Collie pk

Vähän yli vuoden ikäinen koiramme pelkää ahtaita paikkoja esim. kellarikäytäviä. Jos haluaa mennä alakautta sisälle, ei koiraa saa ulko-ovelta sisälle. Pääsisäänkäynnin puolella on hissi-/rappukäytävä tilavampi, joten siellä ei ole ongelmaa.

Kerran menin koiran kanssa parkkitalon rappukäytävään. Koira uikutti ja meni maata oven viereen. Oli tosi pelokas. En raaskinut kiusata, vaan menimme pois. Koira oli heti ulos päästyämme entisellään. Kuljimme sitten samaa reittiä kuin autotkin. Hississä ei pelkää.

Mikähän siinä on niin pelottavaa ja voiko asiaa jotenkin korjata. Makupalat ei auta.
5540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nykyään noita arkoja collieita syntyy pentueisiin aika usein, eli pentu on luonnostaan yli-varovainen ja liian varautunut tai arka. Tommosta arkuutta on vaikeeta saada pois. Arkuuden yleistyminen johtuu rodun suosion kasvusta. Jalostuksessa käytetään aivan liian paljon arkoja yksilöitä ja luonnehan on periytyvää. Luuenpa, et koiran kanssa joudut elämään sen ollen noin arka. Sinun on myös muistettava se, ettei tuota koiraasi valitettavasti voi käyttää myöskään jalostukseen, sillä colliet eivät saisi olla arkoja. Liian harva siitä kumminkaan viittii edes piitata.
T: Sussex spaniel

Äänestä

Collieilla on yleensä aina jonkinlaista varauksellisuutta tuollaisissa paikoissa vaikka olisi kuinka hyvä ja avoin muuten luonteeltaan (alkukantaista saattaa osittain olla, ei ihminenkään mielellään mene outoihin ja ahtaisiin paikkoihin). Mikä meillä on tehonnut pysyvin tuloksin on rohkean koirakaverin kanssa meno samoihin paikkoihin. Colliemme ei arastele lainkaan kun bokserimme näyttää edeltä, ettei kyseessä ole ollenkaan paha paikka.

Lisäksi tehoaa se, että näytät itse koiralle ettei kyseessä ole paha paikka eli menet edeltä ja koira seuraa väistämättä ennemmin tai myöhemmin. Iän myötä yleensä häviää (tai pitäisi hävitä) turha arkuus kokonaan.

Äänestä
  • Ei ikä arkuutta vähennä, vaan lisää sitä. Jos koira on arka pentuna, niin semmoseks se jää, ellei sitä sit jotenki saada rohkastua. Mitä koira pentuna kokee, sen se muistaa aikuisenakin.
    Tietysti collieilta tulee esiin jonkin laista epäluuloa tai varovaisuutta, sehän on tyypillistä kaikille paimenkoirille. Mut arkuus ja yli-varovaisuus ovatkin sitten jo asioita erikseen, joihin tulee kiinnittää huomiota jalostuksessa.
    T: Sussex spaniel

    Äänestä

Kannattaa ensin rauhoittaa koira ennen, kun menee paikkoihin missä se pelkää. Itse kannataa ollaa tyyni ja rauhallinen.

Äänestä
  • Collie täytyisi jo pentuna opettaa käymään kaikissa mahdollisissa paikoissa,sillä saa koiran mahdolliset pelot pois.Sillä kaikki käytös ei välttämättä ole pelkoa vain varautuneisuutta.Koska kaikki uusi on outoa,Koira pilataan yleensä sillä että sitä pidetään pentuna pumpulissa eikä käytetä missään
    vain pidetään kotona.Aikuisena on vaikeampi enään totuttaa uusiin asioihin,mutta kovalla työllä voi onnistua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelkää kirjoitti:

Vähän yli vuoden ikäinen koiramme pelkää ahtaita paikkoja esim. kellarikäytäviä. Jos haluaa mennä alakautta sisälle, ei koiraa saa ulko-ovelta sisälle. Pääsisäänkäynnin puolella on hissi-/rappukäytävä tilavampi, joten siellä ei ole ongelmaa.

Kerran menin koiran kanssa parkkitalon rappukäytävään. Koira uikutti ja meni maata oven viereen. Oli tosi pelokas. En raaskinut kiusata, vaan menimme pois. Koira oli heti ulos päästyämme entisellään. Kuljimme sitten samaa reittiä kuin autotkin. Hississä ei pelkää.

Mikähän siinä on niin pelottavaa ja voiko asiaa jotenkin korjata. Makupalat ei auta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu