Tällä tapauksella ei ole mitään tekemistä lain kanssa, siksi tulkoon näin yleisesti kerrotuksi.
Olin muutama vuosi sitten töissä autoliikkeessä, johon tuli vaihdossa reilun vuoden ikäinen Cadillac Seville STS. Työskentelin silloin puhdistuspuolella ja tehtäväni oli tehdä Cadillacille liuotinpesu. Olin tottunut siihen että pesun ajan auton avaimet ovat aina virtalukossa, jotteivät ne häviä ja auto on taas helppo ajaa ulos hallista. Näin siis jätin Cadillacinkin avaimet virtalukkoon ja heitin ovet kiinni pesun ajaksi. Pesun jälkeen paljastui auton todellinen luonne. Se oli automaattisesti lukinnut kaikki ovensa. Avainnippu oli kiltisti virtalukossa, tietysti vara-avaimineen päivineen koska autoliikkeessä oltiin. Siinäpä sitten esimiehelle raportoimaan, että autoa ei ihan helposti siirretä pois. Esimieheni käskystä sain tehtäväkseni murtautua autoon jälkiä jättämättä. Työkaverien kanssa teimme suunnitelman ja valmistimme välineet. Itse toimenpiteeseen meni aikaa ehkä vartin verran, mutta tottuneelta se kävisi varmaan paljon nopeammin. Ensikertalaiseksi oli kuitenkin aika hyvin onnistuttu avaamaan Cadillacin ovi niin nopeasti ilman murtojälkiä. Hälytin alkoi huutaa vasta, kun pääsin autoon sisälle istumaan. Minua ei ole vielä palkattu mafian leipiin, vaikka osaan tällaisia taitoja. Menetelmää en kylläkään paljasta, jolla Cadillac avautui. Se olisi patentoimisen arvoinen!

Vastaukset 2
Vanhimmat
entäs sitten? Mitä teen tällä tiedolla?
Jos omistat cadillacin niin huolestut niin helvetisti...