Minulle tuli tänä vuonna kutsu maksuttomaan kohdunkaulan syöpää ehkäisevään seulontaan. Haluaisin mennä, mutta pelkään sisätutkimusta. Nyt tuli jo uusintakutsu, mutta en voi varata aikaa vieläkään. En yksinkertaisesti pysty menemään gynekologille.
Olen joutunut paniikkiin jopa siitä, että gynekologi on ehdottanut minulle sisätutkimusta.
Taustalla on ensimmäinen sisätutkimus, joka minulle tehtiin. Lääkäri satutti minua. Olin jo aloittanut yhdynnät ja tiesin, miten pitää rentoutua, joten siitä ei ollut kyse. Lääkäri työnsi tutkimusvälineet sisääni todella kovakouraisesti, ja minua sattui. Sillä hetkellä jännitin vartaloni reaktiona kipuun. Lääkäri käski olla jännittämättä, "koska muuten sattuu". Minua sattui jo ennen jännittymistä. Lääkäri vähätteli kipuani, kun yritin keskustella asiasta, ja suhtautui minuun ylimielisesti. Olin tuolloin 17-vuotias.
Muistan, että tutkimuksen jälkeen kuljin terveyskeskuksen käytävää pitkin kipeänä. Sain tutkimuksesta haavan, joka oli kipeä pari päivää. Kaikkein eniten kuitenkin sattui se, että lääkäri ei välittänyt siitä, että minä tunsin kipua, vaan käyttäytyi ylimielisesti. Aivan kuin kipu olisi ollut minun syytäni.
En pysty luottamaan yhteenkään gynekologiin. Kyyneleet valuvat ja minun on vaikea hengittää aina, kun edes mietin tapahtunutta, vaikka siitä on aikaa jo kymmenen vuotta. En voi mennä gynekologille, koska jo pelkkä ajatus saa minut paniikkiin.
Suoraan sanottuna koen tuon raiskauksen kaltaisena tapahtumana - eikä tarkoitus ole nyt loukata ketään, joka oikeasti on joutunut raiskauksen kohteeksi. Tarkoitan sitä, että kannan tätä taakkaa edelleen enkä pääse siitä yli, vaikka aikaa on kulunut jo vuosia.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Miten tästä voi päästä eroon? Miten onnistuu papa-näytteen ottaminen, ei kai nukutus ole ainoa vaihtoehto?
Olisin onnellinen, jos täällä olisi ihmisiä, jotka osaisivat antaa neuvoja.
Pelkään sisätutkimusta :(
14
4567
Vastaukset
- ----------------
sinua ja tajuan pelkosi.Sinulla ei ole syytä huoleen,aika on muuttunut siitä mitä se oli 10 v.sitten.Varaa aika jollekin nuorelle naisgynekologille.Minulla on kokemusta nuorista naislääkäreistä.Heillä on psykologinen ote potilaisiin.Varatessasi aikaa voit rohkeasti kysyä ajanvarauksesta samalla ketä suosittelevat tällaisessa "paniikkipelossa"olevalle potilaalle.Tänä päivänä potilaisiin suhtaudutaan niinkuin potilaisiin kuuluukin suhtautua.Älä jätä käyttämättä tutkimusta,se on sinulle parhaaksi kuitenkin.Voit todellakin selittää kammottavan kokemuksesi tilatessasi vastaanottoaikaa,niin tietävät kohdella sinua sen mukaisesti.Ei sinun tarvitse pelätä.Minulle lääkärit ovat aina sanoneet että tämä ei sitten satu,ja todellakin,kaikki on aina mennyt hyvin.Minulla on tähän ikään mennessä monia kokemuksia niin sisätutkimuksesta kuin papa-näytteistäkin ja kaikki on aina mennyt hyvin kun olen sanonut että jännittää.Olen vanha :)eli 45-vuotias.Joten tutkittu ja hutkittu on monenlaisten vaivojen takia.Rohkeutta sinulle.Usko pois,kaikki menee hyvin.Tsemppiä!
- tutkimuksiin!
Nuo papaseulontojen näytteenoton tekee yleensä laboratoriohoitaja. Ainakin minulla näytteenoton on labrahoitaja tehnyt kivuttomimmin, ei edes huomannut koska emätinnäyte oli otettu. Oma gynekologini on ollut kerran vähän kovakouraisempi, mutta ei se silloinkaan sattunut, ehkä hieman nipisti.
- paniikissako?????
...ettei sinulle kävisi niin, kuin minulle kävi. Jos haluat tietää tarkemmin, niin lukaise viestiketju kohdunkaulansyöpäkö?? Mulla ikää nyt 35...
Ajat tosiaan muuttuneet kymmenessä vuodessa, papan ottaminen ei todellakaan satu. Korkeintaan ihan vähän nipistää. Ja instrumenttejakin on nykyään eri kokoisia, joten kannatta mainita jännityksestä ja aikaisemmasta kokemuksesta jo aikaa varatessa. Meilläpäin papan ottaa neuvolan terveydenhoitaja.
Peukkuja & rohkeutta sinulle!- Pelokas pikkuinen
Kävin lukemassa viestiketjusi. Toivotan sinulle todella paljon tsemppiä! Onneksi olet nyt päässyt hoidettavaksi. Suomessa terveydenhuoltojärjestelmä toimii kaikeksi onneksi hyvin, joten saat varmasti hyvää hoitoa.
Minä yritän keksiä jotain, miten uskaltaisin mennä tutkimuksiin. Se on vaikeaa, mutta yritän silti.
- Pelokas pikkuinen
Kiitos ihanista, kannustavista viesteistä! Tuntuu hyvältä huomata, etten jää yksin pelkoni kanssa.
Eniten sisätutkimuksessa pelottaa se hetki, kun tutkimusväline viedään sisään - sillä hetkellä sattui, kun minulle tehtiin tutkimus ensimmäistä kertaa. Toisaalta myös se hetki pelottaa, kun väline pitäisi ottaa ulos. Itse näytteenottoa en oikeastaan pelkää.
Paras tilanne olisi varmaan se, jos saisin itse viedä tutkimusvälineen sisääni, antaa lääkärin ottaa näytteen ja ottaa itse välineen ulos. Pystyisin sillä tavalla kontrolloimaan tapahtumia. Ei vain taida onnistua käytännössä - ja todennäköisesti pelkäisin kaikesta huolimatta ainakin jonkin verran.
Olen miettinyt sitäkin, olisiko minun mahdollista ottaa yhteyttä siihen lääkäriin, joka teki minulle ensimmäisen sisätutkimuksen. Haluaisin pystyä kohtaamaan pelkoni. Haluaisin vain kysyä, miksi minua kohdeltiin niin ylimielisesti ja miksi satutettiin.
Nyt vanhempana osaisin vaatia vastauksia, toisin kuin 17-vuotiaana teinityttönä. Totuus on se, että ketään ei saisi kohdella sillä tavalla. Varsinkin sellaiselle nuorelle tytölle, joka kävi tutkimuksessa ensimmäistä kertaa, siinä on riittänyt kannettavaa vuosikausiksi.
Tiedän, miksi minun pitäisi käydä tutkimuksessa. Haluaisin niin kovin paljon pitää huolta terveydestäni. Tämä vain on niin iso taistelu...- nalle22
terve!
et tosiaan ole ainoa joka pelkää gynelle menoa, ja varsinkin niitä sisätutkimuksia.
mä olen myös sellainen, mä olen käynyt sitten viime vuoden elokuun lopun ainakin 20krt, ellen enemmänkin, gynellä, yksityisellä tai gynen polilla.
ongelmia on siis sillä saralla ollut, kertaakaan ei ole sisätutkimus mulla onnistunut, on sattunut, jännittänyt ja pelottanut niin paljon että ei onnistu. tai no, sen spekulan saa kyllä sisälle, mutta se laajentaminen ei onnistu ikinä, se tekee niin hirveetä kipua että ei oo tosikaan.
huonoa tässä mun tilanteessa on se, että kun olen päivystyksenä joutunut gynen polille menemään, tai muutenkin sinne, niin siellä ei tietenkään saa valita lääkäriään. ja aina on se sama selittäminen, että sisätutkimus ei sitten onnistu, että en halua että sitä yritetään....ultra on siis ainoa joka onnistuu...no, jotkut lääkärit haluavat välttämättä kokeilla ja eihän siitä seuraa muuta kuin suoraa huutoa ja kyyneleitä. asennoidun siihen asiaan kuitenkin aina niin, että haluan että se onnistuu. mutta se vaan tuottaa niin hirveetä kipua että ei onnistu.
kukaan lääkäri ei siis ole väkisin sitä koskaan tehnyt, ainoastaan kokeillut, ja jos olen sanonut että pitää lopettaa, niin heti on lopetettu.
eli uskon kyllä että ajat ovat 10 vuodessa muuttuneet tosi paljon, potilaatkin ovat enemmän tietoisia oikeuksistaan, ja tollasesta sun saamasta kohtelusta nykyään tekis varmaan jokainen valituksen, tai ainakin negatiivisen palautteen.
mulla oli ihan ekalla kerralla kun päivystykseen jouduin, tosi inhottava lääkäri, ei ees esitelly itteään, sitten kun ei saanu tutkimusta tehtyä, niin huusi mulle että "en mä voi tehdä tätä tutkimusta jos sä et lopeta tota huutamista ja rentoudu!" sitten ultra just ja just onnistu ja eihän siellä sen lekurin mukaan mitään ollut...no, 20min myöhemmin vaihtui lääkäri ja se halusi kuitenkin vielä ultrata ja löysikin sitten munasarjasta kystan...
kolme kertaa mut on nukutettu, kun on laitettu hormonikierukka, otettu se pois kun lähti paikoiltaan ja sitten laitettu uusi kierukka....ja mulle nämä tehtiin nukutuksessa just sen takia että mitkään tutkimukset ei onnistu.
enkä kuulemma todellakaan ole ainoa, vaan meitä on useampiakin samanlaisia ihmisiä.
musta olis hyvä idea etsiä joku hyvä gynekologi ja kun menet vastaanotolle, niin kerrot ton tapahtuman ja myös sen että sen takia sulle on jäänyt toi pelko yms yms mitä tunteita se nyt onkaan herättänyt.
tähän ongelmaan tietty vois joku ehdottaa myös esim psykologia, mutta mun mielestä on tärkeetä, että se joka sen tutkimuksen ja papan oton sulle tekee, olis myös se jolle kerrot noi pelot ja tunteet, usein silloin se gynekologi osaa tehdä tutkimuksen eri tavalla ja kohtelee sua sun tunteiden ja pelkojen vaatimalla tavalla.
toki tää ehkä vaatii että menet yksityiselle gynelle, että saat tosiaan valita kenelle haluat mennä.
mitä tulee tohon lääkärin etsimiseen, niin onhan se kaiketi mahdollista, en tiedä vaan miten se onnistuu noin käytännössä.
ainiin, piti tosta yhestä jutusta vielä sanoa, että tottakai sä voit gyneltä kysyä saatko laittaa spekulan itse sisään ja ottaa sen pois, en tosin tiedä miten se siinä tutkimuspöydällä onnistuu, mutta kannattaa aina kysyä, en mä usko että se on mitenkään mahdotonta jos susta tuntuu että se edes hiukan lievittää sun pelkoja.
sun tosiaankin kannattaa ainakin yrittää kohdata sun pelot ja mennä sinne gynelle! ihan siis terveyden takia.
ymmärrän kyllä ihan täysin sun pelot ja tunteet.
itellä vajaa kahden viikon päästä seuraava käynti taas polilla ja täytyy vain toivoa että kohdalle sattuu sellanen lääkäri joka ymmärtäisi edes hiukan näitä mun pelkoja ja tajuaisi ilman kokeilemista että sisätutkimus ei mulle vain onnistu.
ainiin, onhan se mulle tehty kolme kertaa, niiden nukutuksien yhteydessä, kun täytyyhän kierukanlaiton yhteydessä se tutkimus tehdä.
oikein paljon tsemppiä!
- eka gynekerta
oli minullakin aika inhottava ensimmäinen gynekologi käynti, olin 16 ja lääkäri vanhempi nainen joka oli epäystävällinen ja ynseä. Kyllähän siitä jäi tosi inhottava olo.
Seuraavaa kertaa varten kyselin kavereilta ja tutuilta hyviä gynejä ja löysinkin aivan ihanan lääkärin, hänen luokseen menen jopa mielelläni, sillä hän on hyvin hellä ja ystävällinen ja kun minulla todettiin PCOS hän kyseli minulta miltä minusta tuntuu, ja oli hyvin kannustava ja vaikutti siltä että hän aidosti välittää potilaistaan. Ainakin siltä se tuntuu, en tietenkään tiedä onko näin oikeasti mutta mitäpä sillä on väliä. Pääasia että pystyn olemaan hänen vastaanotollaan aivan rentona.
Kyllä säkin löydät hyvän gynekologin, mut suosittelen että kyselet kavereilta jos tietäisivät sopivaa. Faktahan se on että naisen olisi hyvä käydä gynekologilla ainakin silloin tällöin, vähän sama juttu kuin hammaslääkärin tarkastuksen kanssa.
tsemppiä sulle, toivottavasti löydät hyvän lääkärin ja se auttaa sinua pääsemään eroon kammostasi. - Pelokas pikkuinen
Kiitos kannustuksestanne! Minun piti sulatella asioita muutaman päivän ajan.
Varasin ajan ensi viikolle. Tein sen netissä, se oli niin helpompaa.
Kirjoitin ajanvarauslomakkeen lisätietokohtaan, että olen pelkopotilas ja siksi haluaisin viedä tutkimusvälineen sisääni itse. Lisäsin vielä, että jos se ei käy, perun ajan.
Saa nähdä, suostutaanko pyyntööni. Mutta muuten en uskalla mennä. Siksi minun oli pakko pyytää.
Toivottavasti uskallan mennä. En halua jänistää. - kandii
Viesti vanha kuin taivas mutta jotenkin tuntui vaan siltä että kommentoin silti.
Tuo spekulan sisäänlaitto on todella ammattitaitoa vaativa homma. Ei se riitä alkuunkaan että se vain työnnetään sisään, puhumattakaan että vielä selin makuullaan oleva potilas sen itse tekisi. Ei. Se pitää saada sinne emättimeen juuri oikeaan syvyyteen ja osattava levittää se juuri oikealla hetkellä niin että kohdunkaula saadaan näkyviin papakokeen ottamista varten. Tätä joutuu lääkäritkin todella harjoittelemaan. Ajatus että potilas itse sen laittaisi on täysin mahdoton. Toivottavasti kaikki meni hyvin. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla vielä loppuyhteenvetokin. - Xylocain geeli
Tiedän omasta kokemuksesta, miten kovasti sisätutkimus voi sattua. Minuun sattui ihan hirveästi sen metallisen instrumentin työntäminen emättimeen. Vaan eipä satu enää. Käytän Xylocain geeli -nimistä limakalvopuuduteainetta, jota laitan hyvän määrän emättimeen ennen gynekologille menoa. Pyytäkää vaan reseptiä gynekologilta tai keltä tahansa lääkäriltä. Sellainenkin voi olla mahdollista, että gynekologi laittaa puuduteainetta emättimeen vastaanotolla ja potilas odottelee jonkun aikaa sen vaikutuksen alakamista odotushuoneessa. Asiasta pitää sopia gynekologin kanssa etukäteen vastaanottoa varatessa.
- Joskus ilmankin
Todennäköisesti ongelmallinen tilanne tulee silloin jos emättimestä pitää ottaa jotain eritenäytteitä. Silloin ei voi käyttää em. puudutteita eikä aina liukasteitakaan koska ne pilaa näytteen.
- Auuuuuuuuts
Sattui tänään ja sattuu edelleen. Tapahtui 8h sitten... Kuin olis raiskannut niillä tikuillaan
- llkopikghjd
Oon 34-vuotias nainen ja eka gyne käynti oli 17-vuotiaana. Kokemus oli järkyttävä. Lääkäri survoi sen sisälle, ei kertonut mitä tapahtuu ja haukkui mua koko tutkimuksen ajan kun en ollut aikaisemmin tullut(mulla meni 15 v että endometrioosi saatiin todettua).
Oli todella traumaattinen kokemus. Sen jälkeen mua on kohdeltu vielä 2 kertaa eri lääkärit ihan yhtä törkeästi.
Tuon jälkeen yksi IHANA lääkäri ymmärsi että kun olin samalla menossa laparoskopiaan niin sanoi että ei me sua kyllä kiusata, tehdään se tutkimus nukutuksessa. Siitä asti oon aina vaatinut että kun meen hoitoon(gyne leikkauksiin) niin tutkimus tehdään nukutuksessa tai lähden kävelemään. Ennen gyne tapaamista istun käytävällä ja oon lähellä juosta karkuun. Itken ja oksennan ja kaikki lääkärit ja hoitajat ihmettelee vaan että ei voi pelätä näin normaalia asiaa.
Tuntuu siltä kun eivät välittäisi musta potilaana paskaakaan. Saa sattua ja nöyryyttää, mitä väliä.
Tämä kuulostaa aivan hirveältä ja järkyttävältä ja mulla ei ole tarkoitus loukata ketään joka sairastunut vakavasti, mutta oon sanonut että en välitä vaikka syöpä jäisi huomaamatta. Tiedän kuulostaa hirveältä, mutta tuo pelko...trauma on kerta kaikkiaan kamala.
Kuvitelkaa oma pahin pelkonne ja kävisittekö sen läpi uudelleen ja uudelleen.
Sanoin yhdelle lääkärille että teen ennemmin itsarin kun annan sun kattoa yhtään mitään. Ulkopuolta voi katella ja tutkia, mutta sisältä ei mitään.
Tuntuu että oon ainoa jonka pelko näin suuri. Ei huvita joka kerta lääkäreille kertoa samaa kun ei kukaan ota vakavasti. Kuormittaa ja stressaa itteä. Paras ystävä tietää tuosta. Mutta kellekään muulle en voi kertoa. Onneksi en oo koskaan pitäny seksistä, niin ei haittaa mitenkään olla ilman.- Anonyymi
Höpön höpön ei ne miehetkään mieti kun kalunsa sisälle survaisee kyllä sekin alussa sattuu mutta sitten sitä munaa oikein kinuaa kun päässy makuun,kummia naisia kun ei uskalla käydä edes lääkärissä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768