Ongelmana on siis 9,5kk ikäisen koirani aamuinen ulvonta...ihan pikku pentuna se harrasti samaa ainakin n 2kk sen jälkeen satunnaisesti aamuisin erityisesti sellaisina aamuina jolloin menen kuudeksi töihin eli herättää naapurit jo ennen kuutta. yksinolo on siis ihan kamalaa koirani mielestä,kesällä se alkoi myös varsinaiset tuhotyöt yksin ollessaan.Nyt alkaa naapureiden kärsivällisyys olla lopuillaan ja jotain on pakko tehdä!! pentuna tein harjoista että laitoin oven kiinni ja tulin takaisin ja pikku hiljaa pidensin aikaa...ostin myös dap haihduttimen. olen aamuisin n 30min ulkona ja usein heittelemme palloa läheisessä koirapuistossa, sen jälkeen ehdin olla kotona vielä sen aikaa että koira rauhoittuu. jätän sille aina jotain tekemistä ettei se kiinnitä liiaksi huomiota lähtööni,ilmeiseti käy niin että kun se saa possunkorvansa tms tuhottua alkaa huuto. joinain päivine olen jättänyt kunnon luun kaluttavaksi ja silloin se käsittääkseni on ollut hiljaa mutta jos annan useampana peräkkäisenä päivänä niin se ei ole niin kiinnostava että koira sitä jäisi syömään. Nyt olen täysin neuvoton ostin taas uuden uuden dapin
(ei oo ollu puoleen vuoteen käytössä) ja mietin että olisiko jostain esim sitruunapannasta apua??
vai toimiiko se ainoastaan haukkumiseen?? mitä teen?? luovutanko ja vien koiran päivähoitoon?? yksi naapureista jo uhkaili oikeustoimilla... =(
(ei oo ollu puoleen vuoteen käytössä) ja mietin että olisiko jostain esim sitruunapannasta apua??
vai toimiiko se ainoastaan haukkumiseen?? mitä teen?? luovutanko ja vien koiran päivähoitoon?? yksi naapureista jo uhkaili oikeustoimilla... =(
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos sinulla on mahdollista viedä pentu jonnekin hoitoon kannattaan kokeilla sitä. Meille ostettiin molemmille koirille sitruunapanta, ei ole autannut mitään. Voisit myös kokeilla, sellaista juttua, jos mahdollista, että otat vanhemman koiran hoitoon ja kokeilet mitä se siitä tumii,kun on toinen koira, ettei tarvi olla yksin. Tai sitten käyt aamuisin pidemmillä lenkeillä. Meidän toisella koiralla oli tuota samaa ongelmaa myös, mutta ajan myötä lopetti turhan ulisemisen ja muun sellaisen. Kannatta myös kokeilla niitä aktivointi leluja esim. kong leluja tms. Toivottavasti tästä oli jotain apua:) Onnea pennun kanssa...
Unohdin laittaa tuohon äskeiseen viestiin vielä sen, että kannattaa kokeilla, että jätät radion päiväksi auki/päälle, jos mahdollista. Meidän toisella koiralle se auttaa, kun hänellä on se huono vika,että tykkää vinkua. Vieläkin jätämme radion päälle päiväksi vaikka ikää koiralla on jo 4 vuotta :)
kaveri ja jos ne alkaa yhdessä huutamaan sitten viet hoitoon. No vaikka kissa, ei sen pakko ole koira olla vaan joku elävä ettei sen tartte yksinään siellä olla. Potee eroahdistusta ja sille ei oikein mitään ole tehtävissä se vie aikansa ennen kun loppuu.
Radio hiljaiselle että on jotain kuunneltavaa ettei kiinnity sitten huomio siihen omaan yksinoloon. Lelunalleja, koiria ja vaikka mitä laita kaveriksi. Kokeile ainakin näitä.
Harvinaisen vastuuntunnoton syy ottaa toinen koira (tai mikä tahansa eläin) vain toisen seuraksi!
Jos koira ei viihdy yksin, metelöi tai tuhoaa paikkoja yms. niin sillä on eroAHDISTUS joka tulee hoitaa pois opettamalla koira yksinoloon aivan lyhyistä ajoista alkaen.
Se on ihan teistä kiinni kuinka koiranne käyttäytyy, kouluttakaa ja kasvattakaa. Turha inistä. -.-
Olipa tyly vastaus sinulta.
Eroahdistuksen hoito voi olla hyvin pitkän ajan vaativaa ja aina se ei edes onnistu.
Koirat ovat yksilöitä, samat ohjeet eivät päde kaikkiin yksilöihin.
Naapurissani on vastaavanlainen tapaus kuin kysyjälläkin. Hän otti koiransa seuraksi toisen jo täysikasvuisen koiran ja ulvontaa, eikä haukkumista ole ollut. Koirat ovat hyviä kavereita keskenään ja naapurini todella rakastaa niitä kumpaakin.
Itse jätän radion päälle kun koirani jää yksin kotiin, en tiedä johtuuko siitä syystä , mutta koirani ei hauku, eikä tee muutakaan pahaa poissa ollessani. Tosin pisin yksin olon aika on 3-4 tuntia. Joskus harvoin koirani on illalla yksin kotona, silloin laitan telkkarin päälle ja jätän valot palamaan kaikkiin paikkoihin, missä iltaisin yleensä pidän valoja.
Muutoin koirani pelkää pimeää, eikä uskalla mennä yksin pihalle iltapissalle, vaikka päivällä käykin yksikseen pihalla.
Kyllä näillä keskustelupalstoilla voi ihan tavallisetkin koiran omistajat keskustella asioistaan.
Eivät kaikki ole tietoviisaita ja itsevarmoja aina oikeassa olijoita.