Ruostesuojaus

Ruostesuojauksesta liikkuu ristiriitaista juttua, joten asiantuntija lausunto olisi paikallaan. Passat 97:ssa on ilmeisesti sinkkikori eli onko pohjan ruostesuojaus tarpeen? Toisin sanoen onko siitä haittaa vai hyötyä?
2655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Samasta asiasta oli tuolla alempana uutta Poloa koskien. Samat asiat pätevät kaikkien uudehkojen Volkkareiden ja monen muunkin merkin kohdalla. Lisäruostesuojaus uutena on täysin turhaa. Alustaa olisi hyvä pestä muutaman kerran talvessa, mikäli ajaa paljon suolattuja teitä. Silläkään ei oikeastaan ole mitään käytännön merkitystä, mutta jos haluaa ylihuolellinen olla, niin tiettyjen ruostuvien osien (pyöränripustukset ym.) ruostumista estää. Näiden osien ruostumisella ei sinänsä ole merkitystä.

Mikäli VW on 5 vuotta vanha, olisi pohja hyvä tarkistaa mahdollisten mekaanisten vaurioiden varalta. Mikäli pohja ajetaan kiveen tms. saattaa alustamassa irrota ja pelti alkaa ruostua. Nämä vauriokohdat on syytä käsitellä. Koko pohjan ja lokasuojien massauksesta ei ole hyötyä ja nykyVW:n kotelot ja ovat on käsitelty suojavahalla, joka hoitaa tehtävänsä vähintään tuon 5 vuotta. Vanhemmuttaan suojavaha kuivuu, mutta yleensä autokin on silloin jo niin vanha, ettei mahdollisella ruostumisella ole enää merkitystä. Nyt uutena ostetun auton kaupallinen ikä on max 15 vuotta. Vähän ajettuna käyttöarvoa saattaa olla vielä paljonkin pidempään.

Sanoisin noin yleisesti, ettei -97 Passatti kaipaa muuta, kuin alustan silmämääräisen tarkastuksen ja mahdollisten auriokohtien käsittelyn. Mikäli on kolariauto, tilanne on tietenkin toinen.

Äänestä

Edellisessä vastauskirjoituksessa oli hyviä ohjeita alustan kunnon tarkkailuun, mutta pitää muistaa etta kyseisessä autossa on 10 vuoden koritakuu ja se raukeaa mikäli lisäkäsittely on tehty joillakin muilla kuin maahantuojan hyväksymillä käsittely aineilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Passat -97 kirjoitti:

Ruostesuojauksesta liikkuu ristiriitaista juttua, joten asiantuntija lausunto olisi paikallaan. Passat 97:ssa on ilmeisesti sinkkikori eli onko pohjan ruostesuojaus tarpeen? Toisin sanoen onko siitä haittaa vai hyötyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu