Mua on alkanut viime aikoina vaivaamaan eräs asia todella paljon. Vietin 16-vuotta seurustelematta kenenkään kanssa, koska en ollut ikinä seurustellut en osannut kaivat keneltäkään semmoista hellyyttä. Nyt kun ero tuli ja alan olemaan kohtuu hyvin yli päässytkin, ahdistaa. Ahdistaa kun mietin kuinka paljon siihen vaaditaan että löytyy joku ihminen jonka kanssa kaikki toimii. Ennen ajattelin että on vaikeaa löytää ihminen josta itse oisin kiinnostunut ja joka olisi minusta kiinnostunut, niin että toinen meistä tekisi aloitteen. Nyt jouduin tajuamaan ettei se riitä, sen suhteen tosiaan pitää toimia, sen ihmisen kanssa täytyy olla samalla aaltopituudella. En jaksaisi toista samanlaista seurustelu sudetta kuin entinen oli, yhdessä ja erikseen ahdisti. Kestin vain niiden pienten nättien hetkien takia, ja uskomalla että kyllä se tästä vielä lähtee toimimaan. Ja sitten minut jätettiin. Ehkä en ole vain tarpeeksi kypsä seurustelemaan, mutta olen vasta huomannut ihan uuden piirteen itsessäni: Kukaan ei jaksa kiinnostaa juuri nyt, mutta silti kaipaan läheisyyttä. Haluan löytää ihmisen, jonka kanssa oikeasti toimisi, ihmisen jonka tekisi minut onnelliseksi.. olen aina halunnut löytää, mutta nyt tuntuu että muuta en haluakkaan.. pelottaa vaan että maailmasta ei löydy sellaista ihmistä.
huoli
ka-tariina
1370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kyllä sieltä löytyy :) ja oot vielä tosi nuori että liian aikasin huolit tuollasista asioista.
varmasti ero sattui, mutta aika parantaa haavat :)