Tervehdys arvoisa lukija!!
Tänään on se suuri äänestyspäivä ja voisi näin ihan alkuun sanoa, että jos ei jaksa äänestää, niin silloin ei jaksa myöskään valittaa.
Tulen tänään antamaan selkeästi ääneni perussuomalaisten puolueelle ja perussuomalaisten ehdokkaalle. Ja seuraavaksi kerron miksi!!
Miksi Perussuomalaisten puolue?
Jos yhteiskuntamme olisi laiva ja huomaisin tämän laivan lipuvan kohti karia. Tekisin kaikeni mahdollisen törmäyksen välttämiseksi..
Ikäväkyllä huomaisin myös, että ruori on niin iso, että minulla ei ole voimia kääntää sitä. Mutta jos pystyisin kääntämään edes yhden millimetrin ja näin muutettua hieman laivan kurssia sen tekisin varmasti.. Kutsuisin kaikki kannelle kykenevät mukaan ja kääntäisimme yhdessä ruoria ja jälleen laiva muuttaisi suuntaa, kohti väljempiä vesiä ja valoisampaa tulevaisuutta.
En ole poliitikko, mutta olen huomannut yleisen suuntauksen poliitiikassa. On surullista, edes miettiä mahdollisuutta, että ottaisimme Eu:n perustuslain. Käytännössä luovuttaisimme vallan Suomesta ja siirtäisimme sen Eu:lle. On asioita joista vaietaan. Miksi Eu haluaa ajaa jäsenmailleen oman perustuslain, nostan hattua ja huudan hurraa huudon Irlannille, joka kansanäänestyksellä kaatoi Eu:n perustuslain. Kyllä kansa tietää ja siksi kansan ääni on saatava kuuluviin. Ja nyt tänään myös on kunnalisvaaliäänestys ja ei ole vähäpätöinen asia olla äänestämättä, sillä sinä päätät nyt isoista asioista.
Laiva nimeltä Suomi on lipumassa kohti karia, jos suunta ei muutu niin törmäys on varma.
On hienoa, että on olemassa puolue, joka julkisesti sanoo "Siellä missä on Eu, siellä on ongelma" Itsekään en näe eu:ta hienona ja isona kauppaliittona, näen Eu:n isona ongelmana.
Perussuomalaiset on Eu kriittinen puolue, joka vastustaa jyrkästi Eu:n liittovaltio kehitystä.
Miksi Suomen päättäjät on Eu:n johdolla ajamassa esimerkiksi maataloutta alas suomesta. Nämä eivät ole pieniä asioita, josta pitäisi vaieta. Kyllä Suomen tulevaisuuden kannalta on järkevä saada pitää itsemääräämisoikeus ja on myös elintärkeää saada pitää omavaraistalous.. Jos laitettaisiin vaakakuppiin hyvät ja pahat asiat, mitä eu on saanut aikaiseksi, niin kyllä jokainen voi rehellisesti sanoa, että pahan puolelle vaaka kallistuisi ja paljon.
Historia opettaa meille ihmisen ahneudesta ja onko nykyinen sivistys muuttanut ihmisen paremmaksi. Ei ole, nyt monet sivistyneet poliitikot jotka ovat päässeet vallan kahvaan
(ruoriin) kiinni, käyttävät kaiken viisautensa ahneudessa ja vallanhimossa, tämän kaiken keskellä kansa alkaa kärsiä puutetta.
Kukoistava Eu:n valtakunta, muistuttaa minua entisajan rooman valtakunnasta.
Muistan lapsena lukeneeni sarjakuvaa Asterix ja Obelix, sarjakuvassa oli pieni kylä, joka voitokkaasti taisteli aina uudestaan ja uudestaan Roomasta päin tulevaa tyranniaa vastaan.
Haluaisin nähdä tulevaisuuden Suomen vähän samanlaisena kuin sarjakuvan Galilealaiskylä, tiivis yhteisö piti huolta toisistaan ja taisteli kaikkea tyranniaa vastaan, joka sarjakuvassa sattui tulemaan rooman suunnasta.. Tämä on vertauskuvallista, mutta varmasti pointi tuli selväksi.
Haluammeko tätä? Isämme puhuivat meille kodista, uskosta ja Isänmaasta. Isämme sävelsivät laulun jossa lauletaan sininen ja valkoinen värit ovat vapauden.. Suomesta ja sen vapaudesta on maksettu kallis hinta ja on aika herätä, muutoin Suomi on taas kohta toisen vallan alainen. En halua nähdä sellaista päivää, jolloin lapsemme laulavat eu:n hymniä ja nostavat sinisen tähtilipun salkoon.. Mieluummin olen köyhä ja vapaa vaalien Isieni perintöä, kuin rikas orja, eläen valheessa vieraan vallan alla.. Timo Soini sanoi viisaati myös eurosta " Emu ei ole muuta kuin lintu, joka ei osaa lentää"
Onko tämä rasistinen teksti, onko Isänmaallisuus rasismia. Ei todellakaan. Mutta maassa on elettävä maan tavalla, minulla itselläni on paljon ulkomaalaisia ystäviä, tunnen myös monia romaneja ja joista voin ihan rehelliseti sanoa, että on ollut suurta rikkautta oppia tuntemaan nämä ihmiset, josta monesta on tullut myös tärkeitä ystäviäni. Ihon värillä ei ole mitään merkitystä, se ratkaisee mitä ihminen kantaa sydämmessään.. Ennakkokäsitykset voivat tehdä, joskus elämästämme todella köyhän.
Mutta on myös hyvä oppia, että kaikkiin ei voi aina luottaa. Hedelmästä puu tunnetaan, hyvä puu ei tuota huonoa hedelmää, eikä huono puu tuota hyvää hedelmää.. Tämä vertaus on myös hyvä muistaa ihmissuhteissa.
Identiteettiä, en kadota vaikka olisin viikon etelässä. Olen suomalainen ja todella ylpeä siitä. Ei ole rasismia jos haluaa laulaa suvivirren kevätjuhlassa, ei ole rasismia jos rikollinen maahanmuuttaja palautetaan kotimaahansa takaisin. Maassa on elettävä maan tavalla. Vaikka olemme nykyisin monikansallinen valtio, ei ole hyvä unohtaa kuitenkaan sitä keitä me olemme, mistä me olemme tulleet. Minäkään en unohda nimeäni ja identiteettiäni vaikka olen saanut kaverikseni ulkomaalaisia ystäviä.
On hyvää ja viisautta kaikin tavoin auttaa niitä lähimmäisiä, jotka tulevat köyhyydestä ja sotien keskeltä. Mutta varasta, en enää kotiini pyytäisi uudestaan vierailulle.
Tässä muutamia syitä, miksi äänestän ehdokasta perussuomalaisten rivistä.
Lisäksi perussuomalaiset toimivat kristillissosiaaliselta arvo pohjalta, joka myös sopii omaan arvomaailmaani. Isoonkirjaan on kirjoitettu näin," se joka teistä tahtoo olla suurin, se olkoon kaikkien palvelija". Mikä mahtava lause, Jeesus ymmärsi, että vallan ja vastuun on kuljettava käsikädessä. Tuo lause sopisi niin esimiehelle, armeijan komentajalla, kuin myös kunnanvaltuutetulle:) Valta ilman vastuuta on tyranniaa, jota toivoisin, että kenenkään ei tarvitsisi kokea täällä maan päällä.
Olen itsekkin ehdokkaana, mutta en anna ääneäni itselleni, vaikka luotan kyllä itseeni. En paljasta henkilöllisyyttäni, eli tämä jäi nyt arvoitukseksi, kuka tämän kirjoitti.
Olen huomannut, että ilmaston muutokseen Imatralla voidaan myös vaikuttaa puhumalla vähemmän paskaa.
Olen kyllä saanut lukuisia naurukohtauksia lukiessani täällä käytyjä väittelyjä ja nostan hattua muutamien tyypien rohkeudelle.
On erittäin rohkeaa tulla tänne ja kirjoittaa omalla nimellä:)
Kiitos asian omaisille hauskoista hetkistä tällä palstalla ja toivon myös jatkossa lukevani hyviä ja asiallisia väittelyitä tällä palstalla..
Mutta nyt lähden äänestämään, eli lähden kääntämään kaikin voimin ruoriajosta tuossa alussa kirjoitin, käännän sitä kohti suuntaa, jossa näen sinisen taivaan ja valkoisen maan. En usko että erehdyin, kun valitsin suunnan, vielä on aikaa lähde myös ja ja käännä kanssani ruoria samaan suuntaan.
Kiitos jos jaksoit lukea loppuun
Hauskaa ja jännittävää sunnuntaita juuri sinulle:)
"Ihminen on aina asetettava rahan ja kaiken taloudellisen mahdin yläpuolelle" Timo Soini

Vastaukset 4
Vanhimmat
ASIAA KOKO JUTTU !
Jos haluat nähdä äänesi vaikuttavan välittömästi , anna silloin äänesi PERUSSUOMALAISILLE jotka ovat valmiina ottamaan vastaan sen vastuun jota itse et voi jostain syystä kantaa !
Läpi myrskyn kannattaa kävellä vaaliuurnille ja
antaa vastuu sitä käyttämään pystyvälle PS -ehdokkaalle !
-kiitos luottamuksesta-
Tuo oli todellakin hienosti kirjoitettu.
Vaikka en ole läheltäkään Imatraa toivon sinulle onnea ja menestystä ajatustesi kanssa jatkossakin.
vaan EU:sta ja ollaan samassa kusessa kun Islanti nyt. Perusidioottisuomalaiset haluaa eristää kaikki ja kaiken Vittu mitä porukkaa
joka kuolaa omille monoilleen ?
voi vulva mikä juippi !