivaltaan jne..eiks nää pitäis saada nyt jo aisoihin täältä hillumasta.

        Haittaakse? Itse olette asemanne "ansainnut" mutta onneksi se tulee heikkenemään, tuet pois niin alkaa Kyöstillä työ maistumaan,

      • Anonyymi

        Mustalaiset ovat veli venäläisen puolelle, hyvä tietää jos sota alkaa.

      • Anonyymi

        Sodan aikana sotilapoliisit kyllä hoitaa tilanteen. Vaikka ei ole kuolemanrangaistusta virallisesti käytössä aina voi sanoa että teki vastarintaa tai yritti karkuun. Sota-aikana pettureiden ja pelkureiden kohtalot eivät ketään kiinnosta.

    • tummien äiti.

      Olen tavallinen suomalainen työssäkäyvä nainen ja minulla kaksi hiukan tummaihoista poikaa. menevät hyvin vaikka mustalaisesta jos sellaiset vaatteet laittaisi.

      Kyllä jotain outoa on kun ei meinaa nuoret miehet töitä saada. Työhaastatteluun pääsee ja riippumatta miten hyvin siellä menee jää työpaikka saamatta. Nyr varsinkin se tummempi poka on syrjäytymisvaarassa. Lukihäriön takia ammattikoulu on viivästynyt mutta sitkeästi yrittää vielä niitä kursseja suorittaa. Huomaan kuitenkin sen syrjäytymisvaaran olemassaolon, masennus alkaa hiipimään pokaan ja se alkaa suunnittelemaan ihan pimeitä ansaintakeinoja kun tavallista työtä ei anneta. Ymmärrän hyvin romaninuoria tässä asiassa, harvalla riittää sisua ponnistella kun aina torjutaan, vaikka hymy naamalla oliskin.

    • Anonyymi

      Vai että menivät suomalaiset Ruotsiin loisimaan? No, Suomen romaneista osa meni mutta muut suomalaiset eivät. Tässäpä tutkittua ruotsalaista tietoa maahanmuutosta:

      https://eso.expertgrupp.se/wp-content/uploads/2013/08/2009_3-från-webb.pdf

      Silloin kun suomalaisia sinne muutti suurin joukoin, heidän työllisyyasteensa oli parempi kuin kantaväestön ja myös ansiotaso sama tai parempi kuin kantaväestöllä. Nykyisinhän muuttoliikettä sinne ei ole tai oikeammin sinnepäin muuttaa hieman yli 2000 henkeä vuodessa ja sama määrä toiseen suuntaan eli Ruotsista Suomeen. Nykyään Ruotsissa tuoreiden maahanmuuttajien ansiotaso ja työllisyys ovat selvästi alempia kuin kantaväestön. Että näin.

      • Anonyymi

        Tuore maahanmuuttaja..?
        Joo, metsäsuomalaisetkin kun 1700- 1800 lukujen vaihteen jälkeen Ruotsiin muuttivat, ovat jo varsin hyvin assimiloituneet. He olivat ahkeria liiankin kanssa kun kaskeamisensa piti kieltää vaikka siihen ensin suorastaan kannustettiin.
        Muutamia meni aina Norjan puolelle asti mutta enimmät jäivät Ruotsin ns. suomalaismetsiin.

    • Anonyymi

      Kertokaa kokeneemmat onko siellä kivitalon lisko-osastolla vielä erikseen joku jeeno-osasto vai joutuuko kivitaloon laitettu jeeno sinne sarvikuonojen sekaan?

    • Anonyymi

      RASSIMIA OLEN TEHNY RIKOSILMOTUKSEN JOUDUTE VANKILAA POLIISI SINNE VIE!

    • Anonyymi

      Vankiloissa velttoilu on kalliimpaa kuin sohvalla. Tutkittu juttu.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe