Ensinnä kiitos kaikille jotka ystävällisesti kertoilevat kokemuksiaan ja vastailevat asiallisesti kysymyksiin tällä palstalla. Itse olen ahminut kaikkea mahdollista infoa kun olen ensimmäistä kertaa matkalla Egyptiin ja siellä El Gounaan.
Hieman on kuitenkin muodostunut joistain asioista ristiriitainen kuva. Esim. tuon viinín saatavuuden ja hinnan suhteen. Eli jos haluaisin naukkailla vähän lempiviiniäni tai maistella paikallisia hotellihuoneessa niin saako paikallisia viinejä joka maitokaupasta ja ovatko ne kohtuuhintaisia. Kohtuuhinnalla tarkoita noin 5-7 e pullo.
Ja jos niitä saa, niin saako ne kätevästi kuljetettua hotelliin?
Kannattaisiko esim. viedä matkalaukussa mennessään boxi kun sitä sattuu kotona jo olemaan? Tutkivatko matkalaukut? Jos siihen päälle vielä hankkisi sen litran "mahalääkkeen" joka käsittääkseni on tullirajoitusten se maksimimäärä.
Hotellimme on Mövenpick.
Kiitos asiallisista neuvoista ja vastauksista.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei-olimme viime vuonna 1 vkon ja paikka mahtava ja siisti ja rauhallinen. En tiedä onko vastauksestani apua, sillä viiniä emme ostaneet paikallisista kaupoista. Ainakin keskusaukion laidalla oli suht iso elintarvike kauppa josta ostimme olutta. Olut oli kohtuuhintaista, ulkomaisia juomia en muista paljoa nähneeni. Suosittelisin ostamaan viinin esim. Hurghadan kentän taxfreesta tai sitten jo Suomesta.(Huomasin ihmisten ostavan kentältä reippaasti juomia, oisiko syynä tuo "heikko" saatavuus?) Paikallinen punaviini kuulemani mukaan erikoista-itse en ole maistanut. Kaikista pikkukaupoista ei löytynyt edes olutta. ElGounassakin muistaakseni tax-free myymälä, olisiko ollut sataman alueella.Mukavaa reissua teille-mekin tykästyimme niin kovasti että helmikuussa takaisin, ensin vko Luxorissa ja sen perään viikko Makadi Bayssa.
ei hätää...
Turhaan raahaat laukussa punkkua suomesta tänne.
Itse pidän todella paljon paikallisista punaviineistä. Niitä saa ostettua mm. duty freestä, ravintoloista ym. Laukkuun vaan "piiloon" ja ei kun hotellihuoneeseen. Laukkuja ei todellakaan tutkita! Myös paikallisilta kannattaa kysyä, että missä on lähin kauppa jossa viinejä myydään! Ovat hyvin innoikkaita neuvomaan, siis ihan hyvässä mielessä. Hyvä punkkupullo maksaa n.50 puntaa, eli n.7 euroa