Olen päättänyt olla matkailematta!

Mats

Oikeastaan en ole mikään himomatkailija koskaan ollutkaan. Jokatapauksessa aloitin matkailun jo pienenä poikana vanhempieni mukana 1950-luvulla pääasiassa kiertäen kotimaata ja myöhemmin myös pohjoismaita. Sitten oppikoulussa lähdin kesäksi vaihto-oppilaaksi Saksaan ja meillä oli myös melkein joka kesä vaihto-oppilaita Saksasta.
Yo-kirjoitusten ja armeijan jälkeen lähdin Israeliin Kibbutsille vuodeksi. Senjälkeen suoritin itselleni ammatin ja jo 1970-luvulla työskentelin kahteen otteeeseen YK-joukoissa pitempiä aikoja.
Perheen perustamisen jälkeen olen lasteni kanssa käynyt kymmeniä kertoja lähinnä välimerenmaissa ja Kanarialla.
Nyt, kun olen eläkkeellä ja olisi aikaa ja rahaa, niin on tullut kuin tulppa sydämeen, ei haluta lähteä mihinkään. Saattaa kyllä johtua siitäkin, ettei vaimoni ole koskaan halunnut lähteä aurinkopaikkoihin, joista taas minä tykkään ja olin useimmiten siellä lasten kanssa ilman vaimoani. Hän kylä tykkää euroopan kaupunkilomista, mutta minä en tahdo enää jaksaa niitä museoita, taidenäyttelyitä, luostareita ym..
Mikä neuvoksi?

3

2878

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se on monikäyttöinen

      kulkupeli.

      • riesaksi

        vaan matkusta lämpöön hyvien ystävien kanssa jos vaimo ei halua lähteä. Ja sellaisten yksityisyyttä kunnioittavien vähemmän nipottavien kanssa ettei ne matkat sitten tunnu rasittavilta ja ystävyyksiä tuhoavilta.


    • löytyy looginen vastaus

      sillä ikä ei tule yksin! Sen tuoma saamattomuus heijastuu myös matkalle lähtemiseen! Vanhenemisen yksi selvimmistä merkeistä tuo on!
      Onhan aina mukavampi ja helpompi olla kotona kuin menossa mutta nuorena on sitä kiinnostusta joka saa vähän rasittaakin! Matkan rasitus ei tunnu nuorena samanlaiselta, se ei edes tunnu missään. Vanhempama alkaa miettiä matkustamisen miinus ja plussa-puolia. Ja miinuksellehan matkat aina menevät jos järkisyillä punnitaan, ajatellaan ja harkitaan. Kun oikein terävästi asiaa pohtii niin selviää että matkailubisneksen syytä on että matkustamista mainostetaan avartavana ja itsestäänselvänä elämänmuotona. Kissanviikset, kotona pysyneet ovat paljon terävämpiä ja viisaampia! On nimittäin aikaa tärkeämmille asioille, antaa muiden matkustaa ja polttaa rahojaan, viisas pärjää kotonakin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1592
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      32
      712
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    Aihe