Yle maksu korvautuu Mediaverolla joka veloitetaan kaikessa tietoliikenteessä sekä tulee myös muistikorteille. Toki myös maksutv palveluihin lisätään Mediavero, kuten oli muinainen televero.
Eli Youtube katselussakin (internet laskun yhteydessä) maksatte Yle FST5 kanavan käyttökuluja.
Rahattomilla suomenruotsalaisilla on korttipaikattomia digiboxeja joten maksutv kortin kautta ei voi veloittaa.
Eli Youtube katselussakin (internet laskun yhteydessä) maksatte Yle FST5 kanavan käyttökuluja.
Rahattomilla suomenruotsalaisilla on korttipaikattomia digiboxeja joten maksutv kortin kautta ei voi veloittaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
TV-lupamaksuhallinto ja YLE ottanevat seuraavaksi mallia autoilun kierosta verotuksesta, esim. että maksetaan veroa verostakin.
Autoveroasiat kun ovat menestyksellisesti ja pitkään (jo vuodesta 1995) potkineet EU-direktiivejäkin vastaan ja kieroilun mestari (nimi jääköön mainitsematta) on onnistunut tekemään aina sellaisia silmänkääntötemppuja ja kosmeettisia muutoksia autoverotukseen että fiskaalisesti mikään ei muutu mutta lakiteknisillä kikkailuilla homma onnistutaan saamaan jokakerta läpi juuri ja juuri rimaa hipoen EU tuomioistuimesta. Kyllä suomessa häikäilemättömyys osataan!
saa laillisesti harrastaa ryöstöä?
http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2007/11/19/teoston-selvitys-pohjustaa-kasettimaksua-kannykoihin/200729218/66
"kasettimaksu eli yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu voi laajentua tietokoneisiin, niiden ulkoisiin kiintolevyihin ja mp3-soittimilla varustettuihin matkapuhelimiin."
Noille ahneille paskiaisille ei näkemä mikään riitä.
Jos nuo maksut tulevat, niin waretan kaiken netistä, koska olen niistä maksanut.
No ilmankos bensan hinta ei tule alas.
Tässähän se syy selvisikin!
http://www.mwegerano.com/adressi/index.php
Ihmettelenkin suuresti tätä nimittämääsi mediaveroa. Nimittäin kun yle ei omista tietoliikenneverkkoa metriäkään.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009100410354473_uu.shtml