Kävin Vesa-Matti Loirin konsertissa, jossa hän esitti omalla tyylillään suomalaisen popin helmiä omilta Ivalo, Inari ja kasari-levyiltään.
Jotenkin tuli sellainen 'keisarin uudet vaatteet' fiilis. Sanoitukset ko. kappaleissa lienevät tosi hienoja, mutta se musiikkipuoli ei mielestäni toiminut. Hyvistäkin kappaleista oli saatu niin pliisuja, että toivoi konsertin pian loppuvan. Kahden kitaran ja kosketinsoittajan avulla kappaleet olivat tosi ponnettomia. Olisi ollut selvempää esittää sanoitukset runoina kuin vesittää rytmit ja musiikki niistä pois.
Ei voinut välttyä ajatukselta, että hommassa on hieman rahastuksen makua.

Vastaukset 3
Vanhimmat
tiesin, mitä menin kuuntelemaan ja olin aivan haltioissani! Niin on montaa mieltä, kuin on kuulijaakin...
Mutta on kuitenkin ihanaa, kun sain halat häntä eilen.
Oli elämäni huippuhetkiä.
Ihan hirveetä kuunneltavaa,olis vaan pysynyt
siinä omassa tyylissä.
Sama juttu kun Jorma Kääriäinen on alkanut laulamaan Dingoa...Kauheeta kuunneltavaa
herää vaan kysymys että aletaanko sitä jo olla artistin ehtoo puolella...?