Olin juuri saannut pitkän työpäivän päätökseen kun puhelimeni soi.." juha täällä hei , jos sulla ei ole muuta tänään lähdetään yöksi sinne firman erämökille." ääni puhelimessa pikemminkin ilmoitti kuin kysyi. sävähdin kun muistin edellisen kerran samaisella mökillä , ilta ja yö oli kulunut naidessa lattialla , sängyssä ja missä milloinkin , eikä siitä ollut puuttunut kiihkoa. vastasin myöntävästi ja juha ilmoitti hakevansa minut puoli kuudelta kotoani. kotona valmistauduin huolella seikkailua varten ja kun kello oli puoli kuusi seisoi juha ovellani. nappasin kamppeeni ja seurasin miestä ulos ja autoon. autossa juha laski kätensä reidelleni ja tunsin kostuvani samalla kun hän kuiskasi korvaani ihanat sanat : "on ollut ikävä sua"
kun auto nytkähti liikkeelle ja matkanteko alkoi, hivutin käteni hiljaa juhan etumuksen päälle ja aloin hyväillä sitä hitain liikkein. tunsin kuinka siitin alkoi kovettua jolloin aukaisin housujen vetoketjun ja kumarruin ottamaan koko komistuksen suuhuni. juha huokaisi syvään kun aloin imeä isoa , kovaa kyrpää ja tarttui toisella kädellä hiuksistani. kiihdytin tahtia ja juha siirsi kätensä niskaani hyväillen aiheuttaen minulle kylmiä väreitä. hän laukesi suuhuni voimalla ja jatkoimme ajamista suorastaan ylinopeudella. pääsimme mökille lopulta jo pimeän saavuttua ja kannoimme tavarat sisälle. kun kurkotin tulitikkuja takan reunalta painautui juha minua vasten ja tarttui isoihin rintoihini etsien vaatteiden alta kovettuneet nännini. tunsin kovan kalun takamustani vasten ja vaativat kädet rinnoillani. revin paidan yltäni jotta juha pääsisi paremmin rintojeni kimppuun ja pudotin samalla hameeni lattialle kumartuen hieman eteenpäin. juha siirsi stringejäni sivuun ja yhdellä työnnöllä survaisi ison kalunsa kosteaan odottavaan vakooni. voihkaisin nautinnosta ja kumarruin lisää samalla anoen juhaa kiihdyttämään tahtiaan. juha tarttui minua lantiosta ja alkoi naimaan minua kovempaa. etsin klitorikseni ja aloin hyväillä itseäni kohti kliimaksia. juha käänsi minut ympäri ja painoi lattialle tullen samalla päälleni ja sisääni hidastaen nyt tahtiaan. hän imaisi toisen nännini suuhunsa ja puri sitä hellästi. vakoni litisi kosteutta kun mahtava kalu pumppasi siellä ees taas............jatkuu.......

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.