mietityttää...

sellainen asia etää kun Kasvattajat!esim.kaverini
otti koiran pennun ja sitten kun menin käymään
koirani kanssa ni mulle sanottiin että et voi
tulla koirasi kanssa meille kun pennulla ei ole
rokutuksia!sanoin sitten että minunpa koirallani
on joo k´mutta kun kasvattaja on sanonut että
tätä pentua ei saa päästää toisten koirien luokse
ja uloskaan ei saa mielellään viedä kun se ei ole
ollut koskaan ulkona!nyt en enään yhtään
ihmettele miksi hirveän moni vastaan tulevista
koirista on arkoja ja epävarmoja jos moni
kasvattaja antaa tälläsiä neuvoja!Meinaan mun
mielipide on se etä kyllähän se pentu voi ne
taudit saada ihan hyvin ulkooltakin ja se että
jos niitä ei heti pentuna päästä toisten koirien
kanssa niin sitten niistä tulee just sellasia
rähjäroopeja!omat koirani kasvattajalta olen
ottanut niin siellä ne on käynnyt pennut jo
ensimmäisen kerran ulkona 5vko ja niin kun pennut
lähtevät uuten kotiin niin ne ovat jo
sisäsiistejä!ja omat kasvattini olivat kanssa
5vko ikäisiä kun ne olivat tutustumassa
ulkoilmaan!en tiedä mitä mieltä olette mutta tämä
on minun mielipide!!
271380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Olen kanssasi samaa mieltä. Koirasta tulee arka,
jos sitä pidetään vain sisällä, eikä se saa
tavata toisia koiria ennen kuin rokotukset on
kunnossa. Sisäsiisteyden opetuksenkin kannalta
pentua pitää viedä ulos. Ihan typerä syy, että
pentu ei ole koskaan ollut ulkona, niin sitä ei
sinne saa viedä. Tottakai saa.

Ja mitä tulee toisiin koiriin tutustumiseen,
kyllä pennun voi antaa tutustua tuttuihin
koiriin, jotka tietää terveiksi ja rokotetuiksi.

Itselläni on nyt juuri 12 viikkoinen koiranpentu
ja se pääsi kasvattajan luona ulos jo 5
viikkoisena. Meilläkin heti kun tuli taloon (7
viikkoisena) alettiin käyttää pentua ulkona
hihnassa. Pian totutettiin myös autoiluun. Pentu
tutustui heti vanhempaan koiraamme ja viikon
päästä vanhempieni koiraan ja kaverini koiraan.

Ei pullossa kasvaneesta pennusta tule avointa ja
sosiaalista! Kaverisi kasvattaja on antanut
väärää tietoa. :/

Äänestä

Eikö teidän järki sano, että vaikka koiralla on
rokotukset kunnossa, voi koira silti olla
tarttuvan taudin kantaja!!!!!!

Ei rokotusten voimassaolo tarkoita sitä, että
koira ei kanna taudinaiheuttajia!!

Missään nimessä ei saisi tulla muita koiria
pennun lähelle, jos pennun rokotukset ei ole
kunnossa.

Herätkää!!!

Äänestä
  • Kerropa tyhmälle, miten otat pennun vanhemman
    koiran kaveriksi käytännössä. Pidätkö pennun ja
    vanhemman koiran eri tiloissa kaksi kuukautta ja
    desinfioit kätesi ja vaatteesi aina siirtyessäsi
    osastolta toiselle, vai miten vältät tautien
    siirtymisen? Vanhempi koirasihan voi olla
    tarttuvan taudin kantaja.

    Äänestä

  • mk kirjoitti:

    Kerropa tyhmälle, miten otat pennun vanhemman
    koiran kaveriksi käytännössä. Pidätkö pennun ja
    vanhemman koiran eri tiloissa kaksi kuukautta ja
    desinfioit kätesi ja vaatteesi aina siirtyessäsi
    osastolta toiselle, vai miten vältät tautien
    siirtymisen? Vanhempi koirasihan voi olla
    tarttuvan taudin kantaja.

    Tottakai sen riskin ottamaan oman toisen koirasi
    kanssa. Nyt on kysymys siitä, saako koiranpennun
    luokse tulla noin vain muita koiria.

    Tilanne vain on niin, että riski kasvaa samassa
    suhteessa vierailevien koirien määrääm nähden.

    Äänestä

  • herääppä kuule itse!mieti nyt vähän pennulla on
    kuitenkin äitinsä rokotteita voimassa!!ja se
    mitäs jos se pentu ulkona esim syö paskaa niin
    että et huomaa ja paskan tekijä on taudinkantaja?
    mun mielestä kyllä se on ihan pötypuhetta että
    pentua ei saa tutustuttaa muihin tewrveisiin ja
    rokotettuihin koiriin!!mutta jokainenhan saa olla
    mitä mieltä vaan!mutta pääni minä pidän!

    Äänestä

  • tympääntynyt kirjoitti:

    herääppä kuule itse!mieti nyt vähän pennulla on
    kuitenkin äitinsä rokotteita voimassa!!ja se
    mitäs jos se pentu ulkona esim syö paskaa niin
    että et huomaa ja paskan tekijä on taudinkantaja?
    mun mielestä kyllä se on ihan pötypuhetta että
    pentua ei saa tutustuttaa muihin tewrveisiin ja
    rokotettuihin koiriin!!mutta jokainenhan saa olla
    mitä mieltä vaan!mutta pääni minä pidän!

    Ei se emon kautta saatu immuniteetti kestää
    käytännössä vain imetyksen ajan. Eli jos pennun
    emo ei käy teillä pentua imettämästä, ei pennulla
    ole immuniteettiä imetyksen loppumisen jälkeen.

    Näköjään et paljon piittaa pentusi terveydestä,
    mutta tämähän on varsin yleistä. "Minä päätän,
    Minä, minä, minä, mutta minä päätän" Paskat
    koiran terveydestä, kunhan minä saan päättää.

    Oma pahan on asiasi, mutta sääliksi käy pentua
    todella.

    Äänestä

  • -Arttu- kirjoitti:

    Mistä on tietosi? Itse olen joka paikassa
    kuullut/lukenut että 12-viikkoiseksi (3 kk) asti
    suojaavat emän vasta-aineet, jos emä on rokotettu
    asiallisesti. Haluaisin mieluusti oikeaa tietoa.

    herra olla kaikki tietävä...omat koirasi on
    varmaan niin hysteerisiä jotka paskovat sisälle
    ja ovat niin arkoaja että ne pitää kantaa joka
    paikkaan!omat koirani ovat erinomaisessa kunnossa
    kaikin puolin ja terveitä ja nauttivat toisten
    koirien ja ihmisten seurasta!että katsoppa vaan
    omaa koiraasi jos sinulla edes sulla on...

    Että imetyksen aikana pentu saa ainoastaan nk.
    vasta-aineet emältä, ei itse rokotuksen kautta
    tulevaa omaa vasta-ainetuotantoa. Vasta-aineiden
    häviäminen verestä on tietenkin yksilöllistä,
    mutta en todellakaan suosittele luottamaan tuohon
    emältä saatuun "immuniteettiin".

    Heti kun rokotukset on saatu (käytännössä 7-14 pv
    rokotuksesta) on pennulla käynnistynyt oma vasta-
    ainetuotanto, joka pitää huolen siitä, että
    mahdollisen rokotuksen piirissä olevan
    taudinaiheuttajan ilmestyttyä eilimistöön alkaa
    vasta-aineiden tuotanto välittömästi ja vältytään
    sairastumiselta.

    Omaa pentuani en julkisilla "koira-alueilla"
    käyttänyt ennen rokotuksia. Ja jatkan samaa
    linjaa mahdollisten uusien pentujen suhteen.
    Eivätkä nuo koirani ole sen säikympiä, kuin
    muutkaan samanikäiset/vanhemmat pennut.

    Jokainen taaplaa tyylillään. Tämä on oma tyylini

    Kusevat ja paskovat ja oksentavatkin vielä. Ja
    ovat niin hysteerisiä, että paskovat heti alleen,
    kun joku rasahtaa.

    Juu ja eihän mulla edes koiria ole.

    Äänestä

  • -Arttu- kirjoitti:

    Että imetyksen aikana pentu saa ainoastaan nk.
    vasta-aineet emältä, ei itse rokotuksen kautta
    tulevaa omaa vasta-ainetuotantoa. Vasta-aineiden
    häviäminen verestä on tietenkin yksilöllistä,
    mutta en todellakaan suosittele luottamaan tuohon
    emältä saatuun "immuniteettiin".

    Heti kun rokotukset on saatu (käytännössä 7-14 pv
    rokotuksesta) on pennulla käynnistynyt oma vasta-
    ainetuotanto, joka pitää huolen siitä, että
    mahdollisen rokotuksen piirissä olevan
    taudinaiheuttajan ilmestyttyä eilimistöön alkaa
    vasta-aineiden tuotanto välittömästi ja vältytään
    sairastumiselta.

    Omaa pentuani en julkisilla "koira-alueilla"
    käyttänyt ennen rokotuksia. Ja jatkan samaa
    linjaa mahdollisten uusien pentujen suhteen.
    Eivätkä nuo koirani ole sen säikympiä, kuin
    muutkaan samanikäiset/vanhemmat pennut.

    Jokainen taaplaa tyylillään. Tämä on oma tyylini

    Oikeassa olet Arttu, tuon "tympääntyneen" voisi
    kyllä tarpeen vaatiessa harkita ilmiantaa
    eläinsuojeluviranomaisille tai poliisille. Kyse
    ei ole enää ainoastaan tietämättömyydestä vaan
    tahallisesta eläinrääkkäyksestä.

    Äänestä

  • Vanha kasvattaja kirjoitti:

    Oikeassa olet Arttu, tuon "tympääntyneen" voisi
    kyllä tarpeen vaatiessa harkita ilmiantaa
    eläinsuojeluviranomaisille tai poliisille. Kyse
    ei ole enää ainoastaan tietämättömyydestä vaan
    tahallisesta eläinrääkkäyksestä.

    eläinrääkkääjä...mun mielipide vaan on se että
    jos koiraa ei heti totuta toisiin koiriin ni
    silloin niistä tulee yleensä sellasia varsinkin
    uroksista että joko äristään tai sitten ollaan
    häntä koipien välissä!no ajatelkaa mitä
    ajattelette ja en tiedä mitä koiria sä kasvatat
    mutta kyllähän tietty roduilla on eroja!

    Väitätkö todella, että jos koira ei
    muutamaviikkoisesta asti ole toisten koirien
    kanssa tekemisissä, niin siitä tulee vihainen tai
    pelkuri... Just joo, kertakaikkiaan todella
    paksua juttua.

    Se mikä ratkaisee on ne ensimmäiset kosketukset
    muihin koiriin. Ei sillä iällä ole hirveää
    merkitystä. Jos eka koira, jonka pentu näkee
    antaa sille turpiin, niin varmasti pelkää sen
    jälkeen muita koiria.

    Se ajanjakso kahden ja neljän kuukauden iän
    välillähän on pennun elämässä tehokkainta
    oppimisaikaa ja silloin pentua pitäisi
    sosiaalistaa kaikkeen mahdolliseen. Jos muitten
    koirien tapaamisessa on riskinsä, ei riskitöntä
    ole varmaankaan myöskään se, että koira elää tämän
    tärkeän kauden aivan ilman koirakontakteja.
    Tiesitkös Arttu, että esim. jenkeissä järjestetään
    pentukursseja alle 4 kk ikäisille pennuille. Äläkä
    sano, että jenkkilässäpä tietysti, koska taudit ne
    on sielläkin.

    Omasta mielestäni kannattaa tietysti olla sen
    verran varovainen, ettei vie pentuja
    koirapuistoihin eikä anna olla kosketuksissa
    tuntemattomiin koiriin eikä näyttelykoiriin, mutta
    asiallisesti rokotettujen kotikoirien seuraa en
    kieltäisi kokonaan.

    "..Omasta mielestäni kannattaa tietysti olla sen
    verran varovainen, ettei vie pentuja
    koirapuistoihin eikä anna olla kosketuksissa
    tuntemattomiin koiriin.."

    Miten ihmeessä voit sanoa tuntemastasi koirasta,
    levittääkö se jotakin virusperäistä tautia, vai
    ei?

    Hyvänä esimerkkinä suu ja sorkkatauti..leviää
    kuin rutto, mutta miten ja minkä kautta...

    Tiedän olevani oikeassa kun sanon että pennun voi
    tutustuttaa muihin koiriin oli se sitte vast
    5vko.Mut tää on faktaa!Tietysti toisen koiran
    pitää olla terve......

    Äänestä

  • Heidi kirjoitti:

    Tiedän olevani oikeassa kun sanon että pennun voi
    tutustuttaa muihin koiriin oli se sitte vast
    5vko.Mut tää on faktaa!Tietysti toisen koiran
    pitää olla terve......

    en halunnut tappelua aikaseksi saada!siis en
    mäkään koiraani mihinkään koiratarhaan vieny
    ennen kuin sillä oli kummatkin rokotukset
    voimassa mutta en vaan ymmärrä sellasia ihmisiä
    jolla on pentukoira ja mä esim.tulen oman koirani
    kanssa vastaan joka on myös pentu ja ne haluis
    leikkiä niin omistaja sanoo että en voi antaa
    leikkiä kun sitä ei ole rokotettu!!rupeaa
    ärsyttää...no mutta jokainen tablaa tyylillään!ja
    sulle yhelle että mä en ole kysynyt mitään neuvoa
    ilmaisin vaan mun mielipiteen!

    Äänestä

  • mk kirjoitti:

    Mistä on tietosi? Itse olen joka paikassa
    kuullut/lukenut että 12-viikkoiseksi (3 kk) asti
    suojaavat emän vasta-aineet, jos emä on rokotettu
    asiallisesti. Haluaisin mieluusti oikeaa tietoa.

    tieto on minulla eli imetyksen mukana
    tulevat "suoja-aineet" suojaavat pentua aina
    tuonne n. 12 vkoon asti. Sen jälkeen annetaankin
    sitten ensimmäinen rokotus.
    Pennut kun yleensä luovutetaan 7-8 vkon iässä,
    niin suoja siis kestää pennulla tuon 4-5 vkoa
    ilman emän maitoakin.

    Äänestä

  • Pilkkuneiti kirjoitti:

    vielä, että muuten olen Artun kanssa samaa
    mieltä. Suht' varovasti mekin etenimme ja vasta
    tehosterokotuksen jälkeen enemmän otettiin
    kontaktia toisiin koiriin. No, ehkäpä sitäkin
    tuli tehtyä liikaa, sillä nykyään kun kaikki
    pitäisi päästä moikkaamaan...:)

    Äänestä

  • Heidi kirjoitti:

    Tiedän olevani oikeassa kun sanon että pennun voi
    tutustuttaa muihin koiriin oli se sitte vast
    5vko.Mut tää on faktaa!Tietysti toisen koiran
    pitää olla terve......

    Miten erotat koiran, joka kantaa tautia, mutta ei
    siihen itse sairastu omien rokotuksiensa takia?

    Aikas fakiiri olet, jos näin osaat tehdä

    Äänestä

  • tympääntynyt kirjoitti:

    en halunnut tappelua aikaseksi saada!siis en
    mäkään koiraani mihinkään koiratarhaan vieny
    ennen kuin sillä oli kummatkin rokotukset
    voimassa mutta en vaan ymmärrä sellasia ihmisiä
    jolla on pentukoira ja mä esim.tulen oman koirani
    kanssa vastaan joka on myös pentu ja ne haluis
    leikkiä niin omistaja sanoo että en voi antaa
    leikkiä kun sitä ei ole rokotettu!!rupeaa
    ärsyttää...no mutta jokainen tablaa tyylillään!ja
    sulle yhelle että mä en ole kysynyt mitään neuvoa
    ilmaisin vaan mun mielipiteen!

    Kaikilla on omat mielipiteet..........ja saaki
    olla.okei....

    Äänestä

  • -Arttu- kirjoitti:

    Miten erotat koiran, joka kantaa tautia, mutta ei
    siihen itse sairastu omien rokotuksiensa takia?

    Aikas fakiiri olet, jos näin osaat tehdä

    Kyllä varovainen pitää olla,mut ei jokaista
    vastaantulevaa koiraa kannata pelätä tautivaaran
    vuoksi.Se on munsta ylisuojelua.Eihän kaikille
    villieläimillekkään anneta mitään rokotuksia ym
    pillereitä.......harvoin ne mihinkään
    kuolee.Ihmiset nyt sattuu olee mukamas nii
    desinfioituja,et täytyy olla nii ylisuojelevaisia
    että.Eri asia on jos sattuu asuu
    niin "tautipesäisessä" kunnassa,ni sit en
    suosittele et pentu tapaa muita vastaantulevia
    koiria,vain sellasia mitkä on varmasti
    rokotettuja ja terveitä.

    "..kunnassa,ni sit en
    suosittele et pentu tapaa muita vastaantulevia
    koiria,vain sellasia mitkä on varmasti
    rokotettuja ja terveitä..."

    Ei se rokotus meinaa sitä, että koira ei kantaisi
    vaarallista tarttuvaa tautia. Eikä se rokotus
    meinaa sitä, ettei johonkin tautiin tarttuisi.

    Hyvänä esimerkkinä muutama vuosi sitten ollut
    penikkatauti, joka ei paljon rokotuksista
    perustanut. Mm. naapurini koira kuoli kys.
    tautiin, vaikka rokotukset oli kunnnossa

    Äänestä

on aina saanut jo 8-viikkoinen vapaasti kulkea
ulkona ja koska kaupungissa asutaan niin väkisin
on toisiin koiriinkin tutustunut. Kasvattaja
antoin pennun mukaan Kennelliiton
julkaiseman "iloinen pentu" -lehtisen, jossa
nimenomaan sanottiin, että emän vasta-aineet
suojaavat pentua ensimmäisiin rokotuksiin asti
niin hyvin, että on äärimmäisen harvinaista että
pentu tartuntatauteihin siinä iässä sairastuisi.
Ja kyllähän elämään aina kuuluu tietynlainen
riski. Olisi suuri suru, jos pentu sairastuisi ja
ehkä peräti kuolisi, mutta niin vain joskus käy.
Ei ne eläimet luonnossakaan ole pentuiässä erossa
muista, eivätkä ne saa ikinä niitä rokotuksia.
Joo, kyllä niitä välillä kuolee tauteihin mutta
vahvat selviävät. On muuten paljon ihan päteviä
koirankasvattajia, jotka nimenomaan neuvovat
aloittamaan koiran sosiaalistamisen heti uudessa
kodissa, mikäli mitään erityistä tautiepidemiaa
ei ole liikenteessä.

Äänestä
  • ...mutta ensin kommentti asiasta: ei se pahaa tee
    jos sitä pentua vähän suojelee ennen
    rokotuksia.omani annoin tavata yhtä tuttua koiraa
    jotta ei ujostele. vanhemmasta tuli niin
    sosiaalinen että ihmiset hermostuu ja nuorempi
    pelkää muita koiria ja miehiä. samalla tyylillä
    totutettuja siis molemmat. että miten vaan voi
    käydä,on se vähän luonteesta kiinni.
    ja sitten tää nykyinen "keskustelutyyli"...
    kysytään neuvoa ,ja sitten kun saatu neuvo ei
    miellytä on heti herne nenässä. voi hellanlettas
    jos se oma itsetunto on noin heikko niin mitä
    ihmettä te täällä palstoilla aikaanne vietätte?!?

    Äänestä

Minusta ei ole mitenkään kummallista, että
kasvattaja suojelee pentuja taudeilta. Vaikka
aikuisella koiralla olisi rokotukset kunnossa,
voi se olla taudinkantaja tietämättäänkin.
Pennuilla on vain äidin suoja, ja näinollen äiti
ei siis ole riskitekijä. Toki kasvattaja haluaa
pitää pennut kunnossa, eikä halua ottaa turhaa
riskiä, että kaikki pennut saisivat jonkun pahan
taudin ja kuolisivat pois jo ennen luovutusta.

Ja mitän tulee sitten siihen, kun pentua halutaan
suojella vielä luovutuksen jälkeen: sehän on
jokaisen oma asia. Itse suojelin pentua liikaa,
eikä se päässyt tutustumaan toisiin koiriin.
Tulos: vähän erakkoluonne, eikä pidä muista
koirista ennenkuin tutustuttuaan. Toisaalta, eipä
tullut mitään tautejakaan. Jos nyt jälkeenpäin
voisin tehdä asian uudelleen, päästäisin kyllä
kohtuudella toisia koiria haistelemaan, mutta en
nyt ihan samoja leluja jakaisi. Ja en menisi
vielä ihan pennun kanssa koirapuistoon, mutta
rokotusten jälkeen kyllä.

Äänestä
  • Meilläkin suojeltiin koiraa eikä viety koirapuis-
    toon,jonka tuloksena se on vähän säikky ja äksy.
    MUTTA terve.Ystävälläni kuoli 2 koiraa penikka-
    tautiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tympääntynyt! kirjoitti:

sellainen asia etää kun Kasvattajat!esim.kaverini
otti koiran pennun ja sitten kun menin käymään
koirani kanssa ni mulle sanottiin että et voi
tulla koirasi kanssa meille kun pennulla ei ole
rokutuksia!sanoin sitten että minunpa koirallani
on joo k´mutta kun kasvattaja on sanonut että
tätä pentua ei saa päästää toisten koirien luokse
ja uloskaan ei saa mielellään viedä kun se ei ole
ollut koskaan ulkona!nyt en enään yhtään
ihmettele miksi hirveän moni vastaan tulevista
koirista on arkoja ja epävarmoja jos moni
kasvattaja antaa tälläsiä neuvoja!Meinaan mun
mielipide on se etä kyllähän se pentu voi ne
taudit saada ihan hyvin ulkooltakin ja se että
jos niitä ei heti pentuna päästä toisten koirien
kanssa niin sitten niistä tulee just sellasia
rähjäroopeja!omat koirani kasvattajalta olen
ottanut niin siellä ne on käynnyt pennut jo
ensimmäisen kerran ulkona 5vko ja niin kun pennut
lähtevät uuten kotiin niin ne ovat jo
sisäsiistejä!ja omat kasvattini olivat kanssa
5vko ikäisiä kun ne olivat tutustumassa
ulkoilmaan!en tiedä mitä mieltä olette mutta tämä
on minun mielipide!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu