näkemisen probleemaan.
[tapahtui 26. lokakuuta 2008]
Katseet liukuvat toistensa päälle -
toistensa ohi?
Näenkö todella sinut
nähdessäni hänet
jota rakastan.
Sen jonka kasvot
saavat sydämeni läikähtämään
sanoinkuvaamattomalla
ilolla,
ja kun kädet liukuvat käsien päälle,
liukuvatko ne toistensa ohi, aina vain toistensa ohi.
Minä mietin...
Nukahdettuasi, kaappikello raksuttaa
yölampun valossa
mielenkiintoisia varjoja täynnä
huone ja siististi laskostetut vaatteet tuolilla.
Kun hymyilen säntillisyyttäsi ajatellen,
ja taas sydän läikähtää
ja tiedän että rakastan jopa hajuvetesi tuoksua,
ehkä aivan erityisesti juuri sitä -
Hymy pysähtyy kasvoille, vaivaannun.
Tahtoisin rakastaa juuri sinua,
sellaisena kuin olet
sellaisena kuin olet minusta riippumatta.
Mutta kuinka sinut tavoitan?
Kasvot liukuvat kasvojen päälle, liukuvat
kasvojen päältä, paljastavat
jotain todellista, todellisempaa, kauhistuttavan todellista:
Tyhjä.
Hirvittävän tyhjä.
Hengästyn,
tarraudun itseeni kiinni,
olen haihtumaisillani,
ja huohotan.
Aivan,
en minä halua nähdä
sinua sellaisena kuin olet itsessäsi
ja minusta riippumatta!
Ei ole minun rakkauttani sinuun
minusta riippumatta.
Ei voi olla tätä läikähtävää tunnetta sydämessäni
minusta riippumatta?
Tyytyväisenä tulen viereesi,
asetan nukkuvan kätesi olkapäälleni.
Liikahdat lähemmäs -
viimeinenkin eksistentiaalisen ahdistukseni säie sulaa kosketuksen
tuottamaan mielihyvään.
Kuinka sitä miettiikin ihminen hassuja ja olemattomia!
Vaipuessani uneen,
tiedän aavistuksenomaisesti
että vaikka rakastan sinua
vajavaisella rakkaudellani ainoastaan sellaisena
minkä mielikuvani sinusta muodostavat -
kuitenkin syvällä sisimmässäni
annan sinulle aina luvan kulkea omaa tietäsi,
koska olet
ja sinun täytyykin olla
enemmän kuin parhaatkaan mielikuvani ja
aistimukseni sinusta.
Sellaisena sinut näen, rakkaani...
Hyvää yötä.
Huoneessa leijailee kuorsaavien ääni
kuin itsekseen myhäillen.
Rakkaani...
Rakkaani, sanoitko unissasi ymph
vai ehkä - pyh?
[18:20 - 18:25 ja 18:35 - 19:25]
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1225041523563_1_large.jpg
¤
[tapahtui 26. lokakuuta 2008]
Katseet liukuvat toistensa päälle -
toistensa ohi?
Näenkö todella sinut
nähdessäni hänet
jota rakastan.
Sen jonka kasvot
saavat sydämeni läikähtämään
sanoinkuvaamattomalla
ilolla,
ja kun kädet liukuvat käsien päälle,
liukuvatko ne toistensa ohi, aina vain toistensa ohi.
Minä mietin...
Nukahdettuasi, kaappikello raksuttaa
yölampun valossa
mielenkiintoisia varjoja täynnä
huone ja siististi laskostetut vaatteet tuolilla.
Kun hymyilen säntillisyyttäsi ajatellen,
ja taas sydän läikähtää
ja tiedän että rakastan jopa hajuvetesi tuoksua,
ehkä aivan erityisesti juuri sitä -
Hymy pysähtyy kasvoille, vaivaannun.
Tahtoisin rakastaa juuri sinua,
sellaisena kuin olet
sellaisena kuin olet minusta riippumatta.
Mutta kuinka sinut tavoitan?
Kasvot liukuvat kasvojen päälle, liukuvat
kasvojen päältä, paljastavat
jotain todellista, todellisempaa, kauhistuttavan todellista:
Tyhjä.
Hirvittävän tyhjä.
Hengästyn,
tarraudun itseeni kiinni,
olen haihtumaisillani,
ja huohotan.
Aivan,
en minä halua nähdä
sinua sellaisena kuin olet itsessäsi
ja minusta riippumatta!
Ei ole minun rakkauttani sinuun
minusta riippumatta.
Ei voi olla tätä läikähtävää tunnetta sydämessäni
minusta riippumatta?
Tyytyväisenä tulen viereesi,
asetan nukkuvan kätesi olkapäälleni.
Liikahdat lähemmäs -
viimeinenkin eksistentiaalisen ahdistukseni säie sulaa kosketuksen
tuottamaan mielihyvään.
Kuinka sitä miettiikin ihminen hassuja ja olemattomia!
Vaipuessani uneen,
tiedän aavistuksenomaisesti
että vaikka rakastan sinua
vajavaisella rakkaudellani ainoastaan sellaisena
minkä mielikuvani sinusta muodostavat -
kuitenkin syvällä sisimmässäni
annan sinulle aina luvan kulkea omaa tietäsi,
koska olet
ja sinun täytyykin olla
enemmän kuin parhaatkaan mielikuvani ja
aistimukseni sinusta.
Sellaisena sinut näen, rakkaani...
Hyvää yötä.
Huoneessa leijailee kuorsaavien ääni
kuin itsekseen myhäillen.
Rakkaani...
Rakkaani, sanoitko unissasi ymph
vai ehkä - pyh?
[18:20 - 18:25 ja 18:35 - 19:25]
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1225041523563_1_large.jpg
¤
Vastaukset 3
Vanhimmat
että tähän palaan toistekin.
Tämä imee itseensä lukijan.
t. vantaannainen
Pyh, minä sanon,
ja hymyilen hiljaa.
Sen kuin yrität nähdä minut
niinkuin minut nähdä pitää!
On kuin pullottaisit tuulta
yrittäisit vangita liekin.
Muutun lakkaamatta,
väikyn ja muutan muotoa
mutta sinulle lupaan
olla sama, muuttumaton,
iäisyys tässä ja nyt.
kohtia, joista todella pidän.