Onko nyt tosiaankin näin, että PS2 on taittumassa seuraajansa jalkoihin? Eikö kakkoselle tulla tekemään pelejä enää kauaa? Mitä te asiantuntijat tuumaatte? Eikö ko. vehkeeseen kannata enää investoida?
Ajattelin ostaa miehelle joululahjaksi PS2:n, mutta onko se hölmöä? Kolmonen on kuitenkin vielä niin pirun kallis.
Ajattelin ostaa miehelle joululahjaksi PS2:n, mutta onko se hölmöä? Kolmonen on kuitenkin vielä niin pirun kallis.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisin ostamassa lapsilleni ekaa pelikonetta, mutta en todellakaan halua ostaa sellaista, johon ei saa enää vuoden päästä pelejä! Mitä pelikonetta suosittelisitte? Tuntuu ettei noihin muihin ole hirveästi ainakaan lastenpelejä ostettavissa, vaan aikuisten pelejä lähinnä. onko muuten X-BOX kans jotenkin kohta kuopattu juttu, kun sitäkin on niin paljon tarjouksessa näkynyt?
Xbox oli ensimmäinen vanhan sukupolven konsoleista, joka kuukahti, ps2 on pysynyt pystyssä jonkun aikaa lähinnä siitä syystä, että se aikanaan myi niin hyvin. PS2 on hyvin lapsiystävällinen, sillä sille on pelejä vähän mihinkin tarkoitukseen.
Aijuu, mikäli tarkoitit Xbox360-konsolia, niin sama alkaa päteä siihenkin:
Sen hintaa on alettu laskea, koska MS:lla huomattiin sen olevan huonompi. oletettavasti uusi boxi tulee parin vuoden sisään. Syynä tähän alennukseen yksinkertaisesti se, että MS haluaa myydä vielä mahdollisimman paljon boxeja ja pitää ps3:n kauempana.
Tosiaankin sinä, joka olet ostamassa miehellesi vehjettä, niin mikäli teillä ei vielä mitään konsolia ole, niin silloin varsinkin suosittelisin ps3:sta, se ei ole pelkkä konsoli, vaan täysi koko perheen viihdekeskus.
PS3 on toki kallein, mutta se on selkeästi hinta-laatu -suhteeltaan ja eliniältään parasvaihtoehto.
Sinulle, joka ostat lapsille vehjettä, on totta, ettei ps2:lle ole tehty kohta vuoteen yhtään hyviä pelejä, lähinnä SingStarin kaltaisia halpoja bilepelejä. Mutta ps2 on edelleen melko suosittu ja sille on paljon, siis tosiaankin PALJON, lapsille tarkoitettuja pelejä.
PS3:llekin niitä on jonkin verran, mutta pääpainotus on "aikuisviihteellä", jos näin viitsin sanoa ;D. PS2:lle voi kuitenkin ostaa monia vanhoja pelejä halvalla kaupan hyllyltä ihan uutenakin, mikä onkin sitten eri-fantsuu..
XBOXit taas ovat selkeästi aikuisemmalle pohjalle tarkoitettuja konsoleita.
Wiitä ei kannata harkitakaan. Se voi alkuun kuulostaa hauskalta, mutta vaikka senkin pelitarjonta on suunnattu enemmän alaikäisille, niin siihen kyllästyy helposti. Mieluummin passittaisin pennut ulos leikkimään.
Eli sinulle vielä, rouva(?), joka olet ostamassa miehellesi vehjettä: Jos on mahdollista, niin osta ps3, sillä vaikka onkin kallis, niin silti varmasti saatte rahan edestä hupia vuosiksi.
Ja sinulle, rouva/herra, joka olet ostamassa vehjettä junnuille: Kuuntele sydäntäsi ja mieti, onko se ok jos lapsille ostaa vanhoja pelejä, jotka kumminkin on ihan yhthyviä. Jos on, niin ps2, mikäli ei, niin ps3.
Xboxista vielä sen verran, että ne menevät todella helposti rikki..
...hyvästä vastauksesta! :) Täytynee investoida PS3:een. Jospa tuosta riittäisi sitten jälkikasvullekin aikanaan jotain iloa.
-Rouva :)
Ilo olla avuksi!