Nykyinen Valtuustoon pienen sisäpiirin puuhastelua, joka keskittyy Lähinnä oman edun tavoittelun.Ainankin osan edustajien Siviilissä olevat tekemiset eivät todellakaankärsi tuodapäivänvaloon. Ja toiset suojelevat toisiaan. Tälläiset edustajat ovat Vaan Täysin POKKANA pyrkimässä Jatkoon. Katsokaakin että valtuustossa tapahtuisi Edustajien vaihtumista, mikäli haluatte että TE KEURUULAISET , Joku ajaisi TEIDÄNKIN asioitanne. Saastunut aineisto joutaa sinne jota paikka ei uskalla ääneen sanoo.
sisäpiirepuuhastelua
totuuden torvi
1323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Joka pikku kylässä, kuten Keuruulla, on omasta takaa kuppikuntansa, jotka vahtivat toistensa tekemisiä.
Eivät uskalla ajaa asioita, jos sattuisivat osumaan omaan nilkkaansa asiassa.
Keuruulla päättäjät valtuustoissa kunnalla ja seurakunnalla ovat naimisissa keskenään, eikä poikkiteloin saa asettua, koska muutoin joutuu jäähylle kokonaan.
Saattaa sotkea pian herrojen metkut, eikä siitä pidetä.