Kolmiodraama

Mikähän tuo Teron, Tuulin ja Annan kolmiodraamakuvio todellisuudessa on?

Minusta tuntuu, että noista kolmesta Tuuli on eniten tosissaan kiinnostunut. Mustasukkaisuuden ilmaukset ovat senverran spontaaneja ja ärtymys uskottavaa.

Terosta en ole yhtään niin varma. Vakuuttelee pikkujurrissa olevansa tosi kiinnostunut Tuulista, mutta sekä selvinpäin että tosijurrissa toimii muuten. Selvänä varoo antamasta liikaa siimaa, jurrissa taitaa alkaa kuvitella itsensä paitsi todella ovelaksi taktikoksi myös täysin vastustamattomaksi naistenmieheksi, joka voi tehdä mitä vaan, esim. pokailla Annaa samaan aikaan. Käytös myös fyysisempaa. Saattaa olla että Tero kuvitteleekin pelaavansa äänestyksen kannalta fiksusti kun pitää kahta naista lämpimänä, mutta Tuuli tuskin kovin kauaa sitä katselee.

Anna taas ihmetyttää eniten, mitä hän toivoo Teron kanssa flirttailulla saavuttavansa? Etenkin kun touhu voi vaikuttaa siviilielämään jossa hän on varattu, itse pistäisin muijan vastaavan käytöksen jälkeen pihalle. Onko BB-peli sen arvoista? Etenkin kun Teron pölliminen saa aika todennäköisesti Tuulin antamaan hänelle miinuksia.
1182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ilmeisesti laskee sen varaan, että Tero on pitkään talossa ja kannattaa ruveta lähentymään häntä:

"– Eilen mä tajusin, että täällä on todella monta sellaista, jotka pelaavat. Olen ihan sairaan hajalla siitä. Mulle tuli tunne, että mun on valittava olenko mä pelinappula vai rupeanko pelaaman, nainen sanoi.

– Täältä on hyvin äkkiä muuten ulkona, Anna jatkoi."


http://www.bigbrother.fi/bigbrother2008/uutinen.shtml?737678

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tero-Tuuli-Anna kirjoitti:

Mikähän tuo Teron, Tuulin ja Annan kolmiodraamakuvio todellisuudessa on?

Minusta tuntuu, että noista kolmesta Tuuli on eniten tosissaan kiinnostunut. Mustasukkaisuuden ilmaukset ovat senverran spontaaneja ja ärtymys uskottavaa.

Terosta en ole yhtään niin varma. Vakuuttelee pikkujurrissa olevansa tosi kiinnostunut Tuulista, mutta sekä selvinpäin että tosijurrissa toimii muuten. Selvänä varoo antamasta liikaa siimaa, jurrissa taitaa alkaa kuvitella itsensä paitsi todella ovelaksi taktikoksi myös täysin vastustamattomaksi naistenmieheksi, joka voi tehdä mitä vaan, esim. pokailla Annaa samaan aikaan. Käytös myös fyysisempaa. Saattaa olla että Tero kuvitteleekin pelaavansa äänestyksen kannalta fiksusti kun pitää kahta naista lämpimänä, mutta Tuuli tuskin kovin kauaa sitä katselee.

Anna taas ihmetyttää eniten, mitä hän toivoo Teron kanssa flirttailulla saavuttavansa? Etenkin kun touhu voi vaikuttaa siviilielämään jossa hän on varattu, itse pistäisin muijan vastaavan käytöksen jälkeen pihalle. Onko BB-peli sen arvoista? Etenkin kun Teron pölliminen saa aika todennäköisesti Tuulin antamaan hänelle miinuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu