Ihanainen

tulet saamaan seuraavalla kerralla salilla, korvauksen miesystäväsi rikkoutuneesta pusakasta, euro varmaan on sopiva summa ja lohdutukseksi 10 euroa päälle siitä myötähäpeästä että joku köyhä poika kehtaa keinonahkatakkia pitää ja isotella.

Säälittävä "mies" ei osaa/uskalla edes naistaan puolustaa vaan rupeaa itkemään ITSENSÄ puolesta ja väitti että hänen kengille olisi räkäisty, vaikkei tilanne nyt sentään sellainen ollut. Parempi mies olisi suoraan sanonut ettei mun muijaa tuolla tavalla kohdella, mutta ei, vaan lieropaska rupeaa valehtelemaan.

Mikä miehiä vaivaa, tekevät itsestään uhrin ja käyvät puolta pienempää naista tönimään ja sitten kun sai itse kuonoonsa, itkee korvausten perään, kun ihan takki repesi.

Onneksi sain pari iskua annettua vaikka olikin sen verran pidempi ettei kädet edes meinaa naamaan asti ylettyä, harmi että on paha flunssa päällä eikä pystynyt kunnon nyrkkitanssiaskeleita ottaa, seuraavalla kerralla jos ja kun olen terve, eikä jätkä pysty edes karkuun kävelemään.
11633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

koskaan hyväksyä, mutta Kikkurapää, kirjoituksestasi sai kuvan, että te molemmat typykät olitte käyttäytyneet epäkunnioittavasti tätä miestä kohtaan...kun kerran ollaan tällä palstalla...ehkä on parempi, että etsit itsellesi naista, joka on sinkkulesbo, vai mitä?

Äänestä
  • "kikkurapäälle". Tämä mies siis kävi meikäläisen päälle ihan oikean nyrkkitappelun muodossa, väkivaltaa on, se on tosiasia, pahemmassa tapauksessa sellaisessa "leikissä" tulee ruumiita. Taidat itsekin olla joku vätysmäinen mies.

    Tosin "kikkurapään" kannattaisi usuttaa joku isompi ja vanhempi mies kimppuuni, jos jotain tuloksia haluaa aikaan saada.

    Äänestä

  • tarkoitettu.. kirjoitti:

    "kikkurapäälle". Tämä mies siis kävi meikäläisen päälle ihan oikean nyrkkitappelun muodossa, väkivaltaa on, se on tosiasia, pahemmassa tapauksessa sellaisessa "leikissä" tulee ruumiita. Taidat itsekin olla joku vätysmäinen mies.

    Tosin "kikkurapään" kannattaisi usuttaa joku isompi ja vanhempi mies kimppuuni, jos jotain tuloksia haluaa aikaan saada.

    mannerheimintietä, eikä mennyt kuin puolitusinaa ihmistä ohi. Lisäshowta kansalle.

    Äänestä

  • helsingin kirjoitti:

    mannerheimintietä, eikä mennyt kuin puolitusinaa ihmistä ohi. Lisäshowta kansalle.

    siinä mielessä säkä, että poliisiauto tuli vasta 5min päästä ohi, jos olisivat tilanteen nähneet kun jätkä heittää naista katuun, olisikin saanut olla loppupäivän putkassa ja syytteessä, nyt viitsi enää poliisipaskoja vaivata.

    Äänestä

  • helsingin kirjoitti:

    mannerheimintietä, eikä mennyt kuin puolitusinaa ihmistä ohi. Lisäshowta kansalle.

    se ei kuitenkaan ollut.

    "Mies pahoinpiteli sattumanvaraisesti naisia Helsingissä
    Julkaistu: 16:30
    helsingin sanomat

    Sekavassa mielentilassa ollut mies kävi sattumanvaraisesti useiden naisten kimppuun Helsingin keskustassa lauantaina iltapäivällä.

    Silminnäkijän mukaan rauhallisesti käyttäytynyt mies otti naisia kurkusta kiinni, löi heitä kasvoihin ja potki. Helsingin Sanomien haastattelema silminnäkijä kertoo, että uhreina on ollut ainakin iäkäs nainen ja nuori tyttö.

    Tapahtumat alkoivat ennen kello yhtä. Mies liikkui ainakin Kolmen sepän patsaalta City-käytävään ja Kaivopihan kautta Kaivokadulle. Vartijat saivat miehen kiinni kello 12.56 ja poliisit veivät tämän poliisivankilaan.

    Poliisilla oli lauantaina iltapäivällä tiedossaan kolmen hyökkäyksen kohteeksi joutuneen naisen henkilöys, mutta tavoittamatta oli ainakin yksi nainen. Häntä mies oli lyönyt varoittamatta kasvoihin niin, että nainen oli ilmeisesti menettänyt tajuntansa hetkellisesti ja kaatunut maahan."

    Äänestä

  • tapaus.. kirjoitti:

    jätkä että en löisi takaisin, jos käy tuuppimaan ja tulee iholle uhittelemaan?. Suosittelen kaikille naisille itsepuolustustaitojen hankkimista, sillä onhan noita typeryksiä, jotka eivät osaa selvittää asioita, muuten kuin valheita latelemalla ja väkivaltaisilla eleillä.

    Äänestä

  • se typerä.. kirjoitti:

    rauhoittua ja ajatella järkevästi, ei uhittelu mihinkään johda....yritän ymmärtää mutta, kuitenkin järki käteen ja siitä eteenpäin.

    Äänestä

  • jo pikkuhiljaa kirjoitti:

    rauhoittua ja ajatella järkevästi, ei uhittelu mihinkään johda....yritän ymmärtää mutta, kuitenkin järki käteen ja siitä eteenpäin.

    vasta alkua. Sillä luuletko sinä ja muut sairaat paskat, että voivat tehdä tälläistä ja paljon muuta meikäläiselle eivätkä tajua edes itse syyllistyneensä rikoksiin ja väärintekemisiin ja sitten alkavat itkemään, ettei heille/teille saa vastavuoroisesti tehdä mitään!.

    Sairasta aivan sairasta sakkia!. Turha on itkeä jos rupeaa käymään kimppuun tavalla tai toisella ja saa sitten itse seuraamuksia.

    Te olette kaikki aivan sairastuneita narsismipaskojen tavoin, kuvittelemaan että teillä on oikeus tehdä mitä paskaa tahansa ja itkeä äitiä/poliisia sitten perään kun asioihin puuttuu tai vastaa. MEnkää jo saatana paskat hoitoon, teillä ei enää ole moraalia ei sydäntä ei ihmisenä yhtään mitään.

    Äänestä

  • tarkoitettu.. kirjoitti:

    "kikkurapäälle". Tämä mies siis kävi meikäläisen päälle ihan oikean nyrkkitappelun muodossa, väkivaltaa on, se on tosiasia, pahemmassa tapauksessa sellaisessa "leikissä" tulee ruumiita. Taidat itsekin olla joku vätysmäinen mies.

    Tosin "kikkurapään" kannattaisi usuttaa joku isompi ja vanhempi mies kimppuuni, jos jotain tuloksia haluaa aikaan saada.

    halveksittava "kikkurapää" jos meikäläinen usuttaisi miehen sinun kimppuusi ja pyytäisin lyömään sua turpiin?. Niin, mieti hetki tuota skenaarioita ja tuntuisiko se todellakin niin mukavalta että vierestä pitäisi seurata puuttumatta mitenkään asiaan?.

    Kuinka alas voi ihminen vajota, raukkamainen lyyli, etkö enää osaa edes puoliasi pitää, mihis se kavereittesi kanssa tapahtunut isottelu on jäänyt?,

    olisit edes ohjeistanut poikaasi lyömään sinun puolesta, eikä sairaalla tavalla jätkä rupeaa itkemään omien kenkiensä puolesta, sairas tyyppi on näkevinään omissa kengissään räkäisyn jälkiä, mielipuolet yleensäkin kehittää omassa päässään pienestä oikeutuksen omille agressiolle, tasapainoisempi ihminen sentään tappelee oikean ja todellisen asian puolesta.

    Äänestä

jos lähdetään korvauskierrokselle niin ehkä pitäisi kääntyä ensiksi entisten naapureiden ja näiden "kaveriseurueiden" puoleen, voisi saada hyvän joulurahatilin. Aika kova korvaus pelkästään nettikeskustelupalstan halventavista väitteistä, mitäs lyötäisiin tiliä nettihäväistyksistä?.

"Nettiherjat kävivät kalliiksi lahtelaismiehelle
Julkaistu: 17:21

stt

Lahti. Etelä-Suomen Sanomien verkkolehden keskustelu yltyi viime talvena liian pilkalliseksi ja henkilökohtaiseksi. Vuonna 1944 syntynyt lahtelaismies sai maanantaina 25 päiväsakkoa kunnianloukkauksesta. Hän joutuu maksamaan halventavista ja valheellisista väitteistään heinolalaiselle pariskunnalle 5 500 euroa ja lisäksi yli 2 000 euroa hoito- ja asianajolaskuja."

Äänestä
  • syyte ja "korvaustenkierroshakemukselle"..

    8 § (9.6.2000/531) Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen. Joka oikeudettomasti
    1.   joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai
    2.   muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville
    esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

    10 § (9.6.2000/531) Törkeä kunnianloukkaus. Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa
    1.   rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka
    2.   aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa
    ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

"kikkurapää".. kirjoitti:

tulet saamaan seuraavalla kerralla salilla, korvauksen miesystäväsi rikkoutuneesta pusakasta, euro varmaan on sopiva summa ja lohdutukseksi 10 euroa päälle siitä myötähäpeästä että joku köyhä poika kehtaa keinonahkatakkia pitää ja isotella.

Säälittävä "mies" ei osaa/uskalla edes naistaan puolustaa vaan rupeaa itkemään ITSENSÄ puolesta ja väitti että hänen kengille olisi räkäisty, vaikkei tilanne nyt sentään sellainen ollut. Parempi mies olisi suoraan sanonut ettei mun muijaa tuolla tavalla kohdella, mutta ei, vaan lieropaska rupeaa valehtelemaan.

Mikä miehiä vaivaa, tekevät itsestään uhrin ja käyvät puolta pienempää naista tönimään ja sitten kun sai itse kuonoonsa, itkee korvausten perään, kun ihan takki repesi.

Onneksi sain pari iskua annettua vaikka olikin sen verran pidempi ettei kädet edes meinaa naamaan asti ylettyä, harmi että on paha flunssa päällä eikä pystynyt kunnon nyrkkitanssiaskeleita ottaa, seuraavalla kerralla jos ja kun olen terve, eikä jätkä pysty edes karkuun kävelemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu