Demareille, jos taas tulee turpiin katselkaa taaksepäin ja ottakaa oppia tulevaisuutta varten.
Aloitte aikoinaan seurustelemaan oikeiston kanssa, siitä saakka on kannatuksenne laskenut,
otitte vastustajiksi toisen työväenpuolueen nykyisen vasemistoliiton kannattajat.
Kun oikeistolla on kymmenkunta pientä apupuoluetta, jolla jatkuvasti hajoitetaan työtätekevän kansan rivejä, niin ei ole ihme tämä nykyinenkin tilanne, jossa köyhät, huono-osaiset ja puutteessa olevat äänestävät sellaisia tahoja, jotka lupaavat, mutta eivät koskaan ole tehneet päätöksiä kansan enemmistön hyväksi.
Sellaisinakin aikoina, jolloin olisi ollut varaa parantaa pienituloisten elämää, on rahaa jaettu siten, että suurituloiset ja rikkaat ovat lisääntyneet ja kansa on joutunut elämään velaksi.
Sama meno on ollut muuallakin kapitalistisissa yhteiskunnissa, nyt niitäkin puretaan maailmanlaajuisen finanssikriisin muodossa.
Vain yhteistyöllä kaikkien työvenpuolueiden kesken voidaan lisätä kannatusta ja saada yli 50% kannatus.
Käsienpuristeluilla oikeistopolitiikkaa ajavien kanssa, ei yhteiskunnan hyvinvointia lisää.
Nyt pitää yhdistää ne hajallaan olevat työntekijöiden rivit, joiden voimalla saadaan yhteiskunnan asiat siihen suuntaan, että jokaiselle turvataan perustuslain tarkoittamat oikeudet.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Meillä ei ole enään kuin vasemmistoliitto joka on selvästi työväen puolue.Sanoihan Jutta Urpilainen vaalikeskustelussa että SDP on ajautunut politiikassa keskustaa kohti. Palkansaajien nykypolvi karsastaa vasemmistolaista aatemailmaa,koska omakotitalo ja auto tekee heistä pikkuporvareita ja politiikan tuuliviirejä.Ja jos politiikkaa katsoo taaksepäin jolloin SDP oli hallituksessa, niin tuloerot vain kasvoivat, ja eläkeläiset unohdettiin,joka kuitenkin oli se perinteinen vasemmisto josta SDP:N kannatus pitkälti tuli.
Oli tulos mikä tahansa, näillekkin annetutut äänet kepun ja kokomuksen äänien kanssa eivät lisää hyvinvointia.
Oikeiston apupuolueet
Perussuomalaiset
Soini esittää niitä asioita, joita vasemiston ”sivuilla” on ollut iät ja ajat, välillä hän heittää pelotteluksi sosialismin peikon esiin ja huvittaa, että juuri ne jotka hakevat perusturvasta apua ovat hänen uskollisimpia kuulijoitaan.
Esimerkki omasta tapauksesta, aikoinaan minulla oli sellaisia asioita joihin olisin tarvinnut kansaedustajaa, jotta asiat olisivat edenneet laillisesti nopeammin eteenpäin.
Lähetin Vistbackalle asiasta papereita ja muita selvityksiä, jonkin ajan kuluttua tuli postia, joka sisälsi Perussuomalaisten jäseneksi liittymispapereita ja jäsenmaksulappu, näin toimii perusaate Vallesmanni pyrki sakottamaan, ennen kuin asiaa edes otetaan esille.
RKP
TV vaalitentissä Wallin otti esille sukupolvenvaihdos asian, joka tarkoittaa että tuleeko rikkaille perintövero helpotuksia, näinhän se raateleva oikeistolaisuus toimii, siinä unohdetaan, että ihmiset perinnönsaajat pitää olla samanvertaisessa asemassa.
Tässä sukupolvenvaihdos asiassa oikeisto pyrkii tekemään sellaisia lakeja joilla suuret omaisuudet voidaan siirtää melkein verovapaasti lapsille/perillisille, miksi meidän muiden pitäisi kuitenkin maksaa täydet perintöverot.
Jos oikeiston ajamat sukupolvenvaihdos asiat menevät läpi, silloin rikotaan meidän kansalaisten oikeuksia olla samanvertaisessa asemassa.
RKP on rikkaitten asialla, vai onko Wahlroos köyhä?
KD
Kallis esittää köyhää poikaa, joka on kovasti tehnyt työtä ja rikkautensa ansainnut.
Kuitenkin hän sieppaa asioita sieltä täältä ja puhelee ja kirjoittelee niistä, kuin ne olisivat
hänen omia oivallisuuksiaan.
Näinhän porvarit toimii, sieppaavat sieltä täältä ja kyllä ne varallisuudet siitä kasvavat.
Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten
ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät ja nuo finanssikriisin aiheuttajat.
Mutta kuten hyvin tiedetään, fariseukset eivät eläneet kuten opettivat.
rkpVihreät
Ihmettelen vihreiden harmaita ajatuksia.
Kuten, että ihmisten pitäisi asua kävelymatkan päässä työpaikoista, tämä on varmaan sitä urbaania elämän tapaa, jossa kuvitellaan, että ihmiset ovat yhteiskuntaa varten, eikä niin päin kuin sen pitäisi olla eli yhteiskuntaa pitää rakentaa ihmisiä varten.
Kyllähän Soinivaarallakin on kaikenlaisia ajatuksia, mutta kun katsoo hänen pönäkkää olemustaan, siinä ei ole mitään vihertävää, vaan ainoastaan punakkaa porkkanan väriä, ehdotan hänelle kannattajineen, että menkää vihreään luontoon hakemaan oppeja vihreistä aatteista.